Syksyn aikana eräs kaupan alan monopoli on purkanut useiden työläisten työsopimuksia pienistäkin rikkeistä. Tapauksia on ollut erityisesti Satakunnassa, mutta niitä on esiintynyt koko maassa. Työläisten työsopimuksia on purettu mm. siksi, että he olivat ottaneet itselleen biojätteeseen meneviä elintarvikkeita, jättäneet muovipusseja maksamatta, tehneet omia ostoksiaan työaikana tai olivat rahastaneet omia ostoksiaan sääntöjen vastaisesti. Osaa tapauksista tullaan todennäköisesti käsittelemään vielä oikeudessa. Työsuhteen purkaminen tarkoittaa sen päättämistä välittömästi, ja sille tulee olla erityisen painava syy. Tällainen voisi olla esimerkiksi epärehellisyys, joka aiheuttaa vakavaa vahinkoa yritykselle – on kuitenkin vaikea nähdä, miten tämä toteutuisi edellä mainituissa esimerkeissä.
Tämä kaupanalan esimerkki on ilmaus tämänhetkisestä työmarkkinatilanteesta. Se osoittaa, että tässä tapauksessa kaupan alalla porvaristolla on mahdollisuus potkia pihalle työläisiä pienistäkin rikkeistä, antaakseen varoituksen muille: jos he haluavat pitää työnsä, heidän on parempi pysyä nöyrinä, sillä milloin vain heidän tilalleen voidaan palkata seuraava työläinen teollisen vara-armeijan, suhteellisen liikaväestön, joukosta. Tämä korostuu, sillä työtehtävät ovat yksinkertaisia, eivätkä vaadi erityistä koulutusta tai asiantuntemusta.
Työttömyysaste oli lokakuussa 8,1 %. Työttömiä oli 38 000 enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Myöskin työttömyyden trendiluku, joka on verrattavissa edelliseen kuukauteen, on ollut nousussa jo useita kuukausia, kertoen työllisyystilanteen heikentyvän entisestään. Myöskin konkurssit lisääntyvät: nyt ollaan 2000-luvun ennätyslukemissa. Lokakuussa konkursseja pantiin vireille 339, 70 enemmän kuin edellisenä vuonna. Avoimia työpaikkoja oli myös heinä-syyskuussa 7800 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä kertoo siis kilpailun kasvamisesta työvoiman myyjien, työläisten, keskuudessa, ja on ilmaus ennen kaikkea kapitalismin syklisen kriisin syvenemisestä, liikatuotannon kriisistä.
Lisäksi työvoiman tarjontaan vaikuttavat myös muut porvariston toimet riiston kasvattamiseksi. Hallitus on määrätietoisesti toteuttanut politiikkaa, jonka tarkoituksena on lisätä työvoiman tarjontaa, ”kannustaa” ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, esimerkiksi pakottaa myös opiskelijat tekemään töitä heikentämällä tukia. Porvaristo pyrkii edistämään työvoiman tuomista sorretuista kansakunnista myös lisätäkseen työväenluokan jakoa ja kilpailua sen keskuudessa. Opportunismin välttämiseksi on kuitenkin huomattava, että kyse ei ole pelkästään hallituksen toimista, vaan syklisen talouskriisin syvenemisestä osana imperialismin yleiskriisiä.
Marx selitti, miten pääoman kasautuminen luo teollisuuden vara-armeijan, jollaista ei ole ollut olemassa muina aikoina. Suhteellisen liikaväestön määrä vaihtelee kapitalismin syklisen kriisin eri vaiheissa. Kun toisilla tuotannonaloilla pääomaa tuhotaan ja potkitaan pihalle työläisiä, ovat he yhtäältä painostamassa työssä olevia työläisiä, toisaalta valmiina jälleen tuotantoon otettaviksi siellä, missä pääoman kasautuminen on nopeaa. Tuotannon kasvu, työnjaon kehittyminen ja koneiden käyttöönotto tehostaa tuotantoa ja toisaalta syrjäyttää työläisiä, sillä tuotannon tehostuessa kapitalisti saavuttaa enemmän voittoa vähemmällä määrällä työläisiä, hänen täytyy siis maksaa vähemmän työvoimasta. Työ yksinkertaistuu, kilpailu työpaikoista kiristyy, työolosuhteet heikkenevät, työssä olevien työläisten täytyy, ”hädän pakottamana”, kuten Marx sanoi, tehdä kovemmin tai pitempään töitä. Näin työpalkka, työvoimasta maksettu hinta, pienenee entisestään.
Marx on tiivistänyt ”Palkkatyössä ja pääomassa”:
”Mitä enemmän kasvaa tuottava pääoma, sitä enemmän laajenee työnjako ja koneiden käyttö. Mitä enemmän työnjako ja koneiden käyttö laajenevat, sitä kovemmaksi käy työläisten keskinäinen kilpailu, sitä enemmän pienenee heidän palkkansa.”
