Porvarillinen media on hiljattain uutisoinut tapauksesta, jossa Unifil-operaatiossa Etelä-Libanonissa paikalliset joukot läpsäisivät suomalaista ”rauhanturvaajaa” kasvoille. Joukot ovat muutenkin ilmaisseet operaation toiminta-aikana turhautumistaan vastarinnan keinoin. Tämän lisäksi Israel on voimakkaasti vastustanut operaatiota johtuen Unifilin rajoitetusta mandaatista taistella vastarintaliikettä vastaan.
Unifil (United Nations Interim Force in Lebanon) aloitettiin jo vuonna 1978, jolloin pyrkimyksenä oli avittaa Libanonin valtiota Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) kitkemisessä, palveluksena jenkki-imperialismille. Operaatiossa on kokonaisuudessaan mukana noin kymmenentuhatta henkeä, ja Suomen osuus on yli puolet kaikista Suomen rauhanturvaajista, eli noin 200 henkeä. Unifilin mandaatin mukaan sen toimiin kuuluu lähinnä Libanonin valtion ”avustaminen” sen auktoriteetin ”palauttamisessa” ja suvereniteetin ”turvaamisessa” sekä ”humanitaarisen avun välittäminen siviiliväestölle”. Käytännössä tämä on kuitenkin tapa ulottaa imperialistien, pääasiassa ranskalaisen imperialismin sotilaallista vaikutusvaltaa Libanoniin. Imperialistivalloista eniten joukkoja operaatioon ovat lähettäneet Ranska sekä Espanja (jonka edustaja myös johtaa operaatiota tällä hetkellä) sekä näiden jälkeen Kiina, Saksa ja Suom. Yhdysvallat puolestaan ei osallistu operaatioon suorasti.
Operaatioon liittyy myös Israelin tekemät Libanonin suvereniteetin loukkaukset. Vuonna 1978 PLO teki tuhoisan hyökkäyksen Israelia vastaan Etelä-Libanonista käsin. Israel reagoi tähän miehittämällä osia Etelä-Libanonista. YK vaati joukkojen vetäytymistä Libanonista ja perusti samalla ”väliaikaisen” ”rauhanturvajoukon”, Unifilin. Sen mandaatin mukaan alkuperäiset tavoitteet olivat Israelin vetäytymisen valvominen ja ”kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden turvaaminen”.
Vuonna 1982 Israel miehitti Libanonin pääkaupunki Beirutiin asti. Tänä aikana Unifil-joukot olivat avuttomia tekemään asian suhteen yhtään mitään. Seuraavina vuosina Israel veti joukkojaan hiljalleen pois, sen sijaan perustaen alueelle oman palkka-armeijansa, ”Etelä-Libanonin armeijan” (SLA). 1990-luvulla PLO ajettiin maasta, ja Hizbollah täytti tyhjiön. Se kävi sissisotaa Israelin miehittäjävoimia, Israelin asevoimia (IDF) ja SLA:a vastaan.
Vuonna 2000 Israel vetäytyi pikaisesti miehitetyiltä alueilta. YK esitti Etelä-Libanoniin vetäytymislinjan, niin sanotun sinisen linjan, jonka sekä Israel että Libanon hyväksyivät. Libanonin valtio kuitenkin laiminlöi sinisen linjan alueen ylläpitoa, ja Hizbollah otti de facto hallinnon roolin alueella. Se piti huolta muun muassa laista ja yleisestä järjestyksestä, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä koulutuksesta.
Unifil on Suomen selvästi suurin ”rauhanturvaamisoperaatio”. Toiminta on osa suomalaisen imperialismin vehkeilyä muiden imperialistien kanssa, pyrkimyksessä parantaa sen kansainvälistä asemaa. Suomi on pieni imperialistivalta, jolla ei ole paljoa vaikutusvaltaa maailmalla. Unifil tarjoaa Suomelle tilaisuuden päästä osaksi imperialistista ryöstösaalista, se on siis merkittävä väylä suomalaisen imperialismin harjoittamalle riistolle. “Rauhanturvaaminen” on myös ainoa tapa suomalaiselle imperialismille harjoitella sodankäyntiä todellisessa tilanteessa. Lisäksi sotateollisuus hyötyy varustuksen testaamisesta kentällä. Libanoniin on muun muassa lähetetty lukuisia Pasi XA-180 -kuljetuspanssariajoneuvoja, ja näiden kehitystä ovat ajaneet kokemukset ja tieto kentältä.
Joukot ovat kuitenkin täysin torjuneet operaation. Kuten sanottu, sinisen linjan alueella nähdään, että yhtä lailla Unifil palvelee Libanonin riistoa palveluksena imperialisteille. Näin ollen he ovatkin osoittaneet vihansa ”rauhanturvaajia” kohtaan: joukot ovat muun muassa estäneet ”rauhanturvaajien” kulkua metalliputkin ja kirvein, heitelleet kiviä ja vahingoittaneet YK:n ajoneuvoja. Helsingin Sanomat kertoo aseistamattomien joukkojen jopa ajoittain riisuneen ”rauhanturvaajia” aseista.
Suomalaiset ”rauhanturvaajat” ovat raportoineet tapauksesta 17. toukokuuta, missä 17 hengen suomalaispartio joutui aseistettujen joukkojen ympäröimäksi ja pysäyttämäksi. Joukkojen keskuudesta ammuttiin laukauksia käsiaseella, mikä jatkui vielä partion perääntyessä.
14. helmikuuta Unifil-komentaja Aroldo Lázaro Sáenzin kolmen auton saattue joutui Beirutin lentokentällä joukkojen hyökkäyksen kohteeksi. Ryhmä metalliputkin aseistettuja nuoria miehiä kävivät erään auton kimppuun, hakaten ”rauhanturvaajia” ja ajaen nämä karkuun. Eräs autoista sytytettiin tuleen. Lentokentälle oli jo aikaisemmin kerääntynyt Libanonin asettamaa Iraniin kohdistuvaa lentokieltoa protestoivia joukkoja, joista monet kantoivat Hizbollahin lippua. Lentokielto on ”toistaiseksi” voimassa, mikä on jättänyt kymmeniä libanonilaisia jumiin Iraniin.
Myös Israelin asevoimat on kohdistanut iskuja YK:ta vastaan muun muassa tuliasein, droonein ja tankein. Viime vuonna kaksi IDF:n tankkia tuhosi Unifil-tukikohdan pääsisäänkäynnin. Pari tuntia myöhemmin IDF ammuskeli lähistöllä, haavoittaen 15 ”rauhanturvaajaa”. Israelin narratiivi on, että Unifil on vastarintaliikkeen vastaisen taistelun tiellä Etelä-Libanonissa – toisin sanoen IDF olisi lahtareista parhain. YK toimii imperialistien instrumenttina, ja samoin tavoin Unifil palvelee erityisesti Ranskan imperialistista riistoa ja edelleen Libanonin kansan sortoa; nämä imperialistit ovat harmissaan sen mandaatin tehottomuudesta.
YK:ta ja Unifilia vastaan hyökkääminen kertoo jenkki-imperialismin kasvavasta epätoivosta.
