Nuevo Perú: Venäläisen imperialismin hyökkäyssota Ukrainaa vastaan

Julkaisemme epävirallisen käännöksen Nuevo Perun teksteistä, jotka ovat osa ”Nykytilanne – muistiinpanoja maailmankriisistä”-artikkelisarjaa.

Osa I:

JOHDANTO:

26. helmikuuta 2025, kolme vuotta on kulunut venäläisen imperialismin nykyisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan (pääasiallinen ristiriita) alkamisesta.

Suhteessa edellä mainittuun, viimeisimmät tapahtumat kansainvälisellä näyttämöllä osoittavat, että:

– Jenkki-imperialismi ja venäläinen imperialismi vehkeilevät tällä Itä-Euroopan kuumalla aluella, Ukrainassa. Tämä suuntaus alkoi Bidenin hallinnon aikana, ottaa avoimen muodon nykyisen Donald Trumpin hallinnon myötä ja alkaa kehittyä pääasiallisena Yhdysvaltain ja Venäjän välisissä suhteissa, mutta koska taistelu on absoluuttista, tulee se ilmaantumaan uudelleen milloin ja missä tahansa (kolmas ristiriita, imperialistien välinen, jossa on kolme tasoa*).

– Vain Yhdysvallat ja Venäjä istuvat ”neuvottelupöydässä” Ukrainasta, yksikään eurooppalaisista valloista ei osallistu, eikä myöskään Ukraina.

– Kansallisen vastarinnan voimat Ukrainassa kohtaavat kapitulaation vaaran; niiden täytyy torjua Zelenskyin ja hänen petturijoukkionsa, jotka alistuvat isäntänsä, amerikkalaisen supervallan, kiristykseen ja seuraavat ”läntisten” imperialistien neuvoja, kapitulaation vaara.

– Sorretun maan presidentti, amerikkalaisten lakeija Zelenskyi kapituloituu amerikkalaisen isäntänsä painostuksen edessä. Donald Trump hääti tämän lakeijan nöyryytettynä Valkoisesta talosta, kun hän yritti keskustella Yhdysvaltain ja Venäjän välisistä neuvotteluista ”tulitauosta” ja sitä seuraavasta ”rauhansopimuksesta” (ehdoista Ukrainan kansakunnan kapitulaatiolle venäläiselle imperialistiselle hyökkääjälle sekä maan jakamiselle).

-Ei edes kolmea päivää ollut kulunut siitä, kun Trump julkisesti nolasi Zelenskyin maailmanlaajuisesti, kun hän huomioi tämän alistumisen johdettavakseen ja hänen rauhanehtoihinsa melkein puheensa lopussa jenkkien Kongressissa.

-Nämä tapahtumat ovat ilmausta kahdesta ristiriidasta ja kolmesta voimasta: imperialistien välinen ristiriita sen kolmella eri tasolla [kts. Osa I*] sekä ristiriita sorrettujen maiden ja imperialististen supervaltojen ja imperialististen valtojen välillä, joka on pääasiallinen ja hyvin tärkeä maailmanvallankumoukselle. Kolme voimaa taas ovat ainoa hegemoninen supervalta jenkki-imperialismi, ydinasesupervalta ja muut imperialistiset vallat, ja kolmas voima on Ukraina (sorrettu maa, joka on ryöstösaaliina imperialistien välisessä kiistelyssä).

-Pääristiriita ja vallankumous pääasiallisena tendenssinä maailmassa yhdistyvät, koska laajimmat joukot ovat sorretuissa maissa; ne, jotka keskittyvät imperialismiin, ja imperialistiseen maailmansotaan, keskittyvät viholliseen, he eivät keskity joukkojen voimaan, eivätkä täten ymmärrä, että kolme maailmaa erottuvat, vaikka he hyvin tietävät, että puheenjohtaja Mao kannatti tätä teesiä.

Mikä on avainkysymys?

Se on marxismi-leninismi-maoismi, koska kysymys on oikeutetusta ja oikeasta ideologisesta ja poliittisesta linjasta, ja sitä ei voi olla, jos ei ole oikeutettua ja oikeaa ideologiaa; tämän takia me uskomme, että avain kaikkeen on ideologia: marxismi-leninismi-maoismi, pääasiassa maoismi.

Toiseksi, pääasiana on kehittää kommunistisia puolueita. Miksi? Koska joukot janoavat vallankumousta, joukot ovat valmiina ja vaativat vallankumousta, joten ongelma ei ole joukoissa. Tämä totuus paljastuu meille Ukrainan kansallisen vastarintasodan kehityksessä venäläisen imperialismin aggressiota vastaan.

Meidän täytyy saarnata, että tämän vastarintasodan, niin kuin muidenkin sotien, jotka eivät ole vielä kansansotia, ei tulisi olla alisteinen imperialististen suurvaltojen johdolle, koska ne johtavat sitä omien intressiensä mukaan, vaikka tarve olisi taistella itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja omiin voimiin nojautumisen puolesta. On keskityttävä joukkoihin ja heidän arvoihinsa, ja seurattava periaatetta, että sodassa tärkeintä eivät ole aseet, vaan ihmiset, mikä nykyisessä tilanteessa tarkoittaa jatkuvaa kansallista vastarintasotaa valloittajaa vastaan, käyttäen taktiikkana laajaa joukkojen sissisotaa, yhdistäen kaikki voimat, jotka voidaan yhdistää maan sisällä sekä kansainvälisesti yhteiseen rintamaan.

Tehtävänä on muuttaa vastarintasota Venäjän imperialismin aggressiota vastaan kansansodaksi.

On tarve rekonstituoida proletariaatin puolue. Kuten näemme ristiriitojen kehityksestä Ukrainassa, se mikä puuttuu, on kommunistinen puolue ja sen proletaarinen johto.

