Maailman näyttämö – raportti kansainvälisestä tilanteesta suhteessa ”Ukrainan kriisiin”

Julkaisemme suomennoksen (englannista, luottavissa espanjaksi täältä) Communist International -julkaisun  tärkeää analyysiä sisältävästä  raportista 3.3.2022.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

MAAILMAN NÄYTTÄMÖ

RAPORTTI KANSAINVÄLISESTÄ TILANTEESTA SUHTEESSA ”UKRAINAN KRIISIIN”

Esipuhe

Tämä raportti analysoi faktoja, imperialistien edustajien erilaisia lausuntoja ja kantoja, sekä mielipiteitä niin sanottuun ”Ukrainan kriisiin” osallisten eri maiden porvarillisessa mediassa, niiden keskinäissuhdetta ja sisäisiä ristiriitoja, sekä ennenkaikkea perustavia ristiriitoja tänään kansainvälisellä tasolla ja niiden joukossa pääristiriitaa.

Ukraina on tilanteen polttopisteenä, mikä osoittaa kaikkien imperialismia riivaavien ristiriitojen kärjistymistä, ilmauksena sen edelleenmädäntymisestä, mitä opportunismi tahtoo peitellä yrittääkseen kieltää epätasaisesti kehittyvän vallankumouksellisen tilanteen kehityksen, joka subjektiivisten olosuhteiden epätasaisen kehityksen kanssa osoittaa, että maailma on astumassa vallankumousten uuteen ajanjaksoon. Kansainvälisten taloudellisten suhteiden taloudellinen perusta on sorrettujen (siirtomaiden tai puolisiirtomaiden) kansakuntien sorto kourallisen imperialistisia maita toimesta.

Kuten Lenin opettaa meille: ”[…] kaikilla imperialismin perusristiriidoilla, jotka johtavat vallankumoukseen […], kaikella sillä on yhteyttä maapallon väestön jakamiseen.” ⁱ

Toisin sanoen, saaliinjakoon. Tällä perustalla maailman riisto on lisääntynyt viime vuosikymmenet finanssipääoman, imperialististen monopolien, imperialismin toimesta, tällä perustalla porvariston valta proletariaatin yli imperialistisissa maissa on kasvanut suunnattomasti, minkä porvarilliset sosiologit ilmaisevat ”kasvavana epätasa-arvona”, ”työn prekaarisuutena” sekä muilla ilmaisuilla, jotka osoittavat luokan riiston ja sorron pahenemista.

Raportti näyttää, että samat kahden maailmansodan aloittaneet kilpailijat ovat valmistelemassa kolmatta maailmansotaa, mutta nykyisessä tilanteessa ei mikään imperialistimaista ole asemissa sen aloittamiseksi; kun se sitten tapahtuu, kolmas maailmansota alkaa. Imperialismi on väkivaltaa ja taantumusta kautta linjan. Se on väkivaltaista kapitalismia toisin kuin esimonopolistisen vaiheen ”rauhallinen kapitalisi”.

Tämän kohdatessaan, mikä on vallankumouksellisten rooli? Estää se ja olla tarpeen tullen valmis kohtaamaan se. Kuinka estää se? Tekemällä vallankumous kussakin maassa kansansodan kautta yhtyäkseen maailmankansansodaksi ja pyyhkäistäkseen imperialismin ja taantumuksen maan päältä. Ja, maailmansodan tapauksessa, kuinka asettua sitä vastaan? Myöskin kansansodalla, jota käydään eri maissa aina maailmankansansotaan asti, imperialistisen maailmansodan vastustamiseksi. Näin ymmärrämme valmistautumisen kaikkiin olosuhteisiin.

Luokkataistelun kehitys kansainvälisellä tasolla saa ilmaisunsa joukkojen räjähtävyydessä ja suuressa aktiivisuudessa kaikkialla maailmassa. Kommunistien tehtävänä on johtaa heitä rekonstituoimalla tai konstituoimalla militarisoituja marxilais-leniniläis-maolaisia kommunistisia puolueita uusien kansansotien aloittamiseksi olemassaolevien lisäksi niin nopeasti kuin mahdollista, tehdäkseen vallankumouksen ja pyyhkäistäkseen imperialismin ja taantumuksen maan päältä. Tämä tehtävä vaatii erottamatonta ja leppymätöntä taistelua imperialismia, taantumusta ja revisionismia vastaan.

Vallankumouksellisen tilanteen epätasainen kehitys maailmassa on perustana vallankumoukselliselle toiminnallemme sen muuttamiseksi. Kuten Lenin sanoi samankaltaisissa tilanteissa: ”Nyt on tarpeen ”todistaa” käytännössä, että vallankumouksellisilla puolueilla on riittävää tietoisuutta, organisaatiota, yhteyksiä riistettyihin joukkoihin, päättäväisyyttä sekä kykyä hyödyntää tämä kriisi voitokkaan vallankumouksen menestykselliseksi suorittamiseksi”. Tänään tämä vaatii tilanteen hyödyntämistä voimakkaan sysäyksen antamiseksi meneillään oleville kansansodille Intiassa, Perussa, Filippiineillä ja Turkissa, ja niissä, missä se ei ole vielä alkanut, täytyy saattaa valmiiksi kommunistisen puolueen rekonstituutio tai konstituutio militarisoituna marxilais-leniniläis-maolaisena puolueena kansansodan aloittamiseksi.

Lenin opetti meille myöskin, että opportunismin taloudellinen perusta työväenliikkeessä on liikavoitto (ylivoitto), minkä imperialistit vetävät sorrettujen kansakuntien riistosta pääoman viennillä, josta ne heittävät murusia työväenluokan ylemmälle kerrostumalle. Nämä ovat tämän ilmion syvät taloudelliset juuret. Tätä sairautta on pitkitetty ja sen hoito on ollut pitkällisempää, kuin mitä optimistit olisivat saattaneet odottaa. Päävihollisemme proletaarisessa liikkeessä on opportunismi. Opportunismi työväenliikkeen ylemmässä kerrostumassa ei ole proletaarista sosialismia, vaan porvarillista sosialismia. Porvaristo ei voisi ylläpitää itseään, jos he eivät johtaisi työläisiä. Siinä on päävihollisemme ja meidän täytyy lyödä se. Näin ollen, tehtävän täyttäminen vaatii erottamattoman ja leppymättömän taistelun imperialismia, taantumusta ja revisionismia vastaan.

RAPORTTI

Viime viikkoina ja kuukausina imperialistien väliset ristiriidat, varsinkin yhdysvaltalaisen imperialismin ja venäläisen imperialismin välillä, ovat kiihtyneet julkisesti nähtävällä tavalla. Kehitykset koskien Ukrainaa, kiistan ydintä, ovat erityisen silmiinpistäviä. Olemme jo julkaisseet useita asiakirjoja tästä aiheesta (viittaamme erityisesti asiakirjaan yhdysvaltalaisen imperialisin tappiosta Afganistanissa), jotka kokonaisuudessaan rakentavat tämän raportin perustan.

Kansainvälisen tilanteen kehityksen kolme vuosikymmentä tiivistettynä

Kansainvälinen tilanne on saavuttanut pisteen, missä paljon siitä, mitä on kehittynyt kolmena vuosikymmeneä neuvostoliittolaisen sosiali-imperialismin vararikon jälkeen, tulee tiivistetyksi. Jenkit ovat syrjäyttäneet Venäjän, entisen Neuvostoliiton seuraajan, tiluksiltaan Balkanilla, mukaanlukien entisessä Jugoslaviassa, Itä-Euroopassa, Baltian maissa, ja tähtää nyt Länsi- ja Keski-Aasian maita sisäisillä keikauksilla, sen niin sanotulla ”matalan intensiteetin sodankäynnillä” ja sodalla näitä sorrettuja kansakuntia vastaan, tähdäten nyt Keski-Aasian maita. Näin ollen, on suoritettu sorrettujen maiden jako ja uudelleenjako venäläisen imperialismin vaikutuspiiristä yhdysvaltalaisen imperialismin ja muiden imperialistivaltojen vaikutuspiiriin. Tämä kehitys on saavuttanut pisteen, missä yhdysvaltalaisimperialistit haluavat saada hyväksytyksi neuvottelupöydässä sen, mitä ovat voittaneet, ja venäläiset imperialistit yrittävät vetää viimeistä demarkaatiolinjaa, hyödyntäen sitä tosiasiaa, että yhdysvaltalainen imperialismi haluaa alentaa jännitystä tässä polttopisteessä voidakseen keskittyä toiseen polttopisteeseen, joka uhkaa syttyä, Indopasifiselle alueelle.

Ukrainan polttopisteessä erilaiset intressit ja kaksi ristiriitaa ilmenevät, se on ilmeistä: Ukraina, sorrettu kansakunta; Yhdysvallat, ainoa hegemoninen supervalta, sekä Venäjä, joka haluaa puolustaa etujaan siellä, se on ilmiselvää. Lisäksi ovat Saksan ja Ranskan edut toissijaisina toimijoina. Englanti on Yhdysvaltojen hännillä. Saksa, sen edustajien itse tunnustamana, on taloudellisesti kaikkein osallisin Ukrainassa, ja sillä on intressejä myös suhteessaan Venäjään eri tasoilla.

