Julkaisemme seuraavan suomennoksen kansainväliseltä kommunistiselta liikkeeltä
Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
Latinalainen Amerikka: Kehittäkää kasvavaa kansan protestia täydessä palveluksessa kansansodan aloittamiseksi militarisoidun Kommunistisen Puolueen ohjauksessa!
Koko latinalainen Amerikka on täynnä kuivaa polttopuuta, joka tulee pian leimahtamaan suurena roihuna
“Niimpä, jos alistamme itsemme marxismi-leninismi-Mao Tse-tungin ajattelulle [tänään, marxismi-leninismi-maoismille], ja siitä käsin analysoimme perulaisen vallankumouksen konkreettia todellisuutta, meidän täytyy tulla johtopäätökseen että elämme kehittyvässä vallankumouksellisessa tilanteessa ja että, siitä johtuen, kaiken poliittisen strategian, taktiikan, ja toiminnan täytyy aloittaa sellaisesta tunnustamisesta, tai muuten tulemme olemaan vakavasti väärässä. Lyhyesti sanoen, luokkataistelu tänään ja näkymissään, antagonistinen taistelu vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä, voidaan nähdä tarkasti ja oikein ja soveltaa lujasti ja päättäväisesti vain jos aloitetaan kehittymässä olevan vallankumouksellisen tilanteen tunnustamisesta; tästä tunnustamisesta proletariaatti ja sen Puolue ja maan vallankumoukselliset voivat arvioida nykyistä poliittista tilannetta ja asettaa taktiikkansa.”
Puheenjohtaja Gonzalo,
“Kehittäkäämme kasvavaa kansan protestia”, 1979
Ilmaisemme proletaarisinternationalistiset tervehdyksemme ja solidaarisuutemme proletariaatille sekä ecuadorilaisen kansan ja chileläisen kansan joukoille, jotka sankarillisilla taistelun päivillään ja osana latinalaisen Amerikan kansoja taistelevat puolustaakseen oikeuksiaan, vapauksiaan, valloituksiaan ja etujaan, jotka on saavutettu kovassa taistelussa riistäjiä ja heidän sortokoneistoaan vanhaa valtiota, imperialismia, pääasiassa jenkkiläistä, palvelevaa suurporvariston ja tilanherrojen järjestäytynyttä väkivaltaa vastaan. Joukot huutavat militarisoidun Kommunistisen Puolueen johtoa noustakseen voimakkaaseen uuden demokratian vallankumoukseen, pyyhkiäkseen pois riiston ja sorron vanhan yhteiskunnan ja vanhan valtion joka sitä ylläpitää ja puolustaa. Tämä demokraattisen vallankumouksen huipentumiseksi, jotta liikuttaisiin eteenpäin välittömästi ja keskeytyksettä sosialismiin, ja jatkamiseksi proletaarisilla kulttuurivallankumouksilla kultaisen kommunismin saavuttamiseen asti.
Me ojennamme tämän tervehdyksen ja solidaarisuuden Latinalaisen Amerikan kaikkien kansojen proletariaatille ja kansanjoukoille, jotka taisteluillaan ilmaisevat tarvetta nousta voimakkaaseen kapinaan militarisoidun Kommunistisen Puolueensa ohjauksella – marxilais-leniniläis-maolaisen kommunistisen puolueen, joka soveltaa puheenjohtaja Gonzalon yleispäteviä lisäyksiä – aloittaakseen ja kehittääkseen kansansotaa pyyhkäistäkseen pois meitä raatelevat ja sortavat imperialismin, puolifeodalismin, ja byrokraattisen kapitalismin Kansansodalla, seuraten kaupunkien maaseudulta saartamisen ja uuden Vallan pystyttämisen polkua.
