Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

Puolueen rakentamisesta

Suomentajan alkulause

Puolueen rakentamisesta on Perun Kommunistisen Puolueen tärkeä ja klassikkoaseman saavuttanut asiakirja, joka on käännetty useille kielille. Tässä epävirallisessa suomennoksessa olemme pyrkineet huomioimaan suomenkielisen lukijan tarpeet mahdollisimman hyvin. Ensisijassa pyrkimyksenä on ollut säilyttää alkutekstin merkitykset mahdollisimman täsmällisinä, ja tämän jälkeen olemme tavoitelleet mahdollisimman sujuvaa suomenkielistä ilmaisua. Suomennos perustuu espanjankieliseen alkutekstiin, mutta apuna on käytetty myös eri kielille tehtyjä käännöksiä. Tekstin eheyden nimissä sitaatit on useimmissa tapauksissa käännetty espanjasta, vaikka niille löytyisi aiempia suomennoksia. Mikäli huolellisesta hiomisesta huolimatta suomennokseen on jäänyt virheitä, kannamme niistä nöyrimmin vastuun. Hartain toiveemme on, että suomennos palvelee maoismin imponoimista vallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi Suomessa.

– Punalippu 2025

Puolueen rakentamisesta

”Kaikilla vallankumouksellisilla taisteluilla maailmassa on tavoitteena vallan ottaminen ja lujittaminen.”

Mao Tse-tung

Syntetisoiden 100 vuotta kokemusta työväenluokan taistelusta ja maailmanvallankumouksesta, vuonna 1948, puheenjohtaja Mao* kirjoitti:

”Vallankumouksen tekemiseksi tarvitaan vallankumouksellinen puolue. Ilman vallankumouksellista puoluetta, ilman vallankumouksellista puoluetta, joka on luotu marxilais-leniniläisen vallankumouksellisen teorian ja marxilais-leniniläisen vallankumouksellisen työtyylin päälle, on mahdotonta johtaa työväenluokkaa ja laajoja kansanjoukkoja voittoon imperialismista ja sen lakeijoista. Venäjän bolševikit näyttivät esimerkkiä johtaessaan Lokakuun vallankumousta ja sosialistista rakentamista fasismin hyökkäyksen voittamiseksi, ja marxilaisuuden syntymisestä kuluneiden 100 vuoden aikana on yksin heidän ansiotaan, että maailmassa on muodostunut ja kehittynyt uudentyyppisiä vallankumouksellisia puolueita. Tämäntyyppisten vallankumouksellisten puolueiden synnyn myötä maailmanvallankumouksen kasvonpiirteet ovat muuttuneet. Muutos on ollut niin valtava, että se on tuottanut tulen ja jylyn keskellä mullistuksia, jotka olivat tyystin käsittämättömiä vanhan sukupolven väelle… Kommunistisen puolueen synnyn myötä Kiinan vallankumouksen kasvonpiirteet saivat tyystin uuden ulkonäön. Eikö tämä ole kyllin selvää?” (alleviivaukset meidän puolueemme [PKP:n huomautus – suom.]).

Tällä tavoin hän on mestarillisesti kiteyttänyt kysymyksen puolueesta: sen tarpeesta ja sen rakentamisesta uudentyyppisenä puolueena, joka konkretisoi ja antaa tarkan kurssin maailmanvallankumoukselle ja vallankumoukselle kussakin maassa työväenluokan ja sen vapautuksen hyväksi.

On otettava huomioon kolme kysymystä:

1) Puolueen tarve, joka on ongelma vallan ottamisesta työväenluokalle.

2) Puolueen rakentaminen, joka on ongelma sen rakentamisesta puolifeodaalisessa ja puolikoloniaalisessa maassa, jossa työväenluokka ja vain se puolueensa kautta voi johtaa kansallis-demokraattista vallankumousta; ja

3) Sisäinen taistelu, joka on ongelma siitä, että puolue kehittyy keskellä kahden linjan taistelua sen sisällä, taistelua, jonka perustalla ylläpidetään puolueen yhtenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Ja nämä kolme kysymystä vaativat ottamaan huomioon: ensiksi marxilaisuuden, joka on teoria ja käytäntö, marxilaisuuden kokemuksen puolueen rakentamisen ongelmasta, suuret opetukset, jotka Marx ja Engels, Lenin ja Stalin ja puheenjohtaja Mao Tse-tung ovat systematisoineet. Toiseksi puolueen rakentaminen meidän omassa maassamme… Ja kolmanneksi nykyinen tilanne, jossa työväenluokan puolueen rakentaminen kehittyy meidän maassamme.

Marxilaisuus ja puolueen rakentaminen

1800-luvun puolivälissä marxilaisuuden ilmestymisen myötä työväenluokka nousee uutena luokkana ja historian viimeisenä; Kommunistisen puolueen manifestin myötä proletariaatti kohotti korkealle ohjelman, joka kuljettaa ihmiskunnan kohti uutta maailmaa, kommunistista yhteiskuntaa, yhteiskuntaa ilman luokkia. Tämä on se ohjelma ja tie, jota välttämättä kaikki ihmiset kulkevat seuraten proletariaatin johtoa, joka konkretisoituu sen puolueessa. Luokilla ei ole muuta tietä, ihmiskunnalla ei ole muuta tietä; maailmanhistoria osoittaa sen vastaansanomattomasti; ja Lokakuun vallankumous, Kiinan vallankumous ja muut, nouseva kansallinen vapautusliike, kansainvälisen työväenluokan periksiantamaton marssi ja sen vallankumoukselliset puolueet ovat osa tuota väsymätöntä tietä, tietä, joka tulevien 50–100 vuoden aikana kehittyy päättävästi suuriksi taisteluiksi, jotka ravistelevat Maata, kuten opettaa puheenjohtaja Mao Tse-tung.

Marx ja Engels ja puolueen rakentaminen

Marx ja Engels perustivat työväenaatteen, marxilaisuuden; heiltä on peräisin vankkoja totuuksia, joita ei voida hylätä, kuten periaate luokkataistelusta maailman ymmärtämiseksi ja sen muuttamiseksi, väkivalta historian kätilönä, proletariaatin diktatuuri ja tarve vanhan yhteiskunnan vallankumoukselliselle uudistamiselle pitkän historiallisen prosessin kautta, muiden muassa. Mutta edelleen, ja tätä ei aina korosteta riittävästi, Marx ja Engels toteuttivat teesinsä työväenluokan puolueen rakentamisen tarpeesta korvaamattomaksi välineeksi taistelussa työväenluokan luokkaetujen puolesta. Siten keskellä vaivalloista taistelua vanhoja anarkistisia käsityksiä vastaan, joiden syvin olemus on porvarillinen, he onnistuivat asettamaan Kansainvälisen työväenliiton yleisissä säännöissä vuosina 1864 ja 1872:

”Taistelussaan omistavien luokkien yhtynyttä voimaa vastaan proletariaatti ei voi toimia luokkana, ellei se konstituoi itseään poliittiseksi puolueeksi, joka on erillinen ja vastakkainen kaikille vanhoille poliittisille puolueille, joita omistavat luokat ovat luoneet.”

”Tämä proletariaatin konstituoiminen poliittiseksi puolueeksi on välttämätöntä yhteiskunnallisen vallankumouksen voittokulun ja sen lopullisen päämäärän: luokkien hävittämisen turvaamiseksi.”

… …

”Sen johdosta, että poliittiset etuoikeudet palvelevat aina maan ja pääoman herroja näiden taloudellisten monopolien puolustamisessa ja säilyttämisessä sekä työn alistamisessa, poliittisen vallan valtaamisesta on tullut proletariaatin suuri tarve.”

Marx ja Engels lähtivät siitä, että työläisten on taisteltava itse oman vapautuksensa puolesta luokkana ja että proletariaatin taloudellinen vapautus on ”suuri päämäärä, jonka saavuttamisen keinoksi kaikkinainen poliittinen liike on alistettava”, he esittivät työväenluokan tarpeen järjestäytyä poliittiseksi puolueeksi taistellakseen omien luokkaintressiensä puolesta, vallan ottamiseksi ja siis, näin ollen, palvellakseen tavoitettaan, historiallisen tavoitteensa saavuttamiseksi: luokkien hävittäminen ja uuden yhteiskunnan rakentaminen ilman riistäjiä ja sortajia.

Samoin he esittivät työväenluokan järjestämisen ”poliittiseksi puolueeksi, joka on erillinen ja vastakkainen kaikille vanhoille puolueille…” Nimittäin työväenluokka järjestäytyy poliittiseksi puolueeksi marxilaisen aatteensa ylläpitämänä: koska sillä on oma ohjelma, se, jonka Marx ja Engels pystyttivät Manifestissa, joka johdattaa kommunistit ”ajamaan koko proletariaatin yhteisiä, kansallisuudesta riippumattomia etuja” ja ”proletariaatin ja porvariston välisen taistelun eri kehitysasteilla he edustavat aina koko liikkeen etua”, alistuen alituisesti luokka-aatteelleen, joka voidaan kiteyttää ”yhteen tunnukseen: yksityisomistuksen hävittäminen”. Tällä tavoin he esittivät puolueen rakentamisen ”erillisenä ja vastakkaisena”, mikä palvelee luokan liittoa, jota vallankumous vaatii, tai heidän omin sanoin:

”Vallankumouksen menestyksen varmistamiseksi on tarpeen ajattelun ja toiminnan yhtenäisyys. Kansainvälisen työväenliiton jäsenet pyrkivät luomaan tämän yhtenäisyyden propagandan, keskustelun ja järjestäytymisen keinoin…”

Edelleen, proletariaatin puolueen kehitys ja taistelu käsitetään yhteydessä vallankumouksen vaiheeseen eikä mitenkään erillisenä tästä perusongelmasta. Marx esitti, että Saksassa työväenluokan vallankumous riippuisi siitä, että se saa tuekseen ”talonpoikaissodan uusintapainoksen”, samalla kun Engels katsoi: ”Agraarisessa maassa on halpamaista nousta yksinomaan porvaristoa vastaan teollisuusproletariaatin nimissä ilman, että mainitaan mitään patriarkaalisesta ’kepin riistosta’, jolla feodaalinen aatelisto alistaa maatyöläisiä.” Niinpä kuten Lenin korostaa:

”Kun Saksassa demokraattinen (porvarillinen) vallankumous ei ollut päättynyt, Marx keskitti kaiken huomionsa siihen, mihin viitataan sosialistisen proletariaatin taktiikkana talonpoikaiston demokraattisen energian valloilleen päästämiseksi.”

Lopuksi Marx ja Engels kävivät kiihkeää ja suurta taistelua proletariaatin puolueen rakentamiseksi; he käyttivät monia vuosia taisteluun anarkismia vastaan ja tekivät lopulta marxilaisuudesta työväenluokan tunnustetun aatteen, joka kannattelee sen poliittista järjestöä. Marxin ja Engelsin täytyi kohdata Bakuninin ja hänen ryhmänsä punomat salajuonet. Tuo ryhmä, joka ”verhoutuu äärimmäisimpään anarkismiin, ei tähtää iskujaan olemassaolevia hallituksia vastaan vaan vallankumouksellisia vastaan, jotka eivät hyväksy heidän oppiaan ja johtoaan”; ”soluttautuu järjestön riveihin… ja pyrkii aluksi anastamaan sen johdon; mutta kun tämä suunnitelma epäonnistuu, se yrittää hajottaa tuon järjestön”; ”organisoi… pienet salaiset lahkonsa”; ”hyökkää lehdistössään julkisesti kaikkia niitä vastaan, joka kieltäytyvät alistumasta heidän tahtoonsa”; ”turvautuu mihin tahansa keinoon, mihin tahansa vilppiin; valheet, herjat, pelottelu ja ansat ovat kaikki yhtä sopivia”. Synteesinä, he kävivät taistelua anarkismia vastaan, joka kätkee kaikkien pseudoradikaalien ja korkealentoisten vasemmistolaisten naamioidensa taakse oikeistolaisen olemuksensa ja ekonomisminsa, joka kieltää proletariaatin luokkapolitiikan.

