Danske Bankin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 33 % suomalaisista naisista kokee, ettei heillä ole varaa erota puolisostaan taloudellisista syistä johtuen. Tutkimus osoittaa myös, että taloudellisilla tuloilla on suuri merkitys eroamisen mahdollisuuteen. Alle 40 500 euron bruttotulojen talouksissa asuvista noin 38 % kokee ettei kykene eroamaan kumppanistaan. Eroamista vaikeuttaa muun muassa erilleen muuttaminen ja sen tuomat taloudelliset kustannukset. Tämä voi vaikuttaa niin, että naiset jäävät pahimmissa tapauksissa jopa lähisuhdeväkivallan uhriksi.
Erityisesti työläisnaisten asema on kova. Dansken tuottaman tutkimuksen mukaan yli 95 000 euron bruttotulot omaavissa talouksissa asuvista vain 13 % koki, ettei voisi erota kumppanistaan taloudellisista syistä johtuen. Suomalaisten keskipalkka vuonna 2024 oli miehillä 3573 euroa kuukaudessa (42 900 euroa vuodessa) , siinä missä naisten oli vain 2991 euroa kuukaudessa (35 892 euroa vuodessa) ja tämä on vain mediaanipalkka. Työläisnaisen palkka on usein huomattavasti pienempi. Tähän on syynä patriarkaatti.
Engels kirjoittaa teoksessaan Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä:
”Patriarkallisen perheen ja sitäkin enemmän erillisen yksiavioisen perheen muodostuessa tilanne muuttui. Kotitalouden hoito kadotti yhteiskunnallisen luonteensa. Se ei enää koskenut yhteiskuntaa. Se muodostui yksityisluonteiseksi palvelukseksi; vaimosta tuli ylimmäinen palvelijatar, joka oli syrjäytetty yhteiskunnallisesta tuotannosta. Vasta meidän aikamme suurteollisuus on avannut hänelle — ja yhäkin vain proletaarinaiselle — jälleen tien yhteiskunnalliseen tuotantoon, mutta kuitenkin niin, että mikäli hän suorittaa velvollisuutensa yksityisen perheen palveluksessa, hän jää syrjäytetyksi yhteiskunnallisesta tuotannosta eikä voi ansaita mitään, ja mikäli hän haluaa osallistua yhteiskunnalliseen elinkeinoelämään ja ansaita itsenäisesti, hän ei kykene täyttämään perhevelvollisuuksiaan.”
Eräs ilmaus tästä ja syy palkkaeroille on se, että naiset tekevät huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin miehet, kuten voidaan nähdä Tilastokeskuksen tuottamassa kaaviossa. Vuonna 2024 suhteutettuna tuhatta henkilöä kohti, naisista 296 teki osa-aikatyötä, siinä missä miehistä lukema oli vain 149. YLE on kirjoittanut Tokmannin myyjästä, joka tekee “vapaaehtoisesti” osa-aikatyötä ja tienaa noin 1400 euroa kuussa. Artikkelin esimerkki osoittaa, että osa-aika työn pakkautuminen toiselle sukupuolelle on pitkälti kiinni kotityöstä ja perheen hoivaamisesta. Artikkelissa haastateltu kaupan alalla työskentelevä nainen sanoo, ettei hänen voimavaransa riitä huolehtimaan kahdesta lapsestaan, ja käymään töissä samanaikaisesti. Osa-aikatyö on siis yritys ratkaista yksityisen perheen ja yhteiskunnallisen tuotannon ristiriita. Kuten olemme aikaisemmin kirjoittaneet, nainen on kuitenkin näin sorrettu niin naisena kuin työläisenä.
Joka viides nainen tekee osa-aika työtä, ja eniten sitä tapahtuu kaupan alalla, sekä sosiaali- ja hoiva alalla. Osa-aika työ esitetään usein omana valintana, esimerkiksi haluna keskittyä perheeseen, joka on eräs yleisimmistä syistä osa-aikaisuudelle työelämässä. Tosiasiallisesti osa-aikatyö on tilanteen sanelema pakko, jossa työläisnaiselle ei ole muita vaihtoehtoja kuin osa-aikatyö. Huomionarvoista on myös, että vuonna 2022 118 000 ihmistä, jotka työskentelivät osa-aikaisina, halusi tehdä töitä täysipäiväisesti, näistä 81 000 oli naisia.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Henri Lukkarinen kirjoittaa vuoden 2018 artikkelissa, että osa-aikatyötä voi pitää tietynlaisena korvaajana työttömyydelle, sillä kummastakaan ei saa elämiseen tarvittavaa palkkaa. Lukkarinen kirjoittaa, että osa-aikatyö nähdään negatiivisena sen epävarmuuden takia, ja parhaassa työiässä olevien henkilöiden osa-aikatyöllisyys on ollut nousussa 2010-luvulla. Osa-aikatyö mahdollistaa joissain tapauksissa porvareille enemmän joustavuutta ja mahdollisuuden riiston kiristämiseen. Se voi myös palvella riiston kiristämistä esimerkiksi pakottamalla työläisen tekemään useita töitä yhtä aikaa.
Patriarkaatti ja taloudellinen epätasa-arvo miesten ja naisten välillä näkyy myös eläkkeissä, sillä naisten keskimääräinen työeläke oli vuonna 2023 1524 euroa kuukaudessa, missä miesten oli 2188 euroa kuukaudessa. Eläkkeiden epäsuhdanteeseen eräs vaikuttava tekijä on katkokset työsuhteissa, jonka aikana naiset ovat olleet hoitamassa perhettään, täten ollen poissa työelämästä.
Engels kirjoittaa:
“Tuotantovälineiden siirtyessä yhteiskunnalliseksi omaisuudeksi yksityinen perhe lakkaa olemasta yhteiskunnan taloudellinen yksikkö. Yksityinen taloudenpito muuttuu yhteiskunnalliseksi työalaksi. Lasten hoito ja kasvatus tulee yhteiskunnalliseksi asiaksi: yhteiskunta huolehtii kaikista lapsista samalla tavalla, olkoot he aviollisia tai aviottomia.”
Vain yhteiskunnan taloudellisen perustan muuttaminen ja patriarkaatin murskaaminen voi todellisesti vapauttaa työläisnaisen hänen kahleistaan. Vain näin laajat naisjoukot voivat osallistua täyspainoisesti yhteiskuntaan.