”Ukrainan kriisin” kanssa korreloivat sarja tapaamisia, alustavia tutkimuksia, joissa eri voimat yrittivät saada selville, mitä mahdollisuuksia ja tarpeita niillä on nykyisessä tilanteessa.

Eräs tässä mielessä tärkeämmistä tapaamisista on epäilemättä 10. tammikuuta Genevessä pidetty. Siellä yhdysvaltalaisen ja venäläisen imperialismin kakkostason edustajat, Yhdysvaltojen valtiosihteeri Wendy Shermanin ja Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkovin johtamat valtuuskunnat, selittivät kukin kantansa ensimmäistä kertaa kahdeksantuntisessa istunnossa.

”Mutta kokouksessa kaksi valtuuskuntaa pitäytyivät kannoissaan ilman kompromissia. Asenne oli positiivinen, mikä näyttäisi edistävän tulevan sopimuksen mahdollisuutta, eritoten sitoutumisella neuvottelujen jatkamiseen. Venäjä nimenomaisesti lausui, ettei se halunnut tunkeutua Ukrainaan ja ylisti valtuuskuntien ”ammattimaisuutta”. Yhdysvallat ei myöskään perääntynyt kritiikissään, eikä ajatuksessaa tarjota sotilasapua Ukrainalle ja vaati ”yhteisiä toimenpiteitä turvallisuuden hyväksi”.

[…] Rjabkov oli optimistinen maansa vaatimuksen suhteen, että NATO ei laajentuisi vaan vähentäisi sotilaallista läsnäoloaan Venäjän läheisyydessä: ”Meillä on vaikutelma, että Yhdysvallat otti Venäjän ehdotukset erittäin vakavasti”, hän sanoi. ”Tilanne ei ole toivoton”, diplomaatti sanoi, vaikkakin ”vastakkainasettelun kehityksen pahenemiseen liittyviä riskejä ei tulisi aliarvioida”. ”Edistystä tarvitaan, todellinen ele täytyy tehdä Venäjää kohtaan ja sen täytyy tulla NATO:lta”, kehotti varaministeri, joka intti että Ukrainan ei tule ”ikinä koskaan” liittyä NATO:oon.

[…] Toisaalta, Sherman raportoi että Yhdysvallat ”on esittänyt ajatussarjan, jonka maat voivat omaksua vastavuoroisina toimenpiteinä, jotka tulevat hyödyttämään yhteisiä turvallisuushuolia” ja ”paluuta yhteisiin turvallisuusintresseihin ja strategisen vakauden vahvistamista.” Hän alensi vastapariensa optimismia, varoittaen että NATO:n ”avointen ovien” politiikka tulisi jatkumaan huolimatta Moskovan vetoomuksista.” ⁱⁱ

Sen lisäksi, 21. tammikuuta pidettiin Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerien tapaaminen Genevessä. Mitään poikkeuksellisen merkityksellistä ei päätetty siellä, vaikkakin ilmoitettiin että Yhdysvaltojen asiakirja vastauksena Venäjän ehdotukseen tultaisiin toimittamaan viikon sisään. Tämä kirje toimitettiin 26. tammikuuta, yhdessä NATO:n asiakirjan kanssa.

Wendy Sherman sanoi keskiviikkona: ”Olemme epäilemättä näkemässä kaikki merkit siitä, että hän (Vladimir Putin – Kommersant) tulee käyttämään sotilaallista voimaa jossakin kohtaa, todennäköisesti välillä nyt – helmikuun puoliväli.” ⁱⁱⁱ

Yhdysvaltain valtiosihteeri Blinken sanoi: ”Yhdysvaltain vastaus ”asettaa vakavan diplomaattisen tien eteenpäin, mikäli Venäjä sen valitsee,” sanoi herra Blinken lehdistötilaisuudessa Washingtonissa. Hän sanoi olettavansa tulevansa puhumaan lähipäivinä venäläisen vastaparinsa, Sergei Lavrovin, kanssa, kunhan venäläiset viranomaiset ovat lukeneet amerikkalaisen paperin ja ovat ”valmiita keskustelemaan seuraavista askelista.”

Asiakirja esittää ”vastavuoroisia läpinäkyvyystoimenpiteitä koskien voimien asemoimista Ukrainassa, sekä toimenpiteitä luottamuksen lisäämiseksi koskien sotaharjoituksia ja sotilaallisia manöövereitä Euroopassa,” sanoi herra Blinken, kuten myös ydinasekontrollia Euroopassa.” ^iv

Lisäksi: ””Vastauksemme olivat täysin koordinoituja Ukrainan ja eurooppalaisten liittolaistemme ja kumppaniemme kanssa”, Yhdysvaltain sihteeri Antony Blinken sanoi huomioissaan. Mutta, hän totesi, ”me emme ole julkaisemassa asiakirjaa julkisesti”” ^v

On ilmiselvää, että kumpikin tähtää yleiseen sopimukseen, joka takaa niille jotain turvallisuutta. Venäläinen imperialismi erityisesti tarvitsee tätä turvallisuutta. Sen asema vastakkainasettelussa jenkkeihin on defensiivinen. Venäläinen imperialismi kohtaa kolmekymmentä vuotta kestänyttä etenevää saartoa jenkeiltä, mukaanlukien sen alisteisten ”kumppanien” kautta. Kuitenkin, tässä defensiivissä, venäläinen imperialismi kehittää myös hyökkääviä toimia aloitteen saavuttamiseksi.

Jenkit puolestaan haluavat vahvistaa neuvottelupöydällä sen, mitä he ovat voittaneet taistelukentillä viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Kuitenkin, Yhdysvalloille on taktisesti tärkeää solmia sopimus, joka takaa heille niin pitkälle kuin mahdollista, ettei mitään ”vahinkoa” tule tapahtumaan, sillä venäläinen imperialismi, vaikkakin taloudellisesti vain kakkostason imperialistivalta, on edelleen ydinasesupervalta. Ja eritoten nykyisessä yhdysvaltalaisimperialismin lisääntyneiden vaikeuksien tilanteessa, se pyrkii madaltamaan jännitettä tässä euraasialaisessa polttopisteessa, joka yltää niinkin pitkälle kuin niin sanottuun Laajennettuun Lähi-itään, voidakseen keskittyää siihen minkä presidentti Biden on julistanut ulkopolitiikkansa prioriteetiksi, Indopasifisen alueen, so. sosiali-imperialistisen Kiinan pidätteleminen sen pyrkimyksissä tulla hallitsevaksi vallaksi alueella. Tässä Saksan laivaston (nyt entisen) amiraalin Schönbachin lausunnot turvallisuuskokouksessa Intiassa tulevat merkittäviksi.

”NATO, sen pääsihteerin mukaan, on maininnut lukuisista asioista Venäjän valtuuskunnalle, joista se haluaa astua keskusteluihin Venäjän kanssa ja joista neuvotteluita saattaisi nousta. Muiden asioiden joukossa, on tarve lisätä läpinäkyvyyttä sotilasharjoituksissa ja vähentää kyberuhkien riskiä. NATO haluaa aloittaa laajapohjaiset keskustelut asekontrollista, mikä saattaa sisältää yhteisiä rajoituksia ohjuksille.” ^vi

Nykyisessä tilanteessa koskien ”Ukrainan kriisin” skenaariota, ajanjakson ristiriidat 1990-luvulta nykypäivään tulevat ilmaistuksi tiivistetyssä muodossa. Tätä ajanjaksoa leimaavat neuvostorevisionismin vararikon ja SNTL:n purkamisen seuraukset – so. yksi maailmanhegemoniasta kilvoitellut supervalta –, ilman maailmansotaa, joutui hajallelyödyksi ja toinen supervalta, yhdysvaltalaisimperialismi, tuli ainoaksi hegemoniseksi supervallaksi. Tässä kapasiteetissaan se tarttui tehtävään, vehkeilyssä ja kilpataistelussa muiden valtojen kanssa, tulla kakun leikkaajaksi ja jakajaksi, so. maiden, jotka olivat entisen sosiali-imperialistisen Neuvostoliiton kiertoradalla tai vaikutuspiirissä.

Imperialistien taktiset pyrkimykset ja yhteentörmäävät edut

Alleviivaamme jenkkien taktiikkaa piirittää venäläinen imperialismi ja aiheuttaa epäjärjestystä ja levottomuutta myös Venäjän sisällä ja entisissä neuvostotasavalloissa, so. tämän päivän puolisiirtomaissa, joita hallitsee enimmäkseen venäläinen imperialismi. Jenkit pyrkivät saamaan Venäjän sekaantumaan entistä enemmän poliittisesti ja sotilaallisesti näihin maihin, kuten Afganistanissa 1980-luvulla.