Nykyinen venäläisen imperialismin hyökkäyssota Ukrainaa vastaan kolmen vuoden jälkeen

Nykyinen imperialistinen hyökkäyssota, joka alkoi 26. helmikuuta 2022, esitettiin Putinin ja hänen ulkoministerinsä Lavrovin toimesta ”erikoisoperaationa”, ja kaikessa annettiin ymmärtää, että kyse olisi niin sanotusta ”salamasodasta”, joka kulminoituisi Ukrainan pääkaupungin Kiovan valtaukseen, mistä seuraisi Ukrainan viranomaisten ja asevoimien kapitulaatio, johon joukot vastaisivat sympaattisesti. Kun asiaa tarkastellaan tältä kannalta, oletettu lopputulos oli Ukrainan valtion anastaminen joukkojen ja sen asevoimien suurimman osan hyväksymänä, kuten tapahtui Krimin niemimaan anastuksessa vuonna 2014. 4. helmikuuta 2022 Venäjän presidentti Vladimir Putin ”tunnusti itsensä julistaneet Donetskin ja Luhanskin separatistitasavallat Donbasissa” valmistellessaan hyökkäystä, ja 21. helmikuuta Putin itse esitti aikeensa anastaa naapurimaan näillä sanoilla:

”Ukraina ei ole vain naapurimaa meille. Se on erottamaton osa meidän omaa historiaamme, kulttuuriamme ja henkistä tilaamme.”

Nykyinen hyökkäyssota on jatkumoa Krimin niemimaan anastuksesta (2014) Venäjän federaation toimesta.

Miten tämä sota näyttäytyy historiallisesti?

Olemme edelleen ”jenkki-imperialismin ja Neuvostoliiton sosiali-imperialismin vastaisen taistelun historiallisella ajanjaksolla”, kuten puheenjohtaja Mao ilmaisi. Tämä historiallinen ajanjakso on muuttunut, mutta ei vielä loppunut; neuvosto-revisionismin vararikon ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä se on muuttunut: sosiali-imperialistinen supervalta hajosi, sen talousjärjestelmä purettiin, ja siitä muodostui 15 tasavaltaa, ”Varsovan Liitto” hävisi, sen siirtomaat ja puolisiirtomaat jaettiin uudelleen, mikä jatkuu tähän päivään saakka, jonka todistaa Ukrainan sota ja monet ”jäätyneet” konfliktit entisen Neuvostoliiton alueella. Vaikkakin Venäjä on ottanut paikkansa valtioiden joukossa ja on edelleen ydinasesupervalta, kaikilla muilla mittareilla se on toisen maailman valtio. Ensimmäinen maailma tuli uudelleenmääritellyksi.

Pääasiallinen vihollinen on Yhdysvallat, mutta Venäjä on toinen ydinasesupeervalta. Venäjä taistelee kynsin hampain palauttaakseen tai ylläpitääkseen hallintansa maista, joita se hallitsi tai jotka se katsoo strategisiksi sen olemassaololle pyrkiäkseen palauttamaan asemansa tulevina vuosikymmeninä. Nämä maat ulottuvat Itä-Euroopasta Keski-Aasiaan ja Syyriaan, joka on merkityksellinen Venäjän läsnäololle Lähi-idässä ja sen pyrkimyksille Afrikkaa kohti. Yhdysvallat on laajentanut vaikutuspiiriään Itä-Euroopassa NATO:n kautta Venäjän rajoille, ja Saksa, Ranska jne. EU:n kautta.

Ylempään täytyy lisätä, että jatkaessaan tätä prosessia, Venäjä ja Iran sallivat Assadin kaatua Syyriassa joulukuun 8. päivä 2024. Tämän myötä Venäjä menetti suoran yhteyden Välimerelle ja mahdollisuutensa vaikuttaa suoraan tähän laajennetun Lähi-idän alueeseen, ja se menetti myös suoran yhteyden Afrikkaan. Iran menetti tärkeän liittolaisen, ja täten muuttui heikommaksi alueella. Tappiot Syyriassa ovat seurausta Venäjän heikentymisestä johtuen Ukrainan sodan, jota Putin on käyttänyt pelimerkkinä Venäjän ja Yhdysvaltojen välisen vehkeilyn edistämiseksi, aiheuttamasta taakasta. Yllä mainittu huomio implikoi uutta voimatasapainon muutosta Yhdysvaltojen sekä Venäjän välillä suuntautuen Yhdysvaltojen vahvistumiseen, ja toisaalta osoittaa myös muuttunutta voimatasapainoa Venäjän ja Euroopan imperialistivaltojen, Saksan, Englannin ja Ranskan välillä, suuntautuen Venäjän vahvistumiseen. Tällä hetkellä imperialistivallat Euroopassa joutuvat odottamaan, mitä Yhdysvallat ja Venäjä päättävät liittyen niiden nykyisiin vaikutusalueisiin. Espanjalaisen imperialismin El Canon Kuninkaallisen Instituutin artikkelissa tehdään seuraava johtopäätös edellämainitusta:

”Suurvalta voi taistella monella eri rintamalla, mutta, kuten Armenian hylkääminen Moskovan toimesta sen sodassa Azerbaijania vastaan Nagorno-Karabahissa ja Assadin hallinnon tuen lopettaminen osoittivat, Venäjä ei ole sellainen tässä mielessä. Sen vaikutus Neuvostoliiton jälkeisiin valtioihin on heikkenemässä, samoin se on heikkenemässä Lähi-idässä. Iran ja Venäjä jakavat epäonnistumisen Assadin ja Armenian suojelussa Azerbaijania ja HTS:ää, jota tuki Turkin valtio, vastaan.” (Algunas consecuencias de la caída del régimen sirio para Irán y Rusia: Turquía, Mira Milosevich-Juaristi, 11. joulukuuta 2024, El Cano…)

Tiivistäen: toisen maailmansodan perua oleva kansainvälinen järjestys tässä maailmankolkassa, Euraasiassa, on muuttunut Neuvostoliitossa tapahtuneen kapitalistisen restauraation myötä, jolloin se luisui suuresta sosialistisesta valtiosta ja maailmanvallankumouksen keskuksesta sosiali-imperialistiseksi valtioksi, muodostuen sosiali-imperialistiseksi supervallaksi ja aloitti kilvoittelun maailman hegemoniasta jenkki-imperialismin kanssa. Sitten sosiali-imperialistinen Neuvostoliitto romahti revisionismin kärsittyä vararikon, kuten tapahtui myös toisen internationaalin revisionismille, ilman maailmansotaa.

