Sunnuntaina (2.4) pidettävien eduskuntavaalien vaalitaistelu käy nyt täysillä kierroksilla, ja nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen ymmärtämiseksi on hyödyllistä nähdä, miten taantumukselliset puolueet käyvät tuota likaista taisteluaan keskellä porvarillisen demokratian kriisiä.
Ensiksi, meidän on muistettava, että viime vaaleissa on nähty tavanomaista matalampia äänestysprosentteja. Vuoden 2021 kuntavaaleissa se oli 55,9 %, ollen kuntavaalien osalta tätä matalampi vain vuonna 1945; viime vuoden aluevaaleissa puolestaan kävi äänestämässä vain vähemmistö, 47,5 % äänioikeutetuista. Nykyiset eduskuntavaalit käydään tilanteessa, jossa joukot ovat kasvavalla tavalla hylänneet parlamentarismin, heikentäen porvarillisen demokratian legitimiteettiä ja syventäen sen kriisiä, ilmaisten ”pohjakerrosten” kriisiä osana vallankumouksellisen tilanteen epätasaista kehitystä, jossa joukkojen vallankumouksellinen toiminta on toistaiseksi ollut vähemmän kehittynyttä.
Toiseksi, porvarillisen demokratian vakiintuneet hallitsemismuodot ovat alkaneet tulla enemmän kyseenalaistetuiksi myös porvariston toimesta, vastaten ”huippukerrosten” kriisiä. Julkisessa keskustelussa on väläytelty vähemmistöhallituksen muodostamisen mahdollisuutta. Tärkeimpänä argumenttina on ollut saada maahan ”toimintakykyinen hallitus”, sillä ristiriidat taantumusleirissä ovat heikentäneet hallituksia suhteessa eduskuntaan. Pääministeri Marin on maininnut tämän mahdollisuuden NATO-prosessin haasteisiin viitaten, saaden epäsuoraa tukea myös presidentti Niinistöltä, ja hiljattain Kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen on ehdottanut vähemmistöhallitusta yleisemmin vastavetona riitaisina horjuville enemmistöhallituksille.
Siten käsillä olevat vaalit käydään kasvavan vallankumouksellisen tilanteen oloissa, ilmeten sekä ”pohjakerrosten” että ”huippukerrosten” kriisinä, ja vaaliboikotti on ainoa oikea ja oikeutettu taktiikka tuon kriisin, joka on vallankumouksellisen liikkeen lähde, syventämiseksi. Kysymyksen syventämiseksi haluamme luoda vilauksen taantumuksellisten puolueiden näissä oloissa käymään vaalitaisteluun.
Hallituspeli
Niin sanottu hallituspeli on ollut eräänä tärkeimmistä piirteistä vaalikampanjoissa. Jo kuukausien ajan julkisuudessa on peloteltu erilaisilla hallitusvaihtoehdoilla. Kokoomus ja varsinkin Perussuomalaiset ovat pelotelleet nykyisenkaltaisen hallituksen jatkamisella; SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto puolestaan hallituksen vaihtumisella, erityisesti Perussuomalaisten nousulla hallitukseen. Jälkimmäiset ovat ilmoittaneet, etteivät ne lähde Perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen. Perussuomalaisten mörköä käytetään ”punavihreiden” äänestäjien mobilisoimiseen, ”punavihreiden” mörköä taas perussuomalaisten. Tätä entisestään lietsotaan ennusteilla, jotka povaavat Perussuomalaisten nousevan suurimmaksi puolueeksi.
Tässä pelissä, ”punavihreiden” osalta, Marin on ollut suvereeni. Tämä ”nuori nainen” on poseerannut liberalismillaan ja oikeamielisyydellään sekä kerännyt itselleen kohuja, ja tämän kokonaisuuden kautta hän on saavuttanut ikonisen aseman ”punavihreän sukupolven” kirkkaimpana kärkenä Vihreiden ja Vasemmistoliiton närkästykseksi. Juuri hän oli myös se, joka avasi Perussuomalaisten ulossulkemisesta käydyn keskustelun kutsuen sitä avoimen rasistiseksi puolueeksi. Varsinkin Vihreiden toiveet kohoamisesta suurimpien puolueiden joukkoon ovat kokeneet kolauksen, ja Ohisalo on ilmoittanut, ettei Vihreät lähtisi hallitukseen nykyisellä kannatuksellaan.
Yleisesti katsotaan, että mahdollisia pohjia enemmistöhallitukselle on kaksi: Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentuva sekä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten varaan rakentuva. Kumpaankin suuntaan liikkuu juoruja kulissien takaisista keskusteluista tai spekulointeja erilaisista käänteistä; yhtä kaikki molemmat vaihtoehdot ovat nykyisten tietojen valossa mahdollisia.
