Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
29. elokuuta 1918 kunniakas Suomen Kommunistinen Puolue perustettiin Moskovassa verisen valkoisen terrorin riehuessa maassamme. Useat tuhannet työläiset ja vallankumoukselliset viruivat keskitysleireillä, kymmenet tuhannet oli haudattu joukkohautoihin. Tästä huolimatta suomalaiset kommunistit tarttuivat vallankumoukselliseen optimismiin ja julistivat:
”Suomessa on tällä hetkellä porvarillinen lahtarivalta voitolla. Verisellä terrorilla on porvaristo koettanut tukahuttaa työväen vapauspyrkimykset. Tuhansien toveriemme veri huutaa kostoa. Kymmenet tuhannet orvot ja lesket nääntyessään nälkään kiroovat sortajaansa – tuskalla odottavat vapautumisen hetkeä.
Työväen voima on tällä hetkellä hirveän luokkasorron alaisena, vaan voitettuna, murrettuna se ei ole.
Se on uudestaan nouseva.
Kovan kokemuksen kouluuttamana on se lahtariterrorinkin kahleet murtava.
Porvaristo jo pelkää sitä. Kaikki voimansa ja pirullisen taitonsa se käyttää välttääkseen lähestyvää tilintekopäivää.
Suomen työväestön on tarkoin harkittava tekonsa, antamatta viekotella itsensä ennenaikaisiin ja varomattomiin tekoihin, jotka vain heikentäisivät sen joukkovoimaa. Sen sijaan on työväen koottava ja järjestettävä kaikki voimansa lähestyvää viimeistä, ratkaisevaa taistelua varten.
Vaviskoot vallassa olevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä.
Köyhälistöllä ei ole menetettävänä muuta kuin kahleensa.”
He saattoivat sanoa tämän, sillä he näkivät selvästi, että porvariston voitto oli vain väliaikainen, ja kohta jo veren kastelemasta maasta versoisi uusi, yhä voimakkaampi vallankumouksen aalto. Joukot tekevät historiaa; yksilö voidaan tuhota, jopa kokonaisia kansanmurhia voidaan panna täytäntöön, mutta samalla tämä epäoikeutettu, riiston ja sorron ylläpitämiseen tarkoitettu väkivalta synnyttää aina yhä voimakkaamman kansan kapinan. Niin kauan, kun jäljellä on yksikin kommunisti, hän voi alkaa kaiken alusta.
Suomalaiset kommunistit saattoivat vuonna 1918 sanoa näin, koska he näkivät selvästi, että imperialismi on kuollutta, mätää kapitalismia, joka teutaroi kuolintuskissaan vain pitkittääkseen niitä. Näistä kuolintuskista ilmauksena ovat ne hyökkäykset ja kasvava verenvuodatus, jota se kohdistaa proletariaattiin ja maailman kansoihin. Imperialistit ovat siis yhtäältä todellisia rautatiikereitä, jotka voivat ahmia ihmisiä, mutta sisimmältä olemukseltaan ne ovat paperitiikereitä, jotka edustavat vanhaa, mätää yhteiskuntaa.
Tämän osoittaa todeksi Palestiinan kansan sankarillinen vastarinta keskellä julmaa kansanmurhaa; sen osoittaa todeksi Intian Kommunistisen Puolueen (maolaisen) pääsihteeri toveri Basaravajin murha, joka on saanut joukot niin Intiassa kuin ympäri maailman tukemaan yhä voimakkaammin kansansotaa; sen osoittaa todeksi puheenjohtaja Gonzalo, joka ei koskaan antautunut ja jonka julmasta vankeudesta ja murhasta huolimatta maoismi marssii yhä voitokkaammin eteenpäin maailmassa ja Perun Kommunistinen Puolue etenee yleisen uudelleenorganisoitumisen prosessissaan käyden kansansotaa.
