Hallitus julkisti esityksensä vuoden 2025 budjetista yhden päivän budjettiriihen jälkeen viime viikolla. Talousarviossa valtion menot ovat 88,8 miljardia ja tulot 76,6 miljardia euroa, eli alijäämää on 12,2 miljardia euroa. Tämä alijäämä rahoitetaan valtionvelalla. Budjetti osoittaa suomalaisen imperialismin yhä syvenevää kriisiä osana imperialismin yleiskriisiä: riistoa kiristetään ja samanaikaisesti rahaa laitetaan poliisiin ja armeijaan.
”Työntekemiseen ja hakemiseen kannustava” budjetti
Kulutuksen verotus kiristyy: yleinen arvonlisävero nousi 25,5 %:iin ja 10 % arvonlisäverokannassa olevia tuotteita siirretään 14 % arvonlisäverokantaan. Tämä koskee esimerkiksi lääkkeitä ja bussilippuja. Samanaikaisesti pieni- ja keskituloisten tuloverotusta kevennetään. Myöskin lapsiperheiden verotus kevenee. Tämä ”kannustaa” siis osaltaan myös pienipalkkaisten töiden tekemiseen.
Työttömille budjetissa on vain heikennyksiä, kuten työttömyysturvan korotusosasta luopuminen ja työmarkkinatuen tarveharkinnan kiristäminen. Korotusosa tarkoittaa korotusta työttömyystukeen, jos osallistuu TE-toimiston ”työllistymistä edistävään toimintaan”, työmarkkinatuki puolestaan on harkinnanvarainen tuki, jota voi saada, jos ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai peruspäivärahaan.
Eläkeläisten asumistukea leikataan ja opiskelijat siirretään takaisin opintotuen asumislisän piiriin, mikä tarkoittaa, että he voivat saada asumistukea vain niiltä kuukausilta, jolloin he saavat myös opintotukea.
Tutkimuslaitos Laboren ennustepäällikkö Juha Koistinen toteaakin, että budjetti osuu erityisesti niihin, jotka elävät sosiaaliturvan varassa ja että budjetti on ”työntekemiseen ja hakemiseen kannustava”. Tämä tarkoittaa siis, että minkä tahansa työn vastaanottamisesta tulee houkuttelevampaa ja työläisten keskinäinen kilpailu työpaikoista kasvaa, mahdollistaen riiston kasvattamisen ja palkkojen polkemisen. Samanaikaisesti työnteosta tulee pakollista myös esimerkiksi yhä useammalle opiskelijalle.
Budjetissa myös ammatillisesta koulutuksesta leikataan entisestään, koska heidän asiansa eivät nähtävästi kiinnosta ketään. Tämä vaikuttaa myös hyvin pienesti työvoiman arvoon alentavasti.
Lisäksi budjetissa on muita heikennyksiä julkisiin palveluihin: hoitajamitoitusta höllennetään niin, että kymmentä asiakasta kohden voi olla kuusi hoitajaa, ja hoitotakuuta pidennetään kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Tämä tarkoittaa siis pienempiä laillisia vaatimuksia “hyvinvointialueille”, mikä mahdollistaa kustannusten karsimisen osana ”hyvinvointialueilla” osaltaan tiedossa olevia mittavia säästökampanjoita. Myös sairaspäivärahoista ja lääkekorvauksista leikataan. Tämä tarkoittaa julkisten terveyspalveluiden heikkenemistä entisestään.
Porvaristo on kykenemätön ratkaisemaan kriisiä
Hallitus sanoo, että se vahvistaa ”talouskasvun” edellytyksiä esimerkiksi ”kasvuyritysten” pääomittamisella ja ”vihreän siirtymän” yritysten tukemisella sekä verohelpotuksilla suurille teollisuushankkeille. Lisäksi rahaa on luvassa esimerkiksi tiehankkeisiin. Tämä tarkoittaa siis valtiomonopolistisen kapitalismin kehittämistä.