Venäjä otti Neuvostoliiton paikan joulukuussa 1992, ja prosessi, joka oli alkanut, ei loppunut, vaan pahentui vuosikymmenen edetessä. Vuosikymmenen lopussa sen hajoamisen prosessi loppui, ja siitä asti ja 2000-luvulle tultaessa imperialistinen Venäjä on koettanut elvyttää itseään Putinin johdolla. Tämän seurauksena se koettaa ylläpitää vaikutuspiiriään siellä, missä se ei ole sitä vielä menettänyt, ja palauttaa sen menettämillään alueilla, niin sanotulla ”entisellä neuvostoalueella”. Kilvoittelu ennen sen siirtomaajärjestelmään kuuluneista puolisiirtomaista on käymässä näin yhä kiivaammaksi. 1990-luvun alusta alkaen nähdyt välillä rauhanomaiset, välillä väkivaltaiset tapahtumat tässä maailmankolkassa ovat osa kiivasta imperialistien välistä taistelua sorretuista maista, jotka olivat kerran osa sosiali-imperialistista Neuvostoliittoa.

Tässä edellämainitussa kiivaassa imperialistien välisessä taistelussa on ilmaistuna kaksi ristiriitaa: pääasiallinen ristiriita eli sorrettujen kansakuntien ja imperialististen maiden välinen ristiriita, ja imperialistien välinen ristiriita. Ei ole niin kuin väitetään, että nykyistä liberaalia kansainvälistä järjestystä oltaisiin uusimassa, jne. Esimerkiksi Saksan ”uudelleenyhdistyminen” on vain yksi muutos tai revisio toisen maailmansodan jälkeen nousseessa kansainvälisessä järjestyksessä Euroopassa.

Kartta. NATO:n laajentuminen itään.

Huomautuksia:

Helmikuussa 1992, alle kaksi kuukautta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, Yhdysvaltojen tärkein strateginen dokumentti, The Defence Planning Guidance, joka kirjoitettiin Paul Wolfwitzin suojeluksessa määritteli avaimen Yhdysvaltojen yksinomaiseen maailmanherruuteen: ”uuden kilpailijan nousun estäminen” eritoten Euraasiassa. Yhdysvaltojen tulisi ”estää Natoa heikentävien eurooppalaisten turvallisuusmenettelyjen ilmaantuminen”, asiakirjassa luki. Nämä menettelyt olisivat voineet johtaa Venäjän tieteellisen ja energiasektorin potentiaalin yhdistymiseen Saksan teknologisen pääoman ja rahallisten resurssien kanssa, eli Euroopan Unionin kanssa. Tämän liiton estäminen on hyvindokumentoitu ja julkisesti lausuttu tavoite Yhdysvaltojen politiikassa Eurooppaa kohtaan.

(Huomio 29: Muiden joukossa George Friedman, Erään Yhdysvaltojen tärkeimmän ajatuspajan johtaja otti tämän asian uudestaan käsittelyyn Chigagossa järjestetyssä konferenssissa vuonna 2015 (Kesäkuu 15, 2015). STRATFOR: US-Hauptziel war es immer, Bündnis Deutschland + Russland zu verhindern [Video]. https://www.youtube.com/watchv=gcj8xN2UDKc. Katso myös: Poch-de-Feliu, R. (2003). La colapso optimismo del orden europeo. In: La Gran Transición. Rusia 1985-2002. Barcelona: Critica (päivitetty 2022); and Sarotte, M. E. (2021). Not one inch. America, Russia and the Making of Post-Cold War Stalemate. New Haven: Yale University Press.)

Paljon aikaisemmin, vuonna 1997, jotkut yhdysvaltalaiset strategistit, kuten Zbigniew Brzezinski, entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja, vei asiat paljon pidemmälle, ja pohti projektia jossa Venäjä muutettaisiin ”epämääräiseksi konfederaatioksi Euroopan Venäjän, Siperian Tasavallan ja Kaukoidän Tasavallan välillä”.

(Huomio 30: Brzezinski sanoi ”Tärkein geostrateginen päämäärä Yhdysvalloilla Eurooppaa kohtaan on lujittaa amerikkalaista sillanpääasemaa Euraasian mantereella” Katso: Brzezinski, Z.)

(1997). The Grand Chessboard. American Primacy and its Geostrategic Imperatives. New York: Basic Books.

Olemme vastikään lainanneet samasta Brzezinskin kirjasta, että strategiset suuntalinjat, joita jenkki-imperialismi käyttää tarkoituksenaan ylläpitää maailmanhegemoniaansa ja joita Trump, jenkki-imperialismin johtajana, käyttää ulkopolitiikkansa perustana, ovat:

”Tärkein Yhdysvaltojen intressi täytyy olla varmuuden luominen siitä, ettei yksikään yksittäinen valta saa haltuunsa Euraasiaa, joka on geopoliittisesti tärkeä, ja jota maailman yhteisö saa vapaasti käyttää taloutensa ja rahamarkkinoidensa kasvattamiseen.

Yhdysvallat on ainoa supervalta maailmassa, ja Euraasia on päänäyttämö. Täten, kysymys siitä, miten valta jakautuu Euraasiassa, on elintärkeä maailmanlaajuiselle hallinnalle ja Yhdysvaltojen historialliselle perinnölle.

Kolme tärkeintä käskyä imperialistisessa geostrategiassa: vältä salaliittoja vasallien välillä ja takaa niiden riippuvuus turvallisuuden saralla, pitäen alisteiset valtiot tottelevaisina ja turvaten niitä varmistaen, että ”barbaariset kansat eivät yhdisty”.

Ottaen huomioon ihmisten keskuudessa vallitsevan ilmapiirin Euroopan ja Aasian poliittisella näyttämöllä, jokaisen onnistuneen amerikkalaisen politiikkatoimen täytyy keskittyä Euraasiaan, ja niillä täytyy olla perustanaan tämä geostrateginen suunnitelma. Tämä vaatii suuren määrän taktiikkaa ja manipulaatiota, jotta opposition koalitio ei muodostu vastustamaan Yhdysvaltojen hallintaa.”

