27. marraskuuta Hayat Tahrir al-Šam (HTS)-järjestön johtama koalitio, jossa merkittävä voima on myös NATO:ssa muodostetun ”Syyrian kansallisen armeijan” (SNA) osastot, aloittivat offensiivin Syyriassa Turkin valtion asevoimien tuella, joka johti nopeasti Damaskoksen valtaamiseen ja Bašar al-Assadin hallinnon kukistumiseen. Kyse ei ole ”vallankumouksesta”, vaan siitä, että Syyria, puolikoloniaalinen ja puolifeodaalinen maa, vaihtaa isäntää. ”Läntisten” imperialistien media juhlii ”hirmuhallinnon” kukistumista ja väittää Syyrian olevan nyt vapaa. Kyse on kuitenkin yksinkertaisesti siitä, että venäläinen imperialismi on kokenut tappion Syyriassa ja maa alistetaan nyt jenkki-imperialismin komentoon. Venäläinen imperialismi osoitti haluttomuutensa puolustaa Assadin hallintoa, mikä kertoo osittain sen itsensä heikkoudesta, sillä Syyria oli sille merkittävä puolisiirtomaa, mutta vielä ei voida sanoa tilanteen laajemmista merkityksistä liittyen venäläiseen imperialismiin. Sen lisäksi, että sen isäntä hylkäsi sen, Assadin hallinnon nopea luhistuminen oli seurausta erityisesti myös siitä, että se ei nauttinut joukkojen tukea ja sen armeijalta puuttui taistelutahtoa ja tästä syystä sen sotilaat kapituloituivat.
Nuevo Peru on huomauttanut, että tilanne vaikuttaa vastaavan sitä, mitä Kenneth M. Pollack on kirjoittanut yhdysvaltalaisella Foreign Affairs-sivustolla vuonna 2014 siitä, miten Yhdysvallat voisivat voittaa Assadin ja imponoida ”pax americanan” Syyriassa. Artikkelissa Pollack toteaa, että Yhdysvaltojen ei tule lähettää omia joukkojaan taisteluun, vaan toimia ihanteellisesti luomalla ”uudenlaisen Syyrian armeijan” pidemmällä aikavälillä, joka voisi kaataa Assadin hallinnon ja turvata vakauden luomalla uuden hallinnon, joka vaikuttaisi kasvavan ”alhaalta ylös”, eikä kuten esimerkiksi Irakissa, jossa Yhdysvallat koki karvaan tappion yrittäessään miehittää maata. Näin Yhdysvallat yrittää piilottaa roolinsa ja estää voimakkaan anti-imperialistisen vastarinnan kehittymisen sekä sellaisia tappioita kuin Irak ja Afganistan toistumasta (mikä on epäilemättä mahdotonta). Tämä vastaa jenkki-imperialismin yleistä strategiaa sekä myös imperialismin loismaisuutta yleisesti, kun se värvää sotilaansa sorretttujen kansakuntien itsensä joukosta sortamaan ”omaa” kansakuntaansa. Nuevo Peru huomauttaa myös, että artikkelissa ei ole sanottu sitä, miten suunnitelman tulisi siirtyä viimeiseen vaiheeseensa ja miten saavutettua ”vakautta” tulisi jatkaa. Vaikka Pollackin artikkeli käsittelee sitä, miten Yhdysvallat voisi tämän suunnitelman kautta estää tappioita toistumasta, todellisuus on, että pidemmällä aikavälillä se tulee kärsimään tappion Syyriassa, sillä mitä sillä on tarjottavaan, on vain lisää kansanmurhaa ja maan pilkkomista (balkanisaatiota).
Vaikka HTS johtaa ”kapinallisia”, tässä koalitiossa mukana on myös NATO:ssa muodostetun ja Turkin valtion tukeman ”Syyrian kansallisen armeijan” (SNA) osastoja. Tällä ryhmällä oli merkitystä erityisesti Aleppon valtaamisessa sekä edelleen käynnissä olevissa taisteluissa SDF:ää vastaan Pohjois-Syyriassa. Vaikka ”läntiset” imperialistit Yhdysvaltojen johdolla korostavat, että tämä on ”vallankumous”, joka merkitsee vapautta ja mahdollisuutta ”demokratialle” Syyriassa, voidaan kuitenkin huomata, että niiden lausunnoista korostuu varovaisuus mitä tulee HTS:n luonteeseen. Ne muistavat todeta, että kyse on ”terroristijärjestöstä” ja ”islamisteista”, mutta sanovat olevansa valmiita ”tekemään yhteistyötä” järjestön kanssa tietyin ehdoin. Yhdysvallat on harkinnut HTS:n poistamista terroristijärjestöjen listalta, sillä tietenkään Yhdysvallat ei voisi ”tehdä yhteistyötä” julkisesti terroristijärjestön kanssa. Tämä osoittaa ylipäätään, että ”terroristi” on leima, jota imperialistit käyttävät täysin mielivaltaisesti.
