Vuodenvaihteessa OP ilmoitti, että se jäädyttää kaksi kiinteistörahastoaan. Se on estänyt rahasto-osuuksien lunastukset ja merkinnät väliaikaisesti, ilmoittamatta kuitenkaan miten pitkästä ajasta on kysymys. Toinen suljetuista rahastoista eli OP:n Vuokratuotto on Suomen suurin kiinteistörahasto. Siinä on pääomaa noin 1,4 miljardia ja yli 40 000 sijoittajaa eli osuudenomistajaa. Viime syksystä alkaen kiinteistörahastoissa on tehty toimia, joilla on vaikeutettu sijoitusten lunastamista, ja synkkiä pilviä maalailtiin jo syyskuussa.
Tilanteen taustalla on korkojen nousu, kiinteistöjen hintojen romahdus ja rahasto-osuuksien lisääntyneet lunastukset. Korkojen nousu johtuu tunnetuista kansainvälisistä trendeistä, jotka liittyvät liikatuotannon kriisiin. Kiinteistöjen hinnat olivat viime syyskuussa romahtaneet HS:n haastatteleman konsultin mukaan jopa 10–30 % vuoden 2022 alusta. Romahdus johtuu vuosia kestäneestä rakennusbuumista, joka kehittyi kiinteistöjen liikatuotannoksi, joka törmäsi nyt yleiseen liikatuotannon kriisiin. Kiinteistörahastot ovat toimineet kiinteistöjen liikatuotannon yhtenä olennaisena rahoitusvälineenä. Markkinatilanteesta johtuen asiakkaat ovat ruvenneet lunastamaan osuuksiaan kiinteistörahastoissa. HS:n haastatteleman konsultin mukaan esimerkiksi asuntojen tuottovaatimukset ovat nousseet reilussa vuodessa 3,05 prosentista 4,2 prosenttiin. Tämä on saanut sijoittajat vetämään rahojaan pois kiinteistörahastoista.
Finanssivalvonnan (Fiva) toimistopäällikkö Marko Hovi ja aiemmin Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus (aiemmin pääekonomistina Hypossa) tyynnyttelevät, että kiinteistörahastojen ongelmat eivät leviä muihin omaisuuslajeihin tai laajemmin markkinoille. Vaikka näin voikin olla – ja erityisesti Fivan viranomaissanaan tulisi voida luottaa –, on kiinnitettävä huomiota siihen, että kiinteistörahastojen ongelmat ilmaisevat imperialismin ajan liikatuotannon kriiseille ominaista leviämistä toimialalta toiselle ja pääoman olomuodosta toiseen muuttuen finanssipääoman ongelmiksi, jopa kriiseiksi. Tämä on yhteydessä siihen, että imperialismissa pääoman vallitsevaksi olomuodoksi on tullut finanssipääoma, joka on monopolistisen pankki- ja teollisuuspääoman fuusio.
Yksityishenkilöille suunnatut kiinteistörahastot ovat osa ns. ”kansankapitalismin” systeemiä. Tämän perverssin systeemin tarkoitus on lisätä finanssipääoman hallitseman pääoman suuruutta yksityishenkilöiden monilukuisten piensijoitusten myötä. Hiljattain HS Visio esitti ilmeisen perusteltuja epäilyksiä hämäristä järjestelyistä OP:n ja sen hallinnoiman Vuokratuotto-rahaston välillä Kauppakeskus Redin rahoituksessa. Finanssipääoman valta näkyy myös siinä kyynisessä tavassa, jolla kiinteistörahastot on jäädytetty: päätöksen on tehnyt rahastoa hallinnoiva pankki, eikä monilukuiset sijoittajat, pääasiassa piensijoittajat, jotka omistavat suurimman siivun kiinteistörahastoista. Piensijoittamisen roolista kertoo, että kotitaloudet omistavat jopa 40 % kaikesta kiinteistörahastojen nettovarallisuusarvosta, eli kaksi kertaa niin paljon kuin seuraavaksi suurin omistajaryhmä eli yritykset ja taloyhtiöt. Kiinteistörahastoissa on sijoittajia noin 200 000, joista siis 40 % on kotitalouksia, mikä tarkoittaa, että vajaa 3 prosentilla kotitalouksista on sijoituksia kiinteistörahastoissa. Kiinteistörahastoissa olevat varat tekevät noin 11 miljardia euroa, mikä vastaa suuruudeltaan yli 10 % Suomen 100 miljardin kiinteistömarkkinasta.
Kiinteistömarkkinoilla on huomattava osuus Suomen taloudessa. Rakennusalan bkt-osuus on noin 15 % ja työvoimaosuus (laskien henkilötyövuosista) noin 19 %. Nämä jo sinänsä kertovat alan mittavuudesta. Rakennusalan kapitalistiliitto Rakennusteollisuus (RT) kerskailee jopa, että yhdessä rakennusteollisuus, kiinteistöala ja erilaiset rakennusalaan liittyvät palvelut työllistävät yhteensä yli puoli miljoonaa ihmistä, todeten, että ”klusteri on suurin työllistäjä Suomessa”. Alan työläisten ammattiliittoon eli Rakennusliittoon kuuluu noin 70 000 henkeä, mikä tekee siitä SAK:n 4. suurimman jäsenliiton (Teollisuusliiton, PAM:n ja JHL:n jälkeen), minkä lisäksi Sähköalojen ammattiliittoon kuuluu yli 30 000 henkeä.