*

* Huomio kolmesta tasosta imperialistien välisissä ristiriidoissa, jotka selitämme seuraavan tiivistyksen ensimmäisessä kohdassa:

Miten ristiriidat kehittyvät nykyisessä sotatilanteessa?

Viime tammikuussa tuli kuluneeksi kolme vuotta nykyisestä venäläisen imperialismin hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainan sorrettua kansakuntaa kohtaan. Ristiriidat, jotka johtivat sodan alkamiseen, ja näiden ristiriitojen sisäiset yhteydet ovat nykypäivänä yhä ratkaisematta:

1. Imperialistien välisten ristiriitojen kehityksessä on kolme tasoa, jotka kehittyvät vehkeilyssä ja taistelussa.

-Vehkeily ainoan hegemonisen supervallan, USA:n (lihavan koiran) ja imperialistisen ydinasesupervallan, Venäjän (laiha koira) välillä on nousemassa keskeisimmäksi. Tätä ensimmäistä tasoa ollaan uudelleenmäärittelemässä.

-EU:n imperialistiset vallat ja Yhdysvaltojen “kumppanit” NATO:ssa ovat akuutissa vehkeilyssä ja taistelussa Yhdysvaltojen kanssa (toinen taso) EU:n heikkouden takia, sekä sen takia, että EU on riippuvainen Washingtonista niin poliittisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisesti. Niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia vasalleina ja pysyä ruodussa.

-Vehkeily ja taistelu EU:n imperialististen valtojen ja NATO:n sisällä, niin toistensa kuin Venäjän kanssa, samanaikaisesti kun ne ilmaisevat julkisesti olevansa konfliktissa Moskovan kanssa ja lietsovat “Putinin uhkaa” aseistautumistaan kiihdyttääkseen.

Saksassa on ollut puheita siitä, että EU:lla tulisi olla oma ydinasepeitto, painottaen, että tämän tulisi olla Macronin Ranskan alaisuudessa, joka on EU:n ainoa ydinasevalta tällä hetkellä. Kuitenkin herättämällä julkista keskustelua ydinaseiden tarpeellisuudesta se kylvää siemenet oman ydinaseensa kehittämiseksi (“ydinasepelote”).

Neuvotteluissa hallituskoalitiosta CDU-CSU:n ja SPD:n välillä päästiin jo sopimukseen uudistaa perustuslaki (Bonnin peruslaki) koskien velkakattoa. Tämä “uudistus” kuitenkin torjuttiin CDU-CSU:n vaalikampanjassa, joka päättyi vain 10 päivää sitten, antaen äänestäjille lupauksen, että perustuslaillinen velkakatto pysyy, jottei taakka kasaudu tulevaisuuden sukupolville. Nämä olivat kuitenkin tyhjiä lupauksia. Yhtä sanotaan ennen vaaleja, ja vaalien jälkeen sanotaan toista.

2. Ukrainan kansallisen vastarinnan voimat ovat vaarassa kapituloitua. Zelenskyin ja hänen petturijoukkonsa, jotka ovat alistuneet jenkki-supervallan kiristykseen ja seuraavat “läntisten” imperialistien ohjeita, torjuminen.

Kapitulaation vaaran torjuminen vaatii, että kansalliset vastarintavoimat murskaavat “rauhansopimussuunnitelmat”, joita imperialistit koettavat pakottaa Ukrainalle ja jotka eivät ole mitään muuta kuin sopimuksia maan jakamiseksi. Siispä ne ovat kutsu Zelenskyin ja hänen rosvojoukkonsa kapitulaatioon; kapitulaation vaaran torjuminen vaatii kansallisen aseellisen vastarintataistelun jatkamista omiin voimiin nojautuen, jotta se ei ole riippuvaista kenestäkään, eikä täten ole manipuloitavissa imperialistisen supervallan tai imperialistivaltojen intressien mukaisesti.

Kansallisessa aseellisessa vastarintataistelussa pitäytyminen maan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden puolustamiseksi vaatii nykyisen tavallisen ja kuluttavan sodan, joka perustuu “ulkomaiselle avulle”, muuttamista ankaraksi ja pitkälliseksi sissisodaksi, jossa perustana ovat pääasiallisesti omat voimat. On tarpeen kehittää laajaa ja korkealle kehittynyttä strategista sissisotaa, uhdistää kaikki mahdolliset voimat, jotka voidaan yhdistää kansalliseen aseelliseen rintamaan miehittäjää vastaan, ja valjastaa ne maan uudelleenyhdistämiseksi, ja vastustaa sen jakoa vaikutusalueisiin hyökkäyksen rintaman jakamiseksi. Länsimainen tarkkailija ennustaa seuraavassa kappaleessa juuri tällaisen tilanteen:

“Venäjälle, tämä tulee olemaan syöpä, ja tämän syövän oloissa kaikki ristiriidat, jotka on tukahdettu ja pitkittyneet, tulevat vielä esiin ennemmin tai myöhemmin.”(Rafael Poch-de-Feliu – The Year 2024: Gaza, Ukraine, and Eurasia in the Crisis of Western Decline. JHU-UPF Public Policy Center, web www.upf.edu/web/jhuppc)

3. Porvaristo-proletariaatti-ristiriidan kehitys Venäjällä ja venäläisen imperialismin hyökkäyssota.

Ukrainassa ja Venäjällä tehtävä sorretun kansakunnan taistelun yhdistämisestä luokkataisteluun sortavan kansakunnan työläisten luokkataistelun kanssa sosialismin ja proletariaatin diktatuurin palauttamiseksi on molemmissa maissa erityisen vaikeaa sekä tärkeää.

Venäjän proletariaatille, sen kaikkein tietoisimmille elementeille, jotka kannattavat Leninin ja Stalinin bolševikkipuolueen rekonstituoimista marxismi-leninismi-maolaisena puolueena Ukrainan kansallisen vastarintaliikkeen kaikkein vallankumouksellisimpien elementtien tukeminen mitä suurimmalla päättäväisyydellä on välttämätöntä.