Tämä ymmärrys joukoista maailmanhistorian eteenpäin ajavana voimana on täysin päinvastainen porvariston käsitykselle; porvaristo korostaa yksinäisiä sankareita maailmanhistorian eteenpäin ajavana voimana, häivyttäen täysin sen yhteiskunnallisen kontekstin, jossa nämä ”nerot” nousivat, häivyttäen täysin joukkojen toimet, heidän vuodattamansa hien ja veren. Individualismi vastaa yksityisomistusta, joka on ristiriidassa yhteiskunnallisen tuotannon kanssa, ja täten se on mätää.
Puolueemme syntyi vuoden 1918 työväenvallankumouksen kokemuksista. Oli tarpeen tehdä jyrkkä ero vanhaan sosialidemokraattiseen puolueeseen, joka ei vastannut vallankumouksen tarpeita. Pääsyy sille, miksi vallankumous epäonnistui noissa loistavissa oloissa, jotka vallitsivat maassamme yhteydessä kansainväliseen kontekstiin, löytyvät sosialidemokraattisen puolueen sisältä. Joukot halusivat käydä vallankumoukseen seuraten veljiänsä ja sisariansa Venäjällä, porvariston valta oli heikkoa ja järjestäytymätöntä tsaarinvallan kaaduttua. Toveri Stalin kehotti suomalaisia vallankumouksellisia käymään vallankumoukseen sanoen: ”Rohkeutta, rohkeutta ja vielä kerran rohkeutta.” Puolue kuitenkin aikaili johtuen vasemmiston heikkoudesta ja oikeiston ajamista legaalisuusharhoista, johtaen siihen, että puolue menetti aloitteen ja irtautui joukoista.
Vahvistamme, että ilman kommunistisen puolueen johtoa joukkojen kapina tulee lyödyksi, oli se kuinka oikeutettua ja uhrautuvaista tahansa, ja toisaalta, ilman lujaa joukkoihin nojautumista puolue yksin ei voi saavuttaa mitään.
Suomen Kommunistisen Puolueen sanat siitä, että vallankumous tulee vielä nousemaan uudelleen, olivat ja ovat edelleen tosia. Katsomalla maailman tilannetta voimme nähdä tämän selvästi; näemme voimakkaiden anti-imperialististen kansan taistelujen kehittyvän kaikkialla. Näemme, kuinka vallankumouksellinen liike kehittyy yhä voimakkaammin useissa eri maissa, kuinka proletariaatti ja sorretut kansat ja kansakunnat vaativat kasvavissa määrin vapauttaan, kuinka yhä laajemmat joukot myös imperialistisissa maissa tarttuvat imperialismin vastaisiin tunnuksiin erityisesti Palestiinan kansan sankarillisen kansallisen vastarinnan vaikutuksesta. Kansansodat Intiassa, Perussa, Turkissa ja Filippiineillä iskevät lujasti imperialismia vastaan ja innoittavat vallankumouksellisia tarttumaan tehtäviinsä kaikkialla maailmassa. Palestiinan kansan kansallinen vastarinta näennäisesti ylivoimaista vihollista vastaan innoittaa kansallisia vapautusliikkeitä kaikkialla maailmassa, osoittaa laajoille joukoille imperialismin todellisuuden sekä osoittaa todeksi sen, että sodassa ihmiset ratkaisevat, eivät aseet, osoittavat, että edes kansanmurha ei voi nujertaa sorrettujen joukkojen taistelua vapautensa puolesta. Näemme imperialismin ahdingon syvenevän, mikä heijastuu riiston kasvattamisena, porvarillisten ihanteiden ja lakien kasvavana kiistämisenä, lisääntyvinä sotina erityisesti sorrettuja kansakuntia vastaan ja kiihtyvinä sotavalmisteluina muita imperialisteja vastaan.
Syy sille, miksi vallankumous ei tuolloin lopulta marssinut voitokkaasti eteenpäin Suomessa, johtui siitä, että vasemmisto jäi heikoksi kommunistisen puolueen sisällä eikä vanhan sosialidemokraattisen puolueen jäänteitä koskaan kitketty juurineen. Nämä jäänteet näyttäytyivät erityisesti legaalisuusharhoina – jotka jo vuonna 1918 olivat olleet vallankumoukselle tuhoisia. Tämä heikensi puolueen taistelukykyä fasismin oloissa ja antoi maaperän revisionismin kasvulle. Toisen imperialistisen maailmansodan jälkeen puolue ei tarttunut tehtäviinsä uudessa tilanteessa vaan juuttui taistelemaan edellistä sotaa, menettäen aloitteen. Lopulta vuonna 1957, Hruštšovin revisionistikoplan kaapattua vallan Neuvostoliitossa vuonna 1956, puolue hyväksyi uuden, revisionistisen ohjelman ja revisionismin myötä kapituloitui vallankumouksesta. Yhä tänä päivänä tämän petturuuden tulee täyttää meidät vallankumoukselliset mitä suurimmalla luokkavihalla. Se osoittaa todeksi, että jotta kommunistinen puolue voi johtaa vallankumousta, on sen lakaistava pois tämä jättiläismäinen roskakasa.
Revisionismi ja opportunismi ovat päävaara vallankumoukselle. Yhtäältä ennen vallankumouksen voittoa porvarillinen vaikutus, joka kumpuaa vanhasta yhteiskunnasta, on voimakasta myös puolueen riveissä, ellei sitä tietoisesti ja ankarasti kitketä kahden linjan taistelun kautta, mutta myös edelleen sosialismissa porvaristo pyrkii palaamaan valtaan ja puolueen riveistä nousee porvarillisia elementtejä, jotka pyrkivät revisionismia käyttäen palauttamaan kapitalismin. Nämä elementit eivät julista itseään revisionisteiksi; ne eivät alkuun kiistä marxilaisuutta avoimesti, vaan tekevät sen piilotetusti, piiloutuen ”marxilaisuuden” taakse ja salakuljettavat puolueen sisälle porvarillista ideologiaa. Puolueemme tapauksessa oikeisto kylvi hämmennystä vallankumouksen tiestä ennen, kuin puolueesta tuli revisionistinen, ja vuoden 1957 jälkeen se alkoi levittää Hruštšovin ”rauhanomaisen siirtymän” teesiä. Varoittavia esimerkkejä löytyy useita – merkittävimpiä ovat Neuvostoliiton ja Kiinan kokemukset, ja lähihistoriasta esimerkiksi Prachandan petturuus Nepalin kansansodalle. Maoismin mahtava ase sosialismissa tätä vastaan ovat proletaariset kulttuurivallankumoukset, joiden kautta porvariston ideologinen, rappeuttava vaikutus tulee lopulta murskatuksi. Myös tämän päivän vallankumouksellisten on opittava puolueemme kokemuksista sekä Kiinan suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen kokemuksista ja käytävä kiivaaseen ideologiseen taisteluun maoismin puolesta revisionismia vastaan omissa riveissään, oppien tunnistamaan ja murskaamaan tämän porvarillisen vaikutuksen.
Tänä päivänä meidän on jälleen tartuttava lujasti puolueemme vuonna 1918 julistamaan vallankumoukselliseen optimismiin, joka perustuu lujasti proletaariseen maailmankatsomukseen, joka on taistelun filosofiaa ja näkee joukot maailmanhistoriaa eteenpäin vievänä voimana. Puolueemme perustamisen päivistä luokkamme on saanut arvokasta taistelukokemusta ja tänä päivänä sillä on käsissään voitokas ase, ideologiamme marxismi-leninismi-maoismi, pääasiassa maoismi, puheenjohtaja Gonzalon universaalisti pätevät kontribuutiot. On siis vallankumouksellisten velvollisuus tarttua lujasti maoismiin taistelussa revisionismia vastaan, Suomen Kommunistisen Puolueen rekonstituoimiseksi, jotta se voi johtaa joukkojen taistelua tässä maailmantilanteessa, joka on enemmän kuin suotuisa vallankumoukselle.
Rekonstituoikaa Suomen Kommunistinen Puolue!
Oppikaa puheenjohtaja Gonzalolta!
Kuolema revisionismille! Eläköön maoismi!
Punalipun toimituskunta,
29. elokuuta 2025
