Punalipun toimituskunta julkaisee tämän kirjoituksen, jossa käsitellään Suomen tulevia presidentinvaaleja luokkakantaisesta näkökulmasta.
Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
VAALIT, EI! VALLANKUMOUS, KYLLÄ!
Suomalaisen imperialismin porvariston diktatuuri on valitsemassa itselleen 13:tta valkoisen Suomen tasavallan presidenttiä, joka tulee toimimaan sen virallisena valtionpäänä, taantumuksellisten asevoimien ylipäällikkönä ja korporatiivisen sovinnon henkilöitymänä. Presidentin valitsemiseksi suoritetaan vaali, jonka ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on 28. tammikuuta ja toisen kierroksen 11. helmikuuta.
Suomessa tasavallan presidentti on erottamattomasti valkoisen Suomen instituutio. Presidentin virka perustettiin vuonna 1919 valkoisen terrorin riehuessa, eikä tehtävään ole koskaan kelpuutettu ketään, joka olisi tuominnut valkoisen terrorin. Pääasia tasavallan presidentissä on, että se toimii porvariston diktatuurin, valkoisen lahtarikomennon päänä.
Tuon tehtävänsä toteuttamisessa tasavallan presidentti on kehittynyt korporatiivisena sovinnon instituutiona, mikä tekee siitä erityisen häijyn ja petollisen. Presidentti näyttäytyy kärkevien ristiriitojen repimän yhteiskunnan yläpuolelle kohoavana paimenena, vaikka pitkän uran tehneenä poliitikkona presidentiksi valittava on mitä suurimmassa määrin osapuolena noissa ristiriidoissa. Tämän ”neutraalin” sovinnon nimissä presidentti pakottaa voimaan mitä ehdottomimman yksituumaisuuden eli konsensuksen, joka ei ainoastaan rajaa ulos vallankumouksellista proletariaattia, vaan myös kilpailevat porvarilliset kannat. Tämä rooli muodostuu sitä tärkeämmäksi, mitä enemmän eduskunnasta tulee kyvytön tekemään päätöksiä.
Muodostumassa olevien kommunistien kanta on vastustaa presidentti-instituutiota eräänä porvariston diktatuurin tärkeänä osana ja ulottaa johdonmukaisesti boikottikantansa myös presidentinvaaliin. Vaaliboikotti on aina olennaisesti taistelua revisionismia ja opportunismia vastaan, jotka lupailevat muutosta vallitsevan järjestelmän ja sen vaalien kautta. Presidentinvaalissa, jota myös jotkut muut puolueet tai järjestöt boikotoivat, ei riitä ainoastaan torjua vaaleihin osallistumista, vaan täytyy myös osoittaa kommunistisen vaaliboikotin ero muihin boikottikantoihin.
Osa opportunisteista on vakaasti oman ehdokkaansa takana: Anderssonin, Urpilaisen tai Haaviston. Riittää todeta, että kaikki noista ovat sillä kannalla, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään, mikä on sionistivaltion ja sen toimeenpaneman kansanmurhan oikeuttamista. Siten jo hyvin alkeellinen ja lavea anti-imperialistinen näkökanta kieltää kannattamasta yhtäkään ehdokasta. Lisäksi kullakin on enemmän tai vähemmän pitkä lista muita poliittisia syntejä, joita on tarpeetonta lähteä tässä asiakirjassa luettelemaan.
Kun jokainen opportunistien kannattama ehdokas on torjuttu, he tulevat julistamaan: pitää kuitenkin äänestää pienempää pahaa. Tämä on loputon suo, jossa vaihtoehdot muuttuvat kerta toisensa jälkeen huonommiksi, kun huonompikin vaihtoehto saa ääniä, koska vain sattuu olemaan ”pienempi paha”. Niinpä näissä vaaleissa se ”pienempi paha” hyväksyy mm. kansanmurhan palestiinalaisia vastaan. Kansanmurha ei koskaan ole ”pienempi paha”.
Kun sitten yhtäkään ehdokasta ei voi edes kohtuullisella omallatunnolla äänestää, edes ”pienemmän pahan” nimissä, jotkut opportunistit sanovat, että vika on ehdokkaissa. Tämä on itse asiassa peitelty järjestelmän puolustelu – vika ei ole järjestelmässä, vaan ehdokkaissa. Tällöin on kysyttävä: miten se järjestelmä on hyvä, jos kaikki yhdeksän ehdokasta ovat näin huonoja?
