Keskiviikkona 6. elokuuta Riikka Purra piti tiedotustilaisuuden ensi vuoden budjettiesityksestä. Sen sisältö oli kuitenkin yllätys jopa muille hallituspuolueille ja nosti esille erityisesti Perussuomalaisille tärkeitä kysymyksiä. Purran esityksen mukaan lisäsäästöjä pitäisi saada kasaan lähes miljardi. Säästökohteina olisivat mm. ns. ”kehitysapu”, taide- ja sivistys, tutkimus- ja kehitysrahoitus, järjestö- ja yhdistysapu, maahanmuutto (mm. ns. ”kotouttamispalvelut”). Purran mukaan sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta ei leikata lisää eikä veroja tultaisi nostamaan. Pääministeri Petteri Orpo jopa sanoi, että esityksessä kyse on Perussuomalaisten näkemyksestä. Hallitus palaa neuvottelupöytään asian tiimoilta syyskuun alussa pidettävässä budjettiriihessä.
Kommenteissaan budjettiriihestä porvarillinen media asiantuntijoineen puolestaan heijastaa porvariston toiveita erityisesti sotateollisuuden kasvattamisesta ja työläisten riiston kiristämisestä.
Se viitoittaa siis olennaisesti samaan suuntaan kuin tämän vuoden budjetti, jota olemme analysoineet täällä (artikkeli jatkuu alla):
Iltalehden pääkirjoitus esittää suomalaisen imperialismin ongelman militarisaation kautta: pelkästään Pohjoismaiden mittakaavassa Suomi on selvästi jäljessä Ukrainalle hankitussa aseavussa. Sanalla sanoen sen kilpailukyky lähimpiin imperialistisiin kilpailijoihinsa nähden on heikossa hapessa. Artikkelissa myös todetaan, ettei Ukrainan aseavusta ole varaa tinkiä ja säästökohteet on löydettävä muualta kuin sotateollisuudesta. Hyvin kuvaavaa on seuraava kyyninen lausahdus:
”Kirkkaana on silti pidettävä mielessä, että mitään hyvinvointiyhteiskuntaa ei enää jää jäljelle, jos Ukraina miehitetään ja Venäjä rohkaistuu jatkamaan hyökkäyssotiaan Suomen ja Baltian suunnalla.”
Tämä vain jatkaa tuttua mantraa, että Suomen ”turvallisuuden” nimissä on tehtävä uhrauksia – kohdistuen ensisijaisesti työväen etuihin. Mitä halutaan suojella, on porvariston asema imperialistien keskinäisessä kamppailussa sorretuista kansakunnista keskellä kiihtyvää imperialistien sodanlietsontaa. Kuin yhtenä kuorona porvarilliset asiantuntijat ovat esittäneet useissa lehdissä leikkauksia eritoten eläkkeisiin ja yritystukiin. Ilta-Sanomien artikkelissa Turun yliopiston taloustieteen professori Janne Tukiainen ”katsoo, että eläkeiän nostaminen olisi luultavasti merkittävin tapa sopeuttaa julkista taloutta”.
Näin työurien pidentäminen vastaisi osaltaan porvariston tarvetta kiristää riistoa entisestään, missä vielä vuoden alussa päätetyssä eläkejärjestelmän uudistamisessa epäonnistuttiin.
Olemme kirjoittaneet aiheesta täällä (artikkeli jatkuu alla):
Laajempi työikäisten määrä markkinoilla antaisi yhä suurempaa puhtia työläisten väliselle kilpailulle. Jälleen hyvin paljastavaa on Tukiaisen maalaama uhkakuva:
”Jos työtä ei saada tuottavammaksi tai työtunteja lisätä, joudutaan hänen mukaansa miettimään, kuinka laajasta hyvinvointiyhteiskunnasta halutaan pitää kiinni.
– Pitäisi olla valmius maksamaan huomattavasti enemmän veroja, jos siitä halutaan pitää kiinni.”
Väitetysti siis riistoa kiristämällä yritettäisiin vain pelastaa ”hyvinvointiyhteiskunta”. Todellisuudessa tämä ”hyvinvointiyhteiskunta” on pelkkiä murusia, joilla yritetään piilottaa riiston todellisuus sekä porvariston ja proletariaatin etujen vastakkaisuus. Myös verojen ”huomattava” korottaminen iskisi nimenomaan työläisten ostovoimaan ja merkitsisi heidän palkkojensa suurempaa ryöväämistä valtiolle.
Ilta-Sanomien taloustoimittaja Jan Hurrin kolumnissa kuitenkin tehdään selväksi, etteivät eläkeleikkaukset suinkaan toisi suuria summia valtion kirstuun: noin 60 prosenttia työeläkkeistä maksaa valtion ja kuntien sijaan yksityisten alojen eläkelaitokset. Artikkelissa todetaan myös, että leikkaukset toki tekisivät säästöjä viidesosalle Suomen eläkeläisistä maksetuista menoista, mutta se näkyisi suoraan myös näiden eläkeläisten ostovoimassa ja edelleen arvonlisäveron kertymisessä. Tästä näkökulmasta eläkkeisiin koskemisen tarkoitus siis onkin nimenomaan kasvattaa riistoa.
On ajan henki, että imperialistiset valtiot syytävät yhä suurempia summia omien monopoliensa tukemiseen. Suomalaisen imperialismin heikkoudesta kertoo yhtäältään se, että se joutuu karsimaan yritystuista, kuten kirjoitimme tämän vuoden budjetista. Toisaalta merkitystä on sillä, mistä yritystuista karsitaan.
Ylen artikkelissa todetaan seuraavasti:
”Yritystuet ovat paitsi kalliita julkisen sektorin kannalta, suuri osa niistä heikentää talouden ja tuottavuuden kasvua. Syy on siinä, että yritystuet vääristävät kilpailua, sitovat resursseja sekä työvoimaa heikosti tuottaviin yrityksiin ja vaikeuttavat uusien yritysten nousua.”
Yritystuet yksinään eivät vääristä kilpailua, vaan imperialismi ja siinä esiintyvä monopolisoitumistendenssi ja finanssioligarkian kehitys. Yritystuissa on kyse siitä, että finanssipääoma palvelee itse itseään porvarillisen valtion kautta, hankaloittaen kilpailijoidensa toimintaa. Tilanteessa, jossa tukia karsitaan, voimakkaimmat monopolit hyötyvät, ja erityisesti ne, joilla on voimakkain edustus parlamentissa, jotka pystyvät näin turvaamaan asemansa.
Kaiken tämän keskellä Orpon hallituksen sisäinen kamppailu käy yhä kärjekkäämmäksi. Purran spektaakkeli oli äänestäjäkunnalle suunnattu temppu, jolla, Perussuomalaisten alue- ja kuntavaalitappion valossa, pyrittiin kalastelemaan puoleelle irtopisteitä esiintymällä hallituksen sisäisenä oppositiona. Iltalehden pääkirjoituksessa epäillään hallituksen toimintakykyä eritoten Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välien kiristyessä.