Jenkit selittävät sen näin: ”kenraali Mark Milley, Yhdysvaltojen huippusotilasvirkailija, puhui venäläiselle vastineelleen muutama viikko sitten. Raporttien mukaan hän osoitti, että invaasiota seuraisi samanlainen vastarintakampanja, kuin mikä ajoi neuvostoliittolaiset Afganistanista ja demoralisoi rojahtamassa olleen supervallan.” ^vii

Kiinalaiset: ”International Center for Not-for-Profit Law (ICNL) arvioi Kazakstanissa olevan 38 000 aktiivista kansalaisjärjestöä, kun niiden enemmistö – jotkut sanovat suunnilleen 20 000 – ovat Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden rahoittamia apurahoilla ja lahjoituksilla, mukaanlukien USAID (US Agency for International Development), NED (National Endowment for Democracy) ja Freedom House.” ^viii

Venäläinen media on samaa mieltä: ”Heti kun Venäjä päättää, että sen on suojeltava Donetskin ja Luhanskin kahta kansantasavaltaa, sen armeija tulisi kohtaamaan suoneniskun. Yhdessä tässä tapauksessa uhattujen ja sitten toimeenpantujen pakotteiden kanssa, siten odotetaan, sellainen verenvuodatus saisi Venäjän polvilleen kotimaassaan. Joku maidan Punaisella torilla voitaisiin sitten saavuttaa erittäin nopeasti, päätellen tapahtumista naapuroivassa Kazakstanissa, missä siihen oli paljon vähemmän syytä.

Toinen selitys, kuitenkin, tulee näkyväksi vain nykyisten neuvottelujen kontekstissa koskien laillisesi sitova yhteistiä turvatakuita yhtäältä Venäjän ja toisaalta Yhdysvaltain ja NATO:n välillä. Tässä, NATO:n sotaväen läsnäolon Ukrainassa ja sen ympärillä sekä sotilaallisen avun Ukrainalle, tarkoitus on keinotekoisesti paisutella tämän asian tärkeyttä näissä neuvotteluissa sen tekemiseksi neuvotteluiden ainoaksi huomion kohteeksi.” ^ix

Toisaalta, venäläisen imperialismin defensiivi, joka yrittää saada aloitteen defensiivissä murtaakseen piirityksen kuten nähtiin vuonna 2014 ottamalla Krim, Donetsk ja Luhansk, sekä muilla hyökkäystoimilla, kuten sotilasoperaatiolla Kazakstanissa. Lisäksi, uusia venäläläisiä sotilaallisia kehitelmiä, kuten uusia häivelennokkeja, julkaistaan lehdistössä.

”Presidentti Vladimir Putinin mukaan, Venäjä ja hänen johtamansa ODKB-sotilasliitto eivät tule sallimaan mitään epävakauttamista tai edes ”värivallankumouksia” entisen Neuvostoliiton valtioissa. Tätä Venäjän valtionpäämies alleviivasi […].” ^x

Tulee painottaa, että amerikkalaisilla on selviä konflikteja liittolaistensa kanssa, jotka eivät ole suosiollisia heidän suunnitelmilleen: ”Rintamat on karkaistu. Ja koska NATO:lla ei ole suunnitelmaa, Kremlillä on etu. […] Keskustelua NATO–Venäjä-neuvostossa voidaan tulkita kahteen suuntaan. Ensimmäistä edusti amerikkalainen diplomaatti Kurt Volker, joka kertoi CNN:lle, että Venäjän sotilaallisen invaasion uhkaa on lisännyt se, ettei NATO ole onnistunut antamaan pikaisesti pelotetta Venäjälle olla hyökkäämättä Ukrainaan. Hän näkee hyökkäyksen todennäköisempänä, sillä vaikka NATO uhkaa Venäjää invaasiota seuraavilla pakotteilla, se ei ole estämässä sellaista invaasiota. Tämä on juuri se, mitä presidentti Putin halusi tunnustella.” ^xi

Mistä piirit ovat osallisina?

Kyse on osista Itä-Eurooppaa, Balkaneita ja Keski-Aasiaa sekä Syyriasta, joka on tärkeä Venäjän pääsylle Välimerelle. Venäläiset imperialistit valittavat, että sopimuksella taattu NATO:n laajentumattomuus itään tuli rikotuksi. He haluavat NATO:n pitäytyvän vuoden 1997 asemassaan, vetävän sotaväkensä rajaseuduila ja olla ikinä koskaan sallimatta Ukrainan liittyä NATO:n jäseneksi. Tämän kehityksen kuvaamiseksi: Puola, Tshekin tasavalta ja Unkari ovat tulleet NATO:n jäseniksi vuodesta 1999, Viro, Latvia, Liettua, Bulgaria, Romania, Slovakia ja Slovenia vuodesta 2004, Albania ja Kroatia vuodesta 2009, Montenegro vuodesta 2017 ja Pohjois-Makedonia vuodesta 2020.

Aasissa tulee selväksi, että yhdysvaltalainen imperialismi on onnistunut saattamaan yhteen kaksi valtaa, jotka ovat olleet vakavassa ja todella vakavassa konfliktissa keskenään vuosisatoja (poikkeuksena sosialistisen Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan ajat):

”Tähän mennessä USA ja Länsi ovat läpsäisseet yli 100 pakotetta Venäjälle, säästämättä yhtään vaivaa tukahduttaakseen suurvallan ”etulyöntiasemaa”. Ennen tätä dialogia, USA ja NATO olivat varoittaneet Venäjää pelottelun merkeissä. Washingtonin sanakirjassa ”kunnioitusta” tavataan harvoin. Washingtonin todellinen tarkoitus on painostaa Venäjää kunnes se antautuu, päästäkseen lopullisesti eroon tästä uhasta USA:n hegemonialle.

Tietyssä mielessä USA on brutaalisti pakottanut Venäjän ”viholliseksi”. Tällä ”vihollisella” Washington voi pitää Euroopan lähempänä itseään. Työntäessään NATO:a laajentumaan itäänpäin, USA myöskin markkinoi russofobiaa Euroopassa. Tämän seurauksena, suhteellisen uudet jäsenet NATO:ssa ovat yleisesti vihamielisiä Venäjälle. Venäjä-vastainen mieliala on huipussaan Ukrainassa, mikä ei ole tälle maalle viisas siirto. Sillä tämä asettaa sen riskiin kahden suurvallan välissä – mutta tämä vastaa Washingtonin strategisia vaateita.

Puhuen näistä tapaamisista, USA:n valtiosihteeri Anthony Blinken sanoi, ”Emme voi palata takaisin vaikutuspiirien maailmaan” kuten oli kylmän sodan aikaan. Kuitenkin, Etelä-Amerikasta Väli-Amerikkaan, Kaakkois-Aasiasta Koillis-Aasian, mikä maa maapallolla muodostaa jengiä ja ”pieniä piirejä”? Kun Varsovan liitto hajosi ja monet entiset neuvostovaltiot ovat kallistuneet kohti Länttä, joistakin tullen NATO:n jäseniä, mikäs maa se harrastaakaan ”vaikutuspiirejä”?

Kiina voi jossain määrin tuntea empatiaa sitä kohtaan, mitä Venäjä käy läpi. Euroopassa Washington yrittää parhaansa pidättääkseen, tukahduttaakseen ja kuristaakseen Venäjää mekanismeilla kuten NATO; Aasian-Tyynenmeren alueella se yrittää painostaa Kiinaa samanlaisilla tempuilla. Ehkäpä USA:n menestyksekäs kokemus kylmästä sodasta on saanut USA:n niin yli-itsevarmaksi, että amerikkalaiset poliittiset eliitit ovat kaivaneet esiin ruostuneet kylmän sodan aseensa maailmaa vastaan uudella aikakaudella.

Joka tapauksessa, maailma on jo muuttunet. Lopulta tulee todistetuksi, että muiden maiden ydinetujen loukkaaminen ja kansainvälisen tasa-arvon ja oikeuden rikkominen eivät tule tuomaan toista ”voittoa” Washingtonille, kuten se on toivonut.

Washingtonilla on edelleen syväänjuurtunut hegemoninen ajattelu, mutta sen hegemonia on jotain kovaa ulkoisesti mutta pelkurimaista sisältä. Näin ollen, maailma on nähnyt sotkeutuneen USA:n: yhtäältä se käyttäytyy häijysti muita suurvaltoja kohtaan, muttei toisaalta oikein voi luopua neuvotteluistakaan. Itse asiassa, USA:lla ei ole paljoakaan pääomaa hassattavaksi suurvaltasuhteisiin, sen ”etulyöntiasema” ei kykene tukemaan sen hegemonisia valtapyyteitä. Ja ajat eivät tule myöskään antamaan sille sellaista tilaisuutta.” ^xii

Samaan aikaan kiinalainen sosiali-imperialismi – mätänemisprosessissaan kohti vararikkoaan, kohdaten vakavia sisäisiä ongelmia, yrittäen harhauttaa huomiota pois niistä – käyttää hyödykseen tilannetta, jossa kaikki mediahuomio on fokusoitunut ”koronaan” tai ”Ukrainan kriisiin”. Niinpä, huolimatta huomattavista jännitteistä, joita tilanne Etelä-Kiinan merellä on aiheuttanut, Peking on siirtänyt 20 miljoonaa dollaria sotilas”apua” Duterten hallinnolle. Lisäksi, Kiinan ilmavoimien J-16D hävittäjälentokoneet ovat toistuvasti saapuneet Taiwanin ^xiii ilmatilaan.

Entä mitä ovat venäläisen imperialismin tarpeet? Ydinkärkikykyisten keskipitkän kantaman ohjusten vetäminen Euroopasta, so. Venäjän läheisyydestä. Jenkit ja niiden alisteiset ”liittolaiset” eivät tule suostumaan. Joten venäläisille jäävä mahdollinen vaihtoehto on heidän entisistä puolisiirtomaistaan koostama puskurivyöhyke.

