Taistelu maasta jatkuu kiivaana
Terra Roxassa, Paranán osavaltiossa, Avá-Guarani-kansaan kuuluvat talonpojat torjuivat Força Nacionalin ja sotilaspoliisin repressiivisen hyökkäyksen 6. syyskuuta. Hyökkäyksen tarkoituksena oli ajaa talonpojat maalta, jonka he ovat ottaneet suurmaanomistajalta. Talonpojat tekivät lujaa vastarintaa ja ampuivat puolisotilaallisia joukkoja nuolilla, mikä pakotti nämä pakenemaan. Talonpojat takavarikoivat yhden kiväärin rajavartioston sotilaspoliisilta. Operaatio talonpoikia vastaan suoritettiin Brasilian opportunistisen Työväenpuolueen (PT) johtaman hallituksen alkuperäiskansojen ministeriön pyynnöstä.
Voimistuvaan nälänhädän vuoksi noin 100 Amazonin Manicorén alueen aseistautunutta talonpoikaa takavarikoi 5–6. syyskuuta Madeira -joen varrelta AC de Oliveira Navegação e Transporte LTDA -yhtiön lautan, jossa oli tuhat kiloa ruokaa. Vuoden 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan, 2,7 miljoonaa ihmistä kärsii Amazonin alueella nälänhädästä, jota on pahentanut viimeaikojen kuivuus, jota suurmaanomistajien toiminta entisestään pahentaa, eikä Brasilian vanha valtio ole auttanut paikallisia asukkaita millään tavalla.
7. syyskuuta 138 talonpoikaisperhettä valtasi latifundion maan lähellä Mirante do Paranapaneman kuntaa São Paulon osavaltiossa. Latifundiolla on 1400 hehtaaria tuottamattomassa käytössä olevaa maata, jotka tulisi antaa takaisin köyhille talonpojille osana Brasilian vanhan valtion ”agraarireformia”, mutta suurmaanomistaja Kazuyoshi Kurata on anastanut nämä maat, mistä syystä talonpojilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vallata maa itse. Paranapanemassa 150 000 hehtaaria suurmaanomistajien anastamaa maata tulisi jakaa talonpojille, vastaten kokonaisuudessaan São Paulon kaupungin pinta-alaa.
Aurizonassa, Maranhãon osavaltiossa talonpojat jatkavat taistelua kanadalaista Equinox Gold -monopolia vastaan, joka on tunkeillut talonpoikien maille, tuhoten heidän viljelyksiään ja kaivaen heidän maillaan. Yhtiö on myös ahdistellut sille työskennelleiden talonpoikien perheitä ja käyttänyt drooneja talonpoikien valvomiseksi kodeissaan. 9.-11. syyskuuta talonpojat tukkivat Vila Aurizonaan johtavan tien ja protestoivat yhdessä Solidaarisuus- ja taistelukomitean maan puolesta (COMSOLUTE) kanssa. Aurizonan talonpojat osallistuvat myös tapahtumaan Maranhãon osavaltiollisella yliopistolla, jossa he kertovat tilanteesta alueella.
Talonpojat taistelevat puhtaan veden puolesta Florestassa, Pernambucossa, Curralinho dos Angicos -asutuskeskuksessa, jossa puhtaasta vedestä on puutetta, vaikka asutuskeskus on lähellä Sao Franciscon joen kanaalia. Asutuskeskuksen asukkaille luvattiin Sao Fransicon joen kanaaliprojektin yhteydessä vedensaannin jatkuvuus, mutta kanaalin vettä ei koskaan ohjattu lupausten mukaisesti asutuskeskukseen. Asukkaat ovat joutuneet turvautumaan vesitankkiautoista saatavaan veteen. Brasilian vanhan valtion tavoite tosiasiallisesti onkin ajaa asukkaat pois kodeistaan, jotta tilanomistajat voivat anastaa rikkaat ja vehreät maat itselleen. Kanaali onkin rakennettu suurtilallisten ja maatalousteollisuuden tarpeisiin, ei alueen köyhien asukkaiden.
Apyterewan ja Trincheira Bacaján alkuperäiskansa-alueilta Parán osavaltion eteläosissa häädettiin sinne tunkeilleet maananastajat muutama kuukausi sitten, mutta nyt maananastajat ovat palanneet alueelle. Maananastajat ovat sytyttäneet alueelle tulipaloja, jotka ovat tuhonneet jo 2000 hehtaaria maata. Näin maata valmistellaan suurtilojen karjankasvatusta varten.
