Kuten kirjoitimme aiemmin, Teollisuusliiton aloittamat lakot 10 % palkankorotusvaatimuksen puolesta ovat laajentumassa helmikuun aikana. Ensi viikolla lakkoja on ilmoitettu kaupan alan logistiikkaan ja päivittäistavarakauppoihin. Lisäksi useiden muiden alojen, kuten autoliikenteen, ahtaajien ja rakennusalan työehtosopimuksia on päättynyt tai päättymässä. Kahdelle vuodelle jakautuva 10 % korotus on vähintä, mitä työläiset ansaitsevat ja tarvitsevat. SAK:n alaiset liitot julistivat tämän tavoitteen syksyllä yhteistuumin, vedoten erityisesti työläisten heikentyneeseen ostovoimaan. Ostovoiman heikentyminen on eräs ilmaus kasvaneesta riistosta ja imperialismin, kuolevan kapitalismin, syklisen kriisin pahentumisesta. Kuitenkaan SAK:n hallituksen julkilausumassa marraskuulta 2024, jossa nostetaan esille kysymys ostovoimasta, ei puhuta mitään riistosta, päin vastoin ostovoiman heikentyminen on SAK:n hallitukselle ongelma, koska ”talouden pyörät täytyy pitää pyörimässä” ja suomalaisen imperialismin talouskasvua täytyy vahvistaa.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta korostaa tiedotteessa:
”Työntekijöiden ostovoima pitää myös talouden pyörät pyörimässä. Kotimarkkinat ovat ylläpitäneet hentoista talouskasvuamme. Kasvun vahvistaminen vaatii, että ihmisillä on varaa kuluttaa ja uskoa tehdä hankintoja. Kurjistamisen kierteen on loputtava ja luottamusta tulevaisuuteen luotava palkankorotuksilla.”
Tässä jätetään täysin huomiotta se, että vaikka tuotantomäärät kasvavat, reaalipalkat eivät ole juuri nousseet viimeiseen 16 vuoteen, mitä on perusteltu kerta toisensa jälkeen ”kilpailukyvyn” turvaamisella niin pomojen kuin keltaisten ammattiliittojenkin toimesta. Työläiset kyllä siis pyörittävät tuotannon pyöriä minkä kerkiävät ja tapahtuu kasvua, mutta tämä ei näy heidän elintasossaan. Elorannan kommentissa korostuu, että työläiset ja porvaristo ovat samassa veneessä, kaikki hyötyvät, jos talous kasvaa – tämä on sama argumentti, jolla kerta toisensa perään on petetty työläisten taistelu palkkavaatimuksiensa puolesta ”kilpailukyvyn” nimissä. Tosiasiassa myöskään porvaristolle talouskasvu itsessään ei ole mikään tavoite, vaan voittojen kasvu – mikä saavutetaan riistoa kiristämällä ja palkkoja polkemalla. Elorannan kommentissa, ja useissa SAK:n muissa ulostuloissa, toistuu porvaristoa nöyristelevä argumentointi siitä, miten porvariston pitäisi antaa jotain murusia työläisille, koska se olisi heidänkin etunsa, sen sijaan, että nähtäisiin näiden luokkien etujen kiertämätön vastakohtaisuus.
Riiston kiristymisestä voidaan osaltaan saada viitteitä tutkimalla BKT:n volyymi-indeksin muutosta, joka kuvaa tuotantomäärän reaalista eli todellista muutosta, sekä verrataan tätä palkkakehitykseen. BKT:n volyymi-indeksi on vuosina 2009-2023 (perustuen Tilastokeskuksen lukuihin) kasvanut 11,5 %. Samassa ajassa, kuten kirjoitimme aiemmin, työläisten reaalipalkat eivät ole juuri nousseet, vaan reaaliansioiden vuosittainen muutos on pyörinyt nollan tietämillä. Tämä siis tarkoittaa, että jatkuvasti tuotetaan enemmän, mutta työläisten palkoilla saa vähemmän. Samalla jokaiselle työläiselle on varmasti tuttua jatkuva alimiehitys ja jatkuva paine raataa yhä kovemmin ja kovemmin. Uusia työläisiä ei välttämättä palkata, vaan työssä oleville kasautuu yhä enemmän työtaakkaa.
