Julkaisemme vastaanottamamme julkilausuman.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

Eläköön 108 vuotta Suomen työväen vallankumouksesta!

27. tammikuuta 1918 Helsingin työväentalon torniin syttyi punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Alkoi kova ja armoton, 109 päivää kestänyt sankarillinen taistelu, joka innoittaa yhä uudelleen uusia vallankumouksellisten sukupolvia maassamme.

Suomen porvariston onnistui saada sotatoimissa aloite käsiinsä punaisten suhteellisesta sotilaallisesta heikkoudesta huolimatta vasta 15. maaliskuuta saksalaisen imperialismin intervention turvin. Se oli lähellä kärsiä tappion, ja tästä pelästyneenä se päästi valloille julman terrorin. Emme tule koskaan unohtamaan, että tämä valtio, joka väittää olevansa tasa-arvon ja demokratian tyyssija, rakennettiin raivokkaalle joukkomurhalle, jonka tarkoituksena oli tuhota työväenluokan ja talonpoikien vallankumouksellinen aines. Henkiin jätettiin sysimustat opportunistit, kuten Väinö Tanner, jonka johdolla SDP alkoi näytellä synkkää vastavallankumouksellista rooliaan työväenluokan vihan kanavoimisessa luokkasopuun tuhansien yhä viruessa kuolemanleireillä.

Nykyaikaisten porvarillisten lähteiden mukaan punaisia tapettiin yhteensä yli 27 000. Todellinen luku on paljon korkeampi: esimerkiksi teos ”Luokkasodan muisto” (1947) kertoo yli 18 000 teloitetusta – tämän luvun koskien siis vain teloitettuja, joita porvarillinen historiankirjoitus laskee olevan reilut 7000. Taisteluissa kaatui porvariston mukaan vain reilu 5000, lahtareiden tappioiden ollen suhteellisen samansuuntaisia. Edellä mainitun teoksen mukaan 15 000 nääntyi nälkään ja tauteihin kuolemanleireillä, jonne suljettiin 90 000 punavankia. Heitä alettiin päästää leireiltä vasta, kun porvaristo ymmärsi, että se tarvitsee työläisiä riistääkseen heitä ja vankileirioloissa heitä ei ollut mahdollista pitää työkykyisinä. Johtajina pidetyt ja venäläistaustaiset teloitettiin armotta heti taistelujen jälkeen. Lahtarit eivät kohdistaneet terroria vain punakaartilaisiin, vaan summittaisesti kaikkiin, jotka olivat millään tavoin olleet aktiivisia työväenliikkeessä, sekä myös sellaisiin, jotka pyrkivät sodan aikana olemaan ”puolueettomia”. Yli 70 000 ihmistä tuomittiin ”valtiorikosoikeudenkäynneissä”. Kokonaisuudessaan Suomessa asukkaita oli tuolloin reilut 3 miljoonaa. Tuo terrori on paljas esimerkki siitä, mikä on porvariston todellinen luonne, ja että taistellessaan olemassaolostaan, ”oikeudestaan” elää loisena työtätekevien joukkojen nahassa, se on valmis mihin vain.

Huolimatta tästä verenvuodatuksesta taantumus ei kuitenkaan pystynyt tuhoamaan vallankumousta täysin. Asia oli todella niin, kuten sankarillinen työläisnainen Sofia Hjulgren sanoi viimeisinä sanoinaan Viipurissa teloittajien edessä pitämässään puheessaan 22. toukokuuta 1918, jolloin kaupungissa tapettiin 131 punaista:

“Ruumiimme te tapatte, mutta henkemme tappamiseen te ette kykene. Jokainen ruoho, joka nousee verestämme punertuvasta maasta, huutaa kostoa teille, murhaajat!”

Tuossa taistelun tulessa suomalaisille työläisille kirkastuivat Leninin oppien merkitys, ja elokuussa 1918 Moskovassa perustettiin maailman toinen kommunistinen puolue, Suomen Kommunistinen Puolue, joka jatkoi taistelua vaikeissakin fasistiterrorin oloissa, kunnes lopulta revisionismi petti tuon sankarillisen taistelun ja tuhosi puolueen.

Tänä päivänä näemme, että vallankumous ei voi voittaa ilman kolmea välinettään – kommunistista puoluetta, armeijaa ja rintamaa, kommunistisen puolueen ollen tärkein, koska se johtaa kolmen välineen rakentamista.