Katsomme tarpeelliseksi aloittaa lyhyestä analyysistä koskien vallankumouksellisen tilanteen kehitystä Latinalaisessa Amerikassa, joka ilmenee kansanjoukkojen mobilisaatioissa, protesteissa, ja kansannousuissa, kuten viimeisimmissä kansan vastarinnan nousuissa Chilessä ja Ecuadorissa, ja nähden erityispiirteet viimeisimmissä ja muissa kuluneella vuosikymmenellä verrattuna edellisiin, siis viime vuosisadan 80-luvulta tämän vuosisadan ensimmäiseen vuosikymmeneen, jotta voisimme ottaa tätä vastaavat opetukset ja varmistaa Kommunistisen Puolueen vireillä olevan tehtävän Kansansodan aloittamiseksi.
Tämän käsittelemiseksi on tarpeen aloittaa eräistä näkökohdista, kuten: imperialismin, pääasiassa jenkki-imperialismin joka on meitä pääasiassa hallitseva, yleiskriisi, jota ei pureta vain Yhdysvaltojen oman proletariaatin selkiin vaan suurelta osin meidän maihimme johtuen niiden puolikoloniaalisista ja puolifeodaalisista olosuhteista joissa byrokraattinen kapitalismi kehittyy. Kuten puheenjohtaja Mao Tse-tung totesi: imperialismi järkyttää yhä enemmän sorrettuja kansakuntia, jotka nousevat voimakkaisiin vallankumouksellisiin myrskyihin, ja joita niiden kommunististen puolueiden täytyy johtaa.
Viime vuosisadan myöhäiseltä 80-luvulta läpi 90-luvun olemme todistaneet puolikoloniaalisen tilanteen syvenemistä maissamme, kun on sovellettu “Washingtonin konsensusta”, sen niin kutsuttua “uusliberalismia” “yksityistämisineen ja säännöstelyn purkamisineen” kera kansanvastaisten taloudellisten toimenpiteiden “pakettien”.
Kaikkina näinä vuosina, epätasaisin muodoin maanosan eri maissa, kuten Meksikossa, Venezuelassa, Ecuadorissa, Argentiinassa, Brasiliassa, Bolivissa, Chilessä, Haitissa jne., vastataten objektiivisten ja subjektiivisten olosuhteiden kehitystä, kehittyy voimakas protestoinnin ja joukkojen tyytymättömyyden liike vanhaa valtiota, sen taantumuksellisia hallituksia, laillisia puolueita ja instituutioita vastaan, kohoten joissakin tapauksissa suuriksi kansannousuiksi ja vastarinnan aalloiksi puolustamaan oikeuksia ja valloituksia, jotka on saavutettu kovina taistelun ajanjaksoina viime vuosisadalla. Lähes poikkeuksetta näitä liikkeitä on luonnehtinut se, että ne ovat olleet spontaaneja kapinoita kaupungeissa, joihin talonpoikaisto on liittynyt.
Kuten edellä on osoitettu, näemme vallankumouksellisen tilanteen epätasaisessa kehityksessä maailmalla ja Latinalaisessa Amerikassa, jonka näemme selkeästi ilmaistuna joukkojen kasvavissa protesteissa ja liikkeissä. Mikä vastaa tähän? Vallankumouksellisen johdon takominen vallankumouksen subjektiivisen ehdon kanssa: militarisoidun Marxilais-Leniniläis-Maolaisen Kommunistisen Puolueen, kolmen meitä sortavan vuoren (imperialismin, puolifeodalismin ja byrokraattisen kapitalismin) tuhoamiseksi Kansansodan kautta.
Ilman proletariaatin johtoa Kommunistisen Puolueensa kautta, demokraattisen vallankumouksen pääasiallinen kysymys, talonpoikaiston taistelu maasta, ei ylittänyt paikallisia tai alueellisia puitteita. Nämä liikkeet eivät voineet johtaa talonpoikaiston kapinaan vallankumouksen pääasiallisena voimana seuraten kaupunkien maaseudulta saartamisen polkua. Kun joukot eivät olleet vain vallankumouksen ja vastavallankumouksen kamppailun kohteena, vaan myös taantumuksen kohteena; kun joukkojen mobilisaatiota ei hyödynnetty niiden tieteellisen järjestämiseen vallankumouksellisen puolueen johdolla, se tarjosi suotuisan tilaisuuden kaikenlaisille opportunisteille ja taantumuksellisille loikatakseen taisteluihin palvellakseen vanhan valtion etuja.