Lopulta opportunismin viimeinen puolustuslinja on: presidentistä tulisi luopua epädemokraattisena. Tämä näkökanta kumpuaa suoraan vanhasta ”demokratian laajentamisen” revisionistisesta ohjelmasta. Niin sanottu ”demokratian laajentaminen” (se on: porvarillisen demokratian laajentaminen) vallitsevan porvariston diktatuurin valtion oloissa on utopiaa, sillä vallitseva tendenssi on demokratiaa vastaan, vastaten imperialismin pitkälle edennyttä mätänemistä ja sitä, että vallankumous on päätendenssi maailmassa. ”Demokratian laajentaminen” ohjaa sopeutumaan alati taantumuksellisemmaksi muuttuvaan järjestelmään ja vetää pois taistelusta sen murskaamiseksi. Tämän demokraattisen vale-evankeliumin saarnaaminen on kehotus joukoille olla tarttumatta aseisiin vihollisen rynnistäessä päälle, se on joukkojen houkuttelua teuraaksi. Vaikka demokratia voisikin laajentua nykyisissä oloissa, se merkitsisi vain pörssien entistä suurempaa valtaa parlamentista ja valkoisen terrorin kiihtymistä, kuten Lenin on sanonut.
Yksikään ehdokkaista ei ole vaihtoehto, parempien ehdokkaiden saaminen ei ole vaihtoehto eikä presidentin korvaaminen toisella porvarillisella laitoksella ole vaihtoehto. Ainoa vaihtoehto on sosialistinen vallankumous: porvariston diktatuurin kukistaminen ja proletariaatin diktatuurin pystyttäminen. Siksi vallankumouksellisen proletariaatin päätunnus presidentinvaalissa on: Vaalit, ei! Vallankumous, kyllä!
Asettaen presidentinvaalin vastakohdaksi vallankumouksen, haluamme vahvistaa jälleen Suomen työväenvallankumouksen muuttumattomat ja yhä ajankohtaiset opetukset tehden horjumatta kunniaa punaisten luokkasankarien kalliille uhraukselle jatkamalla heidän taisteluaan.
Suomen työväenvallankumouksen opetukset tänään
Tammikuun 27. päivänä tulee kuluneeksi 106 vuotta siitä, kun Suomen työväenluokka tarttui aseelliseen vallankumoustaisteluun, perusti punaisen Suomen ja kävi rohkeaan ja veriseen kansalaissotaan valkolahtareita ja heidän saksalaisia imperialistisia herrojaan ja ruotsalaisia imperialistisia rikoskumppaneitaan vastaan.
Suomen Kommunistinen Puolue, jonka perustaminen oli Suomen työväenvallankumouksen tärkein saavutus, luetteli vallankumouksen tärkeimmät opetukset muuttumattomassa ja yhä ajankohtaisessa Perustamislausunnossaan:
”1. Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat ennen vallankumousta.”
Tänään aseellinen vallankumous tarkoittaa kansansotaa, joka on puheenjohtaja Maon löytämä kansainvälisen proletariaatin sotilaallinen teoria ja sen strategia vallankumouksen tekemiseksi. Torjumme revisionistisen vääristelyn kansansodasta talonpoikaissotana tai yksinomaan sissisotana. Kansansota Suomessa tarkoittaa proletariaatin nostamista aseisiin osa osalta, harppauksittain ja kasvavissa määrin käymällä yhä enemmän kansansotaa ja samalla pystyttäen tukialueet/uuden vallan kansansodan olemuksena. Maolaisen periaatteen mukaan ennen sotaa, kaiken on palveltava siihen valmistautumista, ja konkreettisesti meidän hetkessämme se tarkoittaa taistelua SKP:n rekonstituution puolesta kansansotaa varten.
”2. Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan vallankumouksen voitolle pääsyä on hyväksyttävää ja sellaista on tarmokkaasti ajettava — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.”
Lenin on opettanut, että vallankumouksen ehtona on leppymätön ja erottamaton taistelu imperialismia sekä revisionismia ja kaikkea opportunismia vastaan. Puheenjohtaja Mao on antanut luonnehdinnan meidän ajastamme: imperialismin päivä päivältä suurempi mädäntyminen samalla, kun vallankumouksesta on tullut päätendenssi. Revisionismi ja opportunismi lietsovat pessimismiä, tappiomielialaa ja antautumiskantaa yrittämällä esittää imperialismin elinvoimaisena ja yrittämällä kiistää vallankumouksen päätendenssinä. Vallankumouksellisen politiikan asemesta he tyrkyttävät mitä latteinta vaaliopportunismia. Muodostumassa olevien kommunistien on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava tätä, valaen uskoa luokkaan ja taistellen SKP:n rekonstituution puolesta vallankumouksen tekemiseksi.