Rakennusala on historiallisesti ja tänään keskeisellä paikalla osana kapitalismin ja proletariaatin kehitystä. Se on ollut tyypillinen ala, jonne ahdinkoon joutunutta pienviljelijäväestöä on virrannut. 1800-luvun lopulla ”ulkotyöväen yhdistyksissä” ilmaistiin muita työväenyhdistyksiä vapaammin työväen porvaristosta eroavia luokkaetuja. Rakennusliitto on perinteisesti ollut keskimääräistä vasemmistolaisempi ollen aikanaan kommunistien vahvoja linnakkeita. Toisen maailmansodan jälkeen rakennusala monopolisoitui lähes kirjaimellisesti muutamaksi yhtiöksi, kärjistyen äärimmilleen 80-luvun kasinotaloudessa, kunnes 90-luvun laman ja finanssikriisin oloissa rakennusalan jättiläiset rytisivät.
90-luvun uudelleenjärjestelyjen myötä rakennusalasta tuli ensimmäisiä aloja, joilla siirryttiin mittavaan alihankintaan, ja tänä päivänä muutama monopolisti työllistää itse vain pienen etuoiketun kermakerroksen, joka koostuu ammattitaitoisista työläisistä, insinööreistä jne., kun valtava enemmistö työläisistä – syvimmät ja laajimmat joukot – on töissä monilukuisilla pienillä ja keskisuurilla yrityksillä, jotka toimivat osana pitkiä alihankintaketjuja. Rakennusalan korostuneen proletaarista luonnetta kuvaa myös, että jopa tällä hetkellä, kun rakentaminen on lamassa ja ulkomaisen työvoiman osuus tavanomaista alhaisempi, kuitenkin yhä jopa 30 % talonrakennusalan työvoimasta on ulkomailta (mukaan lukien ns. tarveharkintaista työvoimaa EU:n ulkopuolelta, mikä virallisesti edellyttää työvoimaviranomaisen toteamaa työvoimapulaa). Alihankintaketjuihin kätketään varsinkin ulkomaisen työvoiman osalta usein hyvin häikäilemätöntä riistoa, jossa työläisten todelliset palkat ovat laittoman pieniä ja kirjaimelliset ihmiskaupparikokset ovat arkipäivää, mutta ”pienet poikkeamiset” työehtosopimuksista, työlainsäädännöstä eivät rajoitu vain ulkomaiseen työvoimaan, vaan ovat yleinen tapa pienissä rakennusyrityksissä, joissa yrittäjä ja työläiset ovat olevinaan kuin yhtä perhettä. Alaa pyörittävät monopolit pesevät omat kätensä väittämällä ottavansa väärinkäytökset vakavasti ja viittaamalla, että suorittavat kyllä valvontaa, mutta kaikkea ei vain aina saada selville – samalla käärien jättimäiset voitot, jotka perustuvat viime kädessä häikäilemättömään riistoon, joka tapahtuu alihankintaketjussa.
Edelleen, rakentamisen osuus on huimat 60 % investoinneista, ja rakennettu ympäristö (rakennukset, infrarakenteet ja rakennetut maa-alueet) muodostaa vieläkin huimaavammin jopa yli 80 % Suomen ns. kansallisvarallisuudesta. Pankkien kannalta tarkastellen asuntolainakanta oli vuoden 2023 lopussa 106,7 miljardia, ja se on pankkien tärkeimpiä tehtäviä ja voitontekokoneita. Myös erilaiset institutionaaliset sijoittajat kuten korporatiivisesti hallitut työeläkeyhtiöt samoin kuin ammattiliitotkin ovat voimakkaasti mukana kiinteistöbisneksessä, mikä osaltaan näyttää, miten työläisaristokratia on eri tavoin suoraan taloudellisesti kytketty finanssipääomaan sen osakkaana.
Asuntorakentamisella ja siihen liittyvällä keinottelulla on keskeinen yhteys myös kansan ja luokan elinkustannuksiin. Asumismenot ovat Suomessa korkeat, ja köyhissä perheissä jopa yli puolet rahoista kuluu asumiseen. Rakennusbuumin on väitetty alentaneen painetta vuokrien nostamiseen. Toisaalta rakennusbuumi on rahoitettu asuntosijoittamisella, jota ei voida varsinaisesti kiitellä kohtuullisesta vuokratasosta, vaan päinvastoin se on ollut omiaan nostamaan yleistä vuokratasoa markkinoilla. Voimakkaimmin asuntotuotanto, asuntosijoittaminen ja vuokrien nousu myös keskittyvät pääkaupunkiseudulle. Monen eri väylän kautta viimekätisenä verenimijänä toimivat pankit, jotka korjaavat korkeat voitot taskuunsa tilanteessa kuin tilanteessa – tai pelastavat oman nahkansa mahdollisimman suuressa määrin toisten rahoilla joutuessaan pulaan, kuten näyttää käyneen Kauppakeskus Redin pelastuspaketissa, jota HS Visio yritti selvittää. Korkeat asuinkustannukset ovat osa luokan riistoa ja keskeinen osa sen köyhyyttä.
Kokonaisuutena ottaen asuntokysymyksessä esiintyvät kirkkaasti kolme osapuolta: finanssipääoma, joka osakkuussysteeminsä kautta voimistaa herruuttaan ja nauttii korkeita voittoja ja polkee pienempää pääomaa; työläisaristokratia, jota finanssipääoma lahjoo ja osallistaa systeemiinsä; ja joukot, joiden riisto ja kurjuus lisääntyvät finanssipääoman kehittyessä. Kiinteistörahastot ovat olleet merkittävänä tekijänä tukemassa rakennusbuumia, joissa nämä kolme puolta ovat kehittyneet entistä pidemmälle, mikä jatkuu myös tällä hetkellä, kun rakentamisen ollessa lamassa finanssipääoma yrittää minimoida omat tappionsa ja käyttää kiinteistörahastoissa ilmenevää ”kansankapitalismia” eräänä keinottelunsa maksumiehenä.
