Vasemmistoliiton Minja Koskela esittää työvoiman saatavuusharkinnan poistamista

Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Minja Koskela esitti Helsingin Sanomien Vasemmistoliiton uutta työelämä- ja työllisyysohjelmaa koskeneessa haastattelussa, että hänen mielestään työvoiman saatavuusharkinta tulisi poistaa. Työvoiman saatavuusharkinta tarkoittaa, että EU- ja ETA-alueen ulkopuoliset maahanmuuttajat voivat saada työntekijän oleskeluluvan vain, jos alalla vallitsee työvoimapula, tai paikkaan ei siis ole saatavilla Suomen työmarkkinoilla jo olevia työläisiä. Saatavuusharkinta ei koske kausityötä ja esimerkiksi korkeasti koulutetut ”erityisasiantuntijat” eivät ole sen piirissä. Sen poistaminen merkitsisi yhä suurempaa työväenluokan pirstomista helpottamalla työvoiman tuontia sorretuista kansakunnista EU:n ulkopuolelta ja kiristämällä näin työläisten keskinäistä kilpailua mahdollistaen palkkojen ja työehtojen suuremman polkemisen.

Vaikka Koskelan näkemys olikin hänen henkilökohtainen näkemyksensä eikä sisältynyt puolueen työelämäohjelmaan, osoittaa se, että Koskelan johdolla Vasemmistoliitto vieraantuu yhä enemmän työläisistä eikä enää jaksa edes näytellä ”työväenpuoluetta”, vaan syleilee yhä avoimemmin kaupunkilaista pikkuporvaristoa, kilvoitellen samoista äänestäjistä Vihreiden ja Kokoomuksen kanssa. Saatavuusharkinnan poistamisen ehdottaminen on hyvin suora keskisormennäyttö työläisiä vastaan, erityisesti tilanteessa, jossa työttömyys kasvaa jatkuvasti, olot kurjistuvat ja käynnistymässä on laajoja lakkotaisteluita palkankorotusten puolesta. Se myös osoittaa, kuinka ohutta Vasemmistoliiton väitetty anti-imperialismi tai jopa ”vallankumouksellisuus”, joilla puolue haluaa ratsastaa, ovat. Todellisuudessa se on samanlainen loisten puolue kuin kaikki muutkin porvarilliset puolueet eikä se ole koskaan ollut muuta.

Keltainen ammattiyhdistysliike sekä eduskuntapuolueista Sosiaalidemokraatit sekä Perussuomalaiset vastustavat saatavuusharkinnan poistamista. Ammattiyhdistysliike korostaa, että saatavuusharkinnan poistaminen heikentäisi työehtoja ja palkkoja ja heikentäisi liittojen kykyä neuvotella näistä. Kuitenkin keltainen ammattiyhdistysliike nojaa työläisaristokratiaan ja onkin tässä juuri huolissaan sen asemasta imperialismin loismaisuuden kasvaessa ja sorretuista kansakunnista tulevan työvoiman tuonnin kiihtyessä. Saatavuusharkinnasta huolimatta ulkomaisen työvoiman riistoa kiihdytetään jatkuvasti, porvaristo löytää monia keinoja kiertää lakeja ja sorrettujen kansakuntien työläiset raatavat myöskin pimeissä töissä ja kohtaavat ihmiskauppaa. Merkittävä työläisten ryhmä ovat myös Euroopan sorretuista kansakunnista, erityisesti Itä-Euroopasta, tulevat työläiset, joita saatavuusharkinta ei koske, samoin ulkomaiset kausityöläiset, ilman joita suomalaisen imperialismin maatalous ei toimisi. Opportunistit myöskin yleisesti kannattavat työvoiman tuonnin kiihdyttämistä vedoten alhaiseen syntyvyyteen. Teollisuusliiton vasemmistoliittolainen varapuheenjohtaja nostikin tämän esille vastauksessaan Koskelan avaukseen – vaikka hän torjui esityksen, hänen mukaansa saatavuusharkinnan poistoa tulisi harkita joissain tapauksissa eri työmarkkinatilanteessa, koska Suomi tarvitsee ”ennätysmäärän” ulkomaista työvoimaa tulevaisudessa. Myöskin esimerkiksi SDP:n Antti Lindtman on painottanut aiemmin, että Suomi tarvitsee kipeästi työperäistä maahanmuuttoa. Keltainen ammattiyhdistysliike ei pyri mobilisoimaan syvimpiä ja laajimpia joukkoja, vaan hylkää heidät oman onnensa nojaan, se ei tavoittele yhtäläisiä oikeuksia kaikille työläisille vaan osaltaan ylläpitää jakoa etuoikeutettuihin imperialistisen maan työläisiin ja kahta kovemmin sorrettuihin sorretuista kansakunnista tuleviin työläisiin. Samalla lietsotaan suoranaista shovinismia vedoten työläisaristokratian pelkoihin. Todelliset anti-imperialistit eivät vastusta maahanmuuttoa itsessään vaan näkevät sen imperialismin lopunaikojen suurena kansainvaelluksena, ja he vastustavat nimenomaan näihin työläisiin kohdistuvaa imperialistista riistoa ja pyrkivät kaikin keinoin yhdistymään lujasti tähän proletariaatin sorrettuun pohjakerrokseen ja taistelemaan yhtäläisten oikeuksien puolesta, toisin kuin opportunistit ja keltainen ammattiyhdistysliike.