”Yhdysvaltain virkailija myös sanoi, että hän ehdottaa näiden dialogien jatkamista pian yksityiskohtiin pääsemiseksi, erityisesti koskien ohjusten sijoittelua. Siinä suhteessa Sherman sanoi sen olevan tilaisuus elvyttää keskimatkan ydinasevoimasopimuksen [INF-sopimus – suom.], mistä USA vetäytyi vuonna 2019 syytettyään vuosien ajan Moskovaa sen noudattamatta jättämisestä. Näin Washington ehdotti keskipitkänkantaman ohjuksia koskevan kannan käsittelemistä ja suostui ”asettamaan kaavoja yhteisten rajoitusten säätämiseksi sotaharjoitusten mittakaavalle ja laajuudelle.”” ^xiv

Kun kyseeseen tuli sotaväen sijoitukset, oletettavasti erityisesti USA:n sotaväen sijoittaminen Ukrainaan 8. joulukuuta 2020, mutta myös NATO:n sotaväki Itä-Euroopassa yleensä, jenkkien vastaus oli selvä: ”Emme oli keskustelleet amerikkalaisten sotilaiden määrästä. Mielestäni tämä asia ei ole asialistalla, se ei ole harkinnan piirissä. Tämä kysymys ei ole keskusteltava asia”, sanoi Wendy Sherman.” ^xv

””Meidän ymmärryksessämme NATO on järjestö, joka on luotu vastakkainasettelua, ei suojelua varten. Ja NATO ei ole vakauden ja vaurauden rauhankyyhky. Ja tämä vastakkainasettelun ase oli siirtymässä yhä lähemmäs rajojamme joka päivä,” Peskov [Kremlin lehdistösihteeri] sanoi haastattelussa CNN:lle.” ^xvi

”Venäläinen diplomatia näkee, kuinka tilanne euroatlanttisella aluella on huonontunut, ottaen huomioon NATO-tekijän”, hän sanoi etätiedotustilaisuudessa Rossija Sevodnjan kansainvälisessä multimedialehdistökeskuksessa. Hänen mukaansa, ”Pohjois-Atlantin liittouma, yhdessä Euroopan Unionin kanssa, tosiasiassa syrjäyttää ETYJ:n eurooppalaisen turvallisuuden matriisista.”” ^xvii

”Paperilla temppu saattaa näyttää olevan Putinille win-win. Ehkä Venäjän kansa uskoo Putinin tehtailemia väitteitä, että Ukraina muodostaa vaaran paljon suuremmille ja paremmin aseistetuille voimille. Mutta, pitkällä aikavälillä, tämä manooveri saattaa hyvinkin kostautua.

Venäjän uhkaava kanta Ukrainaa kohtaan, sen jatkuvat uhkaukset jopa keskusteluiden edetessä, vakiinnuttavat kuvan Kremlistä naapureitaan vaarantavana kiusaajana. Mitä enemmän Putin uhkaa, sitä enemmän hän tahtomattaan näyttää toteen, miksi Venäjän naapurit luulevat tarvitsevansa NATO:on liittymistä suojellakseen itseään.

Ukraina ei, tietenkään, muodosta vakavaa sotilaallista uhkaa Venäjällä. Sillä oli ollut maailman kolmanneksi suurin ydinasearsenaali, mutta se siirsi sen Venäjälle vaihtona sitoutumisesta kunnioittamaan sen rajoja ja suvereniteettia, sitoumus, jota Venäjä rikkoi, kun se tunkeutui ja annektoi Ukrainalta Krimin niemimaan. Tuo sopimusliitto, Budapestin sopimuksena tunnettu, on vain yksi monista, joita Venäjä on allekirjoittanut ja röyhkeästi rikkonut.” ^xviii

Täytyy ymmärtää, että näissä asioissa sekä jenkeille että venäläisille nousee eksistentiaalinen kysymys, sillä yksi asia, minkä kumpikin puoli tietää varsin hyvin, on, että jos toinen heistä vakuuttuisi sodan voittamisesta, silloin tämä sota todennäköisesti alkaisi. Kuitenkin tällä hetkellä kumpikaan puoli ei ole asemassa kolmannen maailmansodan aloittamiseksi, USA:n ja Venäjän välillä on sotilaallinen tasapaino. USA ja venäläiset imperialistit kohtaavat vakavia ongelmia, ei vain kansainvälisesti vaan myös sisäisesti, kuten Englanti, Ranska, jne. Saksa ja Kiina eivät myöskään ole hyvässä asemassa nykyhetkellä. Jos ne olisivat, se tapahtuisi. Kuitenkin, aina on mahdollisuus, että jossakin monista polttopisteistä nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa, ilman mitään yhden tai toisen erityistä tarkoitusta, tuli leimahtaisi ilmiliekkeihin ja uusi maailmanpalo voisi syttyä. Kummankin maailmansodan samat kilpailijat ovat valmistautumassa kolmanteen, mutta tällä hetkellä ne eivät ole asemissa tehdäkseen niin.

NATO pelaa sotilasliittona – kuten jokainen imperialistinen liittouma, vain väliaikaisesti, kehittyen vehkeilyssä ja taistelussa, vehkeilyn ollessa suhteellista ja taistelun absoluuttista, ja näin ollen tämä liittouma on rakennettu taistelun perustalle, so. alistamisen ja väkivallan perustalle, muuttuvien voimasuhteiden perustalle (NATO:n tapauksessa, sen rakentaneiden muiden imperialistien alistamiselle maailman ainoalle hegemoniselle supervallalle, etelän ja idän puolifeodaalisten puolisiirtomaiden inkorporoinnin kera) – erikoisrooli enimmäkseen USA:n imperialismin välineenä. Muistakaa Rooman keisarikunnan siirtokunnista tulevien ”barbaarien” ja palkkasoturien rooli ja kuinka se romahti. Se on merkki imperiumien loismaisuudesta eli mätänemisestä sekä romahduksesta, jossa se on. Jotkut nostavat imperialistien aseistuksen pilviin, he näkevät ne kaikkivoipina, mutta tämä on toinen merkki niiden heikkoudesta ja romahduksesta, muistakaamme, että muinaiset imperiumit nousivat pohtiessaan sotilaidensa rohkeutta, ja romahtivat keskittyessään aseisiin. Puheenjohtaja Mao opettaa meitä, että ihmiset eivätkä aseet ovat ratkaiseva tekijä sodassa.

Tämä on imperialismin ja sen alatilisääntyvän tykistön mätänemistä, heikkouden eikä vahvuuden merkki; katsokaa mitä vain historiaa syvällisesti ja tulette ymmärtämään, mikä tahansa sotilashistoria todistaa sen, miksi se (revisionistinen Kiina) haluaa aseistautua hampaisiin asti, miksi se haluaa olla sotilasmahti? Näette: sama polku! Ollen kykenemättömiä kehittämään ja vahvistamaan talouttaan, he tahtovat käyttää miljardin ihmisen valtavaa massaa tykinruokana, he haluavat käyttää sitä vahvistamalla sotilaallista mahtiaan vallaksi ja taistelemaan maailmanherruudesta, myöskin vehkeillen kuten muut kuten Saksa, kuten Japani, jotta kahden supervallan yhteentörmäyksestä voisi nousta toinen valta tai toinen hallitseva supervalta. Puheenjohtaja Gonzalo analysoi tätä suurella järkiperustalla.

Saksalainen imperialismi ja EU, joka on sen enimmäkseen johtama, itkevät katkerasti tulemistaan käytännössä ulossuljetuiksi neuvotteluista. Venäjän ulkoministeri Lavrov alleviivasi tätä tilannetta erityisen vaikuttavalla tavalla keskustelussa Saksan ulkoministeri Baerbockin kanssa, kun hän selitti kuinka tärkeä tämä keskustelu oli, sillä USA:n–Venäjän suhteilla oli erityinen merkitys.

Saksan ulkoministeri esiintyi vastaavan ”ystävällisenä” Moskovassa: ”Tiistain yhteisessä lehdistökonferenssissa Moskovassa, Baerbock harjoitti sanallista aseistariisuntaa, korostaen samankaltaisuuksia kulttuurissa ja liiketoiminnassa, […] kutsui dialogiin ja diplomatiaan Venäjän–Ukrainan konfliktissa. […] Sanoja jatkuvista tarpeista venäläiselle kaasulle… loppujen lopuksi, Baerbock haluaa pysyä yhteydessä venäläisiin.” ^xix

Johtavat EU:n edustajat itkivät myös tämän liittouman suhteellisen heikkouden tuloksia: ”EU:n ulkopolitiikan päällikkö Josep Borrell tekee myös hallaa EU:lle valittamalla, että häneltä ei kysyttäisi, jos kyse olisi turvallisuudesta Euroopassa ja Ukrainassa.” ^xx

”12. ja 13. tammikuuta 2022, EU:n puolustusministerien (iVM) epämuodollinen kokous tapahtui virtuaalisesti Brestissä, Ranskassa. […] tilanteesta Ukrainassa keskusteltiin. Tuki Ukrainalle Eurooppalaisen rauhanrahaston puitteissa ja taistelu disinformaatiota vastaan mahdollisina vastauksina ei-valtiollisten toimijoiden sekaantumiselle olivat myös esillä.