Myöhemmin he kävivät taistelun oikeistolaisia poikkeamia ja opportunismia vastaan sosialidemokraattisten puolueiden keskuudessa, erityisesti Saksassa, johtuen luokkaperiaatteiden kieltämisestä ja poliittisen ohjelman porvarillisista epämuodostumista. He kävivät tämän taistelun kuten aiemmankin puolustaakseen yhtenäisyyttä, he vaativat, että ”on oltava rohkeutta luopua välittömistä menestyksistä tärkeämpien asioiden alttarilla”, opettivat itsekritiikin ja virheiden vakavan tuomitsemisen ja, mitä on paljon korostettava, opettivat taistelun ja kahtiajaon juuren:

”Muuten, jo Hegel-vanhus sanoi, että puolue osoittaa voitokkuutensa hyväksymällä ja sietämällä kahtijakoa. Proletaarinen liike kulkee välttämättä eri kehitysvaiheiden läpi, ja kussakin niistä osa väestä jää jumiin eikä jatka enää edemmäksi. Tämä on ainoa syy sille, että käytännössä kaikilta osin proletariaatin solidaarisuus toteutuu puolueen eri ryhmien toimesta, jotka taistelevat keskenään elämästä ja kuolemasta, kuin Rooman keisarikunnan kristityt lahkot pahojen vainojen aikaan.”

Nämä ovat Marxin ja Engelsin meille opettamat peruskysymykset puolueen tarpeesta, sen rakentamisesta ja kehittämisestä taistelussa. Tämä on hyvin tärkeä osa tieteellistä sosialismia, perustajaklassikoiden omaa teoriaa, jota usein ei muisteta vaan suorastaan jopa ylenkatsotaan. Jos Marx ja Engels eivät olisi esittäneet näitä ongelmia, heidän jättimäiseltä tehtävältään olisi puuttunut järki ja pohja. Mutta kuten on hyvin tärkeää toistaa, ilmestymisestään alkaen työväenluokan tieteellinen katsomus, marxilaisuus, nosti esiin ja ratkaisi puolueen ongelman; sen seurauksena, kuten muillakin marxilaisuuden aloilla, tämä vallankumouksellinen teoria ja käytäntö puolueen tarpeesta, sen rakentamisesta ja sen sisäisestä kahden linjan taistelusta on kehittynyt syntetisoitaessa kansainvälisen työväenluokan myöhempiä suuria kokemuksia, työtä, jonka on maailman tasolla täyttänyt Lenin ja puheenjohtaja Mao Tse-tung.

Lenin ja uudentyyppisen puolueen rakentaminen

1900-luku johdatti meidät imperialismiin, kapitalismin korkeimpaan ja viimeiseen vaiheeseen, jossa työväenluokka ottaa vallan ja lujittaa sen. Ottaen takaisin Maxin ja Engelsin vanhat vallankumousteesit, jotka vanha revisionismi halusi tuhota, Lenin kehitti niitä nostaen ne marxismi-leninismin asteelle. Mitä tämä marxilaisuuden kehitys tuo mukanaan proletariaatin puolueen rakentamisen kannalta? Tietoisena valtaa kohti rynnäköimisen ja proletariaatin diktatuurin vaiheen koittamisesta Lenin korosti tarvetta puolueelle yhteiskunnan kumouksellista uudistamista varten; hänen suuri tunnuksensa osoittaa sen meille:

”Antakaa meille vallankumouksellisten järjestö, niin me käännämme Venäjän paikoiltaan!”

Leninille maailman muuttaminen vaatii puoluetta, ja sillä on ohjelma, joka hänen omien sanojensa mukaan ”koostuu proletariaatin luokkataistelun järjestämisestä ja tämän taistelun johtamisesta lopullisena päämääränään poliittisen vallan valtaaminen proletariaatille ja sosialistisen yhteiskunnan järjestäminen.”

Toisin kuin kukaan aikalaisensa Lenin käsitti tarpeen järjestää proletariaattia, jonka järjestyneisyydessä on sen voima, ja hän asetti seuraavat teesit, joita kukaan kommunisti ei saa unohtaa:

”Proletariaatilla ei ole taistelussaan vallasta muuta asetta kuin järjestäytyminen. Porvarillisessa maailmassa vallitsevan anarkistisen kilpailun herruuden pirstomana, pääoman palveluksessa pakotettuna tekemänsä työn musertamana, täydellisimmän kurjuuden, raaistumisen ja rappeutumisen ’rotkoon’ alati viskattuna proletariaatti voi tulla ja kiertämättä tuleekin voittamattomaksi voimaksi lopulta ja silloin, kun sen ideologinen yhdistyminen marxilaisuuden periaatteiden välityksellä tulee taatuksi aineellisella yhtenäisyydellä järjestössä, joka saa aikaan miljoonien työläisten yhteenkuuluvuuden työväenluokan armeijassa. Tätä armeijaa vastaan ei kestä venäläisen itsevaltiuden raihnaantunut valta eikä kansainvälisen pääoman raihnaantuva valta. Tämä armeija tiivistää rivejään joka päivä enemmän huolimatta kaikista siksak-liikkeistä ja askelista taaksepäin, huolimatta nykyaikaisen sosialidemokratian girondistien opportunistisista fraaseista, huolimatta takapajuisen kerhohengen omahyväisistä kehuista, huolimatta intellektuelleille ominaisen anarkismin pintakiillosta ja hulinoinnista.”

