Iran ja Yhdysvallat solmivat kaksiviikkoisen tulitaukosopimuksen 8. huhtikuuta. Sopimukseen kuuluu, että Yhdysvallat lopettaa iskunsa Irania vastaan ja Iran päästää öljykuljetukset kulkemaan Hormuzinsalmen läpi. 11. huhtikuuta Iranin ja Yhdysvaltain edustajien käymät keskustelut päättyivät tuloksettomana, johon vastauksena Yhdysvallat julisti estävänsä liikenteen Iranin satamiin.
Tulitauko seurasi Trumpin avoimen kansanmurhaisia uhkauksia siitä, että Yhdysvallat aikoo tuhota sivilisaation Iranissa. Se, että maailman ainoan hegemonisen supervallan pää avoimesti julistaa aikovansa toteuttaa sotarikoksia, kansanmurhan, kertoo imperialistisen järjestelmän rappiosta. Imperialistit eivät enää edes teeskentele, että millään muulla olisi väliä, kuin finanssipääoman intresseillä. Ne paljastavat itse oman luonteensa maailman kansojen verta hotkivina petoina. Samalla paljastuu myös niiden luonne paperitiikereinä pitkällä aikavälillä: Trump ei toteuttanut uhkaustaan vaan joutui perääntymään ja solmimaan tulitauon. Uhkausten alla Iranin kansa nöyryytti Yhdysvaltoja poliittisesti osoittamalla uhmakkuuttaan kerääntyen kaduille, silloille ja voimalaitosten ympärille.
Israel on jatkanut Libanonin pommittamista osana jenkki-imperialismin ”hajoita ja hallitse”- taktiikkaa. Pommitusten pahimpana päivänä 8. maaliskuuta 350 ihmistä kuoli. Iranin hallinto on torjunut yritykset lietsoa epäyhtenäisyyttä ja osoittanut tukea Libanonin kansalle ja sen kansallista vastarintaa johtavalle Hizbollahille. Se vaatii, että Libanon katsotaan osaksi tulitaukoa, ja tuki Libanonin kansalle sisältyi sen 10-kohtaisiin ehtoihin Yhdysvalloille. Iranin hallintoon kuuluva lähde on huomauttanut Al Jazeeralle, että neuvotteluissa Iran ei katso Israelia Yhdysvalloista erilliseksi osapuoleksi, ja on varoittanut 11. huhtikuuta yrityksistä esittää Israelin toimet erillisinä ja torjunut tilanteen, jossa Israelin toimet tuomittaisiin, mutta Yhdysvaltojen ei.
Yhdysvallat ei ole saavuttanut sotilaallisia tavoitteitaan Iranissa. Se ei ole onnistunut tavoitteissaan vallanvaihdosta. Iranin kansallinen vastarinta on osoittanut kykynsä vastustaa imperialistista aggressiota, ja sota on ollut sille sekä koko anti-imperialistiselle liikkeelle poliittinen voitto. Iranin kansanjoukot eivät tervehtineetkään ilolla Yhdysvaltojen pommeja, kuten se aluksi yritti väittää, eikä sen ja Israelin lietsomaa kansannousua tapahtunut. Yhdysvallat ei ole osoittanut voimaa vaan heikkoutta. Lisäksi sen toimet ovat syventäneet sen poliittista kriisiä, nostattaen joukkoja Yhdysvalloissa sodanvastaiseen liikkeeseen sekä kirvoittaen kritiikkiä myös sen porvariston sisältä sekä kärjistäen ristiriitoja suhteessa eurooppalaisiin imperialisteihin. Neuvotteluiden päättyminen nopeasti kertoo, että molemmat osapuolet ovat valmiita jatkamaan taistelua. Yhdysvalloille kuitenkin taistelun pitkittyminen on epäedullista, ja se pyrkiikin palaamaan neuvottelupöytään mahdollisimman nopeasti.
Vaikka muut imperialistit tuomitsivat Trumpin kansanmurhaiset lausunnot pintapuolisesti, niiden reaktiot jäivät sanahelinäksi de-eskalaatiosta ja diplomatiasta. Erityisesti venäläinen imperialismi ja kiinalainen sosiali-imperialismi pyrkivät esittämään itsensä ”lain ja järjestyksen” sekä rauhan puolustajina, vaikka myös ne toivovat eri tavoin kasvattavansa vaikutusvaltaansa Iranissa sekä maailmassa Yhdysvaltojen vastustamisen nimissä, ja vaikka ne vaativat de-eskalaatiota ja aggression kohteeksi joutuneen kapitulaatiota vihollisen edessä. On huomattava, että Yhdysvallat on yhä ainoa hegemoninen supervalta, ja sen heikkous ei merkitse, että Kiina tai Venäjä olisivat sitä vahvempia.
On huomattava, että myös ”pienet” imperialistit, kuten suomalainen imperialismi, ovat osallistuneet Iraniin kohdistuvan aggression oikeuttamiseen ja ne eivät ole yksiselitteisesti tuominneet sitä, vaikka niillä saattaakin olla ristiriitoja suurempien imperialistien kanssa. Nämä imperialistien väliset ristiriidat ovat huomattavissa esimerkiksi siitä, että myös Suomessa useat mediamonopolit kirjoittavat Yhdysvaltain tappiosta ja sen juuttumisesta mutaan Iranissa. Tämän ne tekevät kuitenkin nimenomaan porvarilliselta luokkakannalta.
Ulkoministeri Elina Valtonen ja presidentti Alexander Stubb vierailivat Washingtonissa 13. huhtikuuta. Heidän puheistaan ilmi tulee suomalaisen imperialismin kyyninen suhtautuminen.
Valtonen tapasi Yhdysvaltain Marco Rubion. Tapaamisen jälkeen hän kertoi medialle, että Nato on vahvempi kuin koskaan, vaikka Trump onkin uhonnut Yhdysvaltain lähtevän Natosta, koska useat eurooppalaiset jäsenet ja Kanada kiihdyttävät militarisaatiotaan. Suomalainen imperialismi katsoo Naton itselleen sopivaksi tavaksi edistää intressejään, ja se on kerta toisensa jälkeen puhunut militarisaation kiihdyttämisestä “Naton vahvistamiseksi”. Tämä johtuu siitä, että venäläisen imperialismin saarron ylläpitäminen on sille tärkeää.
Valtonen totesi, että Nato on “puolustusliitto”, mistä syystä sen ei tulisi osallistua aggressioon Irania vastaan. Hänen mukaansa kuitenkin yksittäiset Naton jäsenet voivat vapaasti lähteä mukaan ”Yhdysvaltain projektiin” esimerkiksi avaamalla omaa ilmatilaansa tai sallimalla sotilastukikohtiensa käytön.
Valtonen korosti, että Suomelle on tärkeää, että Iranista ei tule ydinasevaltaa. Lisäksi hän sanoi, että on tärkeää, että Hormuzinsalmi avataan liikenteelle niin pian kuin mahdollista. Stubb puolestaan puhui siitä, että Hormuzinsalmesta on tullut Iranin “ydinase”, jonka avulla se on niskan päällä neuvotteluissa.
Ei siis sanaakaan Yhdysvaltain ja Israelin laitonta ja kansanmurhaista aggressiota vastaan, päin vastoin, suomalainen imperialismi oikeuttaa aggression jatkamista.
Yhdysvallat on vaarassa jumittua pitkälliseen sotaan, joka ei olisi sen vaan kansallisen vapautusliikkeen eduksi Iranissa sekä sen lähialueilla. Iran on nöyryyttänyt sitä ottamalla Hormuzinsalmen haltuunsa, mistä syystä Yhdysvallat uhkailee nyt itse ottavansa sen haltuunsa. Yhdysvallat on juuttumassa mutaan Lähi-idässä. Tämä antaa vallankumouksellisille ja anti-imperialisteille mitä edullisimmat olosuhteet kehittää koko imperialistisen järjestelmän vastaista taistelua ja iskeä tuota mudassa teutaroivaa petoa kaikilta puolilta. Tilanne kutsuu siis proletaarisia vallankumouksellisia kaikkialla tarttumaan tehtäviinsä kommunististen puolueiden rekonstituution puolesta ja yhdistämään voimat kansallisen vapautusliikkeen ja kaikkien heidän, jotka taistelevat ja tekevät vastarintaa imperialismia vastaan, kanssa.
Puheenjohtaja Mao on opettanut meille:
”Aiheuttaa häiriöitä, epäonnistua, aiheuttaa taas häiriöitä, epäonnistua taas… tuhoonsa saakka; se on imperialistien ja kaikkien taantumuksellisten logiikka kautta maailman ollessaan tekemisissä kansan asian kanssa, eivätkä he koskaan toimi vastoin tätä logiikkaa. Tämä on marxilainen laki. Kun me sanomme, että »imperialismi on julma», me tarkoitamme, että sen luonne ei tule muuttumaan, että imperialistit eivät tule laskemaan teurastajanveitsiään, että he eivät muutu Buddhiksi ennen tuhoaan. Taistella, epäonnistua, taistella taas, epäonnistua taas… voittoonsa saakka; se on kansan logiikka, eikä kansakaan koskaan toimi vastoin tätä logiikkaa, Tämä on toinen marxilainen laki. Venäjän kansanvallankumous noudatti tätä lakia, ja Kiinan kansanvallankumous on noudattanut sitä.”
Imperialismi ei pysty korjaamaan itseään, eikä ole olemassa mitään ”pienempää pahaa”, mitään ”pienten imperialistien” ”ihmisystävällistä” imperialismia, sillä kaikki imperialistit taistelevat hegemoniasta finanssipääomansa voittojen maksimoimiseksi, ja ne seuraavat puheenjohtaja Maon luonnehtimaa logiikkaa. Maailman työläiset ja kansat eivät ole imperialismin uhreja vaan tulevaisuuden yhteiskunnan luojia. Proletaariset vallankumoukselliset eivät voi vaatia tasapainoa ja järjestystä, vaan heidän tulee mennä eteenpäin ja pitemmälle, sosialismiin, vastustaen imperialistista sotaa vallankumouksellisella sodalla, kuten Lenin opetti.
Tällä hetkellä Iranissa sorretun kansakunnan ja imperialismin välinen ristiriita on noussut pääasialliseksi. Tämä merkitsee, että välittömästi on karkotettava imperialistinen hyökkääjä ja yhdistettävä kaikki yhdistettävissä olevat voimat sitä vastaan. Vallanvaihto ilman vallankumousta merkitsisi vain sitä, että Iran, joka näyttelee roolia alueen anti-imperialistisessa taistelussa, vaihtaisi isäntää ja tulisi jenkki-imperialismin linnakkeeksi koko laajennetun Lähi-idän kansojen kansallista vapautustaistelua vastaan, mikä muuttaisi näin maailmanvallankumouksen dynamiikkaa. Iranilla, kuten kaikilla muilla maailman sorretuilla kansakunnilla, on oikeus puolustaa kansallista itsemääräämisoikeuttaan imperialistiselta aggressiolta kaikin keinoin, ja on vallankumouksellisten velvollisuus tukea tätä taistelua.