Kuitenkin HTS:n tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta, ja se pyrkiikin selvästi vakauttamaan asemaansa esiintymällä ”maltillisena”, mielistellen ”läntisiä” imperialisteja ja pyrkien toisaalta yhdistämään laajasti eri voimia Syyriassa taakseen. Jenkki-imperialismin lausunnoista käy ilmi, että se ei luota järjestöön, vaikka se toivottaakin tervetulleeksi järjestön jo sen mielistelemiseksi tekemät lupaukset ”vapauksista”, ”demokratiasta” ja markkinataloudesta. Yhtäältä jenkki-imperialismi haluaa asettaa lisää painetta HTS:lle toteuttaa sille mieluisia uudistuksia. Samalla se myös oikeuttaa mahdollisen jenkkien suoran sotilaallisen väliintulon kasvattamisen Syyriassa. Bidenin lausunnoista käy selvästi ilmi, että syyrialaiset eivät todellakaan saa päättää itse tulevaisuudestaan, vaan Yhdysvallat toimii ”kumppaniensa” (lakeijahallintojen kuten Israelin ja Turkin kanssa) alueella sekä myös suorasti, kuten se on jo tehnyt tekemällä esimerkiksi ilmaiskuja, turvatakseen ”vakauden”, siis ”pax americanan”. HTS saattaa palvella siis jenkki-imperialismia jonkin aikaa, kun se käy tarpeettomaksi tai jos se ei onnistu palvelemaan jenkki-imperialismia, se syrjäytetään tavalla tai toisella. Syyriassa vaikuttaa myös monenlaisia aseellisia ryhmiä, jotka taistelevat keskenään, ja maassa on käyty veristä ja monimutkaista sisällissotaa 13 vuoden ajan. Lisäksi järjestön johto vieraantuu täysin joukoista, mikäli se tekee avoimesti yhteistyötä jenkki-imperialismin ja sionistien kanssa. HTS:n asema on siis hyvin epävarma, ja voi olla, että se ei johda maata kovin kauaa. Jenkki-imperialismille on edullista, että Syyrian hallinto on heikko, mitä palvelee maan pilkkominen Israelin ja Turkin toimesta sekä ristiriitojen hyödyntäminen hallitsevassa koalitiossa. Samanaikaisesti, kuten on todettu, tämä pilkkominen ja kansanmurha vain lietsoo joukkojen vastarintaa, ja johtaa lopulta todellisen anti-imperialistisen liikkeen voimistumiseen.
HTS:n johtaman koalition offensiivin ajoitus ei ole sattumaa. Sitä edelsivät Israelin ja Turkin suorittamat iskut Syyriassa. Kumpikaan näistä ei ole itsenäinen sotilaallinen toimija, vaan ne palvelevat jenkki-imperialismia ja niiden toimet tapahtuivat koordinoidusti Yhdysvaltojen kanssa. Näiden lakeijoiden sotilaalliset toimet jatkuvat yhä, eivätkä HTS:n johtamat ”kapinalliset” ole toistaiseksi osoittaneet minkäänlaista pyrkimystä vastustaa näitä Syyrian alueellisen koskemattomuuden loukkauksia. Israel pyrkii laajentamaan miehitystään Golanin kukkuloiden ympäristössä ja Turkki puolestaan tuhoamaan SDF:n. Näiden liikkeiden tarkoituksena on edistää Syyrian jakamista ja koko alueen kansallisen vastarinnan heikentämistä jenkki-imperialismin palveluksessa. Molempien maiden iskut ovat kansanmurhaisia, voimakkaasti siviilikohteisiin kohdistuviin ilmapommituksiin nojautuvia.
Kurdien tilanteesta The Red Herald on kirjoittanut:
”SDF:n voimat täyttivät roolinsa jenkkien Syyriassa tarvitsemina ”saappaina”. He olivat hyödyllisiä maan jakamiseksi. He leikkivät mukana uskoen voivansa käyttää yhteistyötä imperialistisen supervallan kanssa omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Nyt Rojavan alueen tulevaisuus on vaakalaudalla ja ei ole epäilystäkään, etteivätkö jenkit uhraisi kurdeja sopivan tilaisuuden tullen. Turkkilaisten liittolaisten hallitessa Damaskosta, SNA:n edetessä ja Turkin armeijan kasvattaessa iskujaan, SDF:n voimat voivat yrittää tarrautua jenkkeihin ja tehdä epäpyhän liiton israelilaisten kanssa, tai tehdä sen ainoan asian, joka tarjoaisi heille todellisen mahdolllisuuden onnistua, nojautua omiin voimiinsa – tie, joka on tietenkin kova ja täynnä koettelemuksia, mutta kuitenkin ainoa, joka todella palvelee kurdien kansallisen liikkeen etuja.”
