Tuhoa Rafahissa Israelin iskettyä pakolaisleiriin. Lähde: Yle
Israelin vain kiihdyttäessä kansanmurhaista hyökkäystään Rafahiin, jonne se on pakottanut suurimman osan Gazan väestöstä, jotkin imperialistit ja niiden lakeijat ovat ottaneet esille Palestiinan valtion tunnustamisen yrittääkseen pestä veren käsistään. Norja, Espanja ja Irlanti tunnustivat Palestiinan valtion hiljattain. Palestiinan kansan kansallinen vastarinta on saavuttanut poliittisen ja moraalisen voiton, ja jatkaa sitkeästi aseellista vastarintaansa miehittäjää vastaan ja aiheuttaa jatkuvasti sille sotilaallisia tappioita sen teknisestä ylivoimasta huolimatta. Kaikkialla maailmassa kansat osoittavat solidaarisuuttaan ja tukeaan Palestiinan kansan taistelulle, ja imperialistit ovat tulleet perinpohjaisesti paljastetuiksi. Samalla miehittäjää ja imperialisteja palveleva petturimainen ”palestiinalaishallinto” on romahduksen partaalla.
Palestiinan valtion tunnustaminen tarkoittaa yleisesti kahden valtion mallin kannattamista ja Palestiinan tunnustamista vuoden 1967 rajoilla, eli Länsirantaan ja Gazaan jaettua Palestiinaa. Tämä jo itsessään tarkoittaa siis palestiinalaisten oikeuden omaan maahansa kieltämistä, Israelin laittoman miehityksen hyväksymistä ja Nakban unohtamista, sen vaatimista, että palestiinalaiset tyytyvät imperialistien tarjoamiin murusiin. Samalla jaettu Palestiina palvelee pyrkimystä pitää Palestiinan kansa epäyhtenäisenä.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart kuvaa osuvasti, mistä Palestiinan tunnustamisessa ja kahden valtion mallissa on kyse. Hän korostaa, että asialla on kiire, koska Fatahin johtama nk. ”palestiinalaishallinto” on historiallisen epäsuosittu ja romahduksen partaalla, sillä se on paljastanut itsensä petturina kansanmurhan edessä, vastustaen aseellista vastarintaa ja tehden yhteistyötä miehittäjän kanssa. Samalla Hamasin johtamalla Palestiinan kansallisen vastarinnan rintamalla ja sen käymällä aseellisella kamppailulla on Palestiinan kansan vankka tuki. Stewart pelkää, että laajamittainen kansannousu Länsirannalla aiheuttaisi sen, että ”voidaan menettää kaikki se työ, mitä itsenäisen Palestiinan eteen Suomi ja muut Euroopan maat ovat vuosikymmeniä tehneet”. Siis, työtä aseellisen vastarinnan kukistamiseksi ja Palestiinan kansan alistamiseksi. Stewartin mukaan Palestiinan valtion tunnustaminen johtonaan nk. ”palestiinalaishallinto” lujittaisi tämän asemaa ja legitimoisi sen valtaa, viis siitä, että kansanjoukot näkevät sen petturina. Palestiinan valtion tunnustamisesta puhuminen on siis merkki siitä, että imperialistit ja niiden lakeijat ovat syvissä vaikeuksissa, mutta itsessään se ei palvele Palestiinan vapauttamista vaan toimii sitä vastaan. Tämän lisäksi anti-imperialistista Palestiina-solidaarisuutta vastaan hyökätään myös maissa, jotka ovat tunnustaneet Palestiinan valtion jo aikoja sitten, kuten Ruotsissa ja Turkissa.
Eri porvarillisten puolueiden lausunnoista nähdään, että ne joko yrittävät kovin valkopestä osuuttaan kansanmurhassa, kuitenkaan vaarantamatta suhteitaan Israeliin, tai kannattavat kahden valtion mallia ja antautumista. Presidentti Alexander Stubb sanoi taannoisella Viron-vierailullaan, että Suomi tulee tunnustamaan Palestiinan valtion ”jossakin vaiheessa”. Myöskin ulkoministeri Elina Valtonen on sanonut, että ”oikea aika” Palestiinan valtion tunnustamiselle ei ole vielä. Sosiaalidemokraatit osoittavat selkärankansa lujuuden: Tytti Tuppurainen sanoo, että he ”tuskinpa vastustaisivat”, mikäli maan ulkopoliittinen johto esittäisi Palestiinan tunnustamista (sosiaalidemokraatit eivät itse aio ottaa mitään aloitetta tässä). Tuppurainen myös väittää, ettei demareilla ole ”yksiselitteistä” vastausta siihen, pitäisikö Suomen jatkaa asekauppaa Israelin kanssa, ja pääasia, että Suomen armeijan toimintakyky turvataan. Vihreiden Atte Harjanne puolestaan kommentoi, että Palestiinan tunnustaminen olisi tärkeää ”rauhan” luomiseksi ja Gazan ”lanaamisen” (sic!) pysäyttämiseksi, välttäen näin kutsumasta Israelin harjoittamaa kansanmurhaa kansanmurhaksi. Harjannekin sanoo, että nykyisten asekauppasopimusten purkaminen olisi hankalaa, koska sillä voisi olla vaikutuksia Suomen aseistautumiseen. Vasemmistoliiton Jussi Saramo puolestaan vaatii asekaupan lopettamista Israelin kanssa, mutta korostaa, että asekauppa tulisi tällöin suunnata Eurooppaan ja edistää ”Euroopan” Yhdysvalloista ja Israelista riippumatonta aseistautumista. Hän myös ylpeilee sillä, että Vasemmistoliitto on jo pitkään kannattanut kahden valtion mallia, mutta kuten edellä on todettu, tämä ei tee siitä Palestiinan ystävää.
Kahden valtion malli merkitsee palestiinalaisten taistelun pasifisoimista ja alistamista, ja se on myöskin täysin todellisuudesta irrallaan oleva harhakuvitelma tilanteessa, jossa Israel teurastaa siviilejä ja rikkoo jatkuvasti kansainvälisiä lakeja ilman minkäänlaista rangaistusta. Palestiinan valtion tunnustaminen tai siihen läheisesti liittyvän kahden valtion mallin vaatiminen ei ole anti-imperialismia, vaan imperialismin ja israelilaismiehityksen pelastamista. ”Kansainväliset instituutiot” kuten YK ovat imperialistien, pääasiassa jenkki-imperialismin, välineitä, eivätkä ne puolusta tai vapauta Palestiinaa, vaikka palestiinalaisilla olisikin edustus niissä. Vain Palestiinan kansa itse voi vapauttaa itsensä asein ja nojautumalla omiin voiminsa. Tästä kertoo se, että lokakuun 7. päivän jälkeen kolme uutta maata ovat pakotettuja tunnustamaan Palestiinan valtio