Niimpä, kuten aina, kaiken tyyppiset opportunistit ja revisionistit loikkaisivat vihaisten joukkojen oikeutettuihin protesteihin johtaakseen niitä harhaan “dialogin”, “neuvottelun”, ja “perustuslain” kutsuilla vanhan valtion uudelleenjärjestelyksi Chilessä, Ecuadorissa, Boliviassa, jne. Näiden pettureiden palveluksilla kansan liikkeiden hedelmät tulivat kaapatuiksi yhden suurporvariston kahdesta osapuolen (comprador tai byrokraattinen) tai niiden ryhmien toimesta joihin se on jakaantunut, ratkaistakseen erimielisyytensä ja uudelleenjärjestelläkseen vanhaa valtiota edelleenkeskittämällä valtaa toimeenpanevalle osalle, muiden muassa, tukahduttaakseen kehittymässä olevaa vallankumousta, antaen nostetta fasistiskorporatiivisilla hallituksilla joissakin näistä maista, kun taas toisissa porvarillis-demokraattista hallintoa ylläpidettiin keskittämällä valtaa presidenttiin tai toimeenpanovaltaan (presidentillinen tai toimeenpaneva yksinvaltius).
Näin ollen, kahtena vuosikymmenenä ennen nykyistä jo päättymässä olevaa, joukko taantumuksellisia hallituksia, pääasiassa comprador-puoliskoa edustavia, kaatui tullen korvatuksi toisilla samasta puoliskosta, ja harvemmissa tapauksissa tullen korvatuksi toisesta puoliskosta (byrokraattisesta), joissakin tapauksissa opportunismin johdolla. Nämä hallitukset, huolimatta taantumuksellisista eroistaan ja vivahteistaan, tulevat soveltamaan poikkeuksetta ja Maailmanpankin valvonnassa, “uusliberaalien rakenteellisten uudistusten” täydentävää osaa, niin sanottua “uudistusten toista aaltoa” “tuottamattomalla avulla” joita sovelletaan Meksikosta Brasiliaan ja Chileen asti, siis Rio Granden etelästä Patagoniaan. Näiden köyhyyden vastaisten “avustusten” tarkoitus on oikeutta luonnonrikkauksien suurempi ryöstö, laajentaa hallintojen yhteiskunnallista perustaa, sekä hillitä kansan tyytymättömyyttä niin sanotuilla “uudelleenjaon politiikalla” ja “trickle down -vaikutuksella” (rikkaiden pöydistä putoavilla murusilla, suom. huom).
Byrokraattisen puoliskon hallitukset, jotka ovat yhtälailla imperialismin lakeijoita kuin compradorit, edustivat imperialistisen riiston kiihtymistä Venezuelassa, Ecuadorissa, Argentiinassa, Boliviassa jne.: suoran imperialistisen sijoittamisen (“ulkomainen suora investointi” – FDI), ulkomaanvelan (muunnettiin 90-luvulla “suvereeniksi velaksi”), sekä luonnonrikkauksiemme ryöstön kasvua, joka uudelleennimettiin “uuskaivannaisteollisuudeksi”, lisänä joitakin vivahteita talouspolitiikassa, kuten “nationalistinen”, “anti-imperialistinen politiikka”, ja joissakin tapauksissa “2000-luvun sosialismi”. Nämä asetettiin palvelemaan ainoan hegemonisen supervallan jenkkisuunnitelmaa, joka johti ennennäkemättömään finanssispekulaation ja globaalin velkaantumisen kasvuun, sen tytäryhtiöiden kautta pääoman vientiin Kiinaan ja kolmannen maailman maihin suorina ulkomaansijoituksina, välituotteiden ja tavaroiden kaupan kasvuun. Yhdistäen kaikki nämä maat Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailman kauppajärjestön (WTO) auktoriteetin alle, jenkki-imperialismin hegemonian alle.