Budjettia on kuitenkin kritisoitu useasta suunnasta siitä, että se ei tue talouskasvua tarpeeksi eikä se viitoita tietä ulos talouskriisistä. Jo aiemmin on jo käynyt selväksi, että talous ei ole kasvanut hallituksen odotusten mukaisesti, mikä ei siis johdu ainoastan hallituksesta vaan maailmantalouden kriisistä, mutta toisaalta hallituksen ”sopeutustoimet” kärjistävät tilannetta entisestään, sillä riiston kasvaessa ostovoima heikkenee ja ylituotannon kriisi, markkinoiden pulaa enteilevä yltäkylläisyys, vain kasvaa. Samalla hallitus täysin avoimesti tarjoaa pelkästään leikkuria työläisille, jotka ajetaan työttömyyteen ja yhä kasvavaan kurjistumiseen.
Lisäksi hallitusta on kritisoitu velanotosta samalla, kun se väittää pysäyttävänsä velanoton. Valtionvelka ei itsessään ole ongelma, jos sitä investoidaan, kuten porvaristo sanoo, mutta jos velkaa otetaan jatkuvasti budjetin alijäämien kattamiseen eikä talous kasva, velkojien keskuudessa voi alkaa syntyä epävarmuutta velan takaisinmaksusta.
SDP on kritisoinut budjettia mm. ”varakkaiden suosimisesta”. Veronmaksajien keskusliiton, joka kannattaa maltillista verotusta, toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kuitenkin moittii hallitusta verotuksen progression kiristämisestä. Hän vaatii, että hallitus palaa takaisin alkuperäiselle linjalleen ja ”sopeuttaa” taloutta menosäästöillä ja rakenneuudistuksilla. Yleisesti budjetin toimet ovatkin oikeastaan sosiaalidemokraateille tyypillisiä: veronkiristyksiä, valtiomonopolistisen kapitalismin tukemista, velanottoa ja vieläpä samassa suhteessa kuin Marinin hallituksen aikana. Lehtinen on siis sitä mieltä, että toimet ovat liian ”demarimaisia”. Toisaalta, vaikka veronkevennykset kohdistuvat tässä budjetissa pieni- ja keskituloisiin palkansaajiin, hallitus kevensi aiemmin suurituloisten verotusta.
Samalla SDP:llä ei ole esittää juuri vaihtoehtoja. Viime vuonna se laati vaihtoehtobudjetin ja tilasi siitä vaikutusarvion, kuten on tapana, mutta salasikin tämän, oletettavasti siksi, että budjetin vaikutukset eivät olleet halutunlaisia.
Erityisesti SDP ja Vasemmistoliitto ovat nostaneet esille julkisen terveydenhuollon ja vaikutukset muihin palveluihin. Sen lisäksi, että ne myöskin heikensivät hallituskaudellaan palveluita (vaikka tekosyynä käytettiinkin koronaa), perimmäinen ongelma säilyy: se, mitä ne ajavat, on ”hyvinvointivaltion” ylläpitäminen sorrettujen kansakuntien verellä.
Purra kutsui nykyistä tiukkaa talouspolitiikkaa ”uudeksi normaaliksi”, ja osui oikeaan. Kaikkien edellisten hallitusten aikana on jatkuvasti puhuttu säästöistä, talouskasvun heikkenemisestä ja talouskriisistä. Tätä kriisiä on aina purettu joukkojen niskaan, mutta mitään todellisia ratkaisuja ei ole onnistuttu löytämään. Tämä osoittaa, että hallituksesta riippumatta, porvaristo on kykenemätön ratkaisemaan talouskriisiä.