18. syyskuuta sotilaspoliisi teloitti laittomasti Neri Kaiowá -nimisen Guarani-Kaiowá -alkuperäiskansaan kuuluvan talonpojan, haavoitti yhtä ja tuhosi talonpoikien koteja Nhanderu Marangatun alkuperäiskansojen mailla Mato Grosso do Sulin osavaltiossa talonpoikien pyrkiessä valtaamaan takaisin heille kuuluvan maan. Sotilaspoliisi suoritti operaation talonpoikien maan takaisinvaltausta vastaan yhteistyössä latifundion gansterien kanssa osavaltion sekä valtionhallinnon siunauksella, osana kuukausia jatkunutta saartoa ja häirintää taistelevia Guarani-Kaiowá -alkuperäiskansan talontpoikia vastaan.Poliisi partioi alueella ympäri vuorokauden. Jo edeltävinä päivinä sotilaspoliisi oli yrittänyt pelotella talonpoikia ja esimerkiksi ampunut heitä kumiluodeilla. Vain viisi päivää myöhemmin, 23. syyskuuta, 16-vuotias Guarani-Kaiowá -alkuperäiskansaan kuuluva talonpoika Fred Morilha löydettiin Nhanderu Marangatussa tien varrelta murhattuna.
On myös raportoitu, että Brasiliassa ympäristöaktivisteja murhataan maailman 2. eniten. Vain viime vuonna 25 aktivistia, jotka taistelivat ylinympäristöjensä puolesta, murhattiin Brasiliassa. Vuonna 2023 on raportoitu Brasiliassa olleen 1588 konfliktia, jotka johtuvat taistelusta maan puolesta maan anastusta vastaan, 251 maaseudun orjatyövoimaa vastaan, sekä 225 konfliktia, jotka liittyivät taisteluihin puhtaan juomaveden takaamiseksi. Näiden konfliktien (sekä muiden yllä esitettyjen konfliktien) pääsyy on isot maanomistajat, jotka ryöstävät maata niillä työskenteleviltä.
Samanaikaisesti, kun Brasilian vanha valtio kiihdyttää repressiota talonpoikien taistelua vastaan, se tulee yhä selvemmin paljastetuksi. Hiljattain alkuperäiskansan johtaja kritisoi opportunisti Luiz Inácio da Silvaa, joka esittää alkuperäiskansojen ja talonpoikien ystävää, jyrkästi julkisessa tapahtumassa, raivostuttaen da Silvan. Alkuperäiskansan johtaja kritisoi niin Brasilian oikeusjärjestelmää, kongressia kuin da Silvan hallitusta siitä, että alkuperäiskansaan kuuluvien talonpoikien asema on vain heikentynyt.
Opiskelijat taistelevat ja tekevät vastarintaa sotilaspoliisia vastaan
Rio De Janeiron yliopiston jo kuukausia kestänut valtaus on kohdannut repressiota sotilaspoliisin sekä yliopiston lähettämien univormuttomien roistojen toimesta. Opiskelijat ovat protestoineet taloudellisen tuen viemistä 6000 opiskelijalta yliopistolla. 17. syyskuuta Brasilian vanha valtio päätti aloittaa toimet lopettaa valtaus. Huolimatta repressiosta opiskelijat osoittivat mieltään 19. syyskuuta, jonka seurauksena Rio De Janeiroin yliopisto lähetti univormuttomia roistoja häätämään heidät väkivaltaisesti. Tämä kuitenkin epäonnistui opiskelijoiden taistellessa vastaan. 20. syyskuuta yliopiston toiveesta puolisotilaallinen sotilaspoliisin iskujoukko lähetettiin purkamaan valtausta ja ottamaan valtaukseen osallistuneita kiinni, mutta tämäkin epäonnistui. Opiskelijat taistelivat valtauksen puolesta rakentaen palavia barrikadeja, heittäen kiviä ja käyttäen kilpiä. He onnistuivat purkamaan sotilaspoliisin suorittaman saarron ja poistuivat paikalta ilman ainuttakaan kiinniottoa. On selvää, että Brasilian vanha valtio hävisi tämän taistelun, sillä se vain osoitti halunsa käyttää brutaalia voimaa opiskelijoita vastaan, pystymättä kuitenkaan murtamaan opiskelijoiden vahvaa yhtenäisyyttä. Opiskelijat jatkavat taisteluaan heikennyksiä vastaan. Tiistaina 24. syyskuuta yliopistolla nähtiin jälleen voimakas mielenosoitus.