Mutta latinalaisamerikkalaiset maat eivät olleet vain pääasiallisen, jenkki-imperialismin suurimman herruuden alaisuudessa, vaan nämä maat avautuivat myös muiden imperialistivaltojen, kuten Saksan, Espanjan, Ranskan, Venäjän, Japanin, sosiaali-imperialistisen Kiinan jne. suuremmalle tunkeutumiselle, kärjistäen imperialistienvälistä taistelua näiden maiden osalta. Ja, kuten olla piti, uusi imperialismin kriisi toteutui 2007-2008 tähän asti pahimpana imperialismin kriiseistä, jota ne eivät ole vielä tähän päivään mennessä ylittäneet ja ovat jo astumassa uuteen kriisiin ennustamattomine seurauksineen. Maailmanlaajuisen kriisin myötä noususuhdanne tavarahinnoissa päättyi, ja “eriarvoisuuden” kasvun myötä köyhyysaste, työttömyys, aliravitsemus nousivat jälleen huimasti.
Imperialismi, pääasiassa jenkki-imperialismi, jatkaa ainoana hegemonisena supervaltana sinnikkäästi pahamaineisen suunnitelmansa kehittelemistä maailman jakamiseksi kuuteen Sotilaskomentoon. Latinalainen Amerikka on yhdeltä osaltaan sisällytetty Pohjoiseen sotilaskomentoon joka ulottuu Meksikoon, sekä toiseen, Meksikon etelärajan alapuoliseen osaan joka on USA:n Eteläisen komennon alaisuudessa, antaen uuden roolin latinalaisamerikkalaisille armeijoille sisäisissä tukahdutustehtävissä, sodassa kansaa vastaan. Suurempaa jenkki-imperialismin interventiota maitamme vastaan: Perussa vuodesta 1992 (“Fujimorin itsekaappaus”) jenkki-imperialismi on edennyt vastavallankumouksellisen sodan suoraan johtamiseen niin sanotulla “matalan intensiteetin sodalla”; sotilasinterventio Meksikossa (Puebla-Panamá-suunnitelma ja Mérida-suunnitelma), Kolumbiassa ja naapurimaissa Kolumbia-suunnitelmalla; sen sotilastukikohtien järjestelmän edelleen jatkuva sijoittaminen Etelä-Amerikkaan, sekä USA:n IV laivueen käytöönotto Karibian ja Etelä-Amerikan kontrolliin Keski-Amerikasta käsin. Jenkki-imperialismin aggressio Venezuelaa vastaan “matalan intensiteetin sodan” muodossa tammikuusta 2018 alkaen ja suuntautuen vallankumouksen kehitystä vastaan Brasiliassa. Tässä mainitaksemme joitain tosiasioita heidän osallistumisestaan objektiivisen tilanteen kehitykseen.
Latinalaisen Amerikan maiden puolikoloniaalisen tilanteen syveneminen aiheutti maailman imperialistisen kriisin suuremman ja pidemmän vaikutuksen. Läpi tämän vuosikymmenen, vanhan yhteiskunnan tilanne paheni näissä maissa, jotka edellisten kahden vuosikymmenen aikana olivat eläneet innostuneina “modernisaation” illuusiosta, Valtion vuosikymmenien aikana kasaaman huutokaupasta, sekä raaka-aineiden ja tavaroiden korkeista hinnoista maailmanmarkkinoilla, kasvusta jonka hyötyjiä kuten aina olivat kotimainen ja ulkomainen suurporvaristo; mutta tämän “buumin” jäljiltä todellinen kansallinen kehitys loisti poissaolollaan, kaikki nämä yhteiskunnan “pysyivät yhtä takapajuisina ja epätasa-arvoisina kuten ennenkin” kuten on ilmennyt Bolivian Mroales-Garcían taantumuksellisissa vaaleissa. Puolikoloniaalinen puolifeodaalinen yhteiskunta, jossa byrokraattista kapitalismia kehitetään, tuli ylläpidetyksi hitausvoimalla (vanhaa kieltäytyy kuolemasta) ja aseiden voimalla.