”3. Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri, — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta eikä vallankumouksen kautta.”
Vallitsevan porvariston diktatuurin vastakohta ei ole ”demokratian laajentaminen”, jolla modernit revisionistit, SKP:n luopiot, halusivat toisen maailmansodan jälkeen korvata vallankumouksellisen opin proletariaatin diktatuurista. Sen sijaan vastakohtana on proletariaatin diktatuuri, joka voidaan valloittaa vain aseet kädessä kansansodan kautta murskaamalla porvariston diktatuurin byrokraattis-sotilaallinen koneisto ja pystyttämällä tilalle uusi, proletaarinen valtiokoneisto. Puheenjohtaja Mao tarttui marxilaisuuden puolustukseen, paljasti revisionistien kannat ja johti vasemmistoa kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä. Hän myös kehitti edelleen proletariaatin diktatuurin teoriaa muovaamalla proletaarisen kulttuurivallankumouksen vastauksena Leninin avaamaan kysymykseen luokkataistelun jatkumisesta sosialismissa.
”4. Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskuntajärjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako; — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta eikä ennen sitä pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.”
Tänään kuulee jälleen ”sosialismin” nimissä vaadittavan valtion väliintuloa talouselämään. Tässä ei ole mitään uutta. Toisen maailmansodan jälkeen SKP:n luopiot, modernit revisionistit, esittivät, että valtion tulisi ottaa suuryhtiöt valvontaansa tai omistukseensa asteittain ilman vallankumousta, mikä olisi taloudellisena puolena kapitalismin vähittäisessä muuttumisessa sosialismiksi. Puheenjohtaja Mao paljasti tämän tarkoittavan valtiomonopolistista kapitalismia, joka ei ole hitustakaan sosialistisempaa kuin ei-valtiolliseen monopoliin pohjaava kapitalismi, vaan merkitsee päinvastoin vain riiston kiristymistä. Lisäksi hän kehitti edelleen marxilaista poliittista taloustiedettä mm. sosialismin taloustieteen osalta.
”5. Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.”
Puheenjohtaja Maon kuoltua ja revisionistien kaapattua vallan Kiinassa Perun Kommunistinen Puolue tarttui puheenjohtaja Maon puolustamiseen, määritteli maoismin olevan marxilaisuuden uusi, kolmas ja korkeampi vaihe ja kohosi kansainvälisen kommunistisen liikkeen punaiseksi fraktioksi. Punaisena fraktiona se on yhdistynyt kommunististen periaatteiden ympärille niiden puhtaimmassa muodossa johtaakseen taistelua maailman kommunistien jälleenyhdistymisen puolesta. Puheenjohtaja Gonzalon vangitsemisen ja Keskuskomitean räjäyttämisen myötä PKP ei ole kuitenkaan voinut täyttää tehtäväänsä punaisena fraktiona, ja sen vuoksi tänään proletaaris-internationalistinen velvollisuus on taistella PKP:n yleisen uudelleenorganisoinnin puolesta, jotta se voi jälleen täyttää tehtäväänsä.
Noiden viiden kohdan kautta analysoiden Suomen työväenvallankumouksen pääopetus tälle päivälle on tarttua lujasti maoismiin taistelussa SKP:n rekonstituution puolesta. Perusasia maoismissa on valta, meidän tapauksessamme valta proletariaatin diktatuurille sosialistisessa vallankumouksessa, valta, joka valloitetaan Kommunistisen Puolueen johtamalla aseellisella taistelulla, se on kansansodalla. Tämä on täysin vastakkaista revisionistien esittämälle rauhanomaiselle, parlamentaariselle tielle, joka merkitsee Suomen työväenvallankumouksen opetusten kieltämistä.
Kehotamme kaikkia vallankumouksellisia ja muodostumassa olevian kommunisteja vastustamaan porvariston diktatuurin presidentinvaalia levittämällä boikottiaatetta joukkojen keskuudessa ja vaalimaan Suomen työväenvallankumouksen perintöä yhdistymällä maoismin alle taistelussa SKP:n rekonstituution puolesta.
Vaalit, ei! Vallankumous, kyllä!
Eläköön Suomen työväenvallankumous 106 vuotta!
Ikuinen kunnia vuoden 1918 luokkasankareille!
Eläköön 130 vuotta puheenjohtaja Maon syntymästä!
Yhdistykää maoismin alle taistelussa SKP:n rekonstituution puolesta!
Punalipun toimituskunta
tammikuu 2024