Suuri Lenin, tarkastellessaan kansallisuuskysymystä sekä proletariaatin ja porvariston eriytymistä, sanoi polemiikissaan Bukarinia vastaan:

(…)Samaa minun on sanottava myös kansallisuuskysymyksen suhteen. Siinäkin tov. Buharin pitää kuviteltua todellisuutena. Hän sanoo, että kansakuntien itsemääräämisoikeutta ei voida tunnustaa. Kansakunta merkitsee: porvaristo ja proletariaatti yhdessä. Mekö, proletaarit, tunnustaisimme, että jollakin halveksitulla porvaristolla pitää olla itsemääräämisoikeus! Siinähän ei ole mitään järkeä! On vainkin, se vastaa sitä, mitä on olemassa. Jos te pyyhitte sen pois, niin tuloksena on fantasia. Te viittaatte kansakuntien uumenissa tapahtuvaan differentioitumisprosessiin, siihen prosessiin, jossa proletariaatti eriytyy porvaristosta. Mutta tarkastelkaamme vielä, miten tämä differentioituminen oikein tapahtuu.

Tov. Buharin sanoo: „Mitä me teemme kansakuntien itsemääräämisoikeudella!” Minun on toistettava sama vastaväite, jonka esitin hänelle kesällä 1917, kun hän ehdotti hylättäväksi minimiohjelman ja säilytettäväksi vain maksimiohjelman (34). Vastasin hänelle silloin: „Älä ylvästele tappeluun lähtiessäsi, vaan vasta tappelusta tullessasi.” Kunhan otamme vallan ja vielä odotamme hiukan, silloin teemme sen (35). Me olemme ottaneet vallan ja odottaneet hiukkasen, nyt olen suostuvainen siihen. Nyt se on paikallaan, kun olemme siirtyneet kokonaan sosialistiseen rakennustyöhön ja torjuneet ensimmäisen meitä uhanneen rynnistyksen. Sama koskee kansakuntien itsemääräämisoikeuttakin.

»Haluan tunnustaa vain työtätekevien luokkien itsemääräämisoikeuden”, sanoo tov. Buharin. Te siis haluatte tunnustaa sen, mitä todellisuudessa ei ole saavutettu yhdessäkään maassa, paitsi Venäjällä. Se on naurettavaa.

Katsokaa Suomea: se on demokraattinen maa sekä kehittyneempi ja sivistyneempi kuin meidän maamme. Siellä on käynnissä proletariaatin eriytymis- eli differentioitumisprosessi, se käy siellä omalaatuisesti, paljon tuskallisemmin kuin meillä. Suomalaiset ovat kokeneet Saksan diktatuuria, nyt he kokevat liittolaisvaltojen diktatuuria. Mutta sen ansiosta, että me olemme tunnustaneet kansakuntien itsemääräämisoikeuden, differentioitumisprosessi on käynyt siellä helpommaksi.

Tässä tapauksessa on odotettava kyseessä olevan kansakunnan kehitystä, proletariaatin eriytymistä porvarillisista aineksista, mikä on kiertämätöntä.

Tov. Buharin ei halua odottaa. Hän käy malttamattomaks. (…) Mutta ohjelmaan on merkittävä ehdottoman täsmällisesti se, mitä on olemassa. Silloin ohjelmamme on moitteeton.

Me olemme tiukasti luokkakannalla. Se, mitä kirjoitamme ohjelmaamme, on sen tunnustamista, mitä on tapahtunut todellisuudessa sen kauden jälkeen, jolloin kirjoitimme kansakuntien itsemääräämisoikeudesta yleensä. (…) Vain tämän me voimme sanoa. Jos mentäisiin pitemmälle, askeleenkin verran, hiuskarvankin verran pitemmälle — se olisi jo virhe, ja siksi se ei kelpaa ohjelmaa varten.

Me sanomme: on otettava huomioon se, millä asteella kyseessäoleva kansakunta on kehityksessään keskiaikaisuudesta porvarilliseen demokratiaan ja porvarillisesta demokratiasta proletaariseen demokratiaan. Se on ehdottomasti oikein. Kaikilla kansakunnilla on oikeus itsemääräämiseen (…) Tämä pätee maapallon väestön valtavaan enemmistöön nähden, varmaan yhdeksään kymmenesosaan, ehkäpä 95 prosenttiin koko maapallon väestöstä, sillä kaikki maat ovat kehittymässä joko keskiaikaisuudesta porvarilliseen demokratiaan tai porvarillisesta demokratiasta proletaari seen demokratiaan. Tämä kehitys ei kerta kaikkiaan ole vältettävissä. Enempää ei saa sanoa, koska se olisi väärin, koska se ei olisi sitä, mitä on olemassa. Kansakuntien itsemääräämisoikeuden hylkääminen ja sen korvaaminen työtätekevien itsemääräämisoikeudella olisi aivan väärin, koska silloin ei kysymyksen asettelussa otettaisi huomioon sitä, miten vaikeasti ja mutkallisesti differentioituminen kansakunnan sisällä käy.

Meidän ohjelmassamme ei pidä puhua työtätekevien itse määräämisestä, sillä se on väärin. Siinä pitää puhua siitä, mitä on todellisuudessa. Koska kansakunnat ovat eri asteilla kehityksessään keskiaikaisuudesta porvarilliseen demokratiaan ja porvarillisesta demokratiasta proletaariseen demokratiaan, on ohjelmassamme oleva määritelmä ehdottomasti oikea. Tällä tiellä meillä on ollut hyvin paljon mutkia matkassa.

Jokaisen kansakunnan täytyy saada itsemääräämisoikeus, ja se edesauttaa työtätekevien itsemääräämistä. (…)

(Vladimir Lenin, »Teokset», 29. osa. Suomennos neljännestä venäjänkielisestä painoksesta. “VKP (b):n VIII Edustajakokous Alustus puolueen ohjelmasta maaliskuun 19 pnä“. Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, Moskova 1961, s.147-168.)