Näin ollen, tällä vuosikymmenellä tapahtuu sitä ylläpitävän ja puolustavan vanhan Valtion mätänemistä. Kummankin puoliskon, mukaanlukien opportunismin johtamien, taantumuksellisten hallintojen poliittinen kriisi. Hallintojen, jotka olivat nousseet hallinnoimaan vanhoja valtioita tietyn verotuksellisen kultakaivoksen (“trickle”) oloissa, joka salli niiden manipuloita joukkoja ja soveltaa korporativismia ja klientelismiä niiden hillitsemiseksi “sosiaalisilla ohjelmilla” kuten Lulan ja PT:n johtaman taantumuksellisen hallituksen kanssa Brasiliassa
Imperialismin yleiskriisin pahentuminen vie byrokraattipuoliskon hallituksia, kuten Maduron Venezuelassa, ristiriitaan imperialismin kanssa, sillä se, lisätäkseen ylivoittojaan kriisin edessä, tarvitsee suurten valtionyritysten “yksityistämistä” ja tavoitteli byrokraattihallitusten alaisten maiden suurempaa “taloudellista avautumista”. Tämän vuoksi näissä maissa kilpailu taantumuksellisten ryhmäkuntien kesken toimeenpanovallasta kiihtyi. Aina suuren nukkemestarin, jenkki-imperialismin kontrollissa, näiden maiden taantumukselliset asevoimat toimivat tilanteen sovittelijoina.
Tämän vuosisadan päättymässä olevan toisella vuosikymmenellä byrokraattisen kapitalismin kriisi Latinalaisessa Amerikassa palaa, julkisen talouden sopeuttamispolitiikka palaa, leikkauksilla eläkkeisiin, oikeuksiin ja avustuksiin, huonontuvalla työllisyydellä ja palkoilla, vähennyksillä “avustuksiin” ja tukiin. “Rahaniput” ja vastineenaan kansanjoukkojen protestointi ja vastarinta ovat tulleet takaisin. Taantumus ruokkii vallankumousta.
Tälle ajanjaksolle on yhteistä “heidän kriisinsä ratkaiseminen” “hallitusvaihdoilla” tai “vetojuhtien vaihtamisella vanhassa tilanherra-byrokraattivaltiossa” imperialismin, pääasiassa jenkki-imperialismin palveluksessa. Tai kuten olemme hiljattain nähneet Ecuadorissa, taantumuksellisella konstilla ylläpitää nykyistä hallitusta toistaiseksi “dialogilla” niin sanottujen “yhteiskunnallisten liikkeiden” kanssa, jotka toimivat opportunistien, reformistien, ja revisionistien johdolla, jotka kuten aina kokoontuvat jakamaan ja kotiuttamaan joukkoja vastakauppana siitä, etteivät toimeenpane “paketin” kaikkein kansanvastaisinta osaa “gasolinazoa”. Kysymyksiä kansan oikeuksista, vapauksista, valloituksista, korvauksista ja Ecuadorin proletariaatin ja kansan vaatimuksista ei ole ratkaistu, sillä taantumukselliset eivät koskaan tule ratkaisemaan niitä.
Vanhan yhteiskunnan kriisi, byrokraattisen kapitalismin kriisi, sekä niitä puolustavan ja ylläpitävän vanhan tilanherra-byrokraattivaltion kriisi. Parlamentin ja kaikkien porvarillisdemokraattisten instituutioiden kriisi. Muiden valtojen alistuminen toimeenpanovallalle taantumuksellisten asevoimien ja valtion byrokraattisen koneiston siunauksella ja tuella. Vanhan valtion taantumuksellistaminen vie meidät väistämättä fasismiin, joka saapuu 1900-luvulta. Tuleeko se olemaan tyyntä? Se ei koskaan tule olemaan tyyntä. Se on kovaa taistelua suurporvariston puoliskojen ja ryhmien välillä. Puheenjohtaja Gonzalo sanoi 2. täysistunnossa, että jotta voitaisiin nähdä uusi fasismi, on erittäin tärkeää syventää “Kommentteja 1992 vallankaappauksesta” opiskelua ja siinä olevia perustuksia, koskien sekä compradori- että byrokraattista porvaristoa.