Kommunisteina ja perulaisina vallankumouksellisina meidän täytyy huomioida nämä sanat meille entistäkin arvokkaampina. Painotamme niissä: ensiksi, taistelu vallasta vaatii proletariaatin järjestämistä, mikä on niin tärkeää, että se on suorastaan sen ainoa ase; toiseksi, huolimatta kaikista vaikeuksista, joita riisto aiheuttaa, jos proletariaatti yhdistyy ideologisesti marxilaisuuden opastamana ja sen perustalla ja käyttää tätä luodakseen yhteenkuuluvuuden järjestönsä riveihin, se on oleva voittamaton; kolmanneksi, proletariaatin järjestynyttä armeijaa vastaan ei voida säilyttää taantumuksellista valtaa kansakunnassa eikä imperialismia eikä sosiali-imperialismia maailman tasolla; neljänneksi, järjestynyt työväenluokka lisää riviensä yhteenkuuluvuutta yhä enemmän nykyaikaisen revisionismin synkkiä ansoja vastaan, etenee huolimatta ilmiselvästi raihnaisesta ryhmä- tai lahkolaishengestä ja marssii huolimatta ”intellektuelleille ominaisen anarkismin” mahtipontisesta sanahelinästä ja vastahakoisuudesta järjestyneisyyttä kohtaan.

Näin Lenin esitti ongelman puolueen rakentamisesta, sen tarpeesta ja kehittämisestä kahden linjan taistelussa ja sen rakentamisesta ideologisesti ja poliittisesti ja organisatorisesti.

Mutta ei tässä kaikki, teoksessa Askel eteenpäin, kaksi askelta taaksepäin hän asetti puolueen järjestämistä koskevat teesinsä, joiden mestarillisen yhteenvedon otamme Stalinilta vanhasta ja suuresta NKP(b):n historiasta:

1) Puolue on työväenluokan joukko-osasto, se on luokan osa. Mutta se on etujoukko, joka menee eteenpäin, joka johtaa: se on tietoinen joukko-osasto, joka tuntee vallankumousprosessin lait; ja marxilainen joukko-osasto, joka nojautuu lujasti työväenluokan vallankumoukselliseen aatteeseen.

2) Puolue on järjestynyt joukko-osasto, järjestösysteemi, joka ”työväenluokan etujoukkona kokoaa mahdollisimman suuren määrän järjestyneisyyttä ja päästää keskuuteensa vain ne ainekset, jotka hyväksyvät edes vähimmäismäärän järjestyneisyyttä”, tämän vuoksi sillä on oma kaikkia jäseniään velvoittava kurinsa.

3) Puolue on proletariaatin ”korkein järjestömuoto”, jonka kutsumuksena on johtaa luokan muita järjestöjä, missä tarkoituksessa se luottaa olevansa koottu luokan parhaista lapsista (varustettu marxilaisuudella ja luokkataistelun lakien tuntemuksella sekä maailman työväenluokan ja omalla kokemuksellaan).

4) ”Puolue on ruumiillistuma siteistä, jotka yhdistävät työväenluokan etujoukkoa joukkoihin”; niin ollen se ei elä eikä kehity irrallaan joukoista, vaan päinvastoin sen elämä ja kehitys vaativat ”moninkertaistamaan siteensä joukkoihin ja valtaamaan joukkojen luottamuksen”.

5) Puolue täytyy organisoida demokraattisen sentralismin pohjalle, yhtenäisillä säännöillä ja yhtäläisellä kurilla kaikille, ja puolueella täytyy olla ”yhtenäinen johtoelin puolueen edustajakokouksen muodossa ja edustajakokousten väliaikoina puolueen keskuskomitean muodossa, vähemmistön täytyy alistua enemmistön, yksityisten järjestöjen täytyy alistua keskuksen ja alempien järjestöjen täytyy alistua ylempien päätöksiin”.

6) Ylläpitääkseen yhtenäisyyttä riveissään puolueen tarvitsee yhtenäistä ja yhtäläistä kuria kaikille: yhtenäisyys, joka vaatii suurta huomiota, sillä kuten Stalin sanoin: ”Lenin opetti meitä varjelemaan puolueen yhtenäisyyttä kuin silmäteräämme”.

Nämä ja aiemmat teesit meidän kommunistien ja perulaisten vallankumouksellisten täytyy muistaa hyvin, sillä ne ovat elintärkeitä. Toinen poikkeuksellisen tärkeä ongelma, jota Lenin käsitteli, on ongelma konspiraatiosta, kysymys, joka meidän keskuudessamme sekoitetaan piileskelyyn, strutsipolitiikkaan. Lenin esitti tarpeen illegaaliselle puolueelle korkeasti keskitettynä järjestösysteeminä, jotta jatkuvasti, joka tilanteessa, säilyisi ”yleisesikunta”, joka kykenee johtamaan vallankumousta, säilyttämään lippunsa ja kamppailemaan niiden puolesta repressiosta ja vainosta huolimatta. Illegaalisuus palvelee siten sitä, että puolue on ”taistelukone”, joka pysyy lujana ja lannistumattomana kohti vallan valtaamisen tavoitettaan muuttaakseen maailman erkanematta koskaan joukoista. Meidän maamme taistelun tarpeiden takia meidän täytyy painottaa joitain kohtia tästä monimutkaisesta ongelmasta: on erityisen tärkeää, että on selvä käsitys siitä, mikä muodostaa konspiratiivisen järjestäytymisen taidon. Kirjeessä toverille organisaatiotehtävistämme, kirjasessa, josta puhutaan mutta jonka ohjeita ei ymmärretä, saati sovelleta, Lenin sanoo meille omin sanoin:

”Konspiratiivisen järjestäytymisen koko taito koostuu siitä, että osataan käyttää kaikkia ja kaikkea, antaa ’työtä kaikille’, ja samalla säilyttää koko liikkeen johto, ei vallan voimalla, tietenkään, vaan auktoriteetilla, energialla, suuremmalla kokemuksella, suuremmalla perehtyneisyydellä ja lahjakkuudella.”

