Porvariston petollisen optimistisesta uutisoinnista huolimatta nykyiset talouden suuntaviivat osoittavat vain yhä synkempään suuntaan.
Yle kirjoittaa, että reaalipalkkojen nousun myötä ostovoima kasvaisi – toki ”pikkuhiljaa” ja ”lähivuosina tuntuvastikin”. Olemme kuitenkin jo aikaisemmin kirjoittaneet siitä, miten reaalipalkat ovat polkeneet paikoillaan jo 16 vuoden ajan.
Myös kauniit sanat ”hienoisesta talouskasvusta”, joka ”voisi enteillä hyvää”, menevät todellisuutta vastaan: työttömyys on kasvussa, yrityksillä menee entistä huonommin ja yleistä epävarmuutta on ilmassa. Todellisuus on siis se, että riisto kiristyy ja joukkojen olot kurjistuvat.
Riiston kiristymisestä johtuen työläisillä ei ole yhtä paljon varaa markkinoille työnnettyihin tuotteisiin, mikä taas ilmenee konkurssien muodossa. Kun viime vuonna vastaavana ajankohtana 47 000 yrityksellä oli maksuhäiriöitä, nyt luku on 52 000. Yhtä lailla kun viime vuonna 1600 yritystä oli samaan ajankohtaan mennessä asetettu konkurssiin, luku on nyt noin 1700 yritystä.
Edelleen konkurssit merkitsevät pääoman tuhoutumista ja uudelleenjakamista. Kriisi ei luonnollisesti vaikuta yhtä dramaattisesti monopoleihin, mikä edistää niiden yhä suurempaa keskittymistä.
Samalla, työttömyysasteen kasvun ohella myös työttömyysjaksojen pituudet ovat ennätyksellisiä. Huhti–kesäkuussa työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,2 prosenttia, kun viime vuonna vastaavaan aikaan aste oli 9,3 prosenttia. Toukokuussa työttömän työnhakijan keskimääräinen työnhakuaika oli 70 viikkoa, mikä on korkein lukema vuoteen 2007 ulottuvassa tilastohistoriassa.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen suhdanneindeksin mukaan suurimmalla osalla yksityisestä sektorista on nähtävissä työpaikkojen vähenemistä. Kaikilla Suomen alueilla työläismäärä väheni kesäkuussa 2,1 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Etenkin naisvaltaisilla terveys- ja sosiaalipalvelualalla sekä majoitus- ja ravitsemisalalla työläisten on vähentynyt ja työttömyyden uhka kasvanut. Porvarillinenkin media on huomauttanut, ettei työttömyydessä ole kyse haluttomuudesta työskennellä, vaan siitä, ettei töitä ole samoissa määrin tarjolla.
Teoksessa ”Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi” Engels kirjoittaa seuraavasti:
”Suurteollisuuden valtava laajentumisvoima, johon verraten kaasujen laajentumiskyky on lastenleikkiä, astuu nyt eteemme kaikkea vastusta uhmaavana laadullisen ja määrällisen laajentumisen tarpeena. Tuon vastuksen muodostaa suurteollisuuden tuotteiden kulutus, menekki ja markkinat. Mutta markkinain kykyä laajentua ulospäin ja voimaperäistyä hallitsevat lähinnä aivan toiset, paljon lievemmin vaikuttavat lait. Markkinain laajeneminen ei voi käydä yhtä jalkaa tuotannon laajenemisen kanssa. Yhteentörmäys käy väistämättömäksi, ja koska se ei voi tuoda mitään ratkaisua, niin kauan kuin se ei räjäytä rikki koko kapitalistista tuotantotapaa, niin se muodostuu kausittain toistuvaksi. Kapitalistinen tuotanto luo uuden ‘noidutun kehän’.”
Kuten Engels selittää, nykyinen kriisi on vain ilmentymää siitä, että kapitalistisen tuotannon on välttämättä ja leppymättä kiihdytettävä tuotantoaan – vain näin se pysyy mukana kilpailussa. Kuitenkin, koska tämä edellyttää riiston kiihdyttämistä, joukoilla ei ole varaa kaikkiin markkinoille työnnettyihin tuotteisiin. Vallitsee tuotannon anarkia, joka johtaa suuriin määriin ylijäämää. Näissä oloissa tuotanto jämähtää paikoilleen ja työläisiä lähetetään sankoin joukoin kilometritehtaalle; nämä työttömät joukot puolestaan ovat omiaan kiristämään työläisten välistä kilpailua ja edelleen porvariston harjoittamaa riistoa.