Riiston kehä ja sorron kolme vuorta painavat työläisten, talonpoikien ja pikkuporvariston joukkoja, sekä suuremman romahduksen uhkaamaa kansallista porvaristoa. Joukot, jotka kamppailevat valloitusten säilyttämiseksi kovassa luokkataistelussa ja välttääkseen suurempaa köyhtymistään uudessa kriisissä, heilahdusliikkeissä jotka toistuvat kausittain tässä vallitsevassa järjestelmässä ja jotka vain voittamaton kansansota kykenee pyyhkimään pois. Joukkojen vastarinta “taloudellisten ja työreformien sekä säädöksien” pahamaineisia toimenpiteitä vastaan, joilla taantumukselliset hallitukset pyrkivät purkamaan järjestelmän kriisiä maaseudun ja kaupunkien joukkojen selkiin. Tämä kriisi kärjistää ristiriitaa kansanjoukot ↔ taaantumuksellinen hallitus. Se on ilmaus vanhan yhteiskunnan ristiriitojen kärjistymisestä: joukot ↔ feodaalisuus, kansa ↔ byrokraattinen kapitalismi, kansakunta ↔ imperialismi.
Kaikkien ristiriitojen kärjistyminen. Kansanjoukkojen liikkeiden ja taisteluiden nousun uusi ajanjakso, joka tällä vuosikymmenellä ilmentää kaikkista edellistä kansan protestien aaltojen sykleistä selvästi erottuvaa luonnetta osana Proletaarisen Maailmanvallankumouksen Uutta Suurta Aaltoa. Leimallinen luonne, joka osoittaa vallankumouksen subjektiivisten olosuhteiden kypsymistä, että vallankumousta johtamaan tuleva sankarillinen taistelija on astumassa näyttämölle. Tie joka aukeni Kansansodan alettua Perussa 17. toukokuuta 1980, osoittaen maoismin täyden pätevyyden ja mahdin marxismin uutena, kolmantena ja korkeampana vaiheena, sekä Kansansodan universaaliuden ja voittamatomuuden, se on soihtu joka valaisee polun seurattavaksi kansainväliselle proletariaatille sekä Latinalaisen Amerikan ja maailman sorretuille kansoille ja kansakunnille. Latinalaisen Amerikan Kommunistiset Puolueet ja Vallankumoukselliset Järjestöt pitävät korkealla, puolustavat, ja soveltavat marxismi-leninismi-maoismia jokaisen maansa konkreetteihin olosuhteisiin puheenjohtaja Gonzalon yleispätiveillä lisäyksillä.
Protestien ja kansannousujen leimallinen luonne on näytetty toteen niissä suurissa joukkojen protesteissa vuosina 2013-2014, jotka painoivat vanhan brasilialaisen valtion PT:n (“Työväenpuolue”) hallinnon vararikkoa, jatkuen nykyisiin protesteihin viimevuoden vanhan brasilialaisen valtion auktoriteettien varavaalien massiviselle boikotilla. Koko tätä kasvavan spontaanin kansan protestoinnin prosessia ajaa ja ohjaa sen kanssa yhteenliittyvä tietoinen tekijä. Näköpiisissä olevana tuloksena on, etä proletariaatille ja kansalle on suotu vallankumouksellisen puolueen, Kommunistisen Puolueen johto. Vallankumous, demokraattinen polku, kehittää kasvavaa kansan protestointia ja on suunnattu kiehumaan yli perustuen kaupunkien maaseudulta käsin saartamisen polkua noudattavan Kansansodan aloittamiseen. Kansansota kommunismiin asti.