Samassa kirjasessa niitä vastaan, jotka käsittävät konspiraation joksikin jäykäksi ja mekaaniseksi, Lenin nosti esille:

”Edelleen, erilaisten kerhojen konspiratiivisuuden aste ja järjestömuoto riippuvat niiden toimintojen luonteesta: näin ollen järjestömuodot ovat mitä vaihtelevimmat (alkaen ’tiukimmasta’, kapeimmasta, suljetuimmasta tyypistä ja ulottuen ’vapaimpaan’, laajimpaan, julkisimpaan ja vähiten muodottuneeseen).”

Pidämme tätä erittäin tärkeänä kysymyksenä vallankumouksellemme nykyisin, koska on olemassa, toistamme, liian paljon mekanistista ja ei-dialektista ajattelua näitä ongelmia pohdittaessa. Edelleen, osoittakaamme, että illegaalisen työn osalta Lenin painotti kysymyksiä salaisesta työstä ja julkisesta työstä; nähkäämme, mitä hän nosti esille teoksessa Illegaalinen puolue ja legaalinen toiminta:

”Illegaalisen puolueen ja sosialidemokratian legaalisen työn ongelma on eräs puolueen pääongelmista; se vei koko VSDTP:n huomion vallankumouskaudella (viitaten vuoteen 1905) ja nosti erittäin väkivaltaisen taistelun sen riveissä.

Tämän ongelman ympärillä on kehittynyt pääasiassa likvidaattorien taistelu antilikvidaattoreita vastaan … Joulukuun 1908 konferenssi … asetti erityisessä päätöslauselmassaan selvästi puolueen kriteerin järjestökysymyksissä: puolue koostuu illegaalisista sosialidemokraattisista soluista, joiden täytyy luoda ’tukikohtia joukkotyötä varten’, jotka muodostavat työläisten legaalisten yhdistysten niin laajan ja monihaaraisen verkon kuin mahdollista.”

Ja korostaen illegaalisen ja legaalisen työn suhteita:

”Meidän puolueemme tilannearvion pääasiallinen johtopäätös on, että vallankumous on tarpeellinen ja lähestyy. Vallankumoukseen johtavan kehityksen muodot ovat muuttuneet, mutta vallankumouksen vanhat tehtävät säilyvät yhä. Siitä johtopäätöksenä: järjestömuotojen täytyy muuttua, ’solujen’ täytyy omaksua joustavammat muodot, siten, että laajentuminen ei useinkaan tapahdu itse solujen laajenemisena, vaan laajentamalla niiden legaalista ’periferiaa’, jne.

Mutta tätä illegaalisen järjestön muotojen muutosta ei saa nähdä samana kuin ’sopeuttaminen’ legaaliseen liikkeeseen. Se on jotain täysin muuta! Legaaliset järjestöt ovat tukikohtia, jotka sallivat viedä joukoille illegaalisten solujen aatteita. Tahtoo sanoa, että muutamme vaikutuksen muotoa, jotta aiempi vaikutus marssisi tavallaan illegaaliseen suuntaan.

Järjestömuodoltaan illegaalinen ’sopeutetaan’ legaaliseen. Mutta puolueemme työn sisällön puolesta legaalinen työ ’sopeutetaan’ illegaalisiin aatteisiin.”

Ja lopuksi:

”Sosialidemokraattinen puolue on illegaalinen ’kokonaisuudessaan’, joka solultaan, ja – tämä on tärkeintä – koko työnsä sisällön puolesta, joka puoltaa ja valmistelee vallankumousta. Sen vuoksi kaikkein julkisimman solun kaikkein julkisinta työtä ei voi pitää ’puolueen julkisena työnä’.”

Tämä sitaatti on pitkä, mutta pidämme sitä erittäin tärkeänä vallankumoukselliselle työlle maassamme ja se ansaitsee erityistä huomiota kuten edelliset koskien illegaalista työtä.

Meidän maassamme on yleinen kriteeri, että illegaalinen työ irrotetaan joukoista; mutta muistakaamme, mitä Lenin sanoi tuosta asiasta:

”Mutta tämä ammattivallankumouksellinen – Sverdlov – ei koskaan, hetkeksikään eronnut joukoista. Kun tsaarivallan olot määräsivät hänet, kuten kaikki aikansa vallankumoukselliset, kehittämään yksinomaan illegaalista, maanalaista työtä, myös tuolloin toveri Sverdlov osasi marssia aina rinta rinnan, käsi kädessä eturivin työläisten kanssa.”

Nämä ovat Leninin perusteesit, jotka meidän on muistettava rakentaessamme ja kehittäessämme proletariaatin puoluetta ja sovellettava niitä oikein Mariáteguin puolueen rekonstituoimiseen.