Tänä päivänä trendi on keynesiläisyys ja valtioiden voimakkaat toimet taloutensa tukemiseksi esimerkiksi valtavien investointien muodossa. Suomessa kuitenkin tilanne on lyhyesti sanottuna: ”ei ole varaa”. Suomalaisella imperialismilla ei ole siis varaa tukea omaa imperialismiaan voimaperäisesti, kuten muilla. Tämä perustuu suomalaisen imperialismin erityisyyksiin: 14 vuoteen ei ole ollut ylijäämäistä budjettia ja edellinen vuosi, jolloin ei otettu lisää valtionvelkaa, oli 2007. Tämän jälkeen tuli vuoden 2008 finanssikriisi, jossa suomalainen imperialismi tuli pahasti runnotuksi. Suomalainen imperialismi hävisi imperialistien välisessä kilpailussa – Nokia hävisi Applelle, osoittautui, että Suomessa ei ole kannattavaa tuottaa älypuhelimia, ja samanaikaisesti eukalyptys ohitti männyn sellun raaka-aineena maailmanmarkkinoilla. Nokia ja mäntypohjainen sellu muodostivat valtavan osan Suomen BKT:sta. Pohjimmiltaan tämä kertoo on imperialismin perusongelmasta: pääoma virtaa ulos Suomesta ja tuotanto siirtyy sorrettuihin maihin, koska Suomessa on liikaa kasautunutta pääomaa; monopolit katsovat, että ne voivat saavuttaa suuremmat voitot muualla – ei ole järkeä tuottaa älypuhelimia tai sellua Suomessa. Tätä taustaa vasten suomalaisen imperialismin kädet ovat siis sidotut nyt, kun sen pitäisi toimia taloutensa voimistamiseksi valtion toimien kautta.
Taantumuksellistumista ja militarisaatiota
Yhtäältä imperialismin yleiskriisin syveneminen näkyy siinä, että budjetissa rahaa laitetaan lähinnä militarisaatioon. Kuten olemme huomauttaneet, Nato-joukkojen läsnäoloon ollaan laittamassa 67 miljardia euroa ja koko puolustusbudjetti tulee kasvamaan 500 miljoonalla eurolla viime budjetista ollen vuonna 2025 6,5 miljardia euroa.
Tämä vastaa siis sitä, että suomalaisen imperialismin on vahvistuttava sotilaallisesti puolustaakseen ja kasvattaakseen osaansa imperialistisesta ryöstösaaliista sekä toisaalta aseistautuakseen omaa työväenluokkaansa vastaan. Tämä ei kerro sen voimasta vaan heikkoudesta: militarisaatio on sille myös suuri rasite, ja pois esimerkiksi ”hyvinvointivaltion” ylläpitämisestä keskeisenä työläisaristokratian lahjonnan välineenä. Siispä ”kansallista yhtenäisyyttä” pyritäänkin vaalimaan toisin keinoin, paniikkimielialalla, nationalismilla, kaikenkattavalla militarisaatiolla ja yksimielisyyden vaatimisella, jota perustellaan ulkoisella uhalla.
Samalla, kun porvaristo yrittää ratkoa kriisiä riistoa kasvattamalla ja kriisin purkamisella joukkojen niskaan, se tunnistaa kasvavan vallankumouksen vaaran. Proletaaristen lähiöiden nuoriso hylkää enevissä määrin vallitsevan järjestelmän, mihin hallitus haluaa puuttua nuorten väkivallan ja päihteiden käytön vastaisella toiminnalla sekä lastensuojelun rahoituksella. Nuoriso- ja jengirikollisuuden vastaiseen toimintaan laitetaan 7 miljoonaa euroa. Poliisille annetaan 17,5 miljoonan euron lisäys, jonka avulla on tarkoitus saada 8000 uutta poliisia. Sen lisäksi, että nämä asiat on kirjattu hallitusohjelmaan, tätä pohjustettiin Helsingin poliisin lobbauskampanjalla, jossa se pelotteli, että se joutuu lopettamaan nuoriso- ja jengirikollisuusosallistonsa, mikä johtaa ”Ruotsin tilanteeseen”.
Kaikki tämä tarkoittaa siis luokkataistelun kiihtymistä. Se osoittaa, että porvaristo ei pysty ratkaisemaan jatkuvasti pahenevaa kriisiä, eikä sillä ole tarjota joukoille muuta kuin kurjistumista ja sortoa. Opportunistit pyrkivät epäilemättä tarttumaan tähän luokkataistelun kiihtymiseen johtaakseen sen harhaan ja pedatakseen itselleen hallituspaikan, mutta joukot hylkäävät nekin yhä suuremmassa mittakaavassa.