Asiat kuten tila ja liittyvät EU:n strategiset intressit olivat myös puheena useissa työskentelyistunnoissa. Oli laaja konsensus siitä, että EU:n tulisi tulla entistä osallisemmaksi tällä saralla […]

Kokouksen fokus, kuitenkin, oli yhteinen keskustelu EU:n ulko- ja puolustusministerien kesken lisämuutoksista nykyiseen strategisen kompassin luonnokseeen.

Strategisen kompassin on tarkoitus ohjata EU:n tulevia toimia. Se on lisäaskel tiellä parempaan yhteistoimintaan turvallisuuden ja puolustuksen saralla, ja sen alku juontuu saksalaiseen aloitteeseen.

Strateginen kompassi laukaistiin Saksan puheenjohtajuuskaudella EU-neuvostossa. Sen on määrä tulla jäsenmaiden omaksumaksi maaliskuussa tänä vuonna. Se tähtää antamaan EU:lle suunnan tulevassa toiminnassa, ja on lisäaskel kohti parempaa yhteistyötä turvallisuuden ja puolustuksen saralla.

Perustavanlaatuinen tyytyväisyys asiakirjaan tuli selväksi debatista. Ehdotukset parannuksiksi ja lisäyksiksi, joita on tehty, ovat nyt keskusteltavina Poliittisessa ja turvallisuuskomiteassa.” ^xxi

Nämä toiveet ja ajatukset, joita on olemassa EU:ssa, ovat ilmausta saksalaisen imperialismin pyrkimyksistä. Tänään, kuitenkin, ne ovat melko illusorisia. Saksalainen imperialisi ei ole vielä tarpeeksi pitkällä pyrkimyksessään tehdä harppaus tullakseen supervallaksi, alistaen samalla EU:n muut jäsenet, voidakseen vakavasti haastaa jenkit tai venäläiset. Voidakseen edetä supervallan asemaan sen toiveet riippuvat yhdysvaltalais-venäläisestä konfrontaatiosta, missä kumpikin heikentyvät. Saksa ratsastaa kahdella hevosella, se voi pudota jälleen.

Mutta samaan aikaan, saksalaisen imperialismin alistuminen jenkkien edessä on jälleen kerran vahvistettu suunnitellulla sotasairaalalla, suurimmalla USA:n ulkopuolella, lähelle Kaiserslauternia läntisessä Saksassa. Muistamme myös tässä kontekstissa Saksan entisen kanslerin Merkelin puhelimen vakoilun, tai vakoiluverkostosolmun Frankfurtissa.

Mitä tahansa ne pystyvätkään tekemään, eurooppalaiset varkaat saksalaisella johdolla ovat sitä tekemässä. Pääasiassa kun Saksa tunnisti kyvyttömyytensä tulla toimeen Venäjän sotilaallisen haasteen kanssa Ukrainan tapahtumien vanavedessä (muistakaa myös Saksan tukema epäonnistunut vallankaappausyritys Turkissa ^xxii), sen jälkeen kiistassaan Venäjän kanssa se toimii taloudellisesti, pakotteilla. Kuitenkin, he viiltelevät itseään, kuten Nord Stream II:n esimerkki näyttää. Siinä saksalaiset tulevat pakotetuiksi alistumaan jenkeille. Mutta puute raaka-aineiden ja energialähteiden toimituksista Länsi-Eurooppaan, tässä tapauksessa kaasun, näyttää äärimmäiseen uhkaavalta, koska se tarkoitsi vieläkin riippuvaisemmaksi tulemista jenkeistä, mikä voisi tehdä Saksan viime vuosikymmenten ponnistukset tyhjiksi. Siksi, pakotteiden lisäksi, mitkä tulisivat epäilemättä heikentämään Venäjän taloutta valtavasti, fokus on enimmäkseen horjuttamisessa.

”Työskentelemme yhdessä EU:n ja sen jäsenvaltioiden kanssa kehittääksemme edelleen Itäistä kumppanuutta. Valtioiden, kuten Ukrainan, Moldovan ja Georgian, jotka pyrkivät liittymään EU:hun, tulisi voida siirtyä lähemmäksi koherenttien perustuslaillisten ja markkinatalousuudistusten kautta. Tulemme reagoimaan päättävästi ja luotettavasti demokraattisiin muutoksiin ja olemaan demokraattisten liikkeiden kumppani. Haluamme yksinkertaistaa kansalaisyhteiskunnan välistä vaihtoa tarjoamalla eriyisviisumeita.” ^xxiii

Artikkeli ”FAZ”:ssa näyttää, kuinka vaikeita talouspakotteet ovat Saksan liittotasavallalle, samassa artikkelissa jenkkien hegemoninen asema ”dollaritalouden” perustalla on jälleen kerran vahvistettu: ”Koska USA:n pääsy osuuskuntana organisoituun, Belgiaan pesiytyneeseen verkostoon, on pitkään ollut turhatutumisen lähteenä ja on saanut Venäjän ja Kiinan kehittämään vaihtoehtoja Swiftille.

Edes Swiftin ei tulisi iloita nykyisistä keskusteluista. Maanantaina verkosto sanoi olevansa neutraali ja operoivansa jäsentensä hyödyksi. ”Päätös asettaa pakotteita yksittäisille maille tai entiteeteille on yksinomaan asianomaisten hallitusten virastoilla ja lainsäätäjillä”, Swift sanoi. Yksi harvoista poliitikoista, jotka esittivät huolta Venäjän ulossulkemisesta Swiftin toimesta näinä päivinä oli CDU:n johtaja Friedrich Merz. ”Swiftin kyseenalaistaminen saattaa olla ydinpommi pääomamarkkinoille ja myös hyödyke- ja palvelusuhteille”, hän sanoi viikonloppuna. Swiftin voima on juurikin sen itsenäisyydessä. Kuitenkin, poliittisena pelinappulana tämä tulee horjutetuksi.” ^xxiv

Sitäpaitsi, on ilmiselviä eroja saksalaisen taantumuksen keskuudessa. Nämä löytävät selkeän ilmauksen siinä pettymyksessä, mitä saksalaisen ”Beamtenbundin”, DBB:n, johtaja Silberbach ilmaisi 19. tammikuuta FAZ:lle tai lausunnot, joita (nyt entinen) Saksan laivaston amiraali Schönbach antoi, sekä reaktiot hänen viraltapanoon, muiden muassa entisen Saksan asevoimien yleistarkastajan, Kujatin, eläköityneen ilmavoimien kenraalin.

Mutta on myös lukuisia toimia Venäjän puolelta toisen puolen ärsyttämiseksi: ”Lukuisia Ukrainan hallituksen nettisivuja joutui kyberhyökkäyksen kohteeksi uhkaavalla tekstillä, joka varoitti ukrainalaisia, ”olkaa peloissanne ja odottakaa pahinta” ja väittäen heidän henkilötietojensa tulleen hakkeroiduiksi.

Ukraina väitti Venäjän olleen kaikkein todennäköisimmin hyökkäyksen takana, mikä vaikutti ulkoasiainministeriön ja lukuisten muiden hallituksen virastojen nettisivuihin.

Oleg Nikolenko, Ukrainan ulkoministeriön puhemies twiittasi perjantaina, että ”tutkinta jatkuu edelleen, mutta Ukrainan turvallisuuspalvelu on saanut alustavia merkkejä, jotka viittaavat siihen suuntaan, että Venäjän salaisiin palveluihin yhdistyvät hakkeriryhmät saattavat olla tämänpäiväisen massiivisen kyberhyökkäyksen takana hallituksen nettisivuille.”” ^xxv

Myös ”Brexit” näyttelee tärkeää roolia. Brittien sotilaskyvyt olivat erittäin tärkeitä EU:n sisällä, ja kuten on jälleen tullut näytetyksi: ”Tiistaina Venäjän hallitus kritisoi Britannian asetoimituksia Ukrainaan ”äärimmäisen vaarallisina”. Brittien toiminta ”ei edesauta jännitysten liennytyksessä”, puhemies Moskovassa sanoi. Aiemmin brittihallitus ilmoitti että se oli aloittanut panssarintorjunta-aseiden toimituksen Ukrainan sotaväelle. Lisäksi, ”pieni määrä” brittisotilaita tulee opettamaan Ukrainan asevoimille asejärjestelmien käyttöä, puolustussihteeri Ben Wallace kertoi alahuoneelle maanantaiyönä.