Lopuksi riittää muistaa, että nämä proletariaatin vallankumouksellisen puolueen, bolševikkipuolueen, vallan ottamiseen kykenevän puolueen rakentamisen periaatteet eivät ole tippuneet taivaasta, vaan ne on löydetty keskellä suurta ja kovaa taistelua menševikkejä, tuon ajan Venäjän oikeisto-opportunisteja vastaan; ja edelleen, käydäkseen taistelua puolueen järjestöperiaatteiden puolesta Leninin täytyi käsitellä niitä selvällä taustalla: oikeisto-opportunistinen poliittinen linja. Tuosta hän viisaasti päätteli, että järjestäytymisen ongelmat eivät muutu 24 tunnissa eivätkä 24 kuukaudessa. Lopuksi, muistakaamme, että Lenin esitti, että puolueet etenevät keskellä taistelua lähes aina vihollistulen alla; hänen omin sanoinsa:

”Marssimme pikkuisena joukkona, joka on liittynyt yhteen jyrkällä ja vaikealla tiellä, pitäen tiukasti toisiamme käsistä. Olemme joka suunnalta vihollisten ympäröimiä, ja meidän on marssittava lähes aina vihollistulen alla. Olemme liittyneet yhteen johtuen vapaaehtoisesta päätöksestämme taistella vihollisia vastaan ja olla putoamatta harha-askelen seurauksena viereiselle suolle, jonka asukkaat moittivat meitä periaatteesta, että emme hajaannu ryhmästä ja että valitsimme taistelun tien emmekä sovittelun tietä.”

Nämä Leninin teesit, eivätkö ne ole tärkeitä meille? Eikö meidän kommunistien ja vallankumouksellisten tulisi todella mukautua niihin? Teemmekö sen oikein? On jo aika jättää syrjään omahyväisyys ja tuomita vakavasti vallankumouksellinen todellisuutemme.

Mao Tse-tung ja puolueen rakentaminen puolifeodaalisissa ja puolikoloniaalisissa maissa

Aiheemme, ”marxilaisuus ja puolueen rakentaminen”, päättämiseksi kiinnittäkäämme vielä huomiota puheenjohtaja Mao Tse-tungin teeseihin puolueen tarpeesta, sen rakentamisesta ja taistelusta sen sisällä. Tämän artikkelin avaussitaasissa kirjoitettiin täsmällisesti hänen teesinsä puolueen tarpeesta. Olisi tarpeetonta toistaa sitä.

Siirtyen rakentamisen ongelmaan lähdemme liikkeelle siitä, että Sodan ja strategian ongelmissa puheenjohtaja Mao asettaa rakentamisen pohjaten universaaliin periaatteeseen vallankumouksellisesta väkivallasta. Näin hän opettaa meille:

”Jokaisen vallankumouksen keskeinen ja korkein tehtävä on vallan ottaminen aseellisella taistelulla, so. ongelman ratkaiseminen sodalla. Tällä marxilais-leniniläisellä vallankumousperiaatteella on universaalia pätevyyttä niin Kiinassa kuin muissakin maissa.”

Lähtien liikkeelle tästä marxilais-leniniläisestä periaatteesta ja erottaen vallankumouksen kehityksen kapitalistisissa maissa ja Kiinassa hän esittää samassa teoksessa:

”Kiinassa taistelun päämuoto on sota ja järjestön päämuoto armeija. Kaikki muut muodot kuten kansanjoukkojen järjestö- ja taistelumuodot ovat myös tärkeitä ja ehdottomasti välttämättömiä, eikä niitä millään muotoa saa jättää sivuun, niiden kaikkien tavoite on palvella sotaa. Ennen sodan puhkeamista kaikkien järjestöjen ja taisteluiden päämääränä on valmistella sitä, … Sodan puhkeamisen jälkeen kaikkia järjestöjä ja taisteluita koordinoidaan suoraan tai epäsuorasti sodan kanssa.”

Kehittäen puolueen rakentamisen ongelmaa artikkelissaan ”Kommunisti”-lehden ensijulkaisun johdosta puheenjohtaja Mao nostaa esille ja ratkaisee perusongelmat. Siten hän esittää meille ensiksi, että Kiinan Kommunistinen Puolue on kestänyt suuria ja lukuisia taisteluita, joissa se on takonut militanttinsa, kaaderinsa ja järjestönsä; joissa se on saavuttanut suuria voittoja ja myös kärsinyt vakavia tappioita; ja että puolueen kehityslakien ymmärtäminen edellyttää puolueen oman historian analysoimista ratkaisujen löytämiseksi rakentamisen ongelmiin.

Toiseksi, arvioidessaan omaa puoluettaan sen suhteissa porvaristoon ja sen suhteissa yhteisrintamaan ja aseelliseen taisteluun hän asettaa seuraavan suuren teesin:

”Näiden kiinalaisen porvariston kanssa olevien monimutkaisten suhteiden kautta Kiinan vallankumous ja Kiinan Kommunistinen Puolue ovat kehittyneet. Se on historiallinen ominaispiirre, vallankumouksen kehityspiirre siirtomaissa ja puolisiirtomaissa, piirre, joka puuttuu minkä tahansa kapitalistisen maan vallankumouksen historiasta.”

Tämä kysymys on perustavanlaatuinen meille perulaisille kommunisteille ja vallankumouksellisille, sillä myös meidän yhteiskuntamme on puolikoloniaalinen ja puolifeodaalinen, mistä johtuu, että meidän vallankumouksemme on niin ikään oleva porvarillis-demokraattinen, kuten Kiinan vallankumouksen ensimmäinen vaihe; ja että siitä johtuen ”vallankumouksen pääkohteet ovat imperialismi ja feodalismi”.

Kolmanneksi, Kiinan vallankumouksessa esiintyy kaksi erikoisuutta; puheenjohtaja Maon omin sanoin:

”Siten Kiinan porvarillis-demokraattisella vallankumouksella on kaksi peruserikoisuutta: (1) proletariaatti muodostaa kansallis-vallankumouksellisen yhteisrintaman porvariston kanssa tai on pakotettu hajottamaan sen; (2) vallankumouksen päämuoto on aseellinen taistelu.”

