Hampurin Punaisten Naistenkomiteoiden kritiikki artikkelista #Tradwife -ilmiöön liittyen

Julkaisemme epävirallisen suomennoksen Rote Post-lehdelle lähetetystä ja siinä julkaistusta kritiikistä.

Kallis RoPo-toimituskunta,

RoPo:n säännöllisinä lukijoina olemme iloisia, että omistatte jokaisessa numerossa ajankohtaisten poliittisten aiheiden lisäksi osion luokkamme naispuoliselle osalle.

Kuitenkin tänään arvioimme tarpeelliseksi kehittää ja lähettää teille kritiikkiä RoPo:n numero 73 artikkelista ”Kuinka #Tradwife herättää henkiin 1950-luvun”.

”Tradwife” -ilmiö on ilmiö, joka ansaitsee huomiota, mutta meitä kiinnostavat tässä enemmän ne poliittiset teesit ja kannat, joita artikkelissa kehitetään siihen liittyen. Kuten kirjoitatte artikkelissanne, on kyseessä elämäntapa, joka on mahdollista vain niille, jotka voivat kokonaan kieltäytyä palkasta. Mutta kuka pystyy tähän imperialistisessa yhteiskunnassa? Vain porvaristo ja osittain myös pikkuporvaristo. Proletariaatille tämä ei ole lainkaan mikään vaihtoehto, sille toinen palkka on välttämätön päivittäisten menojen kattamiseksi. Asetamme siis: ”tradwifet” ovat (varmastikin on olemassa poikkeuksia, mutta tämä on tässä epäolennaista) naisia porvariston eri kerroksista. Tämä aluksi.

Hämmennystä vai porvarillista feminismiä?

Muistakaamme, mitä Perun Kommunistisen Puolueen perustaja José Carlos Mariátegui kirjoitti: ”Kenenkään ei tulisi yllättyä, että kaikki naiset eivät kokoonnu yhteen feministiseen liikkeeseen. Feminismillä on välttämättä erilaisia värejä, erilaisia tendenssejä. Feminismissä voidaan erottaa kolme perustavanlaatuista suuntausta, kolme keskeistä väriä: porvarillinen feminismi, pikkuporvarillinen feminismi ja proletaarinen feminismi. Jokainen näistä kolmesta feminismistä muotoilee vaatimuksensa eri tavoilla.”ⁱ

Kuten tästä luemme, ei ole puhe YHDESTÄ blokkimaisesta feminismistä vaan siitä, että sen sisällä on olemassa erilaisia värejä ja tendenssejä. Tätä vastaten porvarillinen nainen voi luonnollisesti sanoa, että hänelle on feminististä olla tietoisesti kotirouvana ja alistua miehelleen. Siksipä, Mariátegui jatkaa: ”Porvarillinen nainen sovittaa feminismin konservatiivisen luokan intresseihin.”ⁱⁱ Ja ”tradwifen” tapauksessa hän vastaakin siis porvarillisen pienperheen porvarilliseen ihanteeseen. Kun hänellä on vielä satojatuhansia seuraajia ja hän tienaa tällä paljon rahaa, vielä parempi: silloin hän on vielä menestyksekäs yrittäjäkin.

Tätä vastaten hänen ymmärryksensä feminismistä ei ole hämmentynyt vaan se on hänen luokka-asemansa ilmentymä, se on hänen ymmärryksensä naisten emansipaatiosta.

Onko feminismi yhtä kuin luokkataistelu?

Vastakohtana tälle kirjoittaa Mariátegui: ”Proletaarinen nainen yhdistää feminisminsä vallankumouksellisten joukkojen uskoon tulevaisuuden yhteiskunnasta.”ⁱⁱⁱ Tämä ymmärrys pohjaa sille, että vallankumouksellinen virtaus naislikkeessä ottaa lähtökohdakseen naisten emansipaatiolle yksityisomaisuuden murskaamisen, jota ilman sukupuolien todellinen tasa-arvo ei voi koskaan toteutua. Vain niin voi toteutua naisen todellinen emansipaatio ja siksi Mariátegui kirjoittaa muuten myös, että feminismi puhtaana ideana on olemukseltaan vallankumouksellista.

Mutta tämä ei suojaa kuitenkaan siltä, että eri luokat tekevät siitä erilaista ja tässä ennenkaikkea eri luokkien naiset. Naiset voivat olla niin taantumuksellisia, keskustalaisia ja vallankumouksellisiakin. He kaikki palvelevat sitä luokkaa, johon he kuuluvat, ja siksi kaikki naiset eivät taistele yhdessä. Ymmärtääksemme oikein, miksi feminismi ei kuitenkaan ole yhtä kuin luokkataistelu, meidän pitää valaista asiaa vielä kerran toiselta kantilta.

Me, proletaarisina vallankumouksellisina, minkä puolesta taistelemme? Taistelemme työväenluokan vapautuksen puolesta astuaksemme kommunismiin. Se on meidän päämäärämme. Koska tiedämme, että luokaton yhteiskunta on mahdollinen vain silloin, kun se vapauttaa myös naiset, taistelemme myös heidän erityisten vaatimustensa puolesta päivittäisten vaatimusten muodossa. Tämä luo pohjan työväenluokan naisten ja kansannaisten politisoimiselle, mobilisoimiselle ja organisoimiselle luokkataistelua varten. Tässä emme putoa ansaan ja julista tätä taistelua, taistelua luokkien välillä, sukupuolten väliseksi taisteluksi.

Proletaarinen feminismi on, ilmaistaksemme sen hieman yksinkertaistaen, poliittinen ymmärrys naisten voittamiseksi proletaariseen vallankumoukseen, jotta he voivat vapauttaa itsensä sen sisällä – työläisenä ja naisena. Sanoa, että feminismi yksin on luokkataistelua, on siis väärin, sillä se tarkoittaisi, että naisten vaatimukset ovat yhtä kuin kokonaisen luokan taistelu heidän vapautumisensa puolesta päämääränään kommunismi. Näin asia ei ole ja tämä johtaa pikkuporvarillis-femininistiseen sukupuolten taistelun kantaan ja siihen illuusioon, että naisen vapautuminen imperialismissa, joka on kapitalismin korkein ja viimeinen vaihe, on mahdollista. Erityisesti, kun jätetään huomiotta naisliikkeen eri virtaukset.

Imperialismia ja patriarkaattia vastaan!

Olemme ennenkaikkea proletaarisia vallankumouksellisia, otamme kaikissa kysymyksissä proletariaatin kannan, niin myös naiskysymyksessä. Proletariaatin kannan ottaminen ja sen intressien puolesta taisteleminen aina ja ennenkaikkea on luokkataistelua. Näin siis on myös luokkataistelun ilmaisu lähteä naisliikkeessä marxilaisesta kannasta. Mutta feminismi itsessään EI ole luokkataistelua. Tämä tarkoittaisi, että käännetään asia ylösalaisin ja sanotaan ”Koska olemme proletaarisia feministejä, käymme luokkataistelua”, ja tämä on väärin. Oikein olisi sanoa ”Koska käymme luokkataistelua proletariaatin intresseissä, lähdemme sen intresseistä myös naisliikkeessä.”

Tämä ymmärrys ilmaisee itsensä tunnuksissamme ”Proletaarinen feminismi kommunismin puolesta!” ja ”Aalto aallolta – isku iskulta – imperialismia ja patriarkaattia vastaan!” Vain naisten erityisten vaatimusten puolesta taisteleminen, myös silloin, kun ne ovat myös proletaarisia vaatimuksia, ei muuta työväenluokan sortoa ja riistoa mitenkään eikä myöskään naisten kaksinkertaista sortoa ja riistoa sen sisällä. Murskaamalla imperialismin kapitalismin korkeimpana ja viimeisenä vaiheena sekä sen aineellisen perustan, yksityisomaisuuden, valamme perustan uudelle yhteiskunnalle ilman riistoa ja sortoa, ilman luokkia ja ilman sukupuolisidonnaista sortoa ja riistoa.

Politisoikaa, mobilisoikaa ja organisoikaa naiset

Luokkataistelua on politisoida, mobilisoida ja organisoida proletaariset naiset ja kansannaiset proletaarista vallankumousta varten ja tähän pystymme esimerkiksi päivittäisten vaatimusten kuten ”Sama palkka samasta työstä!” kautta. Tai niin, että kirjoitamme heille RoPo-artikkelin kohottaaksemme heidän poliittista tasoaan ja mobilisoidaksemme heidät proletariaatin asian puolesta. Proletariaatin naisten ja kansannaisten täytyy olla aktiivinen perusosa luokkataistelussa kommunismin puolesta.

Vallankumouksellisin terveisin,

Punainen naistenkomitea, Hampuri