Rikollisen viestintälaitteiden sabotaasi-iskun jälkeen Israel aloitti laajamittaiset pommitukset Libanoniin. Jo 620 ihmistä on kuollut ja yli 90 000 on ajettu kodeistaan reilun 5,5 miljoonan asukkaan Libanonissa. Israel väittää kohdistavansa iskut Hizbollahiin, mutta todellisuudessa suurin osa kuolleista on siviilejä, joiden joukossa on lapsia. Israel käyttää samoja perusteluita kuin Gazassa: siviiliuhrit johtuvat siitä, että Hizbollah muka käyttää siviilejä ihmiskilpinä. Tosiasiassa kyse on siitä, että Israel systemaattisesti käyttää kansanmurhaa kansallisen vapautustaistelun ja vastarinnan murskaamiseksi imperialistien, pääasiassa jenkki-imperialismin, palveluksessa. Myös pääkaupunkia Beirutia on pommitettu, ja iskut kohdistuvat laajasti eri alueille, ei vain maan eteläosaan, jossa Hizbollah toimii. Samanaikaisesti Israel jatkaa kansanmurhaa Gazassa ja Länsirannalla.
Israel on julistanut, että sodan painopiste tulee siirtymään pohjoiseen. Israel on kutsunut reserviläisiä palvelukseen pohjoiseen, mikä vahvistaa käsitystä siitä, että se varautuu maahyökkäykseen Libanoniin.
Aggression laajentaminen ei kerro siitä, että Israel olisi voittamassa sodan Gazassa. Päin vastoin, se kertoo siitä, että koko alueen kansallinen vapautustaistelu ja vastarinta on sille kasvava ongelma, minkä takia se on pakotettu laajentamaan aggressiota myös Libanonin kansaa vastaan. Esimerkiksi Lontoon King’s Collegen professori Andreas Krieg on todennut, että Israel ei ole vielä valmis maahyökkäykseen. Israel ei ole saavuttanut tavoitteitaan Gazassa. 11 kuukautta on kulunut, eikä se ole onnistunut tuhoamaan Hamasia, sen johtamaa Palestiinan kansallisen vastarinnan rintamaa ja Palestiinan kansaa, joka tekee urheasti vastarintaa ylivoimaiselta vaikuttavaa miehittäjää vastaan. Aina, kun Israel vetäytyy alueelta Gazassa, Hamasin taistelijat palaavat sissisodankäynnin logiikan mukaisesti, ja Hamas aiheuttaa myös jatkuvia tappioita IDF:lle. Maailman kansojen silmissä Israel ja sen imperialistiset herrat, pääasiassa jenkki-imperialismi, ovat tulleet täysin paljastetuiksi. Laajennetun Lähi-idän alueella kansallinen vapautustaistelu ja aseellinen vastarinta voimistuu. Israel on koko ajan kohdannut aseellista vastarintaa solidaarisuudessa Palestiinan kansan taistelun kanssa myös erityisesti Jemenin Ansar Allahin, Libanonin Hizbollahin sekä Irakin vastarinnan toimesta, muiden alueen aseellisten ryhmien lisäksi. Hizbollah yksin on ampunut yli 8 500 ohjusta Israeliin. Koska Israel ei pysty tuhoamaan Palestiinan kansallista vastarintaa ja koko alueen kansallista vapautustaistelua imperalististen herrojensa palveluksessa, se voi ainoastaan pyrkiä aiheuttamaan sille mahdollisimman suurta vahinkoa ja pyrkiä houkuttelemaan sitä kapitulaatioon kansanmurhaisella kampanjalla. Sodan laajentaminen ei siis kerro siitä, että Israel olisi voitokas, vaan päin vastoin.
Israel on onnistunut iskemään Hizbollahin, joka on Libanonissa kansallista vastarintaa johtava voima, johtoon. Viestintävälineiden sabotaasi paljasti, että sen sisällä on ollut myyriä. Hizbollah on kuitenkin osoittanut, että se pystyy kaikesta huolimatta iskemään takaisin. Hizbollah on ampunut Mossadin päämajaa Tel Avivissa ballistisella ohjuksella, ensimmäistä kertaa vuosiin, mitä esimerkiksi Yhdysvallat on pitänyt ”syvästi huolestuttavana”. Hizbollah on iskenyt myös useisiin Israelin sotilaskohteisiin sekä suorittanut yhteisiä raketti-iskuja Palestiinan Al-Qassam -prikaatien kanssa. Yhdysvaltalainen Wall Street Journal on todennut, että Hizbollahin voittaminen on suuri haaste Israelille. Maahyökkäys Libanoniin tarkoittaisi, että Israel joutuu keskelle samanlaista sissisotaa kuin Gazassa, jossa se heikentyy entisestään. Joukkojen mielialat ovat vastarinnan puolella: jo nyt esimerkiksi Al Jazeera on raportoinut, että etelä-Libanonissa joukot kieltäytyvät noudattamasta Israelin ”evakuointimääräyksiä” ja vannovat puolustavansa maataan. Olosuhteet Libanonissa ovat erilaiset, se ei ole keskitysleiri kuten Gaza, sitä ei voida eristää samalla tavalla. Vaikka aseet eivät ole pääasia, Hizbollah on myös aseellisesti voimakkaampi ja suurempi järjestö kuin Hamas. Libanonin kansalla on myös kokemusta Israelin aggressiosta ja miehityksestä. Hizbollahin suosio on vain kasvanut Israelin aggressioiden myötä, ja esimerkiksi vuonna 2006 se todisti, että se pystyy karkottamaan sionistisen miehittäjän.
Osaltaan aggression laajentaminen ja uusi epäonnistuminen myös kiihdyttävät sionistien sisäisiä ristiriitoja. Jo nyt Netanjahu kohtaa kritiikkiä siitä, että sotatoimet Gazassa eivät ole saavuttaneet tavoitettaan: Hamas johtaa edelleen Palestiinan kansallista vastarintaa ja vangiksi otettuja ei ole saatu palautettua elossa. Esimerkiksi ortodoksijuutalaisten määrääminen armeijaan on ollut epäsuosittu toimi. Kesäkuussa kaksi kolmasosaa israelilaisista oli sitä mieltä, että Netanjahun tulisi jättää politiikka. Viestintälaitteiden räjäytykset ja lupaus siitä, että Israelin pohjoisosista evakuoidut pääsisivät sotatoimien myötä palaamaan, nostivat kannatusta hieman, mutta epäilemättä kritiikki kaikilta puolilta tulee vain yltymään, kun käy ilmi, että Israel juuttuu mutaan myös Libanonissa.
Maailman kansojen solidaarisuus on ollut keskeistä Palestiinan kansalliselle vastarinnalle ja Israelin epäonnistumiselle. Nyt Israel laajentaa kansanmurhaista aggressiotaan laajamittaisesti myös Libanonin kansaa vastaan. Palestiina-solidaarisuusliikkeen tulee miettiä, miten se reagoi ja muuttaa toimintaansa uutta tilannetta vastaavaksi.
Suosittelemme myös aiheeseen syventymiseksi seuraavaa Nuevo Perún artikkelia:
https://vnd-peru.blogspot.com/2024/09/current-situation-notes-on-world-crisis.html
