Hiljattaisia uutisia Intiasta

Toveri Sudhakar. Kuva: Red Herald

Lukuisten lähteiden mukaan Intian Kommunistisen Puolueen (maolaisen) keskuskomitean jäsen Narasimha Chalam, taistelunimeltään Sudhakar murhattiin 5. kesäkuuta Bijapurin kansallispuiston alueella. Samassa yhteydessä tapettiin Telanganan aluekomitean jäsen Mailarapu Adelu, taistelunimeltään Bhaskar. Molemmat toverit olivat kiinniotettuina useiden muiden maolaisjohtajien lisäksi. Monet Intian järjestöt ovat vaatineet loppua vanhan valtion mielivaltaisille teloituksille ja oikeudenkäyntejä vangeille.

Taantumukselliset lähteet ovat väittäneet, että toveri Sudhakarin murha tapahtui aseellisessa yhteenotossa. Tämä narratiivi on kuitenkin lukuisten intialaisten järjestöjen laajasti kumoama. Monet eri puolueet ja järjestöt ovat tuominneet eri maolaisten murhat Chhattisgarhissa ja vaatineet niistä juridisia tutkimuksia.

21. toukokuuta toveri Lalithaa, josta tuli kuolematon 27 muun toverin lisäksi, muistettiin Kurnoolin alueen Andhra Pradeshissa, Mulugundamin kylässä. Muistotilaisuus alkoi marssilla kylän katujen läpi, jota seurasi kokous. Muun muassa puoluejohtajia, kansanjärjestöjen edustajia, aktivisteja, toveri Lalithan läheisiä sekä IKP(maolaiselle) sympaattisia henkilöitä osallistui. Tapahtuma keräsi joukkoja Kurnoolista, Anantapurista, Mahbubnagarin alueilta sekä Hyderabadista.

Kokoukseen osallistuivat IKP:n, IKP-ML Uuden Demokratian, IKP-ML Pratighatanan, IKP-SUI:n, Virasamin, Kansalaisoikeusyhdistyksen, KNPS:n, BDSF:n, PDSU:n, Maanviljelijöiden-talonpoikien liiton, Jai Bhim MRPS:n, IFTU:n sekä Demokraattisten yhdistysten yhtenäisen alustan edustajat.

IKP(maolainen) on hiljattain toteuttanut useita aktioita Intian vanhaa valtiota vastaan. 9. kesäkuuta Chhattisgarhissa Sukman alueella räjähti tienvarsipommi (IED), jossa kuoli poliisin ylitarkistaja ja vakavasti loukkaantui kaksi muuta poliisia. Poliisit olivat tutkimassa paikkaa, jossa maolaiset olivat väitetysti tehneet tuhopolttohyökkäyksen.

Jharkhandissa, Saraikelan alueen Sarandan metsässä maolaisiin kohdistetun erikoisyksikkö CoBRA:n 209. pataljoonasta yksi vakavasti loukkaantui tienvarsipommin räjähtäessä.

IKP(maolaisen) on lisäksi väitetty ryöstäneen räjähteitä kuljettanut rekka operaatiossa Odishan maakunnassa. Noin 40 henkilön ryhmä, joita on väitetty maolaisiksi, pakotti asein rekan pysähtymään, otti kuskin ja keräsi räjähteet. Kuski vapautettiin myöhemmin vahingoimattomana. Pian ryöstön jälkeen Intian vanhan valtion turvallisuushenkilöstö toimeenpani kampanjan räjähteiden löytämiseksi, peläten jatkoa tienvarsipommeja hyödyntäville aktioille.

14. kesäkuuta Odishan maakunnan Bankon viidakossa Keskusreservin poliisivoimien 134. pataljoonan tutkijan raportoidaan kuolleen yhtä lailla tienvarsipommiin. Useat Intian vanhan valtion turvallisuusjoukot olivat suorittamassa alueella etsintäoperaatiota.

Vallankumouksellinen Opiskelijoiden Rintama (RSF) on julkaissut lausunnon solidaarisuudessa tovereille Vallikalle ja Rejazille. Journalisti ja aktivisti Rejaz Sydeek pidätettiin Nagpurissa 7. toukokuuta, ja Rejazia vastaan on nostettu lukuisia syytteitä naurettavin perustein. Toveri Vallikaan on kohdistettu merkittävää lainvastaista repressiota lyhyestä kanssakäymisestä toveri Rejazin kanssa julkisen ohjelman yhteydessä: