Nueva Democracia on uutisoinut hiljattain kolumbialaisten riisinviljelijöiden mobilisaatioista Kolumbian hallitusta vastaan. Kolumbian presidentti Gustavo Petron hallitusta on tituleerattu “muutoksen hallitukseksi”, mutta muutos joukkojen keskuudessa on ollut vain huonompaan suuntaan. Riisinviljelijöiden tapauksessa riisin hinta valtion markkinoilla on romahtanut, täten puristaen pienet ja keskisuuret talonpojat hyvin ahtaalle, suosien monopolistisia suuryrityksiä. Riisin hinnan romahdus vaikuttaa yli 210 kuntaan Kolumbian alueella. Viisi kuukautta jatkuneiden hedelmättömien neuvottelujen jälkeen riisinviljelijät eivät saaneet vaatimuksiaan läpi, he aloittivat määrittelemättömän pitkän lakon.
Taistelu alkoi maaliskuun kolmas päivä monessa Kolumbian kunnassa ja kaupungissa kuten Tolimassa, Huilassa, Sucressa ja Metassa. Joukkomielenosoituksia järjestettiin talonpoikien johtamina. Näissä tuomittiin hallituksen aiheuttama ahdinko. Talonpoikien vaatimukset voidaan tiivistää kahdeksaan kohtaan:
1. Riisin hinnan nostaminen 185 dollarista 220 dollariin per lähetys (1 riisilähetys on noin 125 kiloa), sillä nykyisellä hinnalla talonpojat tekevät 2 miljoonaa dollaria tappiota hehtaarinmittaiselta sadonkorjuulta.
2. Velkamyönnytyksiä, jotka koskevat koko riisinviljelyalaa, sillä finanssipääoma pitää koko riisinviljelyä kuristusotteessa lamauttavilla veloilla ja koroilla.
3. Suojelua vapaakauppasopimuksilta. Vapaakauppasopimukset suosivat monopoleja, ja ajavat sadat tuhannet talonpojat perheineen tuhoon ja nälkään.
4. Viljanjalostajien ahneuden jarruttaminen. Viljamyllyt kontroloivat riisinviljelyn hintaa, ja pitävät talonpojat köyhinä, sillä he ostavat halvalla, ja myyvät kalliilla. Samalla viljamyllyjen omistajilla on teknologinen etulyöntiasema talonpoikiin nähden, tuhoten talonpoikien elannon.
5. Enemmän huomiota tuholaistorjuntaan. Se vähä raha, jonka Petron hallitus on luvannut maanviljelyministeriön käyttöön tuholaistorjuntaan, valuu rikkaiden maanomistajien taskuihin, ja viranomaisille, joka kasvattaa vain heidän omia kukkaroitaan, eikä edesauta köyhien talonpoikien viljelyä.
6. Vesimaksun ja sosiaaliturvan arviointi, sillä esimerkiksi vesi on liian kallista, jotta maanviljelijät voisivat harjoittaa elinkeinoaan kannattavasti. Myös Kolumbian eläkejärjestelmä tukee vain rikkaita, eikä suurin osa talonpojista pääse koskaan eläkkeelle.
7. “Sertifioitujen siementen” hinnan alentaminen. Kautta aikojen ovat talonpojat kasvattaneet riisiä omista siemenistään, ja “siementen sertifiointi” on imperialistien ja heidän lakeijoidensa tapa pitää talonpojat ahtaalla, rajoittaen markkinoita.
8. Kiertoviljelykasvien suojelu. Kiertoviljelyllä pyritään kumoamaan luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen, joka vaikuttaa suoraan talonpoikien elinolosuhteisiin ja elinkeinonsa harjoittamiseen, sillä jos luonnon monimuotoisuus tuhoutuu, he eivät voi kasvattaa riisiä.
Talonpoikien kahdeksan vaatimusta eivät ole vain ja ainoastaan riisinviljelijöille, vaan kaikilla Kolumbian pienillä ja keskisuurilla talonpojilla on samankaltaisia vaatimuksia. Vaatimuksillaan he kutsuvat kaikkia talonpoikia liittymään taisteluun.
Taistelua on käyty esimerkiksi tukkimalla teitä Huilassa, Córdobassa ja Tolimassa, ja ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa kuljetusalalle, jonka rahtiliikenne on taistelun seurauksena tippunut 40 prosenttia. Presidentti Petro on kommentoinut asiaa tuttuun tapaansa; vetoamalla tunteisiin ja valehtelemalla. Hän on esimerkiksi twiitannut, että “hallituksen tarkoitus on auttaa pienviljelijöitä”. Gustavo Petro ei ole toteuttanut ainuttakaan vaalilupaustaan, ja hänen lupailemansa “maanpalautuspolitiikka” ei ole palauttanut edes kymmentä prosenttia talonpojilta anastetusta maasta takaisin talonpojille.
Totuus on, että Kolumbian hallitus on talouskriisissä, eikä sillä ole mahdollisuutta ratkaista riisinviljelijöiden vaatimuksia. Riisinviljelijöiden kohtaamat ongelmat ovat ennen kaikkea Kolumbian valtion imperialismia palvelevasta politiikasta johtuvia rakenteellisia ongelmia, jotka ohjaavat varallisuuden monopolien taskuihin talonpoikien kustannuksella. Vaikka hallitus pystyisikin tulemaan vastaan talonpoikien vaatimuksiin, ei se silti olisi riittävä muutos, sillä sen tarkoituksena olisi ainoastaan tyynnyttää kansan taistelu, jotta riisto monopolien toimesta voisi jatkua vastaisuudessakin.
Lakkotaistelun pakottamana hallitus joutui tekemään joitakin myönnytyksiä talonpojille, myöntäen apurahapaketin, jolla se ostaa riisiä 5 miljoonalla dollarilla. Lakko päättyi tämän jälkeen 12. maaliskuuta. Nueva Democracia on kuitenkin artikkelissaan varoittanut erilaisista maanomistaja-byrokraattisen valtion hallinnoimista osuuskunnista sekä riisin ostamisesta valtion toimesta “reiluun hintaan”, sillä tässä pienet ja keskisuuret riisinviljelijät tulevat vain jälleen huijatuiksi. Se toteaa, että on tarpeen taistella yhtenäisesti uuden demokratian puolesta Kolumbian vapauttamiseksi imperialismista ja monopoleista.
