Eduskunta äänesti 4.6. käännytyslain jatkon puolesta äänin 168–29 täyttäen vaaditun 5/6 enemmistön. Käännytyslaki on laiton, kansainvälisten sopimusten vastainen laki, jonka ytimessä on laiton ”push back -menettely”. Menettely tarkoittaa, että rajavartijat voivat väkivalloin työntää turvapaikanhakijat takaisin rajan taakse, mikä kumoaa heidän oikeutensa hakea turvapaikkaa. Kansainvälisten sopimusten mukaan oikeus hakea turvapaikkaa on luovuttamaton perusoikeus, jota ei voida ottaa pois edes sodan aikana. Lisäksi laki rikkoo Suomen perustuslakiin kirjattua yksilön oikeusturvaa, sillä tosiasiallista valitusoikeutta ei ole.
Käännytyslaki on osa suomalaisen imperialismin militarisoitumista. Se on hengeltään militaristinen ja fasistinen. Se on jälleen osoitus, että kaikista ”oikeusvaltio”-puheista huolimatta vanha valtio ei kunnioita edes omia lakejaan. Tämä korostaa, että porvariston legaalisuuteen ei ole luottamista.
Punalippu on kirjoittanut käännytyslaista viime vuonna useissa artikkeleissa:
Helsingin Sanomat, joka alun pitäenkin suhtautui kriittisesti käännytyslakiin, julkaisi samana päivänä pääkirjoituksen, jossa se huomauttaa:
”Perusteltuja kysymyksiä herättää esimerkiksi se, onko poikkeuksesta tulossa lainsäädännössä sääntö ja väliaikaisesta pysyvää. Koronavirusepidemia iski yllättäen, mutta samaa ei voi sanoa itärajan tilanteesta, ei ainakaan enää. Ongelmallista on myös ketjuttaminen, jolla väliaikaisiksi säädettyjä lakeja jatketaan rutiininomaisesti. Näillä näkymin rajalain kohdalla seuraava kierros on edessä syksyllä 2026.”
Tätä korostaa entisestään, että näistä näkökohdista ei nostettu julkista keskustelua, vaan lain annettiin lipua läpi matalalla profiililla, mistä media, myös HS, on vastuussa. Pääsyyllinen on SDP, joka Antti Lindtmanin johdolla tekee kaikkensa ollakseen uskottava pääministeripuolue vuonna 2027. Vanha sanonta, että ”oppositiossa ollaan puhtaita ja aatteellisia, kun taas hallituksessa ahtaita ja puutteellisia”, ei päde SDP:hen, jonka oppositiopolitiikan koko strategia on olla täysin vailla omia aatteita.
On myös nähtävä hyvin selvästi, että Nasima Razmyarin ympärillä oleva osa sosialidemokraateista näyttelee roolinsa nimenomaan Lindtmanin tukena, nimenomaan käännytyslain tukena. HS tekee tarkkasilmäisen huomautuksen:
”Särön demaririntamaan löi kuuden edustajan ryhmä, jolle annettiin jo toisen kerran erivapaus äänestää rajalakia vastaan. Viime kesänä vastarinta nosti vakavasti verenpainetta puoluejohdossa, mutta tässä tilanteessa kuusikko saattoi toimia Sdp:n sisällä ikään kuin ’virallisena oppositiona’, jonka kautta rajalakiin liittyviä huolia voitiin kanavoida hallitusti.”
Lopuksi, vaikka HS ansiokkaasti paljastaa käännytyslakiin liittyvää dynamiikkaa, se päätyy kuitenkin valamaan uskoa ”oikeusvaltioon ja omiin arvoihimme”, jotka ovat porvariston diktatuurin arvoja.
