Reputation and Trust Analytics mittasi vuonna 2026 ensimmäisen kerran Suomen poliittisten puolueiden maineen, ja tutkimuksessa johon vastasi 2543 suomalaista kävi ilmi, että kansan silmissä puolueiden maine on pohjamudissa.
Reputation and Trust Analytics-tutkimuskeskuksen mukaan puolueiden mainekato kertoo ”yhteiskunnallisen keskustelun kriisistä”, mutta todellisuudessa kyseessä on porvarillisen demokratian kriisi, jonka yksi oire tämä on. Tutkimuksen mukaan puolueiden maine ei kerro niiden kannatuksesta, vaan siitä miltä ne näyttäytyvät koko kansan silmissä, ja yksikään puolue ei yllä mairitteleviin lukemiin. Joukot hylkäävät siis porvarilliset puolueet.
Porvarillisen demokratian kriisi näkyy eduskunnan salissa riitelynä, poliitikkojen identiteetin pönkittämisenä ja politiikan tekemisen mahdottomuutena. Esimerkiksi viime viikolla eduskunta ajautui riitoihin järjestöjen rahoituskiistasta, jonka julkilausuttu syy oli järjestörahoituksen kriteerien uudelleenamäärittely. Todellisuudessa ”kriisissä” oli kyse Perussuomalaisten ministerin Wille Rydmanin ja pääministeri Petteri Orpon välisestä arvovaltaristiriidasta, Kokoomus ja Orpo kokivat, että Rydman ja Perussuomalaiset astuivat heidän varpailleen, Perussuomalaiset puolestaan pyrkii kosiskelemaan äänestäjiä pyrkimällä näyttäytymään ”oppositiopuolueena”. Eduskunta ja sen kansanedustajat päätyvät tuon tuosta riitelemään merkityksettömistä asioista kansan kustannuksella, joka kärsii muun muassa laajimmasta työttömyydestä koko 2000 -luvulla. Suomen työttömyysaste on tällä hetkellä 12,7 % ja työttömiä työikäisiä on 376 000.
Lähiaikoina toinenkin eduskunnan ”kohu” joka on noussut uutiskynnyksen yli on Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran osallistuminen Erikoisjoukot tosi-tv ohjelmaan, joka on aiheuttanut poissaoloja kansanedustajan tehtävistä. Oikeutettua onkin kysyä, mitä merkitystä on sellaisella työllä, jota ei tarvitse tehdä?
Kansanedustajien poissaolot ovat kestoaihe poliittisissa uutisissa, ja kansanedustajat ravaavat tosi-tv ohjelmissa pönkittämässä omaa egoaan ja keräämässä sosiaalisen median seuraajia valmistautuen tuleviin vaaleihin, jättäen politiikan taka-alalle. Vaalien ja koko porvarillisen edustuksellisen demokratian idea on valita kansanedustaja tekemään politiikkaa, ja jos tämä ei toteudu, voidaanko enää puhua porvarillisen demokratian toteutumisesta? Vaaleissa menestyäkseen poliitikkojen on yhä enemmän tultava julkkiksiksi, vedottava joukkoihin kaikella muulla, paitsi politiikalla, sillä niillä ei ole mitään todellista ratkaisua joukkojen ongelmiin.
Porvariston on yhä vaikeampi tehdä poliittisia päätöksiä maailmantilanteen kärjistyessä ympärillä. Suomessa porvarillisen demokratian kriisi kärjistyy entisestään, sillä noin vuoden kuluttua järjestetään eduskuntavaalit. Vaalikamppailu porvarillisten puolueiden välillä on jo alkanut, ja viimeinenkin murunen politiikan tekemisestä on vaihtunut kansanedustajien individualistiseen mustamaalaamiseen ja eduskuntasalissa lapsenomaiseen riitelyyn. Työväenluokalla ei ole mitään illuusioita parlamentarismista, mikä näkyy puolueiden maineessa. Se, mistä sen on vakuututtava, on yhteiskunnan vallankumouksellisen uudistamisen mahdollisuus.
