Joulukuun 6. päivänä useat eri järjestöt mukaan lukien ABRAPO ja CEBRASPO tekivät solidaarisuusmatkan Tiago Campin dos Santosin alueelle Rondôniassa. Matkan tarkoituksena oli ennen kaikkea osoittaa tukea ja solidaarisuutta talonpojille, jotka ovat joutuneet sotilaspoliisin hyökkäyksen kohteeksi, sekä tämän lisäksi kerätä todisteita ja tutkia tapahtumia talonpoikien näkökulmasta.
80 talonpoikaa kertoi 12. marraskuuta 2025 alkaneista tapahtumista, joissa seuraavien viikkojen aikana sotilaspoliisi oli verbaalisesti hyökännyt ja nöyryyttänyt talonpoikia. Tämän lisäksi asuintaloihin, terveyskeskuksiin, kouluihin ja liikkeisiin oli murtauduttu, ja talonpoikien henkilökohtaisia tavaroita kuten kännyköitä, tietokoneita ja kiintolevyjä oli varastettu.
Sotilasoperaation aikana Elias, eräs pitkään Tiago Campin dos Santosissa asunut talonpoika ja hänen vaimonsa murhattiin. Perheenjäsenten ja naapureiden kertomusten mukaan eräänä aamuyönä hänen talonsa piiritti noin 50 poliisia, jotka tunkeutuivat hänen asuntoonsa, ja ampuivat Eliaksen ja hänen vaimonsa heidän sänkyynsä. Talonpoikaisperheet tuomitsevat kaikki Brasilian valtion virastot, joiden pitäisi estää sotilaspoliiseja tekemästä tämänkaltaisia rikoksia. Tosiasiallisesti virastojen tehtävä on vähätellä ja piilotella sotilaspoliisin tekemiä murhia.
A Nova Democracia on julkaissut Tiago Campin dos Santosin alueen taisteluiden kehityksestä myös videon. Talonpoikien asumuksia esimerkiksi sytytettiin tuleen, mutta talonpojat kykenivät pysäyttämään nämä hyökkäykset vahvalla järjestäytymisellä ja taistelulla. Tästä syystä Rondônian paikallinen media syyttää heitä terroristeiksi. A Nova Democracian video paljastaa asioiden todellisen luonteen:
Marraskuun 25. päivänä Brasilian vanha valtio oli uhannut häätää talonpojat Leonel Brizola I ja Leonel Brizola II -leireistä Caxetassa, joka johti talonpoikien organisoitumiseen ja kahden ison maatilan (Fazenda Pedra Negran ja Fazenda Maruim Amadan) valtaamiseen marraskuun 30. päivänä. Talonpojat kertoivat paikalliselle sanomalehdelle, että Fazenda Maruim Amadan maa-alueet olisi tullut jakaa talonpojille INCRA:n (Kolonisaation ja Maatalousreformin Kansallinen Instituutti) valvonnan alaisena, mutta: ”kuten yleensäkin, mitään ei tapahdu ennenkuin talonpoikaisperheet mobilisoituvat taistelevasti”.

Uutisjulkaisu A Nova Democracian mukaan talonpojat ovat ilmoittaneet, etteivät aio lähteä alueelta ennekuin INCRA on luovuttanut alueet heille, kuten lain mukaan kuuluu. Rio de Janeiron alueen sotilaspoliisi lähetettiin häätämään talonpojat valtaukselta 1. joulukuuta, mutta jo seuraavan päivän aamuna talonpojat valtasivat alueet takaisin. Sosiaaliseen mediaan julkaistuissa videoissa talonpojat vakuuttavat, ettei mikään estä heidän taisteluaan paremman elämän, kansan kunnian ja oikeudenmukaisuuden nimessä. Talonpojat ovat ottaneet iskulauseekseen: ”Me tahdomme maata!”

15. joulukuuta eteläisessä Parássa noin 1 000 talonpoikaa jotka olivat Maattomien Työläisten Liikkeen (MST) aktiiveja, häädettiin valtaukselta. 1 000 häädettyä talonpoikaa ovat osa Brasilian yhtä isoimmista talonpoikaisleireistä, jossa asuu 5 000 talonpoikaisperhettä. Valtaus josta talonpojat häädettiin on perustettu kolme vuotta sitten.
Brasilian vanha valtio käytti talonpoikien häätämiseen noin 120 siviili- ja sotilaspoliisia, sekä erikoisjoukkoja. Talonpojat ovat kiistäneet kaikki syytteet siitä, että valtaus olisi poliittinen, mutta tämä on vain Maattomien Työläisten Liikkeen (MST) strategia. MST johtaa talonpoikia harhaan esittämällä, että maakysymyksen Brasiliassa voi ratkaista neuvottelulla ja taipumalla suuren maanomistajien tahtoon. A Nova Democracia kirjoittaakin, että on vain ajan kysymys, milloin häädetyt 1 000 työläistä liittyvät osaksi taistelua maasta.

Goiásin Yliopiston lakiopillisessa tiedekunnassa järjestettiin tapahtuma, jossa vaadittiin kansan lakimiehen Lenir Correian välitöntä vapautusta ja tuomittiin hänen pidätyksensä. Correia on pidätettynä, koska hän on täyttänyt tehtävänsä lakimiehenä ja puolustanut kansan oikeuksia. Tapahtuman yksi järjestäjistä oli ABRAPO. Tapahtumassa tuotiin erilaisten puheenvuorojen avulla esiin millaista väkivaltaa Brasilian vanha valtio käyttää talonpoikiin, esitettiin tarve maatyöläisten ja kaupunkityöläisten taistelun yhtenäisyydelle, ja yhdistettiin Brasilian taistelut Palestiinan taisteluihin.