16.–17. kesäkuuta pidettiin Alexander Stubbin isännöimä jokavuotinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus Kultarannassa. Teemaksi oli määritelty ”Muuttuva maailmanjärjestys – vanha ja uusi maailma kohtaavat”. Keskusteluissa käytiin julkista keskustelua Suomen ulkopoliittisen linjan kirkastamiseksi, ja Lähi-idän tämänhetkinen tilanne oli paljon esillä.
Melkoisesti huomiota sai Yhdysvallat. ”Isukki” Trump on uhannut ja kiristänyt eurooppalaisia imperialisteja ”Amerikka ensin” -retoriikallaan, mikä on saanut eurooppalaiset imperialistit lankeamaan polvilleen, ja Naton hollantilainen pääsihteeri Rutte on jopa ansainnut oikeutetun pilkkanimen: ”imarteluvoimien ylipäällikkö”. Harmistunut Stubb toivoo Trumpia “läheiseen yhteistyöhön eurooppalaisten kumppaniensa kanssa” eli luopumaan ”Amerikka ensin” -politiikasta. Lisäksi Stubb puhui Yhdysvaltojen arvojen eriävän Suomen arvoista, käytännössä ilmaisten suomalaisen imperialismin närkästyksen Yhdysvaltojen ja Venäjän välistä vehkeilyä kohtaan, mikä näkyy esimerkiksi Trumpin ja Putinin diilinä Ukrainasta ja Syyriasta.
Suomalainen imperialismi joutuu hakemaan jenkki-imperialismilta turvaa venäläistä imperialismia vastaan, mutta se kärsii ja valittaa yllä mainitusta vehkeilystä, joka vähät välittää suomalaisen imperialismin eduista. Tästä syystä myös keskusteluissa oli havaittavissa tuttua haikailua eurooppalaisten imperialistien – Saksan – aseman kasvusta: Venäjän kanssa vehkeileviin Yhdysvaltoihin ei voida luottaa, joten pyritään edistämään Saksan voimistumista.
Toinen Stubbin johtoajatus on, että ”globaali etelä” on avainasemassa Venäjän kukistamisessa. Hänen ”arvopohjaisen realisminsa” mukaan niille “ei tulisi saarnata Suomen arvoja”, vaan “koskettaa heille tärkeitä kysymyksiä”; näin se saataisiin mukaan ”globaalin lännen” rintamaan Venäjää vastaan. Tämä toimii verhona imperialistien väliselle kilpailulle sorretuista kansakunnista.
Stubbin toiminta on kuitenkin täysin tekopyhää, ja hän on kyvytön noudattamaan edes itse muotoilemiaan omia ”periaatteitaan”. Hän yrittää maanitella sorrettuja kansakuntia tuomitsemaan Venäjän rikollisen sodan Ukrainassa, mutta samalla siunaa USA:n ja Israelin laittomuudet Lähi-idässä: Gazassa, Iranissa jne.
Porvariston arvio tämän vuoden Kultaranta-keskusteluista on jakaantunut. Iltalehdessä todettiin, että suomalaisella imperialismilla on vaikeuksia, mutta se ottaa vahvasti kantaa Stubbin ja Suomen nykyisen linjan puolesta. Helsingin Sanomissa puolestaan todettiin määriteltyjen tavoitteiden olevan hyviä, mutta arvosteltiin keinojen puutetta näiden päämäärien toteuttamiseksi; lohdutuksena se myöntää, että helppoja ratkaisuja ei olekaan.
Tämä juuri onkin suomalaisen imperialismin ulkopolitiikan ongelma: se esittää etujen ajamiseksi selkeän ja perustellun tavoitteen, mutta ”arvopohjainen realismi” kompastuu poliittiseen realismiin keinoissa.
