Qatarin emiiri Tamim bin Hamad Al Thani teki Suomeen valtiovierailun 4.-5 syyskuuta. Tätä ennen emiiri vieraili Norjassa ja Ruotsissa. Vierailu edustaa suomalaisen imperialismin toimia imperialistisen riistonsa edistämiseksi sorretuissa kansakunnissa vastaten Stubbin esittämää käsitystä siitä, että ”globaali etelä” ratkaisee koko maailmanjärjestyksen, ja näin myös suomalaisen imperialismin, kohtalon.
Keskustelun aiheina olivat kahdenvälisten suhteiden parantaminen kaupassa, investoinneissa ja taloudessa. Erityisesti puheenaiheeksi nousivat energia, infrastruktuuri ja koulutus. Lisäksi puheenaiheina olivat sota Gazassa ja Ukrainassa. Stubb korosti erityisesti Suomen ja Qatarin yhtäläisyyksiä ”välittäjinä”, jotka toivovat rauhaa, ja kertoi olevansa vaikuttunut siinä, miten Qatar toimii Lähi-idässä rauhanvälittäjänä. Hän sanoi, että Suomen ja Qatarin ”yhteistyö” perustuu rauhantyöhön, investointeihin, koulutukseen ja ”vihreään siirtymään”.
Qatar on puolifeodaalinen puolisiirtomaa, jota hallitsee luksuksen keskellä elävä dynastia, samanaikaisesti, kun esimerkiksi siirtotyöläisiä riistetään armotta. Se on öljy- ja maakaasuvarantojensa vuoksi rikas maa, ja sen pääkaupungista Dohasta on muodostunut keskeinen finanssipääoman keskus. Se on Yhdysvaltojen jälkeen maailman suurin nesteytetetyn maakaasun tuottaja, luonnonvaran, jota Suomi tarvitsee kasvavissa määrin. Toisaalta luonnonvarojen ehtyminen ja ilmastonmuutos antavat ”vihreän siirtymän” monopoleille tilaisuuden tavoitella yhä suurempia voittoja, mitä myös suomalainen imperialismi haluaa edistää.
Lisäksi suomalainen imperialismi haluaa pyrkiä osaksi imperialistista ryöstösaalista ”rauhanturvaamisen suurvaltana”, mistä syystä se on kiinnostunut edistämään suhteita Qatariin, joka on imperialistien diplomatian kannalta tärkeä maa. Tästä kertoo rauhanvälittämisen korostaminen Stubbin lausunnoissa. Stubb ja Al Thani keskustelivat Gazan tilanteesta, jossa Qatar toimii neuvottelijana, heijastaen myös suomalaisen imperialismin huolta kansallisen vapautustaistelun kiihtymisestä alueella, sekä myös Ukrainasta. Qatar ylläpitää suhteita myös Venäjään, ja suomalainen imperialismi ilmeisesti toivoo, että toimimalla Stubbin sanoin ”tutkan alla”, kahdenvälisesti, se voisi tunnustella itselleen otollista asemaa tulevissa rauhanneuvotteluissa, joissa Qatarin kaltaiset valtiot saattaisivat näytellä välittäjän roolia. Samanaikaisesti Stubb ilmaisi ennen tapaamista, että tarkoituksena olisi myös edistää Lähi-idän valtioiden tukea Ukrainalle – siis pyrkiä etäännyttämään niitä venäläisestä imperialismista, jonka vallan leviämistä sorretuissa kansakunnissa myös muualla kuin Euroopassa suomalainen imperialismi haluaa estää. Esimerkiksi hiljattain ulkoministeri Elina Valtonen sanoi IS:n haastattelussa Länsi-Afrikan tilanteesta: ”Venäjän tavoite on saada koko Länsi-Afrikka haltuunsa. Jos me nyt edes hetkeksi istumme alas ja mietimme, mitä tämä tarkoittaa Euroopalle, niin emme missään tapauksessa voi antaa sen tapahtua.”
Qataria on arvosteltu julkisuudessa esimerkiksi naisten heikosta asemasta yhteiskunnassa sekä ”ihmisoikeuksien” loukkaamisen ja sananvapauden rajoittamisen vuoksi. Stubb kuitenkin vakuuttelee, että ”arvopohjaiseen realismiin” kuuluu, että Suomi toimii myös niiden maiden kanssa, jotka eivät jaa ”arvojamme”. Päin vastoin, vierailu on oiva tilaisuus suomalaiselle imperialismille näyttää emiirille, miltä ”vapaa” yhteiskunta näyttää, Stubb totesi radiossa. Aivan kuin Englannissa opiskellut ja maailman eri valtioiden johtajia säännöllisesti tapaava Al Thani ei sitä tietäisi. Osaltaan kyse on silkasta kyynisyydestä – eihän melkein 41 000 palestiinalaisen murhaaminen Gazassa ole suomalaiselle imperialismille mikään este ylläpitää suhteita Israeliin – ja osaltaan suomalainen imperialismi toivoo voivansa levittää ”arvojaan” ja näin kasvattaa vaikutusvaltaansa sekä muokata olosuhteita edullisemmiksi imperialistiselle riistolle, mitä esimerkiksi naisten ottaminen osaksi työvoimaa palvelee.
Myös muut pohjoismaiset imperialistit pyrkivät edistämään suhteitaan Qatariin, ja ne ovat tässä keskenään kilpailuasemassa. Emiirin vierailu alkoi Ruotsista maanantaina ja jatkui Norjan kautta Suomeen. Ruotsissa valtioiden odotettiin tekevän ”yhteistyösopimuksia” ja monopolien, kuten esimerkiksi Saabin, edustajat olivat paikalla. Qatarissa toimii jo useita ruotsalaisia monopoleja, kuten Ikea, H&M, Ericsson ja ABB. Norja puolestaan aikoi allekirjoittaa useita aiesopimuksia Qatarin kanssa, joihin kuului sopimus ”yhteistyöstä” Norjan suurimman asemonopolin, Kongsberg-yhtymän, joka on myös osallinen kansanmurhaan Palestiinassa, kanssa. Vaikuttaa siltä, että näistä kolmesta imperialistista suomalaisen imperialismin asema Qatarissa on siis heikoin – lehdistötilaisuudessa ei ilmaistu, että tapaamisessa olisi tehty varsinaisia konkreettisia sopimuksia.
Hiljattain puheessaan suurlähettiläspäivillä presidentti Alexander Stubb sanoi, että ”globaali etelä” tulee määrittelemään, miltä maailmanjärjestys näyttää. Näin hän osaltaan tunnustaa sen, että aikamme pääristiriita on imperialismin ja sorrettujen kansakuntien välillä. Siispä myös suomalaiselle imperialismille on tärkeää laajentaa riistoaan ja löytää uusia mahdollisuuksia pysyäkseen mukana imperialistien kilpataistelussa.