Sota kansaa vastaan jatkuu myös faveloissa
Brasilian vanha valtio ei kohdista sortotoimiaan pelkästään maaseudun väestöön, vaan käy sotaa kansaa vastaan myös kaupungeissa, kuten on raportoitu Rio de Janeirosta, jossa sotilaspoliisi tunkeutui Nova Holandan ja Parque Uniãon faveloihin 19. elokuuta. Poliisi käytti verukkeena poliisiväkivallalle ”huumeiden vastaista taistelua”, tarkoituksenaan ajaa favelan asukkaita kodeistaan. Favelan asukkaat vastasivat tähän tunkeutumiseen mielenosoituksilla ja valtaamalla kadut, jonka seurauksena Brigadeiro Tompowskin katu tukittiin. Sotilaspoliisi löi joukkoja pampuilla ja töni heitä, mutta joukot eivät hätkähtäneet, vaan puolustivat oikeuttaan osoittaa mieltään. Poliisien alueelle tunkeutumisesta johtuen 900 koululaista joutui jättäytymään pois koulusta, ja paikallisia terveydenhoitolaitoksia jouduttiin laittamaan väliaikaisesti kiinni. Seuraavien päivien aikana 20.-21. elokuuta poliisi suoritti alueella lisää operaatioita, jotka johtivat yhä uusien koulujen sulkemiseen, kotien tuhoutumiseen, sekä työläisten omaisuuden anastamiseen. Tämän myötä asukkaat aloittivat uuden protestin, joka kohtasi jälleen poliisiväkivaltaa. 22. elokuuta poliisi sekä sotilaspoliisi olivat yhä alueella, haitaten alueen koulujen ja terveydenhuoltolaitosten toimintaa.
São Benediton alueella sotilaspoliisi on laittomasti teloittanut ihmisiä. Raportin mukaan yksi uhreista murhattiin raukkamaisesti omaan kotiinsa. São Beneditossa on tapahtunut vastaavanlaisia murhia sotilaspoliisin toimesta jo kymmenen tänä vuonna. Sotilaspoliisi toteutti myös perättömän kotietsinnän, jossa he räjäyttivät väitetysti ”löydetyn kranaatin” kotietsinnän kohteen kodin sisäpuolella. Tämä on vain yksi raportoitu sotilaspoliisin pelottelun keinoista São Beneditossa, jossa on myös raportoitu poliisin uhkailleen, haukkuneen ja pahoinpidelleen asukkaita.
3. syyskuuta poliisi tunkeutui Princesa Isabelin köyhään lähiöön Porto Alegressa. Lähiön asukkaat vastustivat hyökkäystä tukkimalla tien, pakottaen poliisin jatkamaan jalan. Poliisi ampui konekiväärillä miestä, joka kuoli vammoihinsa sairaalassa. Se yritti estää asukkaita dokumentoimasta hyökkäystä ja yritti käskeä heitä sisätiloihin, mihin he vastasivat puolustautumalla kepeillä ja kivillä. Princesa Isabelin lähiö on joutunut poliisin terrorin kohteeksi useita kertoja. Esimerkiksi toukokuussa poliisi kidutti työläinen Vladimir Abreun kuoliaaksi Princesa Isabelissa.
10. syyskuuta yksityinen turvallisuusyritys tunkeutui talonvaltaukselle hylätyssä tekstiilitehtaassa, jossa yli 500 köyhää perhettä elää. Asukkaat tekivät vastarintaa kotiensa tuhoamista vastaan ja turvallisuusyritys alkoi ampua heitä, murhaten naisen, joka oli nukkumassa tyttärensä kanssa.
Valeriassa, Salvadorin kaupungissa Bahiassa joukot ovat protestoineet kahden nuoren murhaa sotilaspoliisin toimesta alkaen 16. syyskuuta. Kaksi murhattua nuorta olivat vain 21- ja 18-vuotiaita, ja protestoijat vaativat oikeutta uhreille. He tukkivat katuja ja rakensivat palavia barrikadeja, ja puolustautuivat sotilaspoliisin aggressiolta heittämällä tätä kivillä ja pulloilla. Sotilaspoliisi kävi kovaotteisesti protestoijien kimppuun, mutta tämä ei horjuttanut vastarintaa. Huumerikos-syytteen varjolla Bahian poliisi, joka on tilastollisesti kaikkein väkivaltaisin koko Brasiliassa (tammikuun 2023 ja huhtikuun 2024 välillä 2300 ihmistä on kuollut Bahian poliisin käsissä), ampui myös 18-vuotiasta nuorta mahaan Salvadorissa.
