Valtiovarainministeriön talousennusteen mukaan Suomen talous tulee toipumaan odotettua hitaammin. Sen mukaan tänä vuonna olisi odotettavissa 1 prosentin kasvua, ja vauhdikkaampi kasvu olisi nähtävissä vasta kotitalouksien ostovoiman ja luottamuksen kohetessa.
Porvaristo puhuu siitä, että talouden heikoin lenkki ovat kuluttajat, sillä yrityksillä kyllä olisi investointihaluja. Tämä kertoo selvästi riiston kiristymisestä ja siitä, että kurjuuden lisääntyminen työläisten keskuudessa merkitsee pääoman voimakkaampaa kasautumista. Taloudellinen epävarmuus johtaa siihen, ettei työväenluokka kuluta samaa tahtia kuin hyödykkeitä tuotetaan markkinoille; näin ollen myös liukuhihnat pysähtyvät ja työvoiman kysyntä romahtaa tietyillä aloilla. Osa työläisistä irtisanotaan ja tulee osaksi teollista vara-armeijaa, joka on omiaan painostamaan työllistettyjä työläisiä tekemään töitä kovemmin tai enemmän.
Tästä ilmiöstä, tuotannon anarkiasta, Engels kirjoittaa seuraavasti:
”Pulissa ristiriita yhteiskunnallisen tuotannon ja kapitalistisen omistuksen välillä purkautuu väkivaltaisesti. Tavaran kierto on hetkellisesti hävitetty; kiertokulun välineestä, rahasta tulee kiertokulun este; kaikki tavaratuotannon ja tavaran kiertokulun lait kääntyvät ylösalaisin. Taloudellinen yhteentörmäys on saavuttanut kohokohtansa: tuotantotapa kapinoi vaihtotapaa vastaan.
Sen tosiasian, että tuotannon yhteiskunnallinen organisaatio tehtaan sisällä on kehittynyt kohtaan, jossa se ei enää sovi yhteen yhteiskunnassa sen rinnalla ja yläpuolella olevan tuotannon anarkian kanssa, tämän tosiasian tekee kapitalisteille itselleen kouraantuntuvaksi pääomien väkivaltainen keskittyminen, joka pulien aikana toteutuu useiden suurten ja sitäkin useampien pikkukapitalistien sortumisessa. Kapitalistisen tuotantotavan koko mekanismi lakkaa toimimasta sen itsensä luomien tuotantovoimien painon alla. Se ei voi enää muuttaa kaikkea tuota tuotantovälineiden määrää pääomaksi; tuotantovälineet makaavat käyttämättöminä, ja juuri sen tähden täytyy teollisen vara-armeijan olla toimettomana. Tuotantovälineitä, elintarvikkeita, käytettävissä olevia työläisiä, tuotannon ja rikkauden kaikkia aineksia on yllin kyllin. Mutta ’yltäkylläisyydestä tulee hädän ja puutteen lähde’ (Fourier), koska juuri se estää tuotantovälineitä ja elintarvikkeita muuttumasta pääomaksi. Sillä kapitalistisessa yhteiskunnassa tuotantovälineet eivät voi astua toimintaan, elleivät ne ensin ole muuttuneet pääomaksi, ihmistyövoiman riiston välineiksi.” (Friedrich Engels: Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi)
Vaikka taloudellisen kriisin oloissa pääomaa tuhotaan tietyillä aloilla, mikä näkyy konkursseina ja työttömyytenä, toisilla aloilla tämä merkitsee pääoman voimakkaampaa kasautumista ja keskittymistä. Suomen Teollisuussijoituksen (Tesi) tammikuisen arvion mukaan erityisesti informaatio- ja viestintäalalle ennakoidaan 21 prosenttia liikevaihdon kasvua viime vuoteen verrattuna ja yli 15 prosenttia tilausten nousua. Lisäksi noin joka neljäs alan yritys suunnittelee investoivansa yli 20 prosenttia tuotoistaan tämän vuoden aikana. Tahto investoida on yleisesti ottaen kasvussa: Tesi kertoo, että investoivien yritysten määrä pysyttelee noin puolessa kaikista yrityksistä, mutta investoivat yritykset, joihin lukeutuvat erityisesti yli 20 miljoonan tuottoa tekevät yritykset, ovat kiinnostuneita investoimaan aiempaa enemmän. Samalla, kun joukkojen kurjuus kasvaa, pääoman keskittyminen siis kiihtyy ja osa finanssioligarkian jäsenistä rikastuu, tehden tästä joukosta aina vain harvalukuisemman. Samanaikaisesti sille käy toisaalta yhä vaikeammaksi hallita järjestelmänsä kärjistyviä ristiriitoja ja ratkaista taloudellisia ongelmiaan – kertoen ristiriidasta yhteiskunnallisen tuotannon ja yksityisomistuksen välillä.