… Tähän mennessä Lontoo on myynyt vain laivoja ja laivastovarusteita Ukrainalle. Lähes kahden miljardin arvoinen sopimus kattaa kaksi miinanraivaajaa ja yhteisenä rakennustyönä kahdeksan laivaa Ukrainan Mustanmeren laivastolle.” ^xxvi

Kanada, jonka hallitusinstituutiot ovat juuri tulleet kyberhyökkäyksen iskemäksi (epäiltynä venäläinen lähde), käyttäytyy Englantia vastaavalla tavalla, todistaen, muiden asioiden muassa, että entinen britti-imperiumi on menettämässä täysin asemansa ja sen suhde entiseen siirtomaahansa Pohjois-Amerikassa on lisääntyvissä määrin kääntynyt ylösalaisin: ”Kanadalainen sotilaspuhemies vahvisti tällä viikolla, että koulutusoperaatiot ovat olleet käynnissä vuodesta 2020 ja että tällä hetkellä siellä on kontingentti, joka sijoitettiin tämän vuoden 9. tammikuuta. Kanada oli jo toimittanut Ukrainalle tarkka-ampujakivääreitä vuonna 2019, ja keskustelut kanadalaisen ammus- ja pienasetehtaan rakentamisesta Ukrainaan ovat jatkuneet vuosia.” ^xxvii

Ukraina on osa tämän kiistan saalista, se on melko itsestäänselvää. Sama koskee, esimerkiksi Syyriaa, Jemeniä, Irakia tai Jugoslaviaa. Tämä on mitä suurimmassa määrin jakoa ja uudelleenjakoa: ””Amerikkalaiset edustajat istuivat neuvottelupöytään. Ei ollut vaatimuksia Kiovan läsnäolosta. Joten Washington teki selväksi, että kaava ”koskien Ukrainaa, ilman Ukrainaa” on Amerikan vallanpitäjille hyväksyttävää, ellei mieluisaa.”” ^xxviii

Kilpailu maailmanherruudesta: revisionismin vararikon ja neuvostoliittolaisen sosiali-imperialistisen supervallan romahduksen seurauksia.

Nykyisessä kansainvälisessä panoraamassa on vain yksi ainoa hegemoninen supervalta, USA, joka sellaisena on loismaisempi eli pidemmälle edenneessä mädännäisyyden tilassa, kuin muut imperialistit, jotka imperialisteina kärsivät suurimmasta mädännäisyydestä imperialismin nykyisessä vaiheessa. USA on pääasiallinen imperialistirosvo, maailman kansojen päävihollinen ja maailman vastavallankumouksellinen santarmi, lisäksi on venäläisen imperialismin erikoisrooli ydinsupervaltana kakkostason imperialistivallan taloudella perustuen hiilivetyyn ja muihin raaka-aineisiin. Näillä kahdella on erityiset ristiriidat keskenään, USA:n imperialisteille ylläpitääkseen yksinomaista hegemoniaansa ja Venäjän imperialisteilla perustuen oloonsa ydinasesupervaltana toipuakseen maailman supervallaksi palatakseen kilpailemaan maailmanherruudesta, siksi Putinin taktiikkana on provosoida ja voittaa aikaa odottaen tilanteiden muutoksia, aina tapahtuvia voimamuutoksia kansainvälisellä areenalla. Tästä tilanteesta tulee suurin vaara uudesta maailmansodasta. Lisäksi ovat imperialistivallat kuten Saksa, Japani, Ranska tai Englanti sekä sosiali-imperialistinen Kiina, joka haluaa olla suurvalta, toistaiseksi pyrkien etenemään suurena aasialaisena valtana voidakseen toteuttaa kiinalaisten revisionistien unelman tulla supervallaksi nykyisen vuosisadan puoliväliin mennessä, mutta tämä riippuu, kuten Saksan tapauksessa, USA:n ja Venäjän imperialistien heikentymisestä näiden kahden välisessä suurpalossa. Saksalaiset imperialistit ja kiinalaiset sosiali-imperialistit haluaisivat voida istua kukkulalla ja katsoa tiikereiden taisteleven. Mitä tulee kiinalaisten sosiali-imperialistien mahtailuun ja tarpeisiin, katsokaa esimerkiksi Hong Kongin tapausta tai vastakkainasettelua Taiwanista. Kaikki ne kokevat USA:n imperialismin hegemonian seurauksia enemmän tai vähemmän ja eri puoliltaan ja niillä on erilaisia suuntauksia: Britannia pysyy kuten aina entisen siirtomaansa umpilisäkkeenä, kun taas Saksa pyrkii tekemään harppauksen supervallaksi ja jopa ydinasevalta Ranskan ollessa EU:n raameissa jossain määrin alistettuna. Niillä on myös vahvoja ristiriitoja keskenään, esimerkiksi ”Brexit”. Imperialistivaltojen kakkossarja, kuten Espanja, Italia, Itävalta, Alankomaat, Kanada ja Australia liikkuvat salaliitossa ja taistelussa keskenään sekä salaliitossa ja taistelussa USA:n imperialismin kanssa, ne kokevat USA:n imperiallismin poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen paineen kuten imperialistivallat EU:n sisällä, Japani tai Kiina. Kaikki ne, tämä pieni kourallinen, taistelevat toisiaan vastaan saaliista, kolmannen maailman puolifeodaalisista puolisiirtomaista, joissa byrokraattinen kapitalismi kehittyy, katkerassa kilpailussa, esimerkiksi Ukrainasta, Valko-Venäjästä, Kazakstanista, Syyriasta, Jemenistä jne. Nämä ovat maapallon maiden ja maailman väestön ylivoimainen enemmistö. Niiden ryöstö on imperialismin koko olemassaolon perusta. Yhtäältä, tämän päivän maailmantaloutta ei voitaisi ajatella ilman sorrettujen kansakuntien verta, kaikkein karkein, likaisin, kuluttavin, kaikkein elämäätuhoavin ruumiillinen työ on ulkoistettu juurikin näihin kolmannen maailman maihin, pääoman vienti niihin ja pääoman tuhoaminen (huomioi tarkkaan: myöskin tuotantovoimien tuhoaminen, mukaanlukien elävän työväen: työvoimatavaran kantajan) näissä maissa on elintärkeää imperialismille ja sen kriisinhallintastrategioille. Toisaalta, ilman työväenluokan ylemmän, mutta kutistuvan, kerroksen lahjontaa imperialistisissa maissa, minkä mahdollistaa ylivoitto, jonka ne keräävät pääoman viennistä kolmanteen maailmaan, ristiriita proletariaatin ja porvariston välillä kärjistyisi äärimmilleen ja räjähtäisi siellä.

Imperialistien kilpailun kohteena olevana saaliina ovat sorretut kansakunnat – sorretut kansakunnat ovat maapallon suunnattoman suurten joukkojen koti

Vallankumous on pääsuuntaus historiassa, kyllä. Se on pääsuuntaus maailmassa, historiallisesti ja poliittisesti; sitä meidän täytyy korostaa, se ei ole yksinkertaisesti, että se olisi historiallinen näköala vaan että se on poliittinen, se on jo päiväjärjestyksessä ja siihen meidän täytyy pyrkiä. Tämä sopii 50–100 vuoteen, sillä miksi muuten puheenjohtaja Mao antoi meille tämän mestarillisen laskelman: 50–100 vuotta, sillä tuolla ajanjaksolla imperialismin ja taantumuksen täytyy tulla ja ne tulevat poispyyhkäistyksi maan päältä, ja se on maailmanvallankumous.

Se on hyvin koostettu, sotilaallinen periaate on hyvin koostetu: maailmanvallankumous, suuntaus, joukkojen paino, 50–100 vuotta, ajanjakso; se on tarkentava ja se on mestarillista, on valitettavaa että sitä ei nähdä näin. Hegemonia, USA:n imperialismi ainoana hegemonisena imperialistisena supervaltana, mutta on toinen, joka heikentymisestään huolimatta on edelleen supervalta, mikä huolettaa USA:n imperialismia. Siksi on kaksi valtaa, jotka voivat kehittää maailmansodan – USA:n imperialismi tai Venäjän imperialismi – paperitiikereitä, sanoi puheenjohtaja Mao; niitä ei tule pelätä, ne voidaan puhkaista, niin hän on opettanut. ”Ydinsota”, kuinka vastustaa ydinsotaa: ”ensiksi tuomitkaa se ja sitten valmistautukaa siihen etukäteen sen vastustamiseksi kansansodalla”. Mitä puheenjohtaja Mao on esittänyt, kaikki sopii yhteen.

Nyt, sorrettujen kansojen kysymys: Ovatko ne vai eivätkö ne ole niitä, jotka ovat koti maapallon suunnattoman suurille joukoille? Kaksi kolmasosaa tai seitsemänkymmentä prosenttia, suunnattoman suuret joukot. Sorretuilla kansakunnilla on maapallon suunnattoman suuret joukot; lisäksi, joukkojen kasvu on valtavasti suurempi kuin sortajien lisääntyminen sortavissa kansakunnissa, sortavien maiden kasvu, imperialismien kasvua, jopa ottaen huomioon, että ne itse sortavat omaa kansaansa; katsokaa vain kasvulukua, se on 70 % uusista lapsista syntyy takapajuiseen maailmaan ja tämä tulee jatkumaan, lisääntyen yhä enemmän. Tämä on hyvä, koska joukkojen paino historiassa on alkanut ilmaista itseään yhä enemmän ja enemmän, ja tämä on perustavanlaatuista; jos joukot tekevät historian, ja tämä on erittäin suuri totuus, niin sitten joukkojen paino tulee ratkaisemaan vallankumouksen maailmassa, ja missä tämä paino sitten on, sorretuissa maissako? Ei ole paljoa keskusteltavaa, jos ne ovat aineellista todellisuutta, faktoja; silmien sulkeminen niiltä on typeryyttä. Viimeisimmät raportit kuvaavat, että tämän vuosisadan loppuun mennessä Espanjan, Italian, Kiinan ja muiden imperialistivaltojen väestö tulee puolitetuksi.

”Kuten myös taloudelliset ja poliittiset suhteet, jotka avautuvat imperialismin mätänemisen prosessissa”. Erittäin tärkeää. Puheenjohtaja Mao sanoi, että imperialismin mädäntyminen kasvaa päivä päivältä – omilla kannoillaan, hän esittää näin. Kuka voi kiistää imperialismin päivä päivältä suuremman mädäntymisen. Eikö se uppoa yhä enemmän? Se mätänee, se lahoaa; jos joku voi vedota siihen, että he tuottavat enemmän, mitä helvettiä sillä on väliä, sekö on ongelma; päin vastoin, jos he tuottavat enemmän, tämä todistaa, että on olemassa kaikki välineet perustarpeiden täyttämiseksi.

Johtopäätöksinä

Kansainvälisen tilanteen kehitys, luokkataistelun kehitys maailman tasolla paljastaa täysin tiettyjen ristoriitojen puolet, sisäiset ja ulkoiset, imperialististen hallitsijoiden omilla suilla. Sillä näissä kriisitilanteissa imperialistit ja taantumukselliset hairahtuvat tavallisesta normistaan peitellä tihutöitään, kuten puheenjohtaja Mao opettaa meille.

Tänään me näemme, vastatakseen toisen fraktion hyökkäyksiin, USA:n hallitsevan fraktion, jota edustaa ”Demokraatit” (Bidenin presidenttiys, jota tukee ja jota äänesti revisionistiluopio Bob Avakian ja niin kutsuttu ”RCP-USA”) ja toisen jota edustaa ”Republikaanit”, tai vastatakseen imperialistien toisilleen esittämiin syytöksiin, ovat tulleet pakotetuiksi julkaisemaan autenttisia tosiasioita aggressiostaan salaliitossa ja taistelussa sorrettuja kansakuntia vastaan viimeisinä kolmena vuosikymmenenä, niiden maiden jakamiseksi ja uudelleenjakamiseksi, jotka olivat osa entistä sosiali-imperialistista Neuvostoliittoa, mukaanlukien entinen Jugoslavia johtuen sen historiallisista yhteyksistä entiseen tsaarin valtakuntaan sekä Syyria.

Tänään kaikki tämä viimeisten kolmen vuosikymmenen historia keskittyy, tulee yhteenvedetyksi tai tiivistetyksi siinä, mitä on kutsuttu ”Ukrainan kriisiksi”. Tämä ”kriisi” ja seuranneet neuvottelut ovat osa imperialismin ristiriidan kehitystä salaliiton ja taistelun keskellä sorretun maan intressejä vastaan, näin kaksi tämän päivän maailman ristiriitaa tulevat ilmaistuiksi.

Väitämme myös, että tässä erot voimassa ja intresseissä USA:n ja Venäjän välillä, sekä muiden toissijaisten toimijoiden välillä, ilmestyvät tai näyttäytyvät tässä tilanteessa; että on kolme intressiä ja kaksi ristiriitaa, se on ilmeistä; Ukraina, sorrettu kansakunta; USA haluaa hallita Ukrainaa ja saada se tunnustetuksi uudeksi vaikutuspiiriksi ”NATO-laajentumisessa”; Venäjä tahtoo puolustaa etujaan siellä, se on ilmeistä, ja että se tulisi tunnustetuksi punaisena linjana, jota USA:n imperialismin vaikutuspiiri ei saa ylittää: voisiko USA:n voima tulla verratuksi Venäjän nykyiseen? Vaikka Venäjä on ydinasesupervalta ja ylläpitää strategista tasapainoa ainoan imperialistisen supervallan, USA:n imperialismin kanssa. Jos otamme kummankin kilpailijan tilanteen kokonaisuutena, Venäjän imperialismi muodostaa heikon puolen (laihan koiran) ja USA:n imperialismi edustaa vahvaa puolta tässä ristiriidassa (lihavaa koiraa).

Strategisten asemien miehitys USA:n imperialismin ja sen välineen NATO:n toimesta, vehkeilyssä ja taistelussa ”liittolaistensa” kanssa, jotka olivat aiemmin neuvostoliittolaisen sosiali-imperialismin kontrollin alaisuudessa (Varsovan liitto) ja myöhemmin sen perijän venäläisen imperialismin, on silminnähtävää.

Venäläinen imperialismi on kyennyt avoimella sodankäynnillä ja ”hybridisodankäynnillään” ylläpitämään elintärkeitä asemia Georgiassa, Moldovassa, Valko-Venäjällä, Tsetseniassa, entisen Neuvostoliiton aasialaisissa tasavalloissa Keski-Aasiassa. Vuonna 2014 Venäjä, miehittämällä Krimin ja asettamalla ”Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen” protektoraattinsa ”hybridisodankäynnillään”, reagoiden saksalaisten imperialistien mahtailuun vehkeilyssä ja taistelussa USA:n imperialistien kanssa (jotka Saksan heikkouden edessä ottivat pampun) kontrolloidakseen Ukrainaa, strateginen asema, joka oli sulkemassa piirityksen Venäjää vastaan sen länsilaidalla, esti sen käytävän Mustanmeren kautta Välimerelle ja sen tukikohtiin Syyriassa. Missä, vuodesta 2011, USA:n imperialismi, ”hallinnonvaihdoksella”, on yrittänyt siirtää maata yksistä toisiin käsiin alistaakseen sen kontrolliinsa.

On toiset imperialistit Saksa ja Ranska, jotka Venäjän ja Ukrainan kanssa ovat muodostaneet niin kutsutun ”Normandian formaatin”, kärsivät USA:n imperialismin määräyksistä, esimerkiksi, USA:n imperialismin pakottamat ”talouspakotteet” vaikuttavat niihin suoraan johtuen niin sanotun ”dollaritalouden” hegemoniasta ilmauksena USA:n imperialismin finanssipääoman hegemoniasta. Niiden intressinä on ylläpitää erityisiä suhteita Venäjään ja niiden tarkoitusperät edetä supervalloiksi kulkevat USA:n imperialismin heikentämisessä sodassa Venäjän kanssa, mikä on myös kiinalaisten sosiali-imperialistien unelma. Britti-imperialistit ovat aina USA:n imperialismin hännillä, mutta niillä on hallitus vaikeassa kriisissä Boris Johnsonin myötä.

Negatiivisen vastauksen jälkeen, Yhdysvaltojen ilmaistua kirjeessä torjuntansa Venäjän päävaateeseen, että Ukraina ei tulisi liittymään NATO:oon ja että sen tulisi vetäytyä maista, jotka liittyivät NATO:on vuoden 1997 jälkeen, mutta jättäen auki diplomaattisen väylän toissijaisten asioiden käsittelemiseksi, Putinin vastaus puhelinkeskustelussa Macronin kanssa, joka sanoi että Yhdysvallat ja NATO eivät ottaneet huomioon Venäjän perustavanlaatuisia huolia, kertoi Macronille, ettei hänellä ei ollut ”offensiivisia tarkoitusperiä” mutta ei poissulkenut diplomaattista tietä, joka tulee pysymään auki, jos ei muuta niin Euroopan toissijaisten asioiden käsittelemiseksi. On selvää, näin ollen, kumpi on vahvempi ja että molemmat ovat aikeissa höllätä tässä polttavassa asiassa ja että suurempi vehkeily osoittaa USA:n imperialistien olevan saavuttamassa sopimuksen jännitteen purkamiseksi tässä asiassa ja näin ollen Syyriassa, jotta USA:n imperialisteilla olisi käsi vapaana Kiinaa varten.

Tämä edellämainittu kahden ristiriidan kehitys ajaa porvariston–proletariaatin ristiriitaa imperialistisissa maissa itsessään. Kaikki kolme ristiriitaa ovat kärjistymässä, vastoin sitä mitä väittävät opportunistit, jotka ovat kuten aina yrittäneet peitellä imperialismin syviä ristiriitoja pyrkimyksessään kieltää sen, että imperialismi on kasvavan mätänemisensä vaiheessa, rappeutumisensa pidemmälle menneellä asteella, ja että se on uppoamassa kaikenlaisten sotien monimutkaiseen sarjaan, jonka poispyyhkäisyä on toteuttamassa proletaarinen maailmanvallankumous kansansodilla, joita on meneillään tänään maailmassa, joihin tulee liittymään uusia, kuten sopii siihen vallankumousten uuteen ajanjaksoon, johon maailma on astumassa.

Sorretuilla kansakunnilla on maapallon suunnattoman suuri joukko; vielä enemmän, joukkojen kasvu on valtavasti suurempaa kuin sortajien kasvu sortavissa kansakunnissa, sortavissa maissa, imperialismeissa, ottaen jopa huomioon, että ne itse sortavat omia kansojaan; katsokaa vain kasvulukuja.

Sillä, minkä olemme paljastaneet kiistämättömillä faktoilla maailmannäyttämöltä, maolaisen kolmen maailman teesin perusteet on hahmoteltu. Mutta palaamme tähän tulevissa artikkeleissa.

Siispä, näemme kolme perusristiriitaa maailmassa tänään (neljäs ristiriita, sosialismi–kapitalismi, on tänään olemassa vain ajatusten piirissä):

1. pääasiassa, imperialismin–sorrettujen kansakuntien ristiriita;

2. imperialistien välinen ristiriitaa

3. proletariaatin–porvariston ristiriita (jolla on erityinen ilmauksensa sorretuissa kansakunnissa ja uusdemokraattisessa vallankumouksessa, sillä kansallinen (tai keski-) porvaristo näissä maissa voi ja sen täytyy olla osa yhteisrintamaa, so. ristiriita kansan keskuudessa, joka voi tulla ratkaistuksi vain sosialistisella vallankumouksella, mihin uuden demokratian vallankumouksen täytyy edetä ilman mitään keskeytystä.