Osa II

Sodan luonne

Koska sota on politiikan jatkamista toisin keinoin:

– Venäjän sota Ukrainaa vastaan on jatkoa sen imperialistiselle politiikalle, vehkeilyssä ja taistelussa ainoan hegemonisen supervallan, jenkki-imperialismin, sekä Euroopan imperialistivaltojen kanssa, Ukrainan anastamiseksi. Tästä syystä se on imperialistista sotaa, epäoikeutettua sotaa eikä kansallista sotaa;

– Ukrainan vastarintasota on Ukrainan kansakunnan kansallisen suvereniteetin ja itsenäisyyden säilyttämisen politiikan jatkoa. Se on kansallista sotaa, oikeutettua sotaa.

Kuitenkin ottaen huomioon talouden, politiikan ja sodan väliset suhteet on pidettävä mielessä, että Ukraina on puolisiirtomaa ja tämän vuoksi sitä hallitsee suurporvaristo, joka jakautuu eri imperialistisista herroista riippuvaisiin fraktioihin ja ryhmiin; jotkut ovat jenkki-imperialismin lakeijoita, kun toiset ovat saksalaisen, brittiläisen, ranskalaisen jne. ja myös venäläisen imperialismin lakeijoita.

Ne, jotka ovat osa maan suurporvaristoa, yhdessä koko Ukrainan kansakunnan kanssa, pyrkivät vapauttamaan itsensä venäläisen imperialismin koloniaalisesta sorrosta. Myöhemmin, sen jälkeen, kun Ukrainasta oli tullut puolisiirtomaa, noin vuonna 2014, he syrjäyttivät venäjämieliset lakeijat maan hallinnossa, vaihtaen vallitsevan imperialistisen ylivallan toiseen, s.o. jenkki-imperialismiin.

Millaisia merkityksiä Zelenskyin hallinnon luonne antaa maan vastarintasodalle?

Muistakaamme, että marraskuussa 2013 Ukrainan hallitus, jota johti venäjämielinen lakeija Janukovitš, allekirjoitti yhteistyösopimuksen EU:n kanssa EU-huippukokouksessa Vilnassa; samalla Moskova painosti Ukrainan hallitusta liittymään sen Euraasian tulliliittoaloitteeseen. Lakeija Janukovitš ja hänen koplansa horjui EU:n ja tulliliiton (Venäjän) välillä, etsien parempia ehtoja neuvotteluille. Lopulta se ei virallistanut sopimusta EU:n kanssa. Niiden, jotka olivat tyytymättömiä tähän päätökseen, mielenosoitukset räjähtivät Kiovan Maidan-aukiolla, Yhdysvaltain ja EU:n lakeijoidensa ja kätyriensä kautta lietsomina (epäsuora interventio). 21. helmikuuta nämä elementit suorittivat vallankaappauksen yhteistyössä ekstremististen elementtien kanssa. EU tunnusti tämän hallituksen välittömästi. Tämä hallitus lakkautti lain, joka suojeli kansalliskieliä, mukaanlukien venäjää. Vaalit pidettiin myöhemmin (2019), joiden kautta nykyinen presidentti, Zelenskyi, jenkkien lakeija, valittiin.

Millaista merkitystä tällä edelläsanotulla on Ukrainan kansakunnan vastarintasodalle?

– Maan johtajien lakeijan asema, pääasiassa jenkki-imperialismille, on johtanut siihen, että nykyinen kansallinen vastarintasota on riippuvainen ulkoisesta ”avusta” – taloudellisesta ja sotilaallisesta – Yhdysvalloilta (65 %) ja loput Saksalta, ja pienemmässä mittakaavassa Ranskalta, Englannilta jne. Ja koska ne, jotka johtavat maata, ovat riippuvaisia jenkki-imperialisteista, jälkimmäiset manipuloivat heitä intressiensä mukaan, s.o. luokkansa, finanssioligarkian, intressien mukaisesti. Kuten olemme jo huomauttaneet osassa I ja huomautuksessamme I*, maan presidentti Zelenskyi ja hänen koplansa kapituloituvat isäntänsä jenkki-imperialismin painostuksen edessä ja suostuvat kaikkiin Donald Trumpin hallinnon asettamiin ehtoihin Yhdysvaltojen ja Venäjän välisessä sopimuksessa ”tulitauosta” ja tulevasta ”rauhansopimuksesta”. Tämä sopimus on tie vehkeilyyn venäläisen imperialismin kanssa viimeisimpien uutisten mukaan, katso liite ”Aikajana”.

Sodan tavoitteet ja nykytilanne

1. Poliittinen tavoite:

– Imperialismille: maksimalistinen Venäjän tavoite: maan poliittisen itsenäisyyden tukahduttaminen aluevaltauksien kautta, tsaarinaikaisen ja sosiali-imperialistisen Neuvostoliiton aikaisen koloniaalisen hallinnon palauttaminen.

Minimalistinen: Ukrainan muuttaminen ”epäonnistuneeksi”, ”neutraaliksi” valtioksi ilman omaa armeijaa, sen jakaminen useisiin eri Venäjän anastamiin vyöhykkeisiin ja alueisiin, joita johtavat eri nukkehallitsijat.

– Ukrainan kansakunnalle: taistella säilyttääkseen sen suvereniteetin tai itsenäisyyden, jonka se saavutti neuvostorevisionismin vararikon ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Venäläisen imperialismin hyökkäyssodan myötä 20 % sen alueesta on miehitetty, antaen maalle koloniaalisen ja puolikoloniaalisen luonteen (muodollinen poliittinen itsenäisyys).

2. Sotilaalliset tavoitteet:

– Kumpikaan taistelevista voimista, ei niin venäläinen imperialistinen hyökkääjä kuin Ukrainan kansallinen vastarintakaan, ole saavuttanut strategisia tavoitteitaan sodassa.

– Hyökkäyssodan kautta venäläinen imperialismi ei ole saavuttanut tavoitettaan Ukrainan kansallisen vastarinnan, joka taistelee suvereniteettinsa säilyttämiseksi ja pitää hallussaan 80 % alueestaan, kapitulaatiosta. Samalla kansallinen vastarintasota ei ole saavuttanut voittoa miehitysvoimista, jotka pitävät hallussaan 20 % Ukrainan alueesta.

Taktisella tasolla:

– Venäjä hallitsee noin 20 % Ukrainan alueesta ja etenee päivittäin.

– Artikkelin ”Guerra y paz en Ucrania: entre Múnich, Doha y Yalta, Mira Milosevich-Juaristi, ALI 22/2025 – 17/2/2025 – Real Instituto Elcano” mukaan Ukraina hallitsee 500 neliökilometriä (niistä 1400 neliökilometristä, joita se hallitsi elokuussa 2024) Venäjän Kurskin alueella.

Aikaisemmassa tämän saman imperialistisen instituutin julkaisemassa artikkelissa lukee:

”Kymmenen vuotta Venäjän miehitettyä Krimin ja yli 1000 päivää vuoden 2022 hyökkäyksen jälkeen taistelukentällä ei ole näköpiirissä sotilaallista ratkaisua. Molemmat osapuolet ovat pyrkineet siihen offensiiveilla, jotka eivät ole saavuttaneet tarvittavaa ylivoimaa vastustajan hyvinjärjestäytyneiden vastarinnan rivien nujertamiseksi. Tänä päivänä kummankaan puolen taktiset voitot eivät ole näkyneet ratkaisevina operationaalisina tai strategisina edistysaskelinia, ja kulutussota jatkuu. Samalla Trumpin hallinnon varmistuminen tammikuussa on lisännyt odotuksia siitä, että Venäjä ja Ukraina neuvottelevat sopimuksen sodan lopettamiseksi. (Ucrania en guerra: nadie pedirá tablas, Félix Arteaga, 2. joulukuuta 2024, El Cano…).

Uusimmat uutiset (13. maaliskuuta 2025) asiasta kirjoittavat:

”Venäjän presidentti on aina puhunut ”erikoisoperaationsa” tavoitteista abstraktisti voidakseen sanoa voittaneensa riippumatta voiton laajuudesta. Hänen vuoden 2022 suuroffensiivinsa uhkasi Kiovaa, Odessaa ja Harkovaa ennen epäonnistumistaan. Tänä päivänä hänen joukkonsa syrjäyttävät Ukrainan voimia Kurskista, joka on Venäjän aluetta, samalla, kun kampanja Itä-Ukrainassa on ollut pysähdyksissä kuukausia eikä ole saavuttanut Pokrovskia. Joka tapauksessa Putin on vihjannut, että hän haluaa Ukrainan täydellistä demilitarisaatiota ja Kremlille ystävällismielisen hallinnon – mitä hän kutsuu denatsifikaatioksi, vaikka hän katsoo Petro Poroshenkon vuonna 2014 ja Zelenskyin vuonna 2019 voittamien vaalien olleen legitiimejä. (Guerra de Rusia en Ucrania, El plan de tregua en Ucrania coloca a Putin ante el dilema de enfadar a Trump o a los nacionalistas rusos, Javier G. Cuesta, Moskova – 13.3.2025, sanomalehti El Páis).

Miten rintamalinjat ovat muuttuneet Ukrainassa? (9. maaliskuuta 2025)

Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi kymmenillä ohjusiskuilla kaupunkeihin ympäri Ukrainan ennen aamunkoittoa 24. helmikuuta 2022.

Venäjän maajoukot liikkuivat nopeasti ja saivat haltuunsa suuria alueita Ukrainasta muutamassa viikossa sekä olivat edenneet Kiovan esikaupunkeihin.

Venäjän joukot pommittivat Harkovaa ja olivat vallanneet alueita idässä ja etelässä jopa Hersonissa asti sekä piirittäneet Mariupolin satamakaupungin.

Ne törmäsivät kuitenkin hyvin voimakkaaseen Ukrainan vastarintaan lähes kaikkialla ja kohtasivat vakavia logistisia ongelmia heikosti motivoituneiden Venäjän joukkojen kärsiessä pulaa ruoasta, vedestä ja ammuksista. Ukrainan joukot ottivat käyttöönsä nopeasti myös lännen toimittamia aseita, kuten Nlaw-panssarintorjuntajärjestelmän, joka osoittautui hyvin tehokkaaksi Venäjän etenemistä vastaan.

Lokakuuhun 2022 mennessä tilanne oli muuttunut dramaattisesti, ja epäonnistuttuaan valtaamaan Kiovan, Venäjä vetäytyi täysin pohjoisesta. Seuraavan kuukauden aikana Ukrainan joukot ottivat takaisin Hersonin kaupungin etelässä.

Sen jälkeen taistelua on käyty lähinnä Itä-Ukrainassa Venäjän joukkojen edetessä hitaasti useiden kuukausien aikana, ja ainakin 70 000 venäläistä sotilasta on kuollut – ja kokonaisuudessaan arviolta 500 000 on kuollut tai haavoittunut Ison-Britannian puolustusministeriön mukaan. (Dominic Bailey, Mike Hills, Paul Sargeant, Chris Clayton, Kady Wardell, Camilla Costa, Mark Bryson, Sana Dionysiou, Gerry Fletcher, Kate Gaynor and Erwan Rivault: BBC, Ukraine on Maps: Tracking the War with Russia).

UKRAINA ON IMPERIALISTIEN VÄLISEN KILPATAISTELUN RYÖSTÖSAALISTA

Koska sota on politiikan jatkamista toisin keinoin, on myös tarpeen nähdä, miten ristiriita imperialistien välillä ryöstösaaliin, joka on Ukraina, jakamiseksi kehittyy kasvavissa määrin yhä kärjistyneemmässä vehkeilyssä ja taistelussa. Tällä hetkellä vehkeily näyttäytyy tarpeellisena niin jenkki-imperialismille kuin venäläiselle imperialismille, kummallekin johtuen eri vaikeuksista, joita ne kohtaavat, ja niiden tarpeesta strategisten suunnitelmiensa muokkaamiselle. Vehkeilystä on tulossa pääasiallista Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.