Suomesta puuttui uudentyyppinen kommunistinen puolue, joka olisi tehnyt pesäeron opportunismiin, kuten tapahtui Venäjällä.

Punakaartit olivat pikemminkin miliisejä, jotka muodostuivat vaistonvaraisesti noina sekasortoisina aikoina työväenluokan itsepuolustusta, ei vallan valtaamista varten, ja niiltä puuttui sotilasjohtoa ja -kuria.

Koska Suomessa oli edelleen hyvin laaja talonpoikaisto eri kerroksineen, rintama olisi pitänyt muodostaa sen kanssa. Erityisesti talonpojille, joilla oli jonkin verran maata, olisi tullut antaa myönnytyksiä, jotta porvaristo ei olisi pystynyt kääntämään sitä vallankumousta vastaan, ja jotta se olisi päinvastoin liittynyt vallankumoukseen taistelussa maasta.

Puolue ei ylipäätään käsitellyt kysymystä vallasta ja siitä, kuinka se todella pidettäisiin työläisten käsissä. Puolue ei ollut vakavasti valmistautunut vallankumoukseen kaikkine vaaroine ja vaikeuksineen, se ei luottanut syvästi joukkoihin varmana siitä, että vaikka tie olisi pitkä, työläisten voitto on historiallinen väistämättömyys.

Tässä yhteydessä haluamme osoittaa punaiset tervehdyksemme Intian Kommunistiselle Puolueelle (maolaiselle), sen Kansan Vapautussissiarmeijalle sekä vallankumouksellisille kansanjoukoille, jotka vastustavat Intian taantumuksen ja pääasiassa jenkki-imperialismin synkkää operaatio Kagaaria. Kuten myös täällä vuonna 1918, pyrkii Intian taantumus tuhoamaan Intian vallankumouksen proletaarisen johdon, jättäen eloon petturit, jotka ajattelevat vain omaa etuaan ja sovittelevat taantumuksen kanssa. Kuten täällä vuonna 1918, Intian taantumus vapisee vallankumouksen, mahtavan kansansodan edessä, käyden silmittömään hyökkäykseen kaikkia vähäänkään edistyksellisiä kansan järjestöjä vastaan. Vuonna 1918 vallankumouksen tappio Suomessa mahdollisti sen, että maamme muodostui maailman vastavallankumouksen tukikohdaksi sosialismia ja työläisten ensimmäistä omaa valtiota vastaan. Intia on maailman väkirikkain maa, ja epäilemättä, vaikka tiedämme, että vallankumousta ei voida murskata, että kokiessaan takapakin yhtäällä se nousee jälleen toisaalla, vallankumouksen edistys tai takapakki Intiassa on kriittinen maailmanvallankumouksen edistymiselle. Haluamme korostaa, että tässä tilanteessa on elintärkeää puolustaa Intian kansansotaa kaikin keinoin ja kaikilla areenoilla taantumuksen hyökkäystä vastaan, kuten myös tukea muita kansansotia, jotka kehittyvät vaikeissa oloissa Perussa, Turkissa ja Filippiineillä.

Haluamme tervehtiä Brasilian kansan sankarillista taistelua, joka tällä hetkellä leimuaa erityisesti maaseudulla agraarivallankumouksen myötä, köyhien talonpoikien käydessä elämän ja kuoleman kamppailua suurtilallisia ja valtion voimia vastaan. Haluamme tuomita suurtilallisten Brasilian valtion voimien tuella toteuttaman terrorin talonpoikia vastaan ja vahvistaa tukemme rohkeille ja sankarillisille Brasilian kansanjoukoille, jotka ovat tarttuneet taisteluun uusdemokraattisen vallankumouksen puolesta.

Haluamme myös tervehtiä muita maailman sorrettuja kansoja, jotka taistelevat ja tekevät vastarintaa kiihtyvän imperialistisen aggression edessä. Erityisesti on mainittava Palestiinan kansan sankarillinen vastarintataistelu. 7. lokakuuta 2023 oli rohkea isku vasten imperialismin kasvoja, mistä kertoo Palestiinan kansaan siitä lähtien kohdistetun kansanmurhan hurjuus, joka ei ole kuitenkaan pystynyt nujertamaan sitä – vastarinta pitää edelleen kiinni aseistaan ja valmistautuu uusiin urotekoihin! Solidaarisuusliike ei saa luovuttaa. Gaza nääntyy yhä nälkään, Palestiinan kansa kohtaa yhä kansanmurhaista aggressiota. Jenkki-imperialismi edistää synkkiä tavoitteitaan alueella valmistellen tällä hetkellä hyökkäystä Palestiinan ja koko alueen anti-imperialistisessa taistelussa roolia näytteleviä voimia vastaan, valmistellen lisää aggressiota ja epävakautta esimerkiksi Jemenissä sekä Iranissa.

