1. toukokuuta Laki ja oikeus -puolueen (PiS) tukema Karol Nawrocki päihitti Kansalaisfoorumin (PO) Rafał Trzaskowskin Puolan presidentinvaaleissa tiukalla 50,89 – 49,11 % tuloksella. Saksa on perinpohjaisesti säikähtänyt tätä kehitystä, ja saksalainen Welt-lehti on kiirehtinyt maalaamaan uhkakuvansa:
“PiS:n presidentillä ja sen [PiS:n] hallituksella maa todennäköisesti löytäisi itsensä pysyvästä konfliktista EU:n komission ja Euroopan unionin tuomioistuimen kanssa, kuten vuosina 2015–2023. Eurooppalaisvastainen agitaatio ja saksalaisvastaiset vuodatukset hallitsisivat Puolan ulkopolitiikkaa. Tämä olisi dramaattinen kehitys Euroopalle.“
Tämä olisi dramaattinen kehitys saksalaiselle imperialismille.
Oleellisesti vaalit olivat kahden porvarillisten lakeijoiden fraktion kamppailua; saksalaisen imperialismin (PO) ja jenkki-imperialismin (PiS) lakeijoiden kamppailua. Jos Saksan kanta on selvä, niin on myös USA:nkin: sen sisäministeri Kristi Noem kehotti ennen vaaleja Puolan-vierailullaan puolalaisia äänestämään Nawrockia.
Saksa pyrkii aseistautumaan kiireestä kantapäähän minkä suinkin ehtii, mutta Yhdysvaltojen erävoitto Puolassa heittää kapuloita supervalta-asemasta haaveilevan Saksan rattaisiin. Tämä edelleen syventää Saksan poliittista kriisiä. Yhdysvallat pyrkii solmimaan Venäjän ja Ukrainan välille rauhan, mikä näin pilaa Saksan toiveet Venäjän pitkäkestoisesta resurssien hukkaamisesta ja käsien sitomisesta. Kaiken kukkuraksi Yhdysvallat nappaa mineraalisopimukset aivan Saksan päiden yli.
Saksan puolalainen lakeija Kansalaisfoorumi-puolue varoittelee, että Puolan talouden käy kalpaten, jos Saksan kanssa ei ylläpidetä tiiviitä yhteyksiä. Tässä on ilmiselvästi oma lehmä ojassa, ja suuri lehmä onkin. Saksa oli vuonna 2023 Puolan suurin sijoittajamaa 61 miljardilla eurolla. Lisäksi huikeat 27 % Puolan vuoden 2024 viennistä myytiin Saksaan.
Laki ja oikeus -puolue puolestaan käyttää Saksan taloudellista asemaa osoittamaan, että Puolan itsenäinen päätäntävalta on uhattuna. Vaalien aikana aikaisempi pääministeri Mateusz Morawiecki (PiS) totesi, että velkataakan kasvaessa saksalainen finanssipääoma uhkaa Puolan suvereniteettia. Lisäksi PiS:n ollessa vallassa vuosina 2015–2023 Euroopan unioni jäädytti Puolan varat ”oikeusvaltioperiaatteiden” rikkomusten perusteella, ja saksalainen europarlamentaarikko Moritz Körner onkin uhannut EU:n toistavan toimen sekä asettavan Puolalle sanktioita. On totta, että Saksa käyttää huomattavaa asemaansa sorretun maan, Puolan, painostamiseen, mutta yhtä lailla PiS myy maataan Yhdysvalloille minkä ehtii.
Jenkki-imperialismilla ei ole kovin merkittävää asemaa Puolan taloudessa, mutta se on sotilaallisesti riippuvainen Yhdysvalloista. Puolalle tärkeää tärkeämpääkin on Venäjän uhkaan varautuminen. Se onkin Krimin valtaamisesta vuodesta 2014 lähtien kiihdyttänyt aseistautumistaan hurjaa vauhtia. Puolalla on Euroopan Nato-maista suurin henkilöstö 216 000 hengellä, ja se on ottanut varsinkin Ukrainan sodan myötä harppauksia sen sotilasmenoissa. Puolassa Yhdysvaltojen tuki tällä rintamalla on lähes puoluerajat ylittävää: maassa on tällä hetkellä asemoituna noin 10 000 jenkkisotilasta ja ”vain” noin 5000 Nato-sotilasta. The Wall Street Journal tekee jenkkinäkökulman selväksi mielenkiintoisella kommentilla:
”Trumpin vaatimus, että Euroopan tulisi kantaa enemmän vastuuta, on lähettänyt shokkiaaltoja Puolan halki. Ajatus eurooppalaisiin naapureihin luottamisesta sytyttää uudelleen epäluottamusta maassa, jossa monet muistavat niin kutsutun eurooppalaisen petturuuden toisen maailmansodan alussa, kun Ranska ja Iso-Britannia eivät onnistuneet auttamaan Puolaa Hitlerin vuoden 1939 invaasion edessä.”
Lehti siis sanoo niin suoraan kuin sanoa vain voi, ettei Eurooppa voi luottaa Saksaan sen historian vuoksi. Näin ollen kysymys Euroopasta olisi, että se tarvitsee Yhdysvaltojen sotilaallista tukea.
Toisaalta Euroopassa on ollut päinvastaisia suunnitelmia. Vuonna 1991 Saksa, Ranska ja Puola muodostivat yhteistyöliiton ”Weimar-kolmion”. Kolmikon tarkoitus oli palvella Saksan voimistumista. Welt-lehden kauhulla muistelemina vuosina 2015–2023 yhteistyö kuitenkin laitettiin jäihin, ja vasta Donald Tuskin (PO) astuttua pääministerin virkaan kolmikko alkoi taas toimia yhdessä. Erääksi tavoitteeksi laitettiin eurooppalaisen vaikutuksen vahvistaminen Natossa sekä toisaalta Naton vaikutusalueen kasvattaminen. Käytännössä siis puhutaan jenkki-imperialismin vaikutusvallan heikentämisestä, saksalaisen imperialismin vahvistamisesta.
Saksalle Puolan menettäminen olisi siis tästäkin näkökulmasta raskasta. Toisaalta Italia on empimättä äkännyt muutoksen tuulet. Corriere-lehdessä kirjoitetaan seuraavasti:
”Weimar-kolmion menettäessä sen ajavan voimansa haluaisimme ajatella, että Italialle on avautumassa uusi mahdollisuus Euroopassa lujittaa suhdetta uuden liittokanslerin kanssa ja paikata välejä Ranskan kanssa.”
Tämä vastaa Kansainvälisen Kommunistien Liiton viime vappujulkilausuman arviota italialaisesta imperialismista: ”… se yrittää pitää yllä mahdollisimman hyviä välejä Yhdysvaltoihin, käyttääkseen tätä päästäkseen parempiin asemiin ’EU:n’ sisäisessä taistelussa.” Italialainen imperialismi myötäilee Yhdysvaltoja ja vastustaa Saksan pyrkimyksiä, mutta se pyrkii samalla tarttumaan tilaisuuksiin, joihin se voi, parantaakseen omaa asemaansa.
Suomi puolestaan myötäilee Yhdysvaltoja, mutta kannattaa Saksan tavoitteita. Tämä suhtautuminen liittyy Venäjään: Suomi haluaa Yhdysvaltojen aseellisen tuen – tietäen, ettei Saksa voi tätä taata – mutta toisaalta Suomi elättelee toiveita, että Saksa onnistuisi militarisoitumaan ja nousemaan Euroopan voimakkaimmaksi imperialistiksi Venäjän ohi.