Varmaa on, että oli hallitus mikä tahansa, se on proletariaattia ja kansaa vastaan. Erityisesti on muistettava, että nykyinen vasemmistolaiseksi leimattu hallitus on tehnyt hyvin proletariaatin ja kansanvastaista politiikkaa. Esimerkiksi työministerin virassa oleva Tuula Haatainen (SDP) on toistuvasti siirtänyt työläisten lakkoja, lisäksi nykyinen SDP:n johtama hallitus on muutenkin pyrkinyt tukahduttamaan työtaisteluita ja muita demokraattisia oikeuksia, säätänyt uuden aktiivimallin työttömiä vastaan, katsellut vierestä terveydenhuollon heikentymistä ja tuloerojen kasvua, ollut suotuisa yritysten ennätyksellisen korkeille voitoille ja kirsikkana kakun päällä vienyt Suomen NATO:on. Jos näitä verrataan Sipilän hallitukseen, niin silloin hallitus sai sentään vastaansa suuria joukkoliikkeitä, mutta nyt niitäkään ei ole läheskään samassa mitassa ollut.
Pelottelut eri hallitusskenaarioilla on nähtävä puhtaasti sellaisena, mitä ne ovat: pyrkimyksenä mobilisoida äänestäjiä osallistumaan porvariston diktatuurin vaaleihin. Joukot ovat pettyneitä opportunismiin ja hylänneet kasvavassa määrin vaalifarssin, joten taantumus on nostanut Perussuomalaisiin kiteytyvää oikeistopopulismia saadakseen edes jotain legitimiteettiä järjestelmälleen hieman korkeampana äänestysprosenttina. Toisaalta opportunismi ratsastaa tämän vastustamisella, kun se esittää taistelevansa ”äärioikeistoa” vastaan. Siten pelottelu palvelee konkreettisesti vallitsevaa järjestelmää yleensä ja tällä hetkellä erityisesti opportunisti Marinia, joka johtaa nykyistä taantumuksellista hallitusta.
Tässä yhteydessä on kiinnitettävä huomiota myös parlamentaarisen opportunismin ulkoparlamentaarisiin jatkeisiin. Esimerkiksi ”Antifasistinen Helsinki” -kollektiivi on julkaissut materiaalia, jossa sabotoidaan Perussuomalaisten ja Sinimustan liikkeen vaalimainoksia. Vaikka sillä on taistelevamman näköinen muoto, niin sisällöltään se on samaa opportunismia kuin Marin ja muu niin sanottu parlamentaarinen vasemmisto.
Kärkeviä ristiriitoja puolueiden sisällä
Keskustan sisällä taistelu on hyvin kiivasta, ja puheenjohtaja voi mennä vaihtoon ensi vuoden puoluekokouksessa, mikä olisi jo neljäs puheenjohtaja viiden vuoden aikana, kun Juha Sipilä ehti olla 7 vuotta tuolla paikalla. Akuuteimpana olosuhteena on puolueen historiallisen alas romahtanut kannatus, ja näissä oloissa Keskustan sisäisten ryhmäkuntien ja suuntausten välinen taistelu kiihtyy paikoin todella karkeaksi, ja julkisuudessa näkyvät kunkin epätoivoiset pyrkimykset oman edustajanpaikkansa pelastamiseksi. Keskustan sisäinen taistelu on kuin pienoiskuva siitä vaalitaistelusta, jota kaikki puolueet käyvät porvarillisen demokratian kriisin kasvaessa.
Kansanedustaja Mikko Kärnä siirsi vaalipiirinsä Lapista Helsinkiin perustellen, ettei hän halua asettua ehdolle samassa vaalipiirissä kuin Paavo Väyrynen. Tämä on itse asiassa aika suoraan sanottu ja tunnustettu – nimittäin, olisihan Keskustan nykyjohdon kannalta aika noloa, jos Väyrynen tiputtaisi Kärnän eduskunnasta. Tämän lisäksi Kärnän siirtyminen Helsinkiin tuo Keskustalle mahdollisuuden voittaa takaisin yhden paikan Helsingistä, mikä on varmasti otettu myös huomioon tätä päätöstä tehtäessä.
Toinen huomattava juttu Keskustan sisällä koskee ministeri Juha Lintilää, joka on ehdolla Vaasan vaalipiiristä. Nykyisin keskustalla on sieltä neljä edustajaa, mutta se on menettämässä ainakin yhden paikan. Kaikkosen jäädessä isyysvapaalle puolustusministerin paikalta, Keskustan johto ajoi sijaiseksi elinkeinoministeri Lintilää, mutta joutui perääntymään niin ikään Vaasan vaalipiiristä tulevan Mikko Savolan asetuttua kisaan. Jotkut porvarilliset kommentaattorit panivat jo tuolloin merkille tämän liittymisen vaalitaisteluun. Nyttemmin Lintilää vastaan on nostettu jo kolme kohua: WhatsApp-kohu, alkoholikohu ja tuoreimpana salasuhdekohu. Kaksi jälkimmäistä ovat olleet jo pidempään tiedossa, mutta ne päätettiin nostaa julkisuuteen nyt, juuri vaalien alla. Näissä kohuissa media on saanut lähteitä myös Keskustan sisältä, WhatsApp-kohun tullessa yksiselitteisesti sieltä, ja median lähteisiin lukeutuu mahdollisesti jopa joku Lintilän avustajakunnasta. Keskustajohdon sisäpiiriin kuuluva Lintilä todella halutaan pudottaa pois eduskunnasta osana Keskustan sisäistä taistelua.
Mitä muihin puolueisiin tulee, Vihreät lienevät puheenjohtajan vaihdoksen edessä, jos gallupien ennakoima heikko vaalitulos realisoituu. Puheenjohtajapeli on jo käynnissä pinnan alla, mutta näkyväksi se tulee vasta vaalien jälkeen.
Kokoomuksessa puolestaan sisäisiä ristiriitoja on käsitelty ankarastikin valmistauduttaessa puoluejohdon toiveissa siintävään hallituskauteen. Wille Rydmanin painostaminen eroamaan Kokoomuksesta ja liittymään Perussuomalaisiin on ilmiselvästi osa tätä, sillä Rydman on vuosien kerännyt ympärilleen puoluejohdon vastaista ryhmää. Perussuomalaisissa puolestaan sisäisiä ristiriitoja on ratkottu vuonna 2020 erottamalla nuorisojärjestö, mikä on vaikuttanut Sinimustan liikkeen muodostumiseen.
Taantumuksellisten puolueiden sisäiset ristiriidat vaikuttavat hallitusten heikkouteen, kun kunkin hallituspuolueen johto joutuu käymään taisteluaan monella rintamalla: toisia hallituspuolueita vastaan, kannattajien vakuuttamiseksi ja myös oman puolueen sisäisten haastajien pidättelemiseksi.
Toimeenpanovallan sekaantuminen vaaleihin
Omat näppinsä vaalitaisteluun on laittanut myös valtiokoneiston toimeenpaneva haara. Tunnetuimmin tämä koskee valtiovarainministeriötä (VM), joka perinteiseen tapaansa on julkistanut omat hallitusohjelmatavoitteensa, joista vaaliväittelyihin on nostettu väitetty tarve 6 miljardin ”sopeutuksille” eli leikkauksille ja veronkorotuksille. VM:n vaalivaikuttaminen liitetään tyypillisesti oikeistolaisen talouspolitiikan tukemiseen, mutta tämä on hivenen harhaanjohtavaa, sillä VM tai puolueet eivät puhu esimerkiksi tuloeroista, vaan kysymys on julkisen talouden hienosäädöstä osana valtiomonopolististista kapitalismia.
Vähemmän huomiota on sen sijaan kiinnitetty poliisin vaalivaikuttamiseen. Vaalien lähetessä se on jatkuvasti syöttänyt ”katujengejä” koskevia aiheita julkisuuteen, ja ennakkoäänestyksen alkua edeltävällä viikolla keskusrikospoliisi piti vielä tiedotustilaisuuden eräästä rikostutkinnastaan, jonka se kehysti osaksi ”katujengi”-ilmiötä. Tätä poliisin johtamaa keskustelua, jossa puhutaan ”Ruotsin tiestä”, on omalta osaltaan täydentänyt ja tukenut perusopetusta ja asuinalueiden segregaatiota koskeva keskustelu. On myös huomattava, että poliisin sekaantuminen vaaleihin näyttäisi tapahtuvan sisäministerin ohi, sillä vihreä sisäministeri tuskin haluaisi lietsoa keskustelua, joka palvelee yhtäältä Perussuomalaisia ja toisaalta SDP:tä PS:n vastavoimana Vihreiden itsensä kustannuksella.
Se, mitä puolueita nämä teemat hyödyttävät, on vain osa kokonaisuudesta eikä edes tärkein osa. Nimittäin näillä keinoin kompensoidaan hallitusten heikkoutta eduskuntaan nähden osana vallan keskittämistä valtiokoneiston toimeenpanevalle haaralle. Sanalla sanoen se on osa porvarillisen valtion taantumuksellistumista.
Lopuksi
Kokonaisuutena ottaen nähdään, että vallankumouksellisen tilanteen epätasaisessa kehityksessä porvarillisen demokratian legitimiteetti heikkenee ja sen hallitsemisen muodot tulevat entistä enemmän kyseenalaistetuiksi, taantumuksellisten keskinäiset ristiriidat kärjistyvät pahentaen demokratian kriisiä, toimeenpanovalta sekaantuu vaaliprosessiin ja opportunismi on hyvin petollista. Tällaiset piirteet luonnehtivat nykyistä vaalitaistelua, ja ne ilmaisevat nykyisen järjestelmän heikkoutta eivätkä voimaa. Nämä huomioiden vallankumouksellisen proletariaatin vaaliboikottitaktiikka on erittäin perusteltua opportunismin torjumiseksi ja aseellisen vallankumoustien ottamiseksi taistelussa SKP:n rekonstituoimiseksi kansansotaa varten.
