Julkaisemme epävirallisen käännöksen Nuevo Perun artikkelista.
Joitakin päiviä sitten fasistinen, kansanmurhainen ja petturimainen presidentti Dina Boluarte sanoi, että 10 solilla päivässä on mahdollista saada kokonainen ateria (keitto, pääruoka ja jälkiruoka) pilkaten näin joukkojen kasvavaa kurjuutta. He kärsivät kroonisesta nälästä johtuen vanhasta puolikoloniaalisesta-puolifeodaalisesta yhteiskunnasta, jossa byrokraattinen kapitalismi toimii imperialismin, pääasiassa jenkki-imperialismin, palveluksessa. Vaikka maan ongelmat eivät ole hallituksen vaan yhteiskunnan ja valtion luonteen ongelmia, jokaisen taantumuksellisen hallituksen myötä maan ongelmat ja joukkojen tilanne pahenevat, ja tästä syystä sanomme, että Boluarten hallitus on näännyttävämpi kuin kaikki aikaisemmat.
Lukuja nälästä ja aliravitsemuksesta Perussa
Esitämme tässä joitakin kappaleita LA REVISTA AGRARIA 207:n J. Urrutian kirjoittamasta pääkirjoituksesta syyskuulta 2024, www.larevistaagrariaperu.org, joka antaa meille joitakin lukuja ongelmasta:
”Vuoden 2023 kansallinen kotitalouskysely (Enaho) arvioi, että 31 % maataloutemme väestöstä näkee nälkää. Mutta jo vuonna 2022 FAO raportoi, että olemme maa, jossa ruokaturva on kaikkein heikointa koko Etelä-Amerikassa. IEP:n hiljattainen kysely indikoikin, että 57 % haastatelluista sanoivat, että ”heidän kotitaloudestaan loppui ruoka ainakin kerran viimeisen kolmen kuukauden aikana”. Vastaus siihen, että väestöltä puuttuu resursseja, on ollut marginalisoitujen nälkää lievittävien yhteispatojen yleistyminen.
Kuten Miguel Pintadon artikkeli tässä numerossa osoittaa, samalla, kun nälän esiintyminen koskettaa 33,1 % maaseutuväestöstä ja 30,6 % väestöstä, joka on suorasti yhteydessä maatalouteen, osuus nousee 37 %:iin urbaaneilla alueilla, lopputuloksena ollen keskimäärin 36 % koko maassa. Suoremmin sanoen: kolmasosa Perusta elää nälänhädän oloissa. Ottaen huomioon, että maataloutemme todellisuus on äärimmäisen heterogeeninen, myös luvut, jotka kuvaavat nälkää alueillamme ovat erilaisia: Pascossa (59 %) ja Huancavelica (46 %), noin puolet maata viljelevistä perheistä kärsii nälästä, ja luvut ovat yhtä hälyttäviä myös La Libertadissa (46 %), Moqueguassa (45 %), Limassa (39 %) ja Arequipassa (36 %).
Luvut aliravitsemuksesta ja anemiasta: Perussa 40,1 % lapsista, 6-35 kuukauteen, kärsivät anemiasta; se on, lähes 700 000 alle kolmevuotiasta lasta (1,6 miljoonasta koko maassa). Voimme myös siteerata Jessica Huamánia – Liman metropolialueen ravitsemustieteilijöiden oppilaitoksen dekaania – kun hän korostaa, että YK:n raportin ruokaturvan ja ravitsemuksen tilasta maailmassa mukaan ”51,7 % Perun väestöstä, eli 17,6 miljoonaa ihmistä, kohtaavat kohtalaista tai vakavaa puutetta ruokaturvassa. Tämän lisäksi 20,3 % perulaisista elää vakavan ruokaturvan puutteen tilassa.” Asiantuntija selitti, että tämä tila tarkoittaa, että ruoka on loppunut näiltä ihmisiltä ja he ovat olleet päivän tai enemmän syömättä, mikä on selvä merkki nälästä.
(…) 33 % väestöstä pyrkii selviytymään päivittäin solidaarisuuden ja soppakeittiöiden avulla.”
Nälkä ja byrokraattisen kapitalismin kehitys suuren puolifeodaalisen omistuksen ja imperialismin puolikoloniaalisen herruuden perustalla
Otamme toisen artikkelin samasta lehdestä, jossa sanotaan:
”Presidentti Boluarte sanoi, että esteiden poistaminen maataloustuotteiden vientiin suunnatuilta megakasteluallasprojekteilta, kuten Chavimochic, vahvistaisi ruokaturvaa Perussa. Kuitenkin perustuen Sunatin dataan, Perun maatalousvienti kasvoi 786 miljoonasta dollarista vuonna 2000 10 546 miljoonaan dollariin vuonna 2023, ilman, että tämä eksponentiaalinen kasvu olisi heijastunut, kuten olemme nähneet, samalla tavalla ruokaturvan puutteen indikaattoreihin.