Jenkki-imperialismi, ylläpitääkseen murentuvaa asemaansa, avaa yhä uusia rintamia aggressioilleen. Hiljattaisella hyökkäyksellään Venezuelaan se avasi tien Latinalaisen Amerikan miehityksen syventämiselle, julistaen ylimielisesti seuraavansa Monroe-oppia Trumpin lisäyksellä.

Meidän on kaikin keinon taisteltava sen puolesta, että imperialistien suunnitelmat raukeavat tyhjiin. Imperialismi on paperitiikeri, mutta lyhyellä aikavälillä se on myös todellinen tiikeri, joka voi hotkia miljoonia ja miljoonia ihmisiä. Imperialistinen aggressio ei ole teoreettinen ongelma, eikä sitä vastaan voida tehdä vastarintaa vain saarnaamalla kommunistisen puolueen johdon tai sosialistisen vallankumouksen tarpeesta. Tästä syystä meidän täytyy tukea heitä, jotka taistelevat nyt, heitä, jotka tekevät vastarintaa tuota hurjalta näyttävää petoa vastaan, luottavaisina, että maailmanvallankumouksessa on kaksi virtausta, kansallinen vapautustaistelu ja proletaarinen liike, ja että tuossa taistelun tulessa eri maissa tulee lopulta taotuksi proletaarinen etujoukko johtamaan taistelua imperialismin ja kaiken taantumuksen murskaamiseksi.

Opportunismi ja revisionismi ja niiden tuhot työväenliikkeelle ovat antaneet suomalaisen imperialismin kehittyä verrattain rauhassa. Tänä päivänä meille uskotellaan, että vuoden 1918 tapahtumat olivat vain nuoren kansakunnan kasvukipuja. Kansallinen yhtenäisyys ja ”talvisodan ihme” on porvariston propagandan kulmakivä. Suomen porvarillisen valtion sisin olemus ei ole kuitenkaan muuttunut mihinkään – se on edelleen verinen, riistävä lahtarivaltio, joka tänä päivänä ylläpitää vakauttaan lihottamalla työväenluokan ylimpiä kerroksia riistämällä sorrettuja kansakuntia.

Opportunismi alkoi välittömästi vallankumouksen jälkeen väittää, että oli väärin taistella, että oli väärin kapinoida, ja kuinka se onkaan iskostanut tämän väitetyn totuudensa suomalaisen työväenluokan mieliin pettämällä kerta toisensa jälkeen sen taistelun. Tänään SDP valmistautuu astumaan jälleen hallitukseen. Puheistaan huolimatta se ylläpitää porvariston talouspolitiikan suurta linjaa: lisää leikkauksia, lisää työläisten vastaisia toimia, lisää militarisaatiota.

Imperialistisen järjestelmän epävakaus lisääntyy voimakkaasti jenkki-imperialismin pyrkiessä ruokkimaan suuryritystensä ja keinottelijoidensa pohjatonta ahneutta, ylläpitääkseen maailmanherruuttaan ja talouttaan, joka osoittaa kasvavissa määrin mätänemisen merkkejä sen kasvun perustuessa voimakkaasti pelkkään keinotteluun ja maailman enemmistön orjuuttamiseen. Suomalainen imperialismi pyrkii luovimaan epätoivoisesti tässä tilanteessa, hirttäen jälleen kohtalonsa vahvimmaksi katsomaansa imperialistiseen valtaan. Se on aseteollisuuden monopoleineen eräs innokkaimmista imperialistisen asevarustelun puolestapuhujista, vaikka se joutuukin kasvattamaan voimakkaasti oman työväenluokkansa riistoa ja alasajamaan ”hyvinvointivaltionsa”, jonka se loi myönnytyksenä työläisten taistelulle ja sitä kahlitsemaan. Tämä hallitus on tehnyt kiihtyvään tahtiin useita työläisten vastaisia toimia, paisuttaen työttömyyttä kasvattaen näin siis työssä olevien työläisten riistoa, helpottaen irtisanomista, rajoittaen lakko-oikeutta. Kaiken tämän ovat vanhat ammattiyhdistykset ja väitetyt ”vasemmistopuolueet” antaneet tapahtua. Ja kun ne ovat olleet vallassa, on myöskin tehty työläisten vastaista politiikkaa. Mikään ei ole muuttunut vuosikymmeniin!