Kuten puheenjohtaja Mao opetti: ”Tästä monopolistisesta kapitalismista, läheisesti sidottuna ulkomaiseen imperialismiin, kotimaiseen tilanherraluokkaan ja vanhantyyppisiin rikkaisiin talonpoikiin, on tullut comprador-, feodaalista, valtiomonopolistista kapitalismia. Sellainen on Tsiang Kai-shekin taantumuksellisen hallinnon taloudellinen perusta. Tämä valtiomonopolistinen kapitalismi ei sorra vain työläisiä ja talonpoikia, vaan myös kaupunkien pikkuporvaristoa, ja se loukkaa keskiporvaristoa.

[…] Kiinassa tämä pääoma on kansanomaisesti tunnettua byrokraattisena pääomana. Tämä kapitalistiluokka, joka tunnetaan byrokraattikapitalistiluokkana, on Kiinan suurporvaristo. Paitsi imperialismin erikoisten etuoikeuksien poistaminen Kiinassa, uusdemokraattisen vallankumouksen tehtävänä kotona on lakkauttaa riisto ja sorto tilanherraluokan ja byrokraattikapitalistiluokan (suurporvariston) toimesta, vaihtaa compradoriset, feodaaliset tuotantosuhteet ja päästää valloilleen tuotantovoimat. Ylempi pikkuporvaristo ja keskiporvaristo, joita tilanherrat ja suurporvaristo sekä niiden valtiovalta sortaa ja loukkaa, voivat osallistua uusdemokraattiseen vallankumoukseen tai pysyä neutraaleina, vaikkakin he itse ovat porvareita. Heillä ei ole mitään, tai vain verrattain vähän siteitä imperialismiin, ja he ovat aito kansallinen porvaristo. Mihin ikinä Uuden Demokratian valtiovalta ulottuu, sen täytyy lujasti ja epäröimättä suojella heitä.” ^xxix

Edelleen. Me korostamme: ”Joka tapauksessa on aivan selvää, että jokaisessa kehitysprosessin vaiheessa on olemassa vain yksi pääristiriita, joka esittää johtavaa osaa.

Tästä seuraa, että jokaisessa prosessissa, jos siinä on monia ristiriitoja, on aina yksi pääristiriita, joka esittää johtavaa, ratkaisevaa osaa, kun taas muut ovat toisarvoisessa ja riippuvaisessa asemassa. Kun siis tutkitaan mitä monimutkaista prosessia tahansa, joka sisältää useamman kuin kaksi ristiriitaa, on pyrittävä etsimään pääristiriitaa. Kun tämä pääriita on löydetty, on helppo ratkaista kaikki ongelmat.” ^xxx

”Nykyään vallitsee vanhassa maailmassa edelleenkin kolme suurta ristiriitaa, joista J.V. Stalin on jo kauan sitten puhunut: ensimmäinen niistä on ristiriita proletariaatin ja porvariston välillä imperialistissa maissa, toinen on imperialististen maiden keskinäiset ristiriidat ja kolmas on ristiriita toisaalta siirtomaiden ja puolisiirtomaiden, toisaalta imperialististen emämaiden välillä. Nämä kolme ristiriitaa eivät vain ole olemassa entiseen tapaan, vaan ne ovat kärjistyneet ja suurentuneet. Vaikka neuvostovastainen, kommunismin vastainen ja demokratian vastainen vastapyörre esiintyykin, niin mainittujen ristiriitojen olemassaolo ja kehitys aiheuttavat kuitenkin sen, että tuo taantumuksellinen vastapyörre tulee voitetuksi.” ^xxxi

Savijalkaisena jättiläisenä imperialistinen maailma kohtaa Kolmannen maailman, eikä se [imperialismi – suom. huom.] näytä niin jättimäiseltä, kun otatte huomioon, että 2/3 väestöstä elää sorretuissa kansakunnissa ja että kaiken kaikkiaan se on korkeintaan kymmenen prosenttia, joka hyötyy tästä järjestelmästä. Kyllä, imperialisteilla on nyt käsissään ihmiskunnan historian julmimmat ja tappavimmat aseet ja kansanmurha on niiden päivätyötä, mutta niiden kyvyttömyys maailman kansojen edessä tulee yhä silmiinpistävämmäksi (huomioi tappio Afganistanissa, jatkuvat epäonnistumiset Irakissa, Syyriassa, Jemenissä, Malissa jne.) ja samoin kohti kansainvälistä proletariaattia (huomioi porvarillisen demokratian kriisi keskittyneenä parlamentin kriisissä).

Älä usko satuja historian päättymisestä, älä salli konvergenssejä, murskaa, polta ja pyyhi pois. Materia etenee ja niin tekee ihmisyhteiskunta sen ilmauksena. Marxismi on kaikkivoipa, koska se on tosi, koska se on tieteellinen. Entente ei kyennyt lyömään vallankumouksellista Venäjää. Japanilaisen ja amerikkalaisen imperialismin koalitio epäonnistui lyömään Kiinan vallankumouksen. Kansansotia Perussa, Intiassa, Turkissa ja Filippiineillä ei voida kukistaa, ne tulevat väistämättä voittamaan.

Mutta kävelemään oppiva lapsi kaatuu. Se ei silti menetä kykyään nousta ylös ja kävellä uudelleen. Tämä on meidän polkumme. Tämä on taistelun prosessi restauraation ja vastarestauraation välillä. Kyllä, sosialismi menetettiin mustan, mustista mustimman toimesta omissa riveissämme. Tämä oli myös ainoa tapa, miten kansansota Nepalissa saatettiin johtaa väliaikaiseen tappioonsa. Mutta tämä kipu, kuin kävelemään opetteleva lapsi, on edellytys uudelle, joka väistämättä tulee, voittaa ja loistaa.

”Seuraavat 50–100 vuotta nykyhetkestä tulevat olemaan maailman yhteiskuntajärjestelmän perustavanlaatuisen muutoksen eeppinen ajanjakso, maatajärisyttävä ajanjakso, johon mitään mennyttä aikakautta ei voida verrata. Eläen sellaisella ajanjaksolla, meidän täytyy olla valmiita toteuttamaan suuria taisteluita, jotka eroavat monissa suhteissa aikaisempien ajanjaksojen taistelumuodoista. Tämän tehtävän toteuttaaksemme, meidän on tehtävä kaikkein parhaamme yhdistääksemme marxismi-leninismin universaalin totuuden kiinalaisen sosialistisen rakennustyön konkreettiseen todellisuuteen sekä tulevan maailmanvallankumouksen konkreettiseen todellisuudeen ja, käytännön kautta, meidän on opittava asteittain ymmärtämään taistelun objektiiviset lait. Meidän täytyy olla valmiita kärsimään monia tappioita ja takaiskuja tuloksena sokeudestamme, saavuttaen sitä kautta kokemusta ja voittaen lopullisen voiton.” ^xxxii

”Ensimmäinen vaihe on vastustajan strategisen hyökkäyksen ja meidän strategisen puolustuksemme vaihe, toinen – vastustajan strategisen varmistamisen ja meidän vastahyökkäyksemme valmistelun vaihe, kolmas – meidän strategisen vastahyökkäyksemme ja vastustajan strategisen perääntymisen vaihe. Millaiseksi konkreettinen tilanne muodostuu kussakin näistä kolmesta vaiheesta, sitä on mahdotonta ennakolta sanoa, mutta nykyisiä olosuhteita lähtökohtana pitäen voidaan kuitenkin viitata eräisiin sodan kehityksen perustendensseihin. Objektiivisen todellisuuden kehitys tulee olemaan tavattoman tapahtumarikasta ja mutkittelevaa, eikä kukaan meistä pysty laatimaan kiinalais-japanilaisen sodan »horoskooppia»” ^xxxiii

Nämä konkreettiset lausunnot vastarintasodasta Japania vastaan täytyy soveltaa yleisesti proletaariseen maailmanvallankumoukseen ja sen suuntaan. Yli puolentoista vuosisadan taistelun opetukset ovat puolellamme. Keskittyneenä ja ilmaistuna täydellisimpänä ilmauksenaan puheenjohtaja Gonzalon toimesta. Tänään meillä on marxismi-leninismi-maoismi ja sen mukainen työtyyli ja -menetelmä. Jos kulttuurivallankumouksen kysymys on todellakin ratkaisu kysymykseen siitä, kuinka voittaa taistelu restauraation ja vastarestauraation välillä, niin sitten tänään se on kansansota, mikä on huomiomme keskiössä, sillä se on se, mitä olemme tekemässä ja mitä on tehtävä. Kuten Lenin vahvistaa meille: ”Koska vallankumouksellisen puolustuskannan joukkoedustajien laajat kerrokset ovat epäilemättä rehellisiä ja tunnustavat sodan vain välttämättömyyden pakosta eivätkä valtauksien vuoksi ja koska porvaristo pettää niitä, pitää niille selittää erikoisen seikkaperäisesti, herkeämättömästi ja kärsivällisesti niiden virhe”. ^xxxiv