Päin vastoin, vuoden 2023 demografinen ja perheiden terveyskysely (Endes) paljasti, että Ican – jota on pidetty esimerkkinä maatalousvientimallin positiivisista yhteiskunnallisista seurauksista – myötä anemian esiintyvyys 6-36-kuukautisissa lapsissa kasvoi 32,7 %:sta 38 %:iin ja kroonisen aliravitsemuksen esiintyvyys alle viisivuotiaissa lapsissa nousi 6,5 %:sta 7,3 %:iin vuosien 2022 ja 2023 välillä (MLCP, 2024). Tämä heikentyminen tapahtui huolimatta maatalousviennin buumista.
Hallituksen ja viennin edustajat jättävät usein huomiotta analyysin vientiä varten tarkoitettujen megakasteluallasprojektien negatiivisista ominaisuuksista” (Beatriz Salazar, APEC ja ruokahuolto, e.m. lehti).
Kirjoittaja tietenkin kritisoi vientiä varten olevia megaprojekteja, mutta hän ei sano mitään suoraan siitä perustasta, jolla tätä kehitetään: puolifeodaalinen järjestelmä ja imperialismin puolikoloniaalinen herruus. Mutta artikkelissa ”Katsauksia maatalousviennin alaan rannikolla”, Ana Lucía Araujo Raurau analysoi vientimaatalouden kehitystä latifundian perustalla ja toisaalta, viitaten pieniin viljelijöihin, se on, latifundia-minifundia-suhteeseen, katsokaa hänen johtopäätöksensä:
”Johtopäätökset
Maan rohmuaminen rannikolla on epäilemättä ollut maatalousvientiyritysten keskeinen strategia lähes kolme vuosikymmentä kestäneen buumin aikana. Maatalousviennin ala on jatkanut kasvuaan huolimatta suhdannevaihteluista. Virun ja Ican provinssit ovat edelleen paradigmisiä napoja (vanhempia ja aktiivisempia) tässä prosessissa ja Olmosin alue, Lambayequessa, on tulossa sen uusimmaksi pysyväksi alueeksi. Kuitenkin näiden suurten aktiivisuuden napojen muodostamisen lisäksi kiinnitämme huomiota myös siihen, että maatalousviennin keskusten muodostaminen on myös osa maatalousyritysten toimintaa Paitan, Sullanan ja Trujillon provinsseissa.
Tässä artikkelissa esitetyt todisteet viittaavat siihen, että maatalousviennin ala leviää alueille seuraten kuviota, jossa tapahtuu äkillistä kasautumista, suurten maa-alueiden monopolisoimista kiihtyvällä tahdilla sen perustamisen ensivuosina, josta siirrytään sitten kohtalaiseen tai tasaiseen kasvuun. Tunnemme paremmin tekijät, jotka sallivat maatalousvientitilojen pystyttämisen rannikon alueella; eräimpänä tärkeimpänä tekijänä: suurten viljelemättömien maa-alueiden saatavuus ja veden saatavuus kasteluallasprojektien kautta.
Tarvitsemme lisää tutkimusta tunnistaaksemme, mitkä tekijät määrittävät sen laajentumisen jatkumisen tai vakautumisen pidemmällä aikavälillä: esimerkiksi resurssien rajat (vesi, työvoima), yritystoiminnan rajat (jotka eivät vaikuta kuristavan toimintaa), tai sen etenemistä rajoittavien alueella olevien muiden toimijoiden läsnäolo, kuten talonpoikaisyhteisöt tai pientuottajien tilat.
Tämä artikkeli soittaa hälytyskelloja maatalousviennin laajentumisen vaikutuksista koko maassa pahenevaan epätasa-arvoon. Kaksinapaisten omistusrakenteiden muodostamisen haitat tunnetaan hyvin Perussa ja kansainvälisesti; eräimpänä tärkeimpinä niistä resurssien (vesi, maa) kuluttamisen kiihtymisen spiraali ja ympäristövaikutukset, joita tällä on, sekä se, että talonpoikaisyhteisöt ja pienviljelijät menettävät alueidensa hallinnan ja heidän elinkeinonsa rapautuvat; mutta myös kiihtyvä väestönkasvu johtuen maahanmuutosta ja paikallisten yhteisöjen radikaalista muutoksesta.
Ottaen huomioon analysoidut trendit, on mahdollista, että uusi, kiivaampi vaihe maan rohmuamisessa ja uudelleenkeskittämisessä koittaa Perussa tulevina vuosina.
Vuonna 2015 La Revista Agrarian numero 169 kiinnitti erityishuomiota maan keskittymiseen Perussa, antaen lukumääriä maatalousvientiyritysten maan rohmuamisen prosessille rannikolla. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin, tämä artikkeli pyrkii päivittämään ymmärrystämme maan uudelleenkeskittymisestä Perun rannikolla. Näin tehdäkseni analysoin maatalousviennin alan laajenemisen dynamiikkaa kuuden provinssin alueella vuosien 1985 ja 2022 välillä, käyttäen MapBiomas Perú -alustan tietoja maankäytöstä. Tämän analyysin kautta tunnistan maatalousvientitoiminnan dominoiman maatalouden kentän dynamiikkoja sekä sen vaikutuksia maanomistuksen rakenteeseen noissa provinsseissa. Katsauksia maatalousviennin alan laajenemiseen rannikolla, Ana Lucía Araujo Raurau”.