Tässä tilanteessa, imperialistisen maailmansodan uhan leijuessa ilmassa, me vallankumoukselliset emme pelkää. Siitä sekasorrosta, jonka maailmansota aiheutti puhjettuaan vuonna 1914, nousi Neuvostoliitto, ja Venäjän vallankumouksen tuulten puhaltaessa myös meidän maassamme proletariaatti nousi sen tähänasteisen historian suurimpaan urotekoon. Me emme siis pelkää sekasortoa – se kutsuu meitä tarttumaan lujemmin tehtäviimme, jotta olisimme mahdollisimman hyvin valmistautuneita suurten historiallisten taistelujen kutsuessa.

Vallankumouksellisena joukkojärjestönä toteamme, että tästä syystä tarvitsemme vallankumouksellisen liikkeen, joka nousee taisteluun vallan ottamiseksi työläisten käsiin, palvellen nykyhetkessä Suomen Kommunistisen Puolueen rekonstituutiota. Tänä päivänä Suomi on imperialistinen valtio, jossa elämme maailman enemmistöön nähden kuvottavassa yltäkylläisyydessä. Mutta myös Suomessa on heitä, joiden keskuudessa kurjuus käy yhä raskaammaksi, jotka ovat valmiita kapinoimaan. He ovat tyytymättömiä, mutta vielä näkyvissä ei ole vaihtoehtoa. Meidän täytyy rakentaa liike, joka pystyy osoittamaan tämän vaihtoehdon, jonka perspektiivinä tavoittaa mitä laajimmatkin joukot. Meidän on tuettava imperialismin vastaista taistelua kaikkialla, koska imperialistisen rosvouksen avulla on myös maassamme mahdollista ylläpitää illuusiota porvariston ja työläisten etujen yhteneväisyydestä.

Vallankumous ei ole yksinkertainen prosessi, eikä sitä voida toteuttaa, mikäli ei nähdä selvästi kulloisenkin hetken konkreettisia poliittisia tarpeita, mikäli ei seurata tietoisesti oikeaa politiikkaa. On edettävä määrätietoisesti ja rohkeasti, aina poliittiset tavoitteemme mielessä pitäen, luottaen vallankumoukseen ja omiin voimiimme, luottaen siihen, että elämme uusien vallankumousten aikakautta, jolloin tilanne voi mullistua hetkessä.

Suomen Kommunistisen Puolueen perustava kokous kirjoitti kirjeessään Leninille:

”Vuosi sitten Te olitte meidän maassamme maanpaossa, nyt me Teidän luonanne. Te olitte luonamme Venäjän porvariston väkivallan ajamana, joka silloin Väliaikaisen Hallituksen diktatuurin kautta ahdisti Venäjän taistelevaa köyhälistöä. Meidät on nyt Venäjälle ajanut Suomen ja Saksan liittoutuneen porvariston väkivalta, joka paraikaa verisimmän sotilasdiktatuurin kautta kuristaa Suomen ja Saksan köyhälistöä.

Me emme vuosi sitten jaksaneet uskoa, että Venäjällä tulee todellinen köyhälistön vallankumous jo sota-aikana. Me luulimme: ensin rauha, sitten vallankumous. Te, toveri Lenin, sanoitte silloin syvällä luottamuksella: ensin vallankumous, sitten rauha.

Ja Te toimitte päättäväisesti tämän luottamuksenne mukaan. Kun syksy tuli, Te riensitte Helsingistä Viipuriin ja Viipurista Pietariin. Me lähetimme Teille mieskohtaisia terveisiä: Olkaa varovainen — Kerenski uhkaa henkeänne! Te ette varotuksistamme piitanneet, sillä Teistä oli silloin aika rohkeasti hyökätä ja nostattaa köyhälistö vallankumoukseen.

Venäjän köyhälistö nousi. Lokakuussa se syöksi maahan sekä porvariston vallanpitäjät että niiden kätyreinä olleet sosialistit ja otti kaiken vallan omiin käsiinsä.”

Alas lahtarivaltio! Eespäin vallankumouksellisen liikkeen rakentamisessa!

Ikuinen kunnia vuoden 1918 luokkasankareille!

Kaikki ilman valtaa on illuusiota!

Eläköön marxismi-leninismi-maoismi!

Punainen Toiminta,

27. tammikuuta 2026