Osaltaan Koskela vaikuttaa tehneen aidon virheen, joka osoittaa hänen kokemattomuuttaan poliitikkona ja ylipäätään, miten vararikkoista itsekeskeinen, yksilön puolueen edelle asettava porvarillinen politikointi on. Kun Anna Kontula (väitetysti eduskunnan ainoa kommunisti!) esitti eduskunnassa saatavuusharkinnan poistoa vuonna 2017, silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ei allekirjoittanut aloitetta vedoten siihen, että asia herätti niin voimakkaita ristiriitoja puolueessa. Lopulta vain kolme neljästätoista Vasemmistoliiton kansanedustajasta allekirjoitti aloitteen. Nyt Koskela kuitenkin nosti esille haastattelussa, joka koski puolueen työvoimaohjelmaa, asiaan sinänsä liittymättömän henkilökohtaisen mielipiteensä, jonka hän olisi halutessaan voinut jättää sanomattakin. Nyt tämä hyvin kiistanalainen ja Vasemmistoliiton aiemmasta linjasta poikkeava näkemys jätti varjoonsa koko aiheena olleen ohjelman. Avaus ei ollut myöskään omiaan edistämään Vasemmistoliiton harhakuvitelmia ”punavihreän blokin” johtoon nousemisesta, ja sen voidaan katsoa olevan virhe myös siltä kannalta.

Vasemmistoliiton sisällä esiintyy ristiriita ”ay-siiven” ja Koskelan edustamien ”punavihreiden” välillä. Koskelan avaus on omiaan kärjistämään tätä ristiriitaa, eikä yhdistämään puoluetta uuden puheenjohtajan taakse. Se saattaa jopa edistää samantyyppistä kehityskulkua, joka tapahtui Saksassa Die Linken riveissä, joka johti Liittouma Sahra Wagenknechtin syntyyn. Wagenknecht on kehittänyt opportunismiaan vedoten juuri saksalaiseen työväenluokkaan, joka kokee imperialistien ajaman työvoiman tuonnin uhkaavan asemaansa. Tämäntyyppinen ristiriita on olemassa myös Vasemmistoliitossa ja näiden edellämainittujen fraktioiden välillä vallitsee suureksikin paisuva halveksunta ja epäluottamus toisiaan kohtaan. Sinänsä molemmat kannat – saatavuusharkinnan poistamista ja työvoiman tuonnin kasvua kannattava ja räikeimmillään jopa ns. ”maahanmuuttokriittinen”, shovinismia lietsova kanta – edistävät työväenluokan pirstomista ja imperialismin jatkuvuutta.

Kokonaisuudessaan tämä osoittaa Vasemmistoliiton opportunismin ja porvarillisen, itsekeskeisen ja mädän politikoinnin kasvavaa vararikkoa.