Muutamassa päivässä Ecuadorin ja Chilen joukot ovat murtautuneet todelliseksi taifuuniksi, järisytten koko vanhaa sorroen järjestystä, kohdaten sankaruudella ja jatkaen taistelua ja vastarintaa taantumuksen laumoja vastaan. Maolaiset näissä maissa laukaisevat itsensä rohkeasti kansan taisteluun eturiveissä, pyrkien suuntaamaan taistelevien joukkojen toimintaa, kasvattaen heitä vallankumoukselliseen väkivaltaan ja sovittamattomaan taisteluun opportunismia vastaan, vallaten tärkeitä voittoja luokalle ja kansalle, kehittäen nousevaa kansan protestia, edistäen uusdemokraattista vallankumousta ja militarisoitujen kommunististen puolueiden jälleenrakentamisen tai rakentamisen prosessia, sekä valmistautumista käynnistämään yhä uusia Kansansotia, kunnes valta on vallattu proletariaatille ja kansalle, sosialismin saavuttamiseksi keskeytymätöntä tietä, ja suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen kautta saavuttamaan ihmiskunnan kultaisen päämäärään, kommunismin.
Chilessä Piñeran arkkitaantumuksellinen hallitus on julistanut ulkonaliikkumiskiellon ensimmäistä kertaa sitten fasisti Pinochetin, ja on avoimesti julistanut kyseessä olevan sota kansaa vastaan. Kasvotusten taantumuksellisen terrorin kanssa, joukot eivät pysähdy minuutiksikaan, ne ryntäävät vanhojen opportunistijohtajien yli ja sytyttävät koko vanhan sorron järjestelmän tuleen.
Ecuadorissa viimeisin kansannousu, poiketen 90-luvun ja nykyisen vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen kansannousuista, on kestäynt yli 12 päivää ja päättynyt, kuten aiemmat opportunistien ja reformistien johdolla, antautumiseen. He ovat myyneet joukkojen kapinan soppakattilasta, toisin sanoen, hyväksyen taantumukselliset toimenpiteet palkkoja vastaan, ulkoistamisen, oikeuksien leikkaukset ja muun vastineeksi bensan hinnan korotuksien perumisesta. Myös tällä kansannousulla on ollut se leimallinen ominaisuus, kuten osoitettii Brasilian tapauksessa, että kommunistit, vastoin opportunistisia johtoja jotka loittasivat joukkojen oikeutettuun taisteluun, ovat taistelleet ohjatakseen ja soveltaakseen ja kasvattaakseen joukkoja vallankumoukselliseen väkivaltaan ja kuolettavaan taisteluun revisionismia vastaan.
Taistelussaan laajan kansan kapinan johdosta, sekä ecuadorilaiset että chileläiset kommunistit taistelevat, politisoivat, ja mobilisoivat päättäväisesti, sekä soveltavat oikeutettua ja oikeaa proletaarista linjaa alueiden talonpoikaiston, pääasiassa köyhän, hyväksi. Nämä, johtuen vallankumouksellisten oikeasta työtyylistä, ovat tehneet tärkeän harppauksen ja edistymisen, liittyen Kommunistisen Puolueen edustamaan proletariaattiin, siten takoen työlais-talonpoikaliittoa näissä tapahtumissa, missä kansan kapina osoitti kaikkein taistelevinta ja edistyneintä luonnettaan.
Kommunistit Ecuadorissa ja Chilessä, jotka taistelevat Puolueen jälleenrakentamiseksi kovassa luokkataistelussa ja pyrkien johtamaan joukkoja saamaan toiminnan suuntaan, ovat saavuttamassa vahvoja yhteyksiä mobilisoituihin joukkoihin ja parantavat olosuhteita vallankumouksen välineiden kehittämiseksi, pääasiassa uudentyyppisen Puolueen, militarisoidun Kommunistisen Puolueen. Tässäkin vallankumous, demokraattinen polku, proletariaatti akselinaan Puolueensa johdolla, edeten sen jälleenrakentamisessa, marssii kehittääkseen kasvavaa kansan protestia. Me koemme vallankumouksellisen tilanteen epätasaisessa kehityksessä ja vallankumouksen etenemisen. Demokraattinen polku on osa maoismin komentamaa Proletaarisen Maailmanvallankumouksen Uutta Suurta Aaltoa.
