Sotilaspoliisi hyökkää Nova Esperança-leirin kimppuun Rondôniassa, Brasiliassa

30. joulukuuta sotilaspoliisi hyökkäsi jälleen Nova Esperançan talonpoikien kimppuun Capão da Onçan haciendalla, Nova Brasilândiassa, Rondônian osavaltiossa pyrkimyksenään karkottaa perheet, jotka elävät ja työskentelevät maalla ja ovat ottaneet täten sen haltuunsa latifundiolta. AND raportoi, että sotilaspoliisi ampui jopa lapsia leirillä. Useat haavoittuivat ja ovat vailla terveydenhuollon apua eivätkä voi lähteä leiristä. Sotilaspoliisi takavarikoi kaikki talonpoikien moottoripyörät kertomatta syytä.

Talonpoikaisperheet ovat pitäneet aluetta hallussaan siitä asti, kun se tunnustettiin julkiseksi maaksi, joka on jaettavissa vanhan valtion agraarireformin piirissä. Kuitenkaan vanha valtio ei ole vieläkään ryhtynyt toimiin tämän toteuttamiseksi, vaan päin vastoin hyökkää väkivaltaisesti alueella asuvien perheiden kimppuun.

Joulukuun 30. hyökkäystä edeltävät useat vastaavat. 25. marraskuuta 60 talonpoikaisperhettä häädettiin laittomasti leiriltä. Kuten 30. joulukuuta, myös tällöin poliisi hyökkäsi pelkurimaisesti myös kaikkein haavoittuvaisimpia, kuten lapsia, vanhuksia ja vammaisia vastaan. Talonpojat pakotettiin busseihin ja heidät pakkosiirrettiin Castanheirasin kuntaan. Heitä pidettiin urheilukentällä, jossa heille ei annettu vettä, ruokaa tai mahdollisuutta perustavanlaatuiseen hygienian ylläpitämiseen. Sen jälkeen heidät siirrettiin kirkon pihalle, jossa poliisit ja latifundion kätyrit häiriköivät heitä. Poliisilla ei ollut minkäänlaista oikeuden määräystä häädölle.