Neljänneksi, edellä sanotusta selviää, että Kiinan Kommunistisen Puolueen rakentamista ja kehittämistä ei voi ymmärtää pitäen näitä kahta erikoisuutta reunahuomioina, vaan ne ovat demokraattisen vallankumouksen poliittisen linjan peruskysymyksiä. Kuten sama suuri johtaja meille opettaa:

”Puolueen vastoinkäymiset tai menestykset, sen perääntymiset tai etenemiset, sen rivien supistuminen tai laajeneminen, sen kehitys ja lujittuminen – nämä liittyvät välttämättä puolueen suhteisiin porvariston ja aseellisen taistelun kanssa. Milloin poliittinen linja onnistuneesti ratkaisee kysymyksen yhteisrintaman perustamisesta porvariston kanssa tai sanotun yhteisrintaman pakotetun hajottamisen, silloin puolue ottaa askelen eteenpäin … samoin kun puolue käsittelee oikein vallankumouksellista aseellista taistelua, se ottaa askelen eteenpäin … puolueen rakentamisen ja sen bolševisoimisen matka on siten ollut läheisesti sidottu sen poliittiseen linjaan, yhteisrintaman ja aseellisen taistelun kysymysten oikeaan tai väärään käsittelyyn.”

Viidentenä on ongelma Kiinan vallankumouksen oikeasta suunnasta. Kommentoimassamme kirjasessa asetetaan seuraava teesi, jota meidän täytyy pohtia hyvin vakavasti nähdäksemme, missä määrin olemme oikealla kurssilla.

”Yhteisrintama, aseellinen taistelu ja puolueen rakentaminen muodostavat siten puolueemme kolme peruskysymystä Kiinan vallankumouksessa. Oikea ymmärrys näistä kolmesta kysymyksestä ja niiden keskinäisistä suhteista merkitsee jo oikeaa suuntaa koko Kiinan vallankumoukselle.”

Ja lopuksi paaluttaen puolueen roolin hän opettaa samassa kirjasessa:

”Kokemus … osoittaa meille, että yhteisrintama ja aseellinen taistelu ovat kaksi perusasetta vihollisen voittamiseksi. Yhteisrintama on rintama, joka on liittynyt yhteen aseellisen taistelun ylläpitämiseksi. Ja puolueen järjestöt ovat sankarilliset taistelijat, jotka käsittelevät näitä kahta asetta – yhteisrintamaa ja aseellista taistelua – rynnäköidäkseen ja tuhotakseen vihollisen asemat. Sellainen on näiden kolmen tekijät välillä vallitseva keskinäinen suhde.”

Tässä on esitetty meidän ymmärryksemme puolueen rakentamisen ideologisesta ja poliittisesta perustasta puolikoloniaalisessa ja puolifeodaalisessa maassa siten kuin sen on mestarillisesti esittänyt puheenjohtaja Mao Tse-tung; näiden kysymysten tärkeyttä ei saa sivuuttaa millään muotoa, sillä kuten hän itse meille opettaa: ”Ideologisen ja poliittisen linjan oikeellisuus tai virheellisyys ratkaisee kaiken”.

Tällä ideologis-poliittisella perustalla puheenjohtaja Mao Tse-tung esitti suunnitelmansa puolueen järjestöllisestä rakentamisesta, sen taktiikasta ja taisteluperiaatteesta. Tämä ongelma asetetaan kohdassa 6 hänen artikkelissaan Laajentakaa rohkeasti japanilaisvastaisia voimia. Analysoikaamme ongelmaa. Ensiksi, hän asettaa järjestöllisen rakentamisen politiikan taantumuksen hallitsemilla alueilla:

”Kuomintangin alueilla politiikkamme on pitää puoluejärjestö maanalaisena ja tehdä siitä kompakti, valikoiva ja tehokas, pysyä kätkössä pitkän aikaa, kerryttää voimia ja odottaa otollista hetkeä sekä torjua hätiköimistä tai paljastumista.”

Toiseksi, hän asettaa taktisen periaatteen, jonka on ohjattava:

”Vastaten periaatetta taistelusta oikeutetulla maaperällä, omaksi eduksi ja ilman yliulottamista meidän taktiikkamme taistelussa kovakalloisia vastaan on käydä varmaa taistelua ja kerryttää voimia käyttäen hyväksi kaikkea, minkä Kuomintangin lait ja asetukset sekä yhteiskunnalliset tavat sallivat.”

Kolmanneksi, opetetaan peruspolitiikka:

”Kaikilla Kuomintangin hallitsemilla alueilla puolueen peruspolitiikka kapitulaation vaaran voittamiseksi ja tilanteen muuttamiseksi koostuu yhtäläisesti edistyksellisten voimien kehittämisestä (puoluejärjestöt ja joukkoliikkeet), keskivoimien voittamisesta puolella (kansallinen porvaristo, valistunut maa-aristokratia, ’heterogeeniset’ sotajoukot, Keskusarmeijan keskikerrokset, pikkuporvariston ylempää kerrosta ja vähemmistöjen poliittisia puolueita ja ryhmiä, seitsemän kategoriaa yhteensä) ja kovakalloisten voimien eristämisestä.”

Viidenneksi, asetetaan tarve valmistautua satunnaisiin tapahtumiin:

”Samalla meidän on oltava täysin valmiita kohtaamaan mikä tahansa hätätilanne paikallisella tai kansallisella tasolla.”

Kuudenneksi, hän painottaa salaisuutta:

”Kuomitangin alueilla olevat puoluejärjestöt täytyy säilyttää mitä tiukimmin salassa.”

Seitsemänneksi, korostetaan komiteoiden jäsenten tarkastamista:

”Kaakon byroossa ja kaikissa maakuntien, erikoisalueiden, kaupunkipiirien ja piirikuntien komiteoissa joka ikinen henkilökunnan jäsen (puoluesihteereistä keittäjiin) täytyy alistaa ankaralle ja pikkutarkalle tarkastukselle, ja on ehdottomasti sopimatonta, että ketään henkilöä, johon kohdistuu kevyinkään epäilys, sallittaisiin näihin johtaviin elimiin.”