Tällä kansan vapautusliikkeen nousun uudella ajanjaksolla, joka avaa läpikulun suurilla kansan mobilisaatioilla kesäkuussa 2013-14 Brasiliassa PT:n opportunistihallitusta vastaan, Ecuadorissa 2014-15 Correan hallitusta vastaan aloitetuilla ja sen jatkumisella nykyistä Morenon hallitusta vastaan, Meksikossa viime vuosina ja aivan viimeisimpänä Chilessä, niillä on luonne joka erottaa ne kaikista aiemmista ja se on vallankumouksen subjektiivisten edellytysten kypsyminen. Toisin sanoen, joissakin tapauksissa, että demokraattinen polku vastakohtana suurporvariston ja tilanherrojen byrokraattiselle polulle kehittää kansan protestia ja että se on suuntautunut ylikiehuntaan palveluksena Kansansodan aloittamiselle ja sen kehittämiselle kommunismiin asti, liittyäkseen jo aloitettuihin Kansansotiin kuten Perussa, Intiassa, Filippiineillä, Turkissa. Seuraten puheenjohtaja Mao Tse-tungia me sanomme: Koko Latinalainen Amerikka on täynnä kuivaa polttopuuta, joka tulee pian leimahtamaan suurena roihuna.
Meille tästä tilanteesta johtuvana kysymyksenä näyttäytyy shokkitehtävänä kehittää Kommunistisen Puolueen jälleenrakentamisen huipentumista, vastaten erityisiä olosuhteista kussakin maassa, kehittää vallankumousta, demokraattista polkua, jonka akseli on proletariaatti milirisoidun Kommunistisen Puolueensa ohjauksessa johtaakseen kansan ylikiehumista, toisin sanoen, joukkotaistelun kehittämiseksi joka mee yli taantumuksellisen valtion salliman; kaikki toimien Kansansodan aloittamiseksi, joka kaupunkien maaseudulta saartamisen polkua kulkien tuhoaa vanhan järjestyksen ja rakentaa uutta Valtaa, vallankumouksellisten luokkien yhteisdiktatuuria militarisoidun Kommunistisen Puolueen johdolla, kansankomiteoilla ja vallankumouksellisilla tukialueilla tuhoten pala palalta vanhan tilanherra-byrokraattivaltion vallan valtaamiseksi koko maassa ja Kansantasavallan pystyttämiseksi jokaisessa maassamme ja jatkaen keskeytymättä sosialistisen vallankumouksen kehittämiseen proletariaatin diktatuurin alla ja peräkkäisillä proletaarisilla kulttuurivallankumouksilla saavuttaaksemme päämäärämme, kommunismin.
Pitäkää korkealla, puolustakaa, ja soveltavaa marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia!
Asettakaa maoismi Proletaarisen Maailmanvallankumouksen komentoon ja oppaaksi!
Rakentakaa tai Jälleenrakentakaa militarisoidut marxilais-leniniläis-maolaiset Kommunistiset Puolueet!
Eläköön Marxismi-Leninismi-Maoismi puheenjohtaja Gonzalon yleispätevillä lisäyksillä!
Alas imperialistinen sota!
Eläköön Kansansodan voittamattomuus!
Taistelkaa imperialismia, revisionismia, ja taantumusta vastaan erottamattomasti ja heltymättä!
Kunnia ja loisto Latinalaisen Amerikan kansansankareille!
Brasilian kommunistinen puolue (punainen ryhmäkunta)
Perun kommunistinen puolue
Ecuadorin kommunistinen puolue – Punainen aurinko
Chilen kommunistisen puolueen Punainen ryhmäkunta
Kolumbian kommunistinen puolue (punainen ryhmäkunta)
Vallankumouksellinen ydin Meksikon kommunistisen puolueen uudelleenrakentamiseksi
Komitea Punalippu – Saksan liittotasavalta
Komiteat Itävallan (maolaisen) kommunistisen puolueen perustamiseksi
Palvelkaa kansaa – Norjan kommunistinen liitto
Punalippu-kollektiivi (Suomi)
Maolainen kommunistinen puolue (Ranska)
Komitea USA:n kommunistisen puolueen jälleenrakentamiseksi
Lokakuu 2019