Mikä vaikuttaa edellämainitun paineen syntymiseen on se, että samalla, kun tuotanto kasvaa joillakin aloilla – pääoman kasautuminen siis kiihtyy ja riisto kiristyy – toisilla aloilla nähdään konkurssiaaltoja ja työttömien määrä kasvaa. Jotkut monopolit voittavat, toiset häviävät, pääomaa järjestetään uudelleen. Esimerkiksi kaupan alalla on nähty ilmiötä, että työläisiä potkitaan noin vain pois, koska aina seuraava on ottamassa heidän paikkansa. Näin työläisiä pystytään ruoskimaan siis raatamaan yhä kovemmin ja huonommalla palkalla, sillä työläisten keskinäinen kilpailu kiristyy työvoiman tarjonnan kasvaessa. Kaupan alan monopolit ovat viime vuosina ilmoittaneet toinen toistaan kovemmista tuloksista, mutta työläisten olot ovat vain kurjistuneet. Rakennusalalla, jossa on nähty useita myös suurempien yritysten konkursseja ja yleisesti vallitsee lama, puolestaan nähdään, kuinka työssä olevat työläiset joutuvat raatamaan kahta kovemmin työttömien määrän kasvaessa.
Porvaristo myös aktiivisesti tekee erilaisia toimia tämän kilpailun kasvattamiseksi lisäämällä työvoiman tarjontaa eri keinoin (mm. heikennykset sosiaaliturvaan, työvoiman tuonti sorretuista kansakunnista) ja toisaalta hajottamalla työväenluokan yhtenäisyyttä monin eri keinoin, kuten jakamalla luokkaa imperialistisissa maissa sen pohjakerroksiin ja imperialistisella riistolla lihotettuun työläisaristokratiaan. Merkittävää tässä on myös kysymyksen riistosta hämärtäminen ja argumentti ”samassa veneessä” olemisesta, että työläisten pitäisi muka omaksi parhaakseen ajatella myös porvarien etua, luovathan he muka työpaikat riskinotollaan ja ahneet työläiset vain vaativat aina lisää palkkaa ja suorastaan riistävät heitä. Kysymys ostovoimasta ei ole siis kysymys siitä, että työläisten pitäisi ajatella talouskasvua ja porvareiden etua. Se ei ole heidän etunsa. Ostovoiman heikentyminen on ilmaus riiston kiristymisestä, ja on täysin oikein taistella 10 % palkkavaatimuksen puolesta. SAK:n johto haluaa kuitenkin kääntää huomion pois luokkaristiriidasta luokkasopuun.
Marx on kiteyttänyt:
”Pääoman nopea lisääntyminen on samaa kuin voiton nopea lisääntyminen. Voitto voi lisääntyä nopeasti vain silloin kun työn hinta, kun suhteellinen työpalkka laskee yhtä nopeasti. Suhteellinen työpalkka voi laskea siinäkin tapauksessa, että reaalipalkka yhdessä nimellispalkan, työn raha-arvon kanssa, nousee, kunhan se ei vain nouse samassa suhteessa kuin voitto. Jos esimerkiksi hyvinä liikeaikoina työpalkka nousee 5 prosentilla, mutta voitto sitä vastoin 30 prosentilla, niin suhteellinen, relatiivinen työpalkka ei suurene vaan pienenee.
Mikäli siis työläisen tulot suurenevat pääoman nopeasti kasvaessa, samanaikaisesti suurenee myös se yhteiskunnallinen juopa, joka erottaa työläisen kapitalistista, ja samanaikaisesti kasvaa myös pääoman ylivalta, työn riippuvuus pääomasta.
Väite, että työläinen olisi kiinnostunut pääoman nopeasta kasvusta, merkitsee vain: kuta nopeammin työläinen lisää vierasta rikkautta, sitä suurempia muruja putoaa hänelle, sitä useampia työläisiä voidaan pitää työssä ja elossa, sitä suuremmaksi voi paisua pääomasta riippuvaisten orjien joukko.” (Karl Marx, Palkkatyö ja pääoma)