Ja lopuksi:

”On laitettava paljon huolta kaaderiemme suojaamiseen.”

Kaikki nämä ovat tarkkoja ja arvokkaita ohjeita puolueen organisatorisesta elämästä ja taistelusta.

Mitä tulee sisäiseen taisteluun, riittää muistaa, että juuri puheenjohtaja Mao Tse-tung on mestarillisesti kehittänyt ymmärryksen taistelusta puolueessa heijastumana ristiriidoista luokkataistelussa ja uuden ja vanhan välillä yhteiskunnallisessa maailmassa; edelleen, hän asettaa, että taistelu puolueen sisällä on kahden linjan taistelua, joka kattaa koko sen kehitysprosessin ja että jos sellaisia ristiriitoja ja taisteluja ei olisi, ”puolueen elämä tulisi päätökseensä”. Niin ikään juuri hän esitti teesin ”oppia menneistä virheistä tulevien välttämiseksi ja hoitaa sairautta potilaan parantamiseksi”, jotta taistelu puolueessa kehittyisi oikein. Meidän on sovellettava tätä suurta teesiä hellittämättömästi, tänään enemmän kuin koskaan, muistaen sen sisällön: ”On paljastettava kaikki tehdyt virheet vailla hienotunteisuutta ketään kohtaan ja analysoitava ja arvosteltava tieteellisellä tavalla kaikkea huonoa menneessä, jotta tulevaisuudessa työ toteutuisi huolellisemmin ja paremmin. Tahtoo sanoa: ’oppia menneistä virheistä tulevien välttämiseksi’. Mutta annettaessa ilmi virheitä ja kritisoitaessa puutteita teemme sen samoin kuin lääkäri käsittelee potilasta, ainoana tavoitteenaan potilaan pelastaminen eikä tappaminen.”

Puheenjohtaja Mao on vetänyt yhteen KKP:n suuren kokemuksen kahden linjan taistelun osalta seuraavin sanoin: ”Harjoittakaa marxilaisuutta älkääkä revisionismia; liittykää yhteen älkääkä jakaantuko kahtia; olkaa kainostelemattomia ja rehtejä älkääkä vehkeilkö tai punoko juonia.” On alistuttava tälle suurelle opetukselle; kuitenkaan milloinkaan ei saa menettää valppautta, nimittäin kuten hän itse opetti vuonna 1964: ”On oltava valppaita niitä vastaan, jotka vehkeilevät tai punovat juonia. Esimerkiksi: Keskuskomiteassa on ollut sellaisia tapauksia kuin Kao Kang, Jao Šu-ši, Peng Te-huai, Huang Ketšeng ja muut. Jokainen asia jakaantuu kahdeksi. Jotkut haluavat itsepintaisesti harrastaa vehkeilyä. Mitä teemme, jos he haluavat toimia siten? Nytkin on henkilöitä, jotka ovat halukkaita salajuoniin! Salaliittolaisten olemassaolo on objektiivinen fakta eikä kysymys siitä, pidämmekö siitä vai emme.”

Mutta mitä tarkoitusta varten puolueessa käydään taistelua? Viime kädessä yhtenäisyyden säilyttämiseksi ja pitäytymiseksi marxilaisuudessa, kahtiajaon torjumiseksi ja revisionismin hylkäämiseksi; nimittäin kuten hän itse opettaa, yhtenäisyys nousee taistelusta, ja yhtenäisyys on suhteellista, taistelu ehdotonta. Tästä seuraa, että taistelua käydään yhtenäisyyden säilyttämiseksi marxilaisuuden pohjalla, sillä yhtenäisyys on tärkeää: ”Puolueen sisäinen yhtenäisyys ja puolueen yhtenäisyys kansan kanssa ovat kaksi mittaamattoman arvokasta asetta vaikeuksien voittamiseksi. Puolueen kaikkien tovereiden täytyy arvostaa niitä.”

Tässä on esitetty puheenjohtaja Mao Tse-tungin olennaiset teesit puolueen tarpeesta, sen rakentamisesta ja taistelusta sen sisällä. Meidän on opiskeltava niitä, koska ne ovat ratkaisevia proletariaatin puolueen rakentamisen ohjaamiseksi meidän maassamme.

Sanotun myötä olemme esittäneet meidän ymmärryksemme siitä, mitkä ovat marxilaisuuden, Marxin ja Engelsin ja Leninin ja puheenjohtaja Maon perusteesit koskien kolmea kysymystä, joiden katsomme, kuten sanoimme, olevan avainkysymyksiä puolueen rakentamisessa nykyisessä tilanteessamme: puolueen tarve, sen rakentamisen teoria (puolikoloniaalisessa ja puolifeodaalisessa maassa) ja kahden linjan taistelu sen sisällä. Olemme sitä mieltä, että proletariaatin puolueen rakentamisen ongelma ei ole saanut asianmukaista huomiota ja että ei siis myöskään ole mitattu tällaisen kysymyksen monimutkaisuutta eikä tärkeyttä. Ja me olemme turvautuneet kertaamaan marxilaisuuden perusteesit koskien puolueen rakentamista huolimatta riskistä, että toistaisimme jo tunnettuja asioita, ja tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että vain tarttumalla marxismi-leninismi-maoismiin meillä on oleva oikea opas huomion suuntaamiseksi, edellyttäen, että yhdistämme sen periaatteet meidän todellisuuteemme, kuten Mariátegui on meitä opettanut.

* Alkutekstissä luki ”tov. Mao Tse-tung”, käsillä olevassa painoksessa käytetään nykyistä terminologiaa. [PKP:n huomautus – suom.]

HUOMAUTUS. – Uudelleenjulkaistu ”Bandera Roja” -lehden numerosta 46, elokuu 1976. [PKP:n huomautus – suom.]

1992	PKP –KESKUSKOMITEA