Kansaan kohdistuvaa vakoilua yritetään lisätä. Euroopan komission asiantuntijaryhmä on ehdottanut “lasten suojelemiseen” vedoten, että sosiaalisen median käyttämiseen vaadittaisiin jatkossa pakollista tunnistautumista, eräänlaista internetin passia. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen käsitteli ehdotusta puheessaan unionin tilasta 16.9. Aloitteen todellinen merkitys on se, että hallitsevat luokat pystyisivät helpommin vakoilemaan ihmisiä, seuraamaan, ketkä kansalaiset tukevat ‘vääriä’ ajatuksia internetissä.
Asiaa käsiteltiin 17.9. Ylen Politiikkaradiossa, jossa vieraina olivat Mika Aaltola (Kok.), Maria Guzenina (Sdp) ja Merja Kyllönen (Vas.). Vaikka ovatkin eri puolueista, kaikki nuo suomalaisen imperialismin edustajat olivat täysin yksimielisiä sen suhteen, että aloitetta nettivakoilun lisäämiseksi täytyy tukea ja vetosivat internetin lapsille aiheuttamiin mielenterveysongelmiin. Hallitseva luokka osoittaa tuhansin eri teoin, leikkauksilla, kurjistamisella, poliisiväkivallalla ja muulla sorrolla, ettei sitä kiinnosta nuorten tai lasten pärjääminen pätkääkään, ja lisäksi internetin haitallinen ja rappiollinen sisältö on hallitsevan luokan itsensä tuottamaa. Internet on täynnä kaupallista roskaa ja porvarillista ideologiaa ilmaisevia kauheuksia, sillä imperialismi on muovannut sen omaksi kuvakseen, ja se voidaan puhdistaa vain taistelemalla imperialismia vastaan ja murskaamalla imperialismi.
Aaltola kuitenkin lepytteli, että uudistuksesta huolimatta “toki ei kannata rakentaa järjestelmää, jossa kaikkien viestit skannataan. Se olisi hullu ajatus”, vaikka todellisuudessa imperialistit toteuttavat sitäkin yhä enemmän. Esim. Dem Volke Dienen on uutisoinut viimeaikaisesta kehityksestä tähän liittyen.
Yrittäen esiintyä kansan puolustajina suuryhtiöltä imperialistipoliitikot käyttivät halpoja demagogisia temppuja. Von der Leyen sanoi mm., että ”me määräämme, eivät teknojätit”, ja että EU on “ottanut niskalenkin teknojäteistä”. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Porvaripoliitikot palvelevat suurpääomaa kuten teknojättejä. Suomalaiset poliitikot Politiikkaradiossa käyttivät samanlaisia sanankäänteitä, väittäen, että “olemme olleet liian arkoja taistelemaan tech-jättejä vastaan”, “ollaan pelätty, tuleeko meille siitä sanktioita, jos laitamme jenkki-jätit kuriin”.
Vakoilun lisääntyminen on jälleen yksi esimerkki siitä, miten rappeutuva porvaristo kääntyy omia ‘vapauden’ ja ‘demokratian’ ihanteitaan vastaan. Aaltola totesi, että “meillä ei voi olla totaalisen vapauden yhteiskuntaa” kun taas Guzenina vaati “netin villin lännen suitsimista” ja ilmoitti pelkäävänsä “että tästä tulee keskustelu yksityisyyden suojasta”, jonka “pienestäkin raapaisemisesta” tulee hänen mielestään aivan liian suurta kritiikkiä. Kuvaavaa Suomen ‘demokraattisen’ (todellisuudessa alati kohti fasismia kulkevan) porvariston ideologisesta vararikosta on sekin, että kyseiset poliitikot ylistivät useaan otteeseen sitä, miten sosiali-imperialistinen Kiina sensuroi ja kontrolloi internettiä, ja siten muka “suojelee omia kansalaisiaan”.
Taantumus vaatii lisää internetin käyttäjiin kohdistuvaa seurantaa ja vakoilua