Hän on opettanut meille teollisuuden vara-armeijasta:
”Teollisuuden vara-armeija eli suhteellinen liikaväestö harjoittaa seisausten ja keskinkertaisten elpymisten aikana painostusta toimivaan työläisarmeijaan ja hillitsee sen vaatimuksia liikatuotannon ja kuumeisen kiirekauden aikana. Suhteellinen liikaväestö on siis se tausta, jolla työn kysynnän ja tarjonnan laki liikkuu. Se pusertaa tämän lain toimialan rajoihin, jotka vastaavat ehdottomasti pääoman riistämishalua ja vallanhimoa.” (Karl Marx, Pääoma I)
Työssä olevien työläisten riisto siis kasvaa. Kaupan alalta olevan esimerkin lisäksi voimme nähdä sen erilaisissa porvariston hiljattaisissa poliittisissa toimissa työväenluokkaa vastaan. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi ensimmäisen palkallisen sairaslomapäivän poistaminen. Samoin lakko-oikeuteen puututaan entisestään. Jo aiemmin kiellettiin solidaarisuuslakot ja poliittiset lakot, ja nyt lausuntokierrokselle meni esitys suojelutyölaista, joka ainakin esityksen perusteella rajaisi lakko-oikeuden lähes olemattomaksi. Esityksessä lakko-oikeutta rajoitettaisiin, mikäli ”turvallisuus” vaatisi sitä, mutta kriteerit on asetettu niin laveiksi, että ilmeisesti lähinnä taiteilijat voivat lakkoilla. Esityksen mukaan lakko ei saisi uhata henkeä ja terveyttä, se ei saisi vaarantaa ”tuotannon tai palvelutoiminnan kannalta välttämätöntä tai muuta merkittävää aineellista omaisuutta”, ei saisi aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristölle tai eläimille, ei saisi vaarantaa armeijan tai valtion päätöksenteon toimintaa, ei saisi vaarantaa energian, veden, lääkkeiden tai ruoan saatavuutta vakavasti. Tämä mahdollistaisi siis lähes kaikkien merkittävien alojen lakkojen kieltämisen. On huomattava, että ennakkotapauksena ja impulssina laille toimii Marinin hallituksen aikainen hoitajien pakottaminen töihin. Vielä jää nähtäväksi, millaiseksi esitys muotoutuu eduskunnassa. Tämän lisäksi nyt on jo alkanut tai alkamassa TES-neuvotteluja eri aloilla, joissa tullaan näkemään jälleen erilaisia silmänkääntötemppuja työläisten luokkataistelun tukahduttamiseksi ja riiston kasvattamiseksi, ja laajemmalla taloudellisella ja yhteiskunnallisella tilanteella tulee epäilemättä olemaan vaikutuksensa myös näihin.
Imperialismin aikana pääoman kasautumisen myötä ja sen yleiskriisin syvetessä myös työväenluokan jako työläisaristokratiaan ja sen pohjakerroksiin syvenee, sekä laajemmin jako imperialistisiin kansakuntiin ja sorrettuihin kansakuntiin. Joillakin aloilla, kuten esimerkiksi mainitulla kaupan alalla, riisto on kovaa, sillä työtehtävät ovat yksinkertaisia ja kilpailu työpaikoista on kovaa. Kaupan alalla sekä siihen liittyvässä logistiikassa riistetään myös työläisiä sorretuista kansakunnista. Siis samalla, kun työväenluokan kermakerroksia lahjotaan, sen pohjakerrosten riisto kasvaa entisestään. Samanaikaisesti kriisi koskettaa myös työläisaristokratiaa ja pikkuporvaristoa, josta osa temmataan proletariaatin riveihin tai suhteelliseen liikaväestöön riiston kiristyessä.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että samalla, kun työttömyys lisääntyy, riistetään työssä olevia työläisiä kahta kovemmin, ja heidänkin kurjuutensa lisääntyy. Samalla näistä työssä olevista työläisistä puristetaan enemmän lisäarvoa, ja myöskin teollisuuden vara-armeijan tilanne pahenee. Kuitenkin kuilu häämöttää: riiston kasvaessa kasvaa myös työssä olevien työläisten kurjuus ja kuten näemme, myös heille käy mahdottomaksi ostaa kaikkia niitä tuotteita, joita alati kiihtyvä tuotanto puskee markkinoille. Tämä näkyy jo konkursseina, jotka leviävät aina uusille aloille. Pulan aikana joillakin aloilla pääomaa tuhotaan, toisilla sen kasautuminen kiihtyy entisestään, osa monopolikapitalisteista voittaa, osa (varsinkin pienemmistä kapitalisteista) häviää. Näin pääomaa siis lopulta järjestetään uudelleen, ja elpyminen alkaa jälleen hitaasti. Kuitenkin kriisit tulevat kerta kerralta vakavammiksi.
Marx on selittänyt seikkaperäisesti, miten kasautunut työ, pääoma, hallitsee elävää työtä, työläisiä. Pääoman kasvaessa ja tuotantovoimien kehittyessä aina vain voimakkaammiksi, kasvaa myös työläisten riisto. Työläisen ja kapitalistin edut eivät ole samat – pääoman kasvu saattaa vaikuttaa työläisen tulojen kohoamiseen, mutta koska työpalkka ja voitot ovat käänteisessä suhteessa toisiinsa, voitot kasvavat suhteessa huomattavasti enemmän ja työläisten ja porvariston välinen yhteiskunnallinen jako vain kasvaa entisestään. Tämä näkyy esimerkkinä käyttämällämme kaupan alalla siinä, että vaikka päivittäistavarakauppamonopolit ovat viime vuosina ilmoittaneet joka vuosi toinen toistaan ennätysmäisemmistä tuloksista, siis voitoista, kaupan alan työläisten ahdinko syvenee.
Marx sanoi “Pääomassa”:
”Rikkauden kasautuminen toiseen kohtioon on siis samalla kurjuuden, työrasituksen, orjuuden, tietämättömyyden, raaistumisen ja siveellisen alentumisen kasautumista päinvastaiseen kohtioon, ts. siihen luokkaan, joka tuottaa omia tuotteitaan pääomana.”