Offensiivia edelsi myös tulitauon solmiminen (jota ei ole todellisuudessa toimeenpantu) Libanonissa, jossa Israel ei pystynyt murskaamaan Hizbollahia, mutta Hizbollah joutui kylläkin vetäytymään Syyriasta ja on tilanteessa, jossa se joutuu uudelleenorganisoimaan voimiaan. Se ei kuitenkaan ”ole selällään” kuten kansanmurhaaja Biden väitti. Kuten ”läntisten” imperialistien mediasta voidaan laajasti lukea, ja mikä korostuu myös esimerkiksi Bidenin puheissa, tähtäimessä on Iran ja Hizbollah. Tarkoituksena on iskeä sotilaallisesti siis ”vastarinnan akselia” vastaan ja näin vaikuttaa kansallisen vastarinnan logistiikkaan. Nuevo Peru on todennut, että vastauksena kansallisen vastarinnan tulee kehittää edistyneempää sissisodankäyntiä. Israelin toimissa on siis kyse jälleen kerran kansallisen vastarinnan murskaamisesta alueella jenkki-imperialismin palveluksessa samalla, kun jenkki-imperialismi voimistaa otettaan Syyriasta ja venäläinen imperialismi on kokenut tappion maassa.
Tilanne aiheuttaa haasteita Palestiinan kansalliselle vastarinnalle, mutta samanaikaisesti se ei missään nimessä tarkoita sen tappiota, vaikka imperialistit väittävätkin näin. Red Herald on todennut:
”Vastoin sitä, mitä imperialistit vaahtoavat, Palestiinan kansallisen vastarinnan rintama ei ole kenenkään ”proxy”. Se nojautuu Palestiinan kansaan eikä kehenkään muuhun. Vaikka olosuhteet olisivat tulleet nyt hetkellisesti vaikeammiksi, niin kauan, kun Palestiinan vastarinta pitää tiukasti kiinni aseistaan, nojautuu kansaan ja ylläpitää yhteisrintamaa, mikään voima maailmassa ei voi voittaa sitä.”
Venäjän lisäksi Yhdysvalloilla on sotilastukikohtia Syyriassa. Niiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta tärkein on Al-Tanf, jonka ympärillä on säteeltään 55 kilometrin Yhdysvaltojen hallitsema alue, ja jonka keskeisenä tarkoituksena on vaikuttaa erityisesti Hizbollahin logistiikkaan. Yhdysvaltojen miehitysjoukot kokevat toistuvia iskuja kansalliselta vastarinnalta Syyriassa. Viime viikkoina jenkit ovat suorittaneet useita iskuja väitetysti ISIS:iä vastaan, samanaikaisesti HTS:n offensiivin ja Turkin ja Israelin aggressioiden kanssa. Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken myös tapasi hiljattain Irakin pääministerin keskustellakseen ISIS:in torjumisesta. Biden nosti lausunnoissaan esille myös uhan siitä, että ISIS käyttäisi epävarmuutta hyväkseen ja voimistuisi, mitä Yhdysvallat käyttää perustellaakseen suoran sotilaallisen väliintulon ja miehityksen voimistamista.
Syyrian tapahtumissa ei ole siis kyse maan vapautumisesta, vaan sen alistamisesta toiselle isännälle, kansanmurhasta ja maan pilkkomisesta. Se osoittaa tarpeen kansallisille vapautusliikkeille nojautua lujasti omiin voimiinsa. Samanaikaisesti on selvää, että jenkki-imperialismi ei tule onnistumaan suunnitelmassaan, vaikka se näyttääkin ovelasti punotulta. The Red Herald on todennut:
”Tällä hetkellä kaikki näyttää viittaavan siihen, että tilanne Syyriassa muuttuu hyvin samanlaiseksi kuin Irakin tilanne. Erilaiset aseistautuneet järjestöt hallitsevat maan eri osia vieraiden miehittäjien miehittäessä sen maaperää (venäläiset, turkkilaiset, israelilaiset ja jenkit). Bush (poika, juoppo) julisti tehtävän täytetyksi, kun Saddam Hussein piiloutui, mutta huolimatta siitä kaikesta, mitä jenkit tekivät (kansanmurha, balkanisaatio) koko juttu kostautui. Samoin käy Syyriassa. Jenkit ovat nostaneet jälleen uuden kiven, joka tulee putoamaan heidän jaloilleen.”