Suomalainen imperialismi on jäänyt jälkeen kilpailijoistaan
Suomalaisen imperialismin taloudellisen kriisin syvyydestä kertoo osaltaan se, että suomalaisten luottamus talouteen ja ostovoima on heikompaa kuin muissa euromaissa. HS:n haastatteleman Nordean ekonomisti Juho Kostiaisen mukaan pääsyynä on se, että palkkakehitys on heikompaa ja työttömyys korkeampaa kuin muualla Euroopassa (toistaiseksi Espanjassa työttömyys on korkeampaa). HS:n mukaan Suomessa inflaatio on ollut alhaisempaa kuin monissa muissa Euroopan maissa, mutta reaalipalkkojen kehitys on ollut EU:n neljänneksi heikointa OECD:n tilastojen mukaan. Kostiaisen mukaan muualla Euroopassa korkean inflaation vaikutuksia pehmennettiin palkankorotuksilla ja kertakorotuksilla, kun taas Suomessa palkankorotukset jäivät suhteessa pienemmiksi.
Kostiainen ei erittele, mistä maista on kyse, ja tosiasiassa eurooppalaisten maiden välillä on toki eroja. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin nostaa esille joitakin seikkoja, jotka vaikuttavat palkkakehitykseen Suomessa. Suhteellinen liikaväestö (korkea työttömyys) näyttelee roolia palkkojen painamisessa alas, ja samalla se heijastuu joukkojen heikkona luottamuksena talouteen. Suomessa korporativismi patoaa luokkataistelua voimakkaasti, ja keltaiset ammattiliitot ovat useita kertoja pettäneet työläisten palkkavaatimukset ”kilpailukyvyn” nimissä. Lisäksi porvariston ideologinen hyökkäys, jolla oikeutetaan toimet riiston kiristämiseksi, vaikuttaa joukkoihin ja näyttäytyy heikkona luottamuksena.
Imperialismille ominaista on pääoman vienti ja puolisiirtomaiden ja siirtomaiden riisto. Osaltaan kysymys suomalaisen imperialismin taloudellisesta kriisistä linkittyy myös siihen, että se on pieni ja suhteellisen heikko imperialistivalta, jolle on epäedullinen nykyinen tilanne, jossa imperialistien väliset ristiriidat kärjistyvät ja suurimmat imperialistit, pääasiassa jenkki-imperialismi, pehmentävät joukkojen heikon ostovoiman vaikutusta kauhomalla rahaa omille monopoleilleen, kasvattamalla kuristusotettaan sorretuista kansakunnista ja lyömällä laudalta imperialistiset kilpailijansa aggressiivisin toimin. Suomalainen imperialismi, vaikka se imeekin sorrettujen kansakuntien verta siinä missä muutkin imperialistit, on kilpailijoitaan heikommassa asemassa saaliinjaossa.
Konsulttiyhtiö McKinseyn selvityksen mukaan suomalaisilta monopoleilta ”puuttuu rohkeutta investoida liiketoimintansa kasvattamiseen” johtuen siitä, että ”suomalaiset suuryhtiöt investoivat verraten vähän tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tekevät vähemmän yrityskauppoja (…) [lisäksi niissä vallitsee] vanhanaikainen yrityskulttuuri.”
Selvityksen mukaan maailman 5000 suurimman pörssiyhtiön liikevaihto on kasvanut vuosina 2013-2023 keskimäärin 8 prosenttia vuodessa, mutta 20 suurimman suomalaisen monopolin liikevaihdon vuosittainen kasvu oli keskimäärin vain 3 prosenttia. Selvityksen mukaan ensisijaisesti liikevaihdon kasvun puutteesta johtuva heikompi kokonaistuottojen taso on vaikuttanut kielteisesti ”suomalaisten sijoittajien, veronmaksajien ja eläkerahastojen varallisuuden karttumiseen” – siis todellisuudessa finanssioligarkian varallisuuden karttumiseen. Suomalaiset monopolit investoivat huomattavasti vähemmän tutkimukseen ja tuotekehitykseen, vain noin 1,5 prosenttia liikevaihdosta, kun ulkomaiset monopolit investoivat keskimäärin 4,5 prosenttia. Porvaristo selittää näitä ongelmia muun muassa ”yrityskulttuurilla”. McKinseyn mukaan ”kaikki lähtee osakkeenomistajista” ja se esittää, että näiden tulisi vaatia voimakkaampaa kasvua ja arvonnousua osakkeille. Todellisuudessa tämä kuitenkin kertoo niistä ongelmista, joita suomalaisella finanssipääomalla on suhteessa kilpailijoihinsa, ja pääasiallinen on kysymys sen asemasta maailmalla.
