Alla on suomennos asiakirjasta ”Kansainvälisestä tilanteesta ja kansainvälisen kommunistisen liikkeen tehtävistä”, jonka on hyväksynyt Latinalaisen Amerikan marxilais-leniniläis-maolaisten puolueiden ja järjestöjen viides tapaaminen toukokuussa 2016. Suomennos perustuu pääasiassa englanninkieliseen käännökseen (http://www.demvolkedienen.org/index.php/en/t-dokumente-en/1301-thesis-on-the-international-situation-and-the-tasks-of-the-international-communist-movement), mutta apuna on käytetty myös espanjankielistä alkuperäistekstiä (http://www.demvolkedienen.org/index.php/es/lat-amerika/1157-sobre-la-situacion-internacional-y-las-tareas-en-el-mci). Asiakirjan hyvin korkean ideologisen tason huomioon ottaen suomennostyössä tärkeimmälle sijalle on asetettu tieteellisen ja käsitteellisen tarkkuuden säilyttäminen, mutta samalla on pyritty pitämään huolta, että käännös olisi sujuvaa suomen kieltä. Parannusehdotukset käännökseen ovat tervetulleita.
* * *
Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
Kansainvälisestä tilanteesta ja kansainvälisen kommunistisen liikkeen tehtävistä
Latinalaisen Amerikan marxilais-leniniläis-maolaisten puolueiden ja järjestöjen viides tapaaminen
”Imperialismi ei tule kestämään kauan, koska se tekee aina kaikkea mahdollista pahaa. Se hoitaa ja tukee itsepintaisesti kaikissa maissa taantumuksellisia, jotka ovat kansaa vastaan, se on voimakeinoin anastanut itselleen monia siirtomaita ja puolisiirtomaita ja monia sotilastukikohtia ja se uhkaa rauhaa ydinsodalla. Siten imperialismin pakottamana yli 90 prosenttia maailman kansoista on nousemassa tai tulee nousemaan taisteluun sitä vastaan. Imperialismi on kuitenkin yhä elossa ja raivoaa yhä hurjana Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Lännessä imperialismi sortaa yhä kotimaidensa kansoja. Tämän tilanteen on muututtava. Koko maailman kansojen tehtävänä on lopettaa imperialismin ja pääasiassa USA:n imperialismin harjoittama aggressio ja sorto.”
– Mao, Haastattelu Hsinhuan uutistoimiston kirjeenvaihtajalle (29.9.1958)
Imperialismin aikakauden alusta alkaen jokainen imperialistinen valta ja supervalta on voimistanut riistoa ja sortoa oman maansa proletariaattia vastaan ja toisaalta proletariaatin, talonpojiston ja yleensä kansanjoukkojen ryöstämistä ja alistamista siirtomaissa ja puolisiirtomaissa. Tarkoituksena tuossa kehityksessä on ollut taata luonnonvarojen ryöstäminen, turvata markkinat pääomalle sekä tavaroille ja hankkia mahdollisimman suuret voitot. Tämä ryöstö ja riisto on johtanut kahteen maailmansotaan ja sanoinkuvaamattomaan kurjuuteen proletariaatille ja maailman kansoille. Se on kiihdyttänyt luokkataistelua aina suurempiin korkeuksiin, mikä on kulminoitunut ihmiskunnan historian sankarillisimpina vallankumouksellisina kokemuksina – so. vallan valtaaminen proletariaatin toimesta (proletariaatin diktatuuri) ja sosialistisen rakennustyön aloittaminen suuntana luokkien ja kaikkien riiston muotojen hävittäminen, kultainen kommunismi.
Imperialismin ilmaantumisen myötä maailma on jaettu kouralliseen sortavia kansakuntia ja valtavaan määrään sorrettuja kansakuntia ja samalla maailmanvallankumouksen edellytykset ovat kypsyneet. Lokakuun vallankumouksen voiton myötä proletaarisesta maailmanvallankumouksesta on tullut historian ja politiikan hallitseva suuntaus. Taistelu vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä imperialismin ja proletaarisen maailmanvallankumouksen aikakaudella on antanut meille mitä tärkeimpiä kokemuksia luokkataistelusta – suurten vallankumousten voitot Venäjällä ja Kiinassa, kansallisten vapaustaistelujen sykintä ja Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous. Perun kansansota aloitti proletaarisen maailmanvallankumouksen strategisen hyökkäyksen vaiheen. Tätä myötä proletariaatin tieteellinen ideologia, ainoa tieteellinen ideologia, kehitettiin uuteen, kolmanteen ja korkeampaan vaiheeseensa: maoismiin.
Gonzalon ajatteluna tunnettu oppi oli tulosta maoismin soveltamisesta Perun vallankumoukseen, ja sitä vastaavasti me vahvistamme, että tänä päivänä kommunistina oleminen merkitsee, että on marxisti-leninisti-maoisti, pääasiassa maoisti, ja että kommunistien tehtävänä on vaalia, puolustaa ja soveltaa, pääasiassa soveltaa marxismi-leninismi-maoismia, jotta maoismi nimitettäisiin proletaarisen maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi johtamaan sen uutta suurta aaltoa.
Puheenjohtaja Mao kehotti meitä kerta toisensa jälkeen, että kommunisteina meillä on velvollisuus soveltaa marxilaista oppia, marxilaista näkökulmaa ja marxilaista menetelmää objektiivisen maailman tutkimiseen päässämme vain yksi tarkoitus: maailman muuttaminen. Ja tutkiessamme objektiivista todellisuutta meidän on pyrittävä ymmärtämään pääasiallinen ristiriita joka hetki, ja siten on pääasiassa keskityttävä luokkataisteluun ja kahden linjan taisteluun, joita varten on analysoitava luokkien pohjimmaisia keskinäisiä suhteita ja luokkien välisiä voimasuhteita.
Me olemme vakuuttuneita, että vain seuraamalla marxismi-leninismi-maoismia ja Gonzalon ajattelun universaaleja osia voimme löytää tavan pohjimmaisten ristiriitojen kehityksen käsittämiseksi, ymmärtää nykyisen maailman pääasiallisen ristiriidan, määritellä oikein objektiivisesta tilanteesta seuraavan politiikan ja tehtävät, välttää subjektivismia, pinnallisuutta ja yksipuolisuutta ja erottaa toisistaan ristiriidat meidän ja vihollisen välillä ja ristiriidat kansan keskuudessa.
Perustavanlaatuiset ristiriidat nykyisessä maailmassa
Ensimmäinen ristiriita: yhtäältä sorrettujen kansakuntien ja toisaalta imperialististen supervaltojen ja valtojen välillä
Tämä on hallitseva ristiriita tämän päivän maailmassa. Yhtäältä on suuri määrä sorrettuja kansakuntia, jotka ovat siirtomaita tai puolisiirtomaita, jotka ovat taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti alistettuja imperialismille, vaikka viimeksi mainitut (puolisiirtomaat) lasketaan muodollisesti suvereeneiksi ja itsenäisiksi; toisaalta on kourallinen imperialistivaltoja, jotka, olivatpa sitten valtoja tai supervaltoja, joka tapauksessa sortavat kansakuntia. Imperialistivaltojen leirissä jenkki-imperialismi on ainoa hegemoninen supervalta, Venäjä on ydinasesupervalta ja lisäksi on joukko muita toisarvoisia imperialistivaltoja.
Jenkki-imperialismia, enemmän kuin muita imperialisteja, painaa yhä enemmän alas sen hegemoninen asema. Omasta imperialistisesta luonteestaan johtuen ja ylläpitääkseen hegemoniaansa Yhdysvaltojen on käytävä useita sotia yhtä aikaa, ja sen on pidettävä sotajoukkoja kaikilla mantereilla. Tästä aiheutuu valtavia taloudellisia kustannuksia, joihin sisältyy myös sota- ja vakoilukoneiston ylläpito, menneiden ja nykyisten sotien lainakulut ja veteraanien tukeminen – puhumattakaan sen omalla maaperällään aiheutuvista yhteiskunnallisista kustannuksista, halveksunnasta joukkojen elämää ja kunniaa kohtaan ja alistamistarkoituksessa tehtävästä kansanmurhasta, joiden vuoksi se on ansainnut maailman kaikkien kansojen vihan.
Jenkki-imperialismi on maailman suurin pääoman viejä, mikä näkyy sen talouden valtavana epätasapainona. Valtavissa veloissa ulkomaille oleva jenkki-imperialismi on savijalkainen jättiläinen: julkisen ja yksityisen velan paisumisen kääntöpuolena on kaupan alijäämä. Se on maailman johtava monopolisti ja loinen, ja siksi se mätänee voimakkaammin kuin yksikään toinen imperialistinen maa.
Sorrettuihin maihin puolestaan keskittyy maailman väestön valtava enemmistö ja kaikkein köyhimmät. Nämä imperialismin, byrokraattisen kapitalismin ja puolifeodalismin sortamat ihmiset elävät olosuhteissa, jotka eivät alkuunkaan vastaa ihmiskunnan kehityksen tasoa. Heidän elinolonsa ja ympäristönsä huononevat, ja imperialistit paikallisine lakeijoineen käyvät järjestelmällisiä valloitussotia heitä vastaan.
Sorretuissa maissa byrokraattinen kapitalismi kehittyy puolifeodaalisella ja koloniaalisella tai puolikoloniaalisella perustalla, ja se luo olojaan vastaavat poliittiset ja ideologiset muodot. Byrokraattinen kapitalismi jarruttaa järjestelmällisesti kansallista kehitystä, riistää proletariaattia, talonpoikaistoa sekä pikkuporvaristoa ja rajoittaa keskiporvaristoa. Maailmanlaajuista kriisiä puretaan yhä sorrettuihin maihin, jotka pidetään saaliina jokaisessa maailman uudelleenjaossa imperialistivaltojen kesken.
Paljon on kuultu puheita ”taloudellisesta vapautumisesta”, ”globalisaatiosta”, ”uudesta maailmanlaajuisesta työnjaosta” jne. Päin vastoin kuin imperialistit ja heidän revisionistiset lakeijansa julistavat, nämä imperialistien yhdessä paikallisten hallitsevien luokkien kanssa tekemät kyhäelmät eivät ole muuttaneet sorrettujen maiden luonnetta, vaan pikemminkin säilyttäneet ja kehittäneet sitä pidemmälle. Jotkut puhuvat imperialismista kiertoilmauksin – että (imperialistiset) ulkomaansijoitukset kohdistuvat halvempien tuotantokustannusten alueille ja vetävät nuokin alueet mukaan edistyksen ja kehityksen kelkkaan – tuollaiset puheet eivät ole mitään muuta kuin savuverho, jolla yritetään naamioida riistoa. Seurauksena monia vuosikymmeniä kestäneestä ”avautumisesta ulkomaisille investoinneille” on, että sorretuissa maissa ei ole tapahtunut yhtään todellista kansallista kehitystä. On esitetty lupaus, että luonnonvarojen kohoavat hinnat johtaisivat suurempiin voittoihin maille, joissa noiden luonnonvarojen lähteet sijaitsevat, mutta todellisuus kertoo aivan toista. On fakta, että suurin osa hyödyistä, ts. voitoista luonnonvarojen korkeiden hintojen kaudella, on mennyt ”monikansallisille yrityksille”, toisin sanoen imperialistisille maille.
Imperialistinen pääoman vienti ja monopolien välinen kilpailu markkinoiden ja maiden herruudesta saa erään ilmauksensa niin kutsuttuina ”ulkomaan investointeina”. Se valta, joka saa kurottua etumatkaa tässä kisassa, pystyy kasvattamaan monopoliasemaansa, voimaansa ja siten loismaisuuttaan, olemassaoloaan ”kuponginleikkaajana” (koronkiskurina), mikä entisestään syventää sen mädännäisyyttä ja lähentää sen romahdusta.
Sen sijaan, että sorrettujen maiden oma talous pääsisi kehittymään, imperialistiset investoinnit synnyttävät talouden epämuodostunutta kehitystä, taloutta finanssipääoman kuristuksissa, pääomien mitä korkeinta keskittymistä suuriksi monopoleiksi ja kaiken tuotannon, rahoituksen ja kansallisen kulutuksen alistamista näiden monopolien etuihin. Näissä oloissa proletariaatin tehtävänä on kommunistista puoluettaan käyttäen liitossa pääasiallisena voimana olevan talonpoikaiston kanssa ottaa johtoonsa kaikki vallankumoukselliset voimat demokraattisessa vallankumouksessa imperialismia, byrokraattista kapitalismia ja puolifeodalismia vastaan.
USA:n imperialismin politiikkana puolisiirtomaita kohtaan on mitä suurin alistaminen ja kansallinen sorto tai sota. Imperialistien suunntelmana on noiden maiden jakaminen osiin ja niiden uudelleenjakaminen imperialistien kesken sotilaallisen voiman ja taistelujen tulosten mukaan. Imperialistit eivät pyri rauhaan, vaan he haluavat alistaa kansat pakottamalla ne antautumaan niin kutsuttuihin ”rauhansopimuksiin”, jotka vain tekevät viralliseksi sen, mikä on jo taistelukentällä voitettu.
Jos ei tunnusteta meidän, sorrettujen maiden puolifeodaalista luonnetta ja lisäksi agraarisodan välttämättömyyttä sen ratkaisemiseksi, päädytään kieltämään demokraattisen vallankumouksen välttämättömyys sorretuissa maissa, välttämättömyys kansansodan kehittämiseksi yhtenäisenä sotana – pääasiassa maaseudulla ja välttämättä täydentävänä kaupungeissa – imperialismin, byrokraattisen kapitalismin ja puolifeodalismin lakkauttamiseksi. Siispä jos ei käsitetä byrokraattisen kapitalismin kehittyvän puolikolonialismin ja puolifeodalismin perustalla niin kutsutussa Lähi-idässä, ei ole mahdollista ymmärtää eri imperialisteja vastaan käytävien kansallisten vapaustaisteluiden luonnetta: ne ovat vastarintaa ja oikeutettua sotaa, jota käydään pääasiassa jenkki-imperialismia vastaan unohtamatta kuitenkaan ydinasesupervalta Venäjää. Näiden aseellisten taisteluiden luonne vastarintana ja oikeutettuna sotana ei myöskään ole riippuvainen taistelua käyvistä luokkavoimista, joilta puuttuu kommunistisen puolueen johto.
Toinen ristiriita: proletariaatin ja porvariston välillä
Valtava yhteiskunnallisesti tuotettu vauraus kasvaa rajoittamatta, mutta tämän vaurauden omii itselleen kourallinen imperialisteja ja kolmannen maailman suurporvareita ja maanomistajia. Seurauksena tästä kaikesta on yhä kärjistyneempiä kriisejä yhä tiheämpään tahtiin. Nuo kriisit ovat osa imperialismin yleistä ja lopullista kriisiä, joka sysää imperialistisia valtioita aloittamaan uusia valloitussotia maailman uudelleenjakamiseksi. Tämä ainoastaan kärjistää ristiriitaa proletariaatin ja porvariston välillä imperialistien kotimaissa.
Yhtäältä taloudellinen kriisi, joka on jatkunut vuodesta 2008 – joka alkoi finanssikriisinä USA:ssa – puretaan joukkojen harteille, ja tämä on vaikuttanut myös imperialististen maiden proletariaattiin, etenkin Euroopassa, ja on poikinut yhä kärjistyneempiä taisteluita puolustamaan saavutuksia, jotka on voitettu 1900-luvun taisteluissa.
Toisaalta ristiriita proletariaatin ja porvariston välillä ilmenee myös maahanmuuttoaalloissa, joissa tuhannet ihmiset pakenevat puolisiirtomaissa käytäviä imperialistisia sotia ja silmitöntä riistoa ja sortoa. He kasvattavat proletariaatin rivejä uusissa asuinmaissaan. Maahanmuuttoaalto ja ”inhimillinen tragedia” ovat välttämättömyys monopoleille, joiden imperialistisissa kotimaissa täytyy alentaa tuotantokustannuksia ja palkkatasoa – esimerkiksi saksalaiset imperialistit ovat arvioineet, että heidän täytyy vahvistaa maansa työvoimaa 500 000 maahanmuuttajalla joka vuosi – niinpä he samaan aikaan levittävät pelkoa ”terrorismista” ympäri mediaa ja edistävät šovinistista hysteriaa, rasismia ja nationalismia. He tuputtavat työläisille taantumuksellista politiikkaa luokan pilkkomisesta kotimaisiin ja ulkomaisiin työläisiin estääkseen proletariaatin yhtenäisen luokkatietoisen toiminnan, jotta se ei järjestäisi itseään luokkana, jolla on omat etunsa ja oma, kommunistinen ideologiansa, politiikkansa ja puolueensa. Myös tässä on kyse ristiriidasta vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä, eikä fasismin ja demokratian tai ”vasemmiston” ja ”oikeiston” välillä. Ristiriita ei koske tätä tai tuota hallintomuotoa porvariston diktatuurin alaisuudessa, vaan sitä, että lakkautetaan imperialistisissa maissa tämä porvariston diktatuuri proletariaattia ja kansaa vastaan sosialistisella vallankumouksella, joka täytyy toteuttaa kansansodan tietä.
Tämä ristiriita imperialististen kansakuntien sisällä kärjistyy myös, koska kaikkien imperialistien, varsinkin jenkkiläisten sorrettuja kansakuntia vastaan harjoittamat kauheudet kaikuvat entistä enemmän takaisin imperialistisiin maihin – ja tämä on nykyisen mätänemisen vaiheen luonne. Joukkojen säälimätön tappaminen ilmaiskuin, ns. droonien käyttäminen siviiliväestöä vastaan ja ”terrorismi”-leiman lyöminen kaikkiin, jotka taistelevat kansallista alistamista vastaan ovat yleinen osa imperialistista sotaa. Tällaista tapahtuu maissa, joita vastaan on julistettu sota mutta joissa toisen osapuolen oikeus vastarintaan on kielletty ”terrorismin” verukkeella, ja näin tapahtuu myös sellaisissa maissa, joille ei ole julistettu sotaa mutta joissa käydään peiteltyä sotaa kuten Jemenissä ja Pakistanissa. Imperialistit tekevät tällaista ilman rangaistusta, koska ei heitä vastaan ole mitään kansainvälisiä tuomareita tai tuomioistuimia, joilla olisi edes hiukan merkitystä. Näistä syistä imperialistisen sodan on välttämättä tultava kotiin.
Edelleen, heidän kotimaissaan järjestelmällinen ja jatkuva köyhimpien joukkojen jäsenten tappaminen jatkuu. Jenkkivaltion väkivaltakoneistolle tämä on osa sotaa, jota käydään proletariaattia ja Pohjois-Amerikan kansaa, erityisesti mustaa väestöä ja kolmannesta maailmasta tulleita siirtolaisia vastaan. Tämän sorron edessä joukot nousevat kapinaan ja kääntävät omia sortajiaan kohti aseet, jotka heille annettiin sorrettujen kansakuntien joukkojen lahtaamiseksi.
Yhteenvetona pääasiallinen puoli on, että liike imperialistista sotaa vastaan tulee kasvamaan ja että sen kanssa yhdessä kasvaa myös kapina luokan riistoa ja sortoa ja joukkojen kurjuutta vastaan. Tällaista kehitystä tapahtuu kaikissa imperialistisissa maissa, erityisesti Kiinassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa, joista viimeksi mainitussa proletariaatin riistettyyn ja sorrettuun joukkoon kuluu 50 miljoonaa Latinalaisen Amerikan maista muuttanutta proletaaria. Luokkataistelun kehittyminen Latinalaisessa Amerikassa kansansodan myötä vaikuttaa tuon köyhän joukon välityksellä kehittävästi myös proletariaatin luokkataisteluun vallan valtaamiseksi Yhdysvalloissa.
Kolmas ristiriita: imperialististen valtojen ja supervaltojen keskuudessa
Kuten Lenin opetti, ei ole vain yhtä imperialismia, vaan on toisistaan eroavia imperialistisia maita. Tämä tarkoittaa, että on imperialistisia valtoja ja supervaltoja, jotka jakavat maailman keskenään keskinäisistä voimasuhteistaan riippuen – taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti – voimien tasapaino on alituisessa muutoksessa kehkeytyen salaliittojen ja konfliktien tietä.
Yhdysvallat on tällä hetkellä ainoa hegemoninen supervalta. Sosiali-imperialistisen SNTL:n hajottua vuonna 1991 Venäjän taloudellinen painoarvo kutistui italialaisen imperialismin tasolle, kun taas sen luonne ydinasesupervaltana on säilynyt. On myös muita imperialistivaltoja kuten Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Japani, Kiina, Hollanti, Australia, Uusi-Seelanti, Kanada, Italia, Espanja jne., jotka muodostavat kourallisen sortavia maita. 1990-luvulta alkaen sorrettujen maiden, jotka ennen oli alistettu sosiali-imperialistiselle Neuvostoliitolle, uudelleenjako on tapahtunut. Kaikki merkittävät tapahtumat, jotka ovat sittemmin tapahtuneet Itä-Euroopassa, ns. Lähi-idässä, Persianlahdella ja Afganistanissa, sodan kautta tai ilman, ovat olleet osa tätä uudelleenjakoa.
Vanha taistelu kahden supervallan, USA:n ja sosiali-imperialistisen SNTL:n välillä on muuttunut. Nykyiselle maailmantilanteelle lyö leimansa jenkki-imperialismin suunnitelma kehittää hyökkäyssotaansa verellä ja tulella. Sillä on välittömänä kohteena Syyria, keskipitkän aikavälin kohteena Iran ja strategisena tavoitteena lakkauttaa Venäjän luonne ydinasesupervaltana. Yhdysvallat hyödyntää liittojaan muiden imperialistien kuten Saksan, Ranskan ja Englannin jne. kanssa, kun niistä on apua vallitsevan järjestyksen syrjäyttämiseksi Venäjän strategisesti tärkeimmillä vaikutusalueilla. Venäjä puolestaan taistelee noiden alueiden säilyttämiseksi, etenkin Ukrainan, Syyrian ja Iranin.
Nykyisessä maailmantilanteessa levottomuuksien pesäke sijaitsee ns. Lähi-idässä, jonka hallinnalla, varsinkin Syyrian ja Iranin osalta, on suuri merkitys jenkki-imperialismille. Eikä ainoastaan siksi, että se saisi temmattua vaikutusalueita Venäjältä, vaan myös siksi, että USA saisi varmistettua hegemonisen asemansa saattamalla maailman öljyntuotannon avainalueet strategiseen hallintaansa: kaikkien imperialistivaltojen tarvitsemien öljylähteiden hallinta tuo selvän etulyöntiaseman imperialistien keskinäisessä kilpailussa. Juuri tämä seikka tekee Yhdysvalloille vaikeaksi usuttaa kaikki maailman vallat Venäjää vastaan.
Kun imperialistit, yksin tai koalitioissa, toimivat yhtä tai useampaa kolmannen maailman sorrettua maata vastaan, tilanteeseen ei luo leimaansa pelkästään pääasiallinen ristiriita, vaan myös kolmas ristiriita, ristiriita imperialististen maiden välillä. Tuolloin he päätyvät rikkomaan omat sopimuksensa, omat kansainväliset lakinsa ja hyökkäämättömyysperiaatteensa, sillä onhan nuo lait tehty vain siksi, että muut niitä noudattaisivat. Väitteet rauhasta ja harmoniasta imperialistien välillä ovat pelkkiä satuja, samanlaisia kuin ”superimperialismi”, ”ultraimperialismi”, ”uusimperialismi”, ”uusliberalismi” ja ”uuskolonialismi” – nämä kaikki ovat vanhoja teorioita, jotka on suunnattu demokraattista vallankumousta ja kansallisia vapaustaisteluita vastaan.
Imperialistien tappelu piirakan suurimmasta palasta on ehdotonta, ja heidän keskinäiset salaliittonsa ovat suhteellisia, toisin sanoen sen määrää imperialististen liittojen ehdollinen ja ohimenevä luonne; ei ole pysyviä ”imperialistisia blokkeja”. Toissijaiset imperialistivallat taistelevat tullakseen uusiksi supervalloiksi ja tätä tietä pyrkivät saavuttamaan hegemonian maailmassa, ottamaan jenkki-imperialismin paikan ja pakottamaan uuden järjestyksen ja maailman uudelleenjaon uuden maailmansodan keinoin. Euroopan Unioni ei ole mikään ”eurooppalainen imperialismi”, vaan Saksan johtama länsieurooppalaisten maiden liitto taisteluun maailman jaosta.
Ei myöskään ole mitään ”Venäjä-Kiina-blokkia”, sillä heidänkin välillään on riitoja. Toistaiseksi sosiali-imperialistinen Kiina ei ole kovin merkittävässä asemassa uudelleenjaossa, sillä sen sotilaallinen mahti on hyvin heikko verrattuna muihin imperialistivaltoihin. Kiinan kasvavaan imperialismiin sovelletaan hillitsemispolitiikkaa ennemmin kuin yhteenottoa, koska Kiinaa tarvitaan kulutustavaroiden tehtaana ja eri imperialistivaltojen kuten USA:n, Japanin, Saksan ja muiden pääoman sijoituskohteena.
Mitä tulee koko proletaarisen maailmanvallankumouksen aikakautta koskevaan ristiriitaan sosialismin ja kapitalismin välillä, niin tämä ristiriita paljastuu ideologian ja historian alalla. Taantumuksen leirissä tätä ristiriitaa leimaa yleinen vastavallankumouksellinen hyökkäys, joka lähestyy kukistumistaan ja suuntautuu tässä tilanteessa kansallisia vapaustaisteluita vastaan käyden niin kutsuttua ”sotaa terroria vastaan”, jota vastaan asetamme vastahyökkäyksemme, joka kehittyy kansansodan keinoin. Vallankumouksen leirissä ristiriita sosialismin ja kapitalismin välillä ilmenee proletariaatin ja maailman kansojen taisteluissa, joissa sosialismi elää aatteena. Joukkojen kutsu uudelleenvaltaamaan valta nousee erityisesti niissä maissa, joissa on ollut sosialismia. Tätä näköalaa ilmaisevat SNTL:n toisessa maailmansodassa taistelleet veteraanit, jotka marssivat toveri Stalinin kuvien kera, ja Kiinan työläiset ja talonpojat, jotka nousevat vastarintaan puheenjohtaja Maon nimissä. Kaikki nämä taistelut ovat osa monimutkaista prosessia kapitalismin restauraation (palauttamisen) ja vastarestauraation välillä. Sosialismi voittaa noissa maissa varmasti, ja se tapahtuu kansansodan tietä.
Puheenjohtaja Mao, joka analysoi luokkataistelun kehitystä maailman tasolla, ymmärsi, että imperialismi oli astumassa yleiskriisin kärjistymisen vaiheeseen, josta on alkanut aika, jolloin proletaarinen vallankumous lakaisee täysin pois vanhan maailman, ja korosti, että tämä tapahtuu ajanjaksolla ”seuraavat 50–100 vuotta”. Puheenjohtaja Gonzalo kehitti tätä käsitystä pidemmälle. Hän näytti, että vuoden 1980 aikoihin proletaarinen maailmanvallankumous astui strategisen hyökkäyksen vaiheeseen, jossa tilannetta vastaava, viivästynyt strateginen tehtävä on kommunististen puolueiden perustaminen tai uudelleenperustaminen marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin perustalla, jotta kansansotaa voidaan kehittää kaikissa maailman maissa ja kehittää niitä maailmankansansotana. Meidän on hyväksyttävä kaikki nuo tärkeät tehtävät ja määrätietoisesti vastustettava kaikkia taantumuksen ja revisionismin yrityksiä levittää hämmennystä, palvella kommunistisen liikkeen hajaannusta ja erottaa kommunistinen liike kansallisista vapaustaisteluista.
Vallankumouksen ja kansansodan tanner on avautumassa. Latinalaisessa Amerikassa Venezuelan, Brasilian, Ecuadorin jne. hallitukset ovat alkaneet hajota vieden mukanaan kaikenlaiset opportunistit ja revisionistit, jotka ovat tukeneet ja puolustaneet noita väitettyjä ”anti-imperialistisia”, ”edistyksellisiä”, ”vallankumouksellisia” hallituksia. Tämä tappio pätee myös kuubalaiseen revisionismiin, joka on tukenut kaikkia noita hallituksia, jotka ovat kaikkea muuta kuin vasemmistolaisia – kaikki nuo hallitukset johtavat suurporvariston byrokraattista siipeä imperialismin, pääasiassa jenkki-imperialismin palveluksessa – vain opportunismi, revisionismi ja muut taantumukselliset ovat levittäneet huhuja noiden hallitusten vasemmistolaisuudesta. Lisäksi ”rauhan”sopimukset aseellisen revisionismin ja Kuuban hallituksen välillä ovat tämän lopullisen mätänemisen ilmausta, ja niiden tarkoituksena on viedä oikeutus kansansodan demokraattiselta tieltä ja korvata se parlamenttikretinismillä, jotta marssi kävisi vain taantumuksen ja imperialismin viitoittamaa byrokraattista tietä.
Sotilaallinen yhteenotto vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä maailmassa antaa meille erottamattoman tehtävän: taistella ankarasti imperialismia ja taantumusta vastaan ja samalla yhtä ankarasti uutta revisionismia vastaan, hylätä opportunismi ja parlamenttikretinismi ja kasvattaa joukkoja oppimaan vallankumouksellista väkivaltaa sekä ero ystävän ja vihollisen välillä, jotta joukot voisivat vapauttaa voimakkaan energiansa vallankumouksellisessa taistelussa. Tässä tarkoituksessa on pakollista saavuttaa täysi ymmärrys maoismista universaalina ideologiana, sisäistää ja ilmentää sitä kahden linjan taistelun keskellä ja soveltaa sitä vallankumoukseen jokaisessa maassa luoden opastavan ajattelun ja johdon jokaiseen vallankumoukseen, kaikki nämä hyödyntämällä luokkataistelun korkeinta muotoa, kansansotaa.
On välttämätöntä taistella uutta revisionismia vastaan, sillä se hyökkää marxismia, puoluetta, vallankumouksellista väkivaltaa ja proletariaatin diktatuuria vastaan. Se on saanut järjestelmällisimmän muotonsa Perussa revisionistisena ja kapitulationistisena oikeisto-opportunistisena linjana, joka vimmaantuneesti kiistää johdon, Gonzalon ajattelun, kansansodan ja demokraattisen vallankumouksen välttämättömyyden. Sitä vastaan on taisteltava jatkuvasti jokaikisessä sen ilmenemismuodossa, kuten revisionistien Avakianin, Prachandan ja muiden esittämissä variaatioissa.
Tarvitaan enemmän kansansotia vallankumouksen tekemiseksi ja imperialistisen sodan haastamiseksi
Maailman tasolla objektiivinen tilanne on kehittymässä, ja vallankumouksen edellytykset kypsyvät joka kolkassa. Kuten puheenjohtaja Mao huomautti vuonna 1958, imperialismi on yhä elossa. Jenkki-imperialismi – ainoana hegemonisena supervaltana ja vastavallankumouksen santarmina – on maailman kansojen päävihollinen; se suorittaa yhä despoottisia ja väkivaltaisia toimia Aasiaa, Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa vastaan; miehittää puolisiirtomaita väkivalloin, pystyttää sotilastukikohtia ja käy valloitussotia; ja se yhä sortaa kansanjoukkoja omassa maassaan. Ja kaikkea tätä hurjemmin kuin 60 vuotta sitten. Mutta tilanteesta tulee aina vain sietämättömämpi, ja väistämättä yli 90 prosenttia maailman väestöstä tulee nousemaan imperialismia ja taantumuksellisia vastaan, ja tämä onkin jo tapahtumassa kovan taistelun ja epätasaisen kehityksen siivittäessä proletaarisen maailmanvallankumouksen toista suurta aaltoa.
Maolaisina kannatamme puheenjohtaja Maon teesiä ”kolmesta maailmasta”, johon yhtäältä kuuluu peruserottelu imperialististen ja imperialismin sortamien kansakuntien välillä ja toisaalta että imperialistien välillä on ristiriitoja, että ne ovat toistensa suhteen alituisessa liikkeessä salaliiton ja yhteenoton kautta, yhteenoton ollessa ehdoton ja salaliiton suhteellinen, koska yhteenotossa on kyse imperialistisen saaliin – sorrettujen kansakuntien – jakamisesta uudelleen kilpailevien imperialistien kesken.
Näemmekin, että ensimmäinen maailma on muutoksessa, kun ainoa hegemoninen supervalta, jenkki-imperialismi etenee romahduksensa pitkässä prosessissa, jossa on tilapäisiä kukoistuksia ja takaiskuja. Näemme myös, että ydinasesupervalta Venäjä yrittää pitkällä aikavälillä toipua ja että toissijaiset imperialistivallat ovat varpaillaan. Tämä kaikki tapahtuu hävittämisen ja romahduksen prosessissa, johon kolmannen maailman perustalla kehittyvä maailmanvallankumous pakottaa imperialismin.
Nykyinen tilanne vahvistaa oikeaksi Maon painottaman asian, että Aasia, Kiina ja Latinalainen Amerikka ovat vallankumouksellisten myrskyjen alueita ja proletaarisen maailmanvallankumouksen perusta. Oikeaksi vahvistuu myös puheenjohtaja Gonzalon määritelmät kolmannesta maailmasta ja sen laajenemisesta Eurooppaan.
Riita imperialistien välillä kasvaa entisestään, ja sorretut maat ovat saaliina tässä riidassa. Finanssipääoman monopolien välillä tulee olemaan raaistuvaa taistelua, joskus väkivaltaista, joskus väkivallatonta, mutta pääasiassa väkivaltaista, koska imperialismi on sotaa ja taantumusta kautta linjan. Taistelu pääoman vientimarkkinoista ja luonnonvarojen ja muiden raaka-aineiden louhimisesta ja halvimmasta työvoimasta on imperialististen monopolien etu ja niiden valtioiden etu. Tämä on taloudellinen perusta imperialistien hyökkäyssodille sorrettuja maita vastaan, niiden todellisen luonteen ollessa valloitussotia osana maailman uudelleenjakoa, ja tämä valtava sotanäyttämö – muiden näyttämöiden joukossa – ulottuu keski-Aasiasta Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan ja sitä laajennetaan vieläkin pidemmälle. Vain jos ymmärrämme tämän, on mahdollista käsittää imperialististen valloitussotien luonne, sotien, joita käydään sorrettuja kansoja ja kansakuntia vastaan, kuten näemme Palestiinassa, Irakissa, Afganistanissa, Malissa, Syyriassa, Libyassa jne. Tismalleen tuo sama valloitussota saa kansan raivon vapautumaan kiihottaen sen voimalliseen aseelliseen taisteluun, josta tulee poliittinen, moraalinen ja siten myös sotilaallinen helvetti imperialisteille, jotka täytyy nähdä tulevaisuuden näköalojen kannalta pelkkinä paperitiikereinä.
Kaikki tämä luo paremmat objektiiviset edellytykset maailmanvallankumoukselle. Vain kovakalloisimmat revisionistit ja opportunistit voivat yrittää kieltää objektiivisten olosuhteiden valtavan kypsymisen kaikissa maissa, erityisesti sorretuissa maissa, jotka ovat maailmanvallankumouksen perusta ja saalis paraikaa tapahtuvassa uudelleenjaossa.
Tällä hetkellä maailmassa kaikki pääristiriidat kärjistyvät, pääasiassa siksi, että vallitseva pääristiriita kärjistyy, siis ristiriita yhtäältä sorrettujen kansakuntien ja toisaalta imperialististen kansakuntien välillä, ja niin kärjistyy myös kolmaskin ristiriita, imperialistien välillä. Joka tapauksessa imperialistinen hyökkäyssota kaikuu jo nyt takaisin imperialistisiin maihin kärjistäen luokkataistelua proletariaatin ja porvariston välillä. Siispä voidaan käsittää, että vallankumouksen myrskynsilmä on sorretuissa maissa mutta että kommunistiset puolueet kussakin imperialistisessa maassa on perustettava tai uudelleenperustettava ja kansansota aloitettava ja sitä kehitettävä.
Joukot nousevat kapinaan kaikkialla maailmassa, imperialismia kohtaa valtava mädäntyminen ja yhteydessä lukuisiin monimutkaisiin sotiin, imperialismi tulee varmasti maailmanvallankumouksen hävittämäksi 50–100 vuoden ajanjakson kuluessa. Tämä on proletaarisen maailmanvallankumouksen strategisen hyökkäyksen vaihe, ja tämä maailmanvallankumous etenee uutena suurena aaltona koostuen vastarintasodista ja kansansodista, joista jälkimmäinen on tulevaisuuden näköalojemme kannalta pääasiallinen.
Vain puheenjohtaja Maon opetusten avulla voimme ymmärtää vallitsevan tilanteen niin kutsutun Laajennetun Lähi-idän maissa kuten Syyriassa, jossa kaksi ristiriitaa kärjistyvät ja kolme voimaa ovat toiminnassa. Kaksi ristiriitaa ovat: 1) ristiriita sorrettujen kansakuntien ja imperialististen kansakuntien välillä, mikä on pääristiriita, ja 2) imperialistienvälinen ristiriita, mikä on toissijainen ristiriita. Kolme voimaa ovat: 1) jenkki-imperialismi, ainoa hegemoninen supervalta, pääasiallinen vihollinen yhdessä väliaikaisten liittolaistensa kanssa; 2) ydinasesupervalta Venäjä ja sen väliaikaiset liittolaiset; 3) hyökkäyksen kohteena oleva maa, Syyria, joka pitää sisällään kaikki kansalliset luokat ja vähemmistöt poislukien kourallisen kansallisen alistamisen teorian petollisia kannattajia. Vaikka joukot käyvät oikeutettua vastarintataistelua sankarillisesti ja vallankumouksellisten täytyy sitä tukea, se on silti vielä heikko voima. Sen vahvistamiseksi ja joukkojen todellisen vapautumisen takaamiseksi tulevaisuudessa proletaarinen johto on väistämätön. Tämä kutsuu Syyrian kommunisteja uudelleenperustamaan kommunistisen puolueensa aseellisen taistelun liekeissä rakentaakseen kansallisen vastarinnan yhteisrintamaa imperialistisia hyökkääjiä vastaan tunnuksen ”Kuolema miehittäjille!” alla ja, kun ulkoinen hyökkääjä on karkotettu, johtaakseen kansallisdemokraattista vallankumousta lakipisteeseensä, kaikki kansansodan kautta. Maailman kommunistien on myös lujasti omaksuttava tunnus ”Alas imperialistinen hyökkäyssota! Kuolema miehittäjille!” ja sovellettava sitä kansansodalla, jotta tulee näytetyksi kuinka palvella proletaarisen maailmanvallankumouksen kehitystä.
Suurenmoiset kansansodat Intiassa, Perussa, Filippiineillä ja Turkissa uhkaavat sytyttää tuleen koko preerian. Kansansodat, huolimatta tuhansista vaikeuksistaan, näyttävät, että todellisia terroristeja ovat imperialistiset rosvot ja että kansanjoukot ovat uuden maailman todellisia sankarillisia luojia. Käynnissä olevat kansansodat ovat osa mahtavaa itätuulta, joka yhä puhaltaa hävittääkseen imperialismin maailmasta, ja niitä on tuettava päättäväisesti.
Proletaarisen maailmanvallankumouksen kehittämiseksi tarvitaan lisää kansansotia, kansansotaa imperialistisia sotia vastaan ja demokraattisen ja sosialistisen vallankumouksen puolesta. Tässä tarkoituksessa jokaisessa maassa kommunistinen puolue on, maasta riippuen, perustettava tai uudelleenperustettava; sovellettava Leninin opetuksia ja mentävä syvimpiin ja laajimpiin joukkoihin kasvattamaan niitä vallankumouksellisessa väkivallassa; ja siivottava opportunismin ja revisionismin muodostama jättiläismäinen roskakasa säälimättömällä taistelulla.
Kohtaloniskuja on runsaasti tässä taistelussa elämästä ja kuolemasta marxismin ja revisionismin, vasemmiston ja oikeiston välillä. Taantumuksellisista tarpeistaan johtuen revisionistit, oikeistolaiset ja kaikenlaiset taantumuksen asianajajat pyrkivät kieltämään maoismin kehittymisen, proletaarisen maailmanvallankumouksen uuden suuren aallon ja sen nykyisen hyökkäysvaiheen. On välttämätöntä murskata kaikki ne näkökannat, jotka yrittävät kieltää kolmen perusristiriidan olemassaolon ja kärjistymisen kansainvälisellä tasolla ja varsinkin pääristiriidan, sorrettujen kansakuntien ja imperialististen kansakuntien välillä.
Kansansota on välttämätön kaikissa maissa ja kaikilla mantereilla vallankumouksen toteuttamiseksi jokaisessa maassa ja imperialismin poispyyhkimiseksi maailmasta maailmankansansodan keinoin. Ja koska kansansota on kansan sotaa, jota kommunistinen puolue kaikin puolin johtaa, keskeinen ja pääasiallinen tehtävä on, maasta riippuen, kommunistisen puolueen perustaminen tai uudelleenperustaminen marxismi-leninismi-maoismin lujalla perustalla kaikkialla, missä kansansotaa ei ole vielä aloitettu; ja siellä, missä kansansota on jo aloitettu, tehtävänä on vahvistaa marxilais-leniniläis-maolaisia perustuksia kansansodan kehittämiseksi poliittisen vallan valtaamista varten ja ainoana keinona, jolla vaikeudet voidaan ylittää ja vallankumous saattaa päätökseensä.
Kansainvälisen kommunistisen liikkeen historiallinen kokemus osoittaa, että aina, kun jossain sorretussa maassa on vallankumous puhjennut, noiden maiden suurporvaristo ja maanomistajat eivät vain seiso epätoivoisesti vastahankaan, vaan yhdistyvät eri imperialistivoimien kanssa ja pyrkivät murskaamaan vallankumouksellisen liikkeen liitolla paikallisen ja ulkomaisen taantumuksen ja revisionismin kanssa. Tämä vaatii lujasti käytäntöön ankkuroitua proletaarista internationalismia, sisarpuolueiden taisteluiden tukemista ja kahden linjan taistelun vahvistamista kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä, jossa etualalla on oltava tarve yhtenäisyyteen kritiikin ja itsekritiikin perustalla, jotta saadaan varmistettua, että joka hetki vallankumouksellinen linja on vallitseva. Tähän, Latinalaisen Amerikan marxilais-leniniläis-maolaisten puolueiden ja järjestöjen viidenteen tapaamiseen osallistuvien puolueiden ja järjestöjen ottamat askeleet ovat tuossa suhteessa tärkeitä, ja niistä on konkreettista apua välttämättömässä tehtävässä kommunistisen internationaalin uudelleenperustamiseksi maoismin ja kansansodan perustalla.
Lisäksi meidän täytyy jatkuvasti syventää ymmärrystämme ja sovellustamme maoismista voittomme ainoana takeena, luokkataistelun ja kahden linjan taistelun keskellä ja kansainvälisen kommunistisen liikkeen historiallisten kokemusten valossa. Vain silloin voimme pitäytyä taistelussa oikeistolaisia ja ”vasemmistolaisia” poikkeamia vastaan ja antaa suuntaa vallankumouksellisille siinä, että perustavanlaatuiset ristiriidat eivät ole ”porvarillisen demokratian ja fasismin välillä” tai ”vallankumouksen ja uudistusten välillä”. Meidän on vahvistettava vallankumouksellisille tärkeimmät opetukset, jotka Marx esitti Pariisin Kommuunin suurenmoisen kokemuksen pohjalta: että kansaa ei palvella pelkällä hallituksen vaihdolla ja että osanotosta vanhaan valtioon ei ole mitään hyötyä – että sen sijaan on voitettava suuria voittoja ja syrjäytettävä porvariston diktatuuri taantumuksellisine liittolaisineen ja rakennettava proletariaatin diktatuuria – kuten suuri Lenin ja puheenjohtaja Mao ovat mestarillisesti tiivistäneet: ”kaikki paitsi valta on illuusiota” ja ”valta kasvaa kiväärin piipusta”.
Toverit, vuonna 1848 Marx ja Engels muotoilivat suuren kehotuksensa: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!” Siitä lähtien tämä tunnus on inspiroinut proletariaatin taistelua koko maailmassa ja johtanut sitä vapautuksensa tiellä.
Kun imperialismin historiallinen vaihe alkoi, Lenin muotoili uudelleen tuon suuren tunnuksen muuttuneille historiallisille olosuhteille: ”Kaikkien maiden työläiset ja sorretut kansakunnat, liittykää yhteen!” Tämä yhdisti proletaarisen liikkeen sosialismin rakentamisen puolesta siirtomaiden ja puolisiirtomaiden kansallisiin vapaustaisteluihin.
Tänään jenkki-imperialismi, maailman kansojen päävihollinen, kylvää vieläkin kaaosta koko planeetalle ja vetää siten puoleensa vihaa maailman kansoilta, jotka haluavat vapautuksensa ja nousevat vastarintaan. Kommunisteina meidän velvollisuutemme on täyttää tehtävämme yhä lujemmin ohjataksemme maailman kansojen potentiaalista voimaa tätä savijalkaista jättiläistä vastaan yhdistäen kaikki anti-imperialistiset voimat itsensä puheenjohtaja Maon kehotuksella: ”Maailman kansat, liittykää yhteen ja lyökää yhdysvaltalaiset hyökkääjät ja heidän apurinsa! Maailman kansat, olkaa rohkeita, uskaltakaa taistella, uhmata vaikeuksia ja edetä aalto aallolta. Silloin koko maailma on kuuluva kansalle. Kaikenlaiset hirviöt tulevat hävitetyiksi.”
Kauan eläköön proletaarisen maailmanvallankumouksen uusi suuri aalto!
Alas imperialismi ja sen lakeijat! Murskatkaa revisionismi!
Kauan eläköön kansansodat!
Ylistys ja kunnia kommunistisille sankareille!
Puolustakaa puheenjohtaja Gonzalon elämää!
* * *
Latinalaisen Amerikan marxilais-leniniläis-maolaisten puolueiden ja järjestöjen viides tapaaminen:
Brasilian kommunistinen puolue (Punainen ryhmäkunta)
Ecuadorin kommunistinen puolue – Punainen Aurinko
Perun kansanliike (Uudelleenorganisoiva komitea)
Chilen kommunistisen puolueen Punainen ryhmäkunta
Bolivian kansan vallankumouksellinen rintama MLM
Maolainen järjestö Kolumbian kommunistisen puolueen uudelleenperustamiseksi
Komitea Punalippu – Saksan liittotasavalta
Muut allekirjoittaneet puolueet ja järjestöt:
Komiteat (maolaisen) kommunistisen puolueen perustamiseksi, Itävalta
Kansan virta Punainen Aurinko – Meksiko