SITÄ VASTOIN SUURELLA OSALLA TALONPOJISTA EI OLE LAINKAAN TAI ON VAIN VÄHÄN MAATA, JOLLA HE VILJELEVÄT OMAAN KÄYTTÖÖNSÄ
”Maaseudulla PAF-yksiköt (pienviljelijät) ovat yleisiä, joiden osuuden on konservatiivisesti arvioitu olevan 2,13 miljoonaa koko 2,19 miljoonasta maatalousyksiköstä. Tämä vastaa 97 % (2017).
Toinen tärkeä piirre on se, että 73 % näistä on itsensä työllistämistä maatalouden perheyksiköissä (itsenäiset työläiset ja heidän palkatta työskentelevät perheenjäsenensä) ja 27 % työpaikkoja yrityksissä (työntekijöitä ja työläisiä). Työssäolevien työikäisisten perheyksiköt jakautuvat seuraavasti: 12 % rannikolla, 62 % vuoristossa ja 26 % viidakossa.
Mitä tulee maataloustuotannosta tulevien elintarvikkeiden saatavuuteen, lähes puolet maatalousyksiköistä tuottaa omaa kulutustaan varten.
Samalla, kun ihmiset, jotka eivät ole köyhiä, kuluttavat ostettua ruokaa, joka vastaa 90 % kaikesta ruoankulutuksesta, köyhät ja erityisesti äärimmäisen köyhät nojautuvat edelleen ruokaan, jotka he tuottavat itse. Äärimmäisestä köyhyydestä kärsivien joukossa heidän itsensä tuottama ruoka vastaa 42 %:sta kotitalouden koko kulutuksesta, mikä on tosiasia, joka heijastaa sitä, että suuri osa äärimmäisen köyhistä harjoittaa edelleen luontaistaloudellista maataloustoimintaa.
Infra-subsistence units ovat keskittyneet 78 % vuoristoon, 11,9 % rannikolle ja 10,1 % viidakkoon (Maletta, 2017, p.158). Viidakkoalueilla toiminta on vähemmän ennalta-arvattavaa, ja siellä vallitsee maa- ja metsätaloustuotannon järjestelmä, jossa on monimuotoisia tiloja, jotka levittäytyvät jokien varsille ja hiekkatörmäille, ja joista suurin osa tuottaa omaan kulutukseensa, mitä väestönlaskenta vähättelee ja tilastot yhdenmukaistavat. (FRIEDRICH-EBERT-STIFTUNG – PERUN MAATALOUS, COVID-19:N JÄLKEINEN TILANNE JA NÄKÖALAT, Marlene Castillo Fernández, 2021):
Yleisesti ottaen on huomattavissa perheviljelyn pääasiallisten etujen heikentymistä. Keskimääräinen pinta-ala on laskenut yhdestä hehtaarista 0,66 hehtaariin, mikä on melko merkittävä romahdus. Karjatalousosakkeiden arvossa on myös tapahtunut romahdus (soleissa vuonna 2022) noin 4 600 solista 4000 soliin vuodesta 2012 vuoteen 2022 mennessä.
Näiden selittävien muuttujien kehityksen analyysi osoittaa yleistä tilannetta, jossa tapahtuu perheviljelyn suhteellista köyhtymistä ja pääomakatoa viimeisen vuosikymmenen aikana Perussa, jossa esiintyy vakavia ongelmia maatalouden muutosprosessin käynnistämisessä. Tämä heijastaa myös kansallisten julkisten toimien rajallisuutta mitä tulee sosioekonomisen kurjistumisen prosessien kääntämisessä tällä kansallisen maatalouden laajalla sektorilla (Cabrera Cevallos 2023; Escobal et al., 2015; Grisa & Sabourin 2019; Zegarra 2018).
Latifundia ja minifundia: alhainen maatalouden tuottavuus – takapajuisuus ja puolifeodalismi
”Yleisenä yhteenvetona tulokset vastaavat niitä, jotka on saatu maatalouden muuttujilla, jotka perustuvat ENAHO:n sosio-demografisiin ja omaisuuseriä koskeviin muuttujiin. Tässä tapauksessa vastaavan pinta-alan ja kastelun saatavuuden vaikutukset ovat korostetumpia (25 % ensimmäisessä ja yli 100 % toisessa). Maan ja kastelun saatavuuden strateginen merkitys suuremman maataloustuotannon, tuottavuuden ja tulojen tason saavuttamiseksi on ilmiselvä (Cornia 1985; Hussain & Hanjra 2004; Sheng et al., 2019). Vastaavan pinta-alan ja työvoiman saatavuuden vaikutukset maan ja työn tuottavuuteen ovat negatiivisia jopa siinä määrin, että nämä muuttujat ovat näiden riippuvien muuttujien nimittäjät. ”PERHEVILJELY PERUSSA: HAASTEITA JA MAHDOLLISUUKSIA MUUTOKSELLE KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEIDEN (KKT) KONTEKSTISSA”, Kansallinen tilastoinstituutti, 2024, Eduardo Ariel Zegarra Méndez.