Näiden ongelmien ratkaisemiseksi sen täytyy voimistaa riistoa merkittävästi myös kotimaassa, mikä näkyy osaltaan heikossa palkkakehityksessä. Samalla tämä kilpailijoista jälkeenjäämisen ongelma heijastuu sen politiikkaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti, saaden sen kiihdyttämään militarisaatiota ja taantumuksellistumiskehitystä voimakkaasti, sekä pyrkimään parantamaan asemaansa vehkeilemällä tällä hetkellä erityisesti jenkki-imperialismin kanssa.
Finanssioligarkia lihoo sotateollisuudella
Samanaikaisesti, kun tilanne on suomalaiselle imperialismille yleisesti epäedullinen, imperialistien välisten ristiriitojen kärjistyminen on toisaalta vaikuttanut siihen, että kasvua tapahtuu varsinkin sotateollisuudessa. Suomen puolustusministeriö on kertonut tehneensä muun muassa 660 miljoonan euron tilauksen Ukrainan varustamista varten. Tesin syksyn 2024 selvityksen mukaan 368 sotateollisuuden yrityksestä noin 144 ovat voimakkaasti kasvavia yhtiöitä, ja niiden tuotto kasvoi vuosina 2021–2022 lähes 84 miljoonaa euroa. Danske Bankin mukaan iso osa suomalaisista sotateollisuuden yrityksistä on jo myynyt neljän tai viiden vuoden tuotannon, mikä on harvinaista verrattuna muihin suomalaisiin teollisuusalan yrityksiin.
Eniten tästä uudenlaisesta kysynnästä hyötyy alan suurin monopoli Suomessa, Patria, jossa Suomen valtio on osakkaana, minkä lisäksi useat pienemmät sotateollisuuden yritykset ovat nousseet keskisuuriksi. Viime vuonna Patrian tilausten määrä kasvoi yli 32 prosentilla, eikä vauhti ole ehtinyt hidastua. Syyskuun alussa Suomen valtio julkisti ryhtyneensä autotehdas Valmet Automotiven enemmistöomistajaksi, vaikka tehtaan tilaukset ovat laskussa ja se on ollut tappiollinen. Eurooppalainen autoteollisuus kärsii tilanteesta, jossa joukoilla ei ole varaa kuluttaa entiseen tapaan, ja jossa suuremmat imperialistit, kuten Yhdysvallat ja Kiina, tukevat voimakkaasti omia monopolejaan ja pärjäävät paremmin kilpailussa. Pian tämän jälkeen Patria ilmoitti suunnitelmistaan käyttää autotehdasta sotateollisuuden tarpeisiin: Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko on todennut, että jos yrityksen omat tuotantolinjat eivät riitä, se voisi hyödyntää Valmetin tehdasta.
Näemme siis jälleen, kuinka imperialismi on mätää, kuolevaa kapitalismia. Harvalukuisen finanssioligarkian etujen turvaamiseksi kurjuus lisääntyy laajojen joukkojen keskuudessa, ja liikatuotannon kriisi kärjistyy entisestään porvariston pyrkiessä ratkaisemaan sitä kasvattamalla riistoa. Sotateollisuus kukoistaa imperialistien valmistautuessa ratkaisemaan ongelmansa maailmansodalla, jonka valloilleen voi päästää vain maailman ainoa hegemoninen supervalta, jenkki-imperialismi, ja joka ei tässä vaiheessa vielä ole siihen valmis. Vaikka suomalainen imperialismi ei suoranaisesti toivo maailmansotaa, se haluaa hyötyä tilanteesta sotateollisuutensa kautta ja toisaalta olla hyvin valmistautunut maailmansodan puhkeamiseen perspektiivissä turvatakseen asemansa. Samalla meidän on pidettävä mielessämme, että joko vallankumous estää maailmansodan tai se kasvaa siitä, ja että kolmas maailmansota johtaisi väistämättä koko imperialistisen järjestelmän luhistumiseen.