Itaperunassa, Rio de Janeirossa, lähiön asukkaat järjestivät hiljattain mielenosoituksen vaatien oikeutta sotilaspoliisin murhaamalle 16-vuotiaalle. Adilson Ribeiro, PT:n kuvernööiehdokas, osallistui mielenosoitukseen, mutta hänet ajettiin ulos mielenosoituksesta. Hän oli kirjoittanut blogissaan, että nuori kuoli tulitaistelussa, mutta todellisuudessa sotilaspoliisi murhasi hänet kylmäverisesti.
Työläiset taistelevat oikeuksiensa puolesta
6. syyskuuta opetusalan työläiset protestoivat Luiz Inácio da Silvan vierailua Goiâniassa. He esittivät da Silvalle palkkojaan, jotka hädin tuskin riittävät ruokaan, ja vaativat parempia palkkoja.
Toyotan työläiset ovat pysäyttäneet tuotannon jo useita kertoja viime kuukausien aikana protestoidakseen tehtaan sulkemista ja 1500 työpaikan menettämistä. Tehdas aiotaan sulkea, vaikka hallitus on myöntänyt japanilaiselle Toyotalle 11 miljardin realin investoinnin sekä on saanut useita tukia Indaiatuban kaupungilta vuosien varrella, mukaanlukien verohelpotuksia. Huolimatta valtion ”kasvun kiihdyttämisen ohjelmasta”, jossa useita tukia myönnettiin monopoleille, useat automonopolit sulkevat tehtaitaan Brasiliassa, osoittaen da Silvan hallinnon talouspolitiikan epäonnistumista.
Vaaliboikotti on käynnistynyt
Brasiliassa käydään kuntavaalit tänä vuonna. Eri puolilla Brasiliaa on käynnistynyt boikottikampanja. Rio de Janeirossa on perustettu komitea tätä kampanjaa varten. Manauksessa järjestettiin mielenosoitus, jossa vaadittiin parannuksia heidän elinoloihinsa, erityisesti liittyen infrastruktuuriin, joka on huonossa kunnossa. Mielenosoituksessa paljastettiin vaalifarssi ja se, että mikään hallitus ei ole ratkaissut joukkojen ongelmia.
Feijóssa, Acren osavaltiossa A Nova Democracian paikallinen tukikomitea on levittänyt lentolehtisiä ja keskustellut joukkojen kanssa vaalifarssista. Monet joukot suhtautuivat vihamielisesti aluksi luullen, että aktivistit tekivät vaalikampanjaa, mutta kuullessaan boikottikampanjasta he olivat kiinnostuneita ja puhuivat aktivistien kanssa. Useat pyysivät lisää lentolehtisiä levittääkseen niitä perheensä ja ystäviensä joukossa.
9. syyskuuta paikallisen AND:n tukikomitean aktivistit levittivät noin 400 lentolehtistä Derbyssä, Recifessä, Pernambucon osavaltiossa. Lentolehtisessä paljastettiin, kuinka osavaltion kuvernööri on vain rikastunut samalla, kun hän on vienyt kansalta heidän oikeuksiaan eikä ratkaissut heidän ongelmiaan.
Porto Velhossa, Rondôniassa AND:n tukikomitea on myynyt lehteä ja keskustellut vaaliboikotista joukkojen kanssa, jotka ovat toivottaneet tervetulleeksi, että AND tukee kansan asiaa eikä vaalifarssia.
11.-12. syyskuuta aktivistit jakoivat Cearán yliopistolla lentolehtistä, joka kehotti hylkäämään niin “oikeistolaiset” kuin “vasemmistolaisetkin” ehdokkaat ja korosti tarvetta uusdemokraattiselle vallankumoukselle maassa. Vaaliboikottikomitea järjesti myös keskustelutapahtuman yliopistolla.
Servir ao Povo on julkaissut kuvia myös maalauksista, joita on tehty eri puolilla Brasiliaa. Lisää kuvia voi katsoa Servir ao Povon päivittyvästä artikkelista.