LYHYESTI HISTORIASTA:

Joulukuussa 1991 sosiali-imperialistisesta supervallasta, aiemmasta revisionistisesta Neuvostoliitosta, tuli revisionismin vararikon seurauksena imperialistinen Venäjä ja se menetti siirtomaitaan ja puolisiirtomaitaan, sen talouden ja väestön koon näin pienentyessä. Sotilaalliselta kannalta Varsovan liitto romahti ja Keskinäisen taloudellisen avun neuvosto (SEV) katosi myös, ja se menetti näin taloudellisen monopolinsa maissa, joista se koostui. Sen tieteelliset ja teknilliset osaajat muuttivat sankoin joukoin läntisiin imperialistivaltoihin.

Venäjästä tuli ”laiha koira” ja se jatkoi olemassaoloaan imperialistisena ydinasesupervaltana, jonka talouden koko on Italian imperialistivallan luokkaa ja joka perustuu pääasiassa kaasun, öljyn, muiden raaka-aineiden ja aseiden viennille.

Ukraina saavutti suvereniteetin elokuussa 1992 ja allekirjoitti Itsenäisten valtioiden yhteisön sopimuksen, tunnistaen näin asemansa valtiona Venäjän vaikutuspiirissä ja sotilaallisen alistumisensa sille. Kuten voidaan nähdä, Venäjä, joka pyrki ja pyrkii koloniaalisen mahdin pystyttämiseen Ukrainassa, on menettämässä jalansijaa siellä. Ukraina siirtyi puolikoloniaaliseen tilanteeseen, jonka sisällä nykyisen hyökkäyssodan aikana Venäjä syrjäytettiin asemastaan pääasiallisena imperialistivaltana, joka hallitsee Ukrainaa jenkki-imperialismin toimesta vehkeilyssä ja taistelussa muiden imperialistivaltojen, kuten Saksan, Ranskan jne. kanssa.

Historiallisesti akseli, jolle asettui vanha tsaristinen valtio, jonka jatkoa nykyinen imperialistinen Venäjä on, kulki Kiovasta Moskovaan ja laajentui myöhemmin Petrogradiin. Tämä tarkoittaa, että venäläinen imperialismi katsoo Ukrainan alueen olevan sen strategista vyöhykettä, sen omaa aluetta, jota ilman itse Venäjän valtion olemassaolo itsenäisenä entiteettinä ja erityisesti sen asema ydinasevaltana tulee kyseenalaiseksi ratkaisevalla tavalla. Ja tämä on juuri se, mitä tapahtui, kun Ukraina julisti muodollisen itsenäisyytensä, kun venäläinen imperialismi syrjäytettiin Maidanin tapahtumien myötä ja ”länsimielinen” hallinto vastusti imperialistisen Venäjän intressejä.

Imperialistien strateginen asema kilpataistelussaan Ukrainasta

Edellämainittu on avain imperialistien strategisen aseman ymmärtämiseksi niiden kilpataistelussa Ukrainasta, sen arvioimiseksi, kuka on saavuttanut ja kuka menettänyt asemiaan tässä strategisessa maassa imperialistien välisen kiistan ryöstösaaliina.

– Kansakunta-imperialismi-ristiriita. Vuodesta 1991 lähtien kaikki, mitä venäläinen imperialismi on tehnyt Ukrainan suhteen on ollut pyrkimystä pitää se vaikutuspiirissään ja ylläpitää sen asemaa osana sen oman alueen strategista puolustusta sen tsaareilta perityn shovinistisen, imperialistisen ”isovenäläisyyden” doktriinin mukaisesti. Toisaalta kaikki Ukrainan sorretun kansakunnan taistelut ovat olleet sen (muodollisen) poliittisen itsenäisyyden saavuttamista ja ylläpitämistä varten, sen oikeuden Venäjästä erillisen oman valtion muodostamisen puolesta. Tämä imperialistivalta (ydinasesupervalta) on pääuhka sen olemassaololle suvereenina valtiona.

– Imperialistien välinen ristiriita. Kaikki, mitä ainoa hegemoninen imperialistinen supervalta, jenkki-imperialismi ja muu imperialistivallat kuten Saksa, Ranska, Englanti jne. ovat tehneet vuodesta 1990 lähtien ovat olleet uhka Ukrainan olemassaololle. Ne pyrkivät valloittamaan koko ns. entisen Neuvostoliiton alueen, etenemään poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti tässä vaikutuspiirissä, jonka venäläinen imperialismi, sosiali-imperialistisen Neuvostoliiton perillisenä, on julistanut itselleen Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa.

Tässä yhteydessä jenkeille kyse on strategisen suunnitelman jatkamisesta sen hegemonian ylläpitämiseksi Euraasiassa, joka on avain sen aseman säilyttämiseksi ainoana hegemonisena imperialistina supervaltana. Venäjälle kyse on sen voimien keräämisestä Ukrainan vastaisen sodan useilla rintamilla aiheuttaman valtaisan rasitteen jälkeen ja ajan pelaamisesta tulevia vuosikymmeniä varten tullakseen jälleen supervallaksi, joka pystyy tavoittelemaan maailmanlaajuista hegemoniaa. Molemmille osapuolille kyse on sopimukseen pääsemisestä ei vain Ukrainan kysymyksessä vaan yleisen turvallisuussopimuksen suhteen, joka tulee epäilemättä heijastamaan muutosta niiden välisissä voimasuhteissa, johon viittasimme osassa I.

Jenkki-imperialismi soveltaa mottoaan ”hajoita ja hallitse”, joka erityisesti viittaa sen pyrkimykseen jakaa Euroopan Unioni, erottaa Saksa ja imperialistien liittouma, jota se johtaa (EU) Venäjästä, Venäjä Kiinasta, EU Kiinasta, ja Venäjä Iranista useilla eri tasoilla. Tällä kehityksellä on vaiheensa. Jenkki-imperialismin strateginen suuntaus sen maailmanlaajuisen hegemonian ja sen roolin maailmanpoliisina ylläpitämiseksi pysyy voimassa huolimatta muutoksista sen hallinnossa Demokraattