Julkaisemme joitakin katkelmia eri analyyseistä ja kommenteista, joita toverimme ovat tehneet eurovaaleista. Useissa maissa toistui se, että äänestysprosentti jäi alhaiseksi ja hallituspuolueet ja erityisesti sosiaalidemokraatit kärsivät tappion. EPP säilyi suurimpana puolueena, samalla, kun erityyppiset ns. ”äärioikeistopuolueet” saivat lisää paikkoja.
Nuevo Peru huomioi erityisesti hyökkäykset maahanmuuttajia kohtaan ja kirjoittaa:
”Nykyisessä tilanteessa porvaristo joutuu organisoimaan ja mobilisoimaan joukkoja sen imperialistisia päämääriä varten niin kotimaassa kuin ulkomailla. Aikaisemmat muodot eivät enää vastaa objektiivisen ja subjektiivisen tilanteen kehitystä, vaan heidän täytyy mukautua ja temput joukkojen manipuloimiseksi menettävät tehoaan tänäpäivänä aiempaa nopeammin.”
He kirjoittavat, että tämä mobilisaatio tapahtuu erityisesti lietsomalla shovinismia, kuten nähtiin eurovaaleissa maahanmuuttokeskustelun kautta. He kirjoittavat siitä, miten vallankumouksellisten tulisi suhtautua taantumuksellistumiskehitykseen:
”Puheenjohtaja Gonzalo varoittaa meitä Perun tapauksessa, että nyt ei ole aika antifasistisen rintaman muodostamiselle, mutta sille, että hyödynnämme taantumuksellisten välisiä ristiriitoja, kun ne ilmenevät, jokaisessa konkreettisessa luokkataistelun kysymyksessä, hajottaaksemme vihollista; muistakaa aina käyttää kaksoistaktiikkaa heidän kohtaamisekseen yksi kerrallaan. Puheenjohtaja sanoo, että antifasistinen rintama oli eri tilanne, meidän ei tule toistaa sitä. Fasismin edessä tai missä tahansa muussa tilanteessa, meidän tulee kehittää kansansotaa. Tämä tarkoittaa siis, että missä tahansa paikassa maailmassa se, miten vallankumouksellisten tulisi kohdata mikä tahansa tilanne joka nousee esille tai ilmenee on tehdä vallankumous. Siksi pääkysymys on marxismi-leninismi-maoismin soveltaminen jokaisen maan konkreettisiin olosuhteisiin, ideologia, ohjelma ja yleinen poliittinen linja keskiössään sotilaallinen linja.”
He päättävät:
”Näitä [Saksan hallituspuolueiden, erityisesti SPD:n] ja muiden hallituspuolueiden EU:ssa samankaltaisia [tappiollisia] tuloksia seurasi sokaiseva propaganda-aalto, joka pyrkii estämään ihmisiä näkemästä, jotta huijaus menisi läpi ja he voisivat edetä suunnitelmissaan valtion uudelleenjärjestämisestä vallankumouksen torjumiseksi kotimaassa ja imperialistisen sodan torjumiseksi ulkomailla, käyttäen maahanmuuttajia maalitauluina, joita vastaan he käyvät kampanjaansa käynnissä olevan taantumuksellisen offensiivin sisällä.”
Saksalainen Dem Volke Dienen kirjoittaa:
”Lähes 65 prosentin äänestysaktiivisuus Saksassa on reippaasti yli 10 prosenttiyksikköä Euroopan unionin keskiarvon yläpuolella ja on eräs korkeimmista äänestysprosenteista, joka Saksassa on koskaan nähty eurovaaleissa. Vaikka niiden, jotka kieltäytyivät vaaleihin osallistumisesta, osuus onkin suurin verrattuna yksittäisiin porvarillisiin puolueisiin, tämä menestys vastaa saksalaisen imperialismin intressejä ja on tulosta erittäin suuresta mobilisaatiosta porvarillis-parlamentaristisen puoluespektrin Saksassa kaikilta puolilta.
Tässä voidaan nähdä kaksi perustavanlaatuista vaalimobilisaatiostrategiaa. Hallituksen ja sen tukijoiden toimesta ajettiin suuntaa ”fasismia vastaan”. AfD ja vastaavat puolueet muissa EU-maissa määriteltiin päävaaraksi ja tätä vastaavasti maalailtiin dystooppisia skenaarioita. (…)
Relevantit oppositiopuolueet (…) AfD ja Sahra Wagenknecht-liittouma (BSW) nostivat vaalikampanjassaan tunnusta ”sotaa ja kriisiä vastaan”.”
He kirjoittavat taantumuksellistumiskehityksestä:
”Se palvelee porvaristoa oikeutuksena valtion yleisen taantumuksellistumisen edistämiselle. Ero AfD:n retoriikan sekä CDU:n ja SPD:n tosiasiallisen politiikan kanssa välillä on, että CDU ja SPD tulevat kyllä lietsomaan vihaa ulkomaalaisia kohtaan, mutta eivät koskaan toteuta suuria pakkopalautuksia. Ne suunnittelevat sortavansa ulkomaalaisia työläisiä maassa vielä enemmän, jakavansa työväenluokkaa vieläkin enemmän neutralisoidakseen työväenluokan voimana.”
He päättävät:
”Joukot Saksassa ovat liikkeessä. Vaalit toimivat valtion eduksi tämän liikkeen johtamiseksi legaalisiin raameihin. Ne palvelevat työväenluokan, nuorison ja laajojen kansanjoukkojen kanavoimiseksi, neutralisoimiseksi porvarillisen demokratian illuusioihin. Fasistiset voimat eivät ole tätä vastaan, päin vastoin, ne ovat uskollisia Mussolinin tunnukselle ”Kaikki valtion kautta. Ei mitään valtiota vastaan.” Vastaavasti joukkoliikkeen kehitykselle on olemassa kaksi tietä, jotka asettuvat yhä selvemmin toistensa vastakohdiksi:
Yksi tie on porvariston tie, valtion tie, imperialismin tie, joka tarkoittaa joukkojen vihan kahlitsemista legaalisiin, parlamentaarisiin raameihin, joukkojen johtamiseksi tappioon. Kaikki revisionistit ja opportunistit, jotka eivät halua tehdä selvää pesäeroa legalismin ja parlamentarismin kanssa, jotka eivät halua tehdä pesäeroa ”vasemmistolaisiin” vaaliyhdistyksiin, kuten ”Die Linke” ja ”BSW”, palvelevat tämän tien kehittymistä.
Toinen tie on proletariaatin tie, joka levittää joukkojen vihaa, kannustaa sitä ja nostattaa sitä, ja tekee kaiken tämän heidän oikeutetun kapinansa luokkavihollista vastaan kanavoimiseksi, palveluksena sosialistisen vallankumouksen näköalalle. Se tekee välirikon kaiken porvarillisen ”kunnioitettavuuden”, legalismin ja kaikenlaisten parlamentarististen illuusioiden kanssa. Se on herkeämätön ja leppymätön taistelu revisionismia ja kaikenkarvaista opportunismia vastaan ja kaikkia valheellisia ”työläisjohtajia”. Jokaisen vilpittömän vallankumouksellisen tässä maassa täytyy tietää, mitä tietä tulee seurata.”
Brasilialainen A Nova Democracia puolestaan analysoi:
”Valheellinen sosiaalidemokraattinen vasemmisto epäonnistuu ja äärioikeiston järjestelmänvastainen retoriikka hyödyntää taantumuksellista kansallista shovinismia ja kaikenlaisia vastenmielisiä ennakkoluuloja pyrkiäkseen kääntämään joukkojen huomion pois luokkaristiriidoista ja ratkaisusta proletaarisen vallankumouksen kautta.
Äärioikeiston eteneminen niinsanotussa ”Euroopan parlamentissa” on ilmaus imperialismin kriisin asteesta, tämän heijastumisesta sen ylärakenteeseen, mikä erityisesti ilmaisee sen instituutioiden sairauden astetta, vararikossa olevien vanhan demokratian arvojen poliittista tuskaa ja valtiotyyppiä, joka on pitkälle edenneessä taantumuksellistumisen vaiheessa.”
Myös meksikolaiset toverit kiinnittävät huomiota ”äärioikeistoon”.
Tanskalainen Røde Fane kirjoittaa vaalituloksesta Tanskassa:
”[Alhaisen äänestysprosentin ja ennätysmäärän tyhjiä ääniä] lisäksi erityisesti puolueet, jotka istuvat hallituksessa: Sosiaalidemokraatit, Moderaatit ja Tanskan Liberaalipuolue kokivat yhdessä murskatappion. Ne onnistuivat saamaan vain noin 36% äänistä, mikä tarkoittaa yli 14% laskua äänissä, jos tulos samaistetaan vuoden 2022 kansankäräjävaaleihin, jolloin samat puolueet muodostivat enemmistöhallituksen. Tuolloin ne onnistuivat saamaan yli 50% äänistä. Tämä on lähettänyt nykyisen hallituksen sen tähänsaakka syvimpään kriisiin.
Hallitsevalle luokalle eurovaalit ovat usein välivaalit, ja vaalitulos paljastaa monella tapaa, miten joukot inhoavat erityisesti nykyistä hallitusta ja porvariston diktatuuria kokonaisuudessaan. Tämä tuli esille esimerkiksi siinä, että pääministeri Mette Frederiksenin puolue Sosiaalidemokraatit saivat huonoimman vaalituloksen yli 120 vuoteen. Tämä on valtava häviö itsensä ”koko Tanskan puolueeksi” julistaneelle puolueelle.”
He myös muistuttavat, että Tanskan porvaristo liitti maan EU:hun epädemokraattisesti, huipentuen siihen, että poliisi ampui EU:ta vastustaneita mielenosoittajia.
Itävaltalainen Rote Fahne kirjoittaa:
”Harvoin EU-vaaleja on rummutettu yhtä voimakkaasti – ne esitettiin kaikenpäättävinä ”suunnan määrittelevinä” vaaleina. Näiden vaalien suuret häviäjät ovat hallituspuolueet Itävallan Kansanpuolue (ÖVP) ja Vihreät, mutta myös Itävallan Sosiaalidemokraattinen puolue (SPÖ), jonka ”uutta alkua” Bablerin alaisuudessa on odotettu jo vuosi. Kuitenkaan puolueita itsessään ei rangaistu yhtä paljon – vaikka toki myös niitä rangaistiin – kuin hallitsevan luokan poliittista suuntaa: asevarustelua, sodanlietsontaa ja sosiaalista heikentämistä.”
He myös kiinnittävät huomiota siihen, että SPÖ menetti yli 100 000 ääntä, ja ainoa, joka pystyi mobilisoimaan ei-äänestäjiä vaaleihin, oli populistinen Itävallan vapauspuolue (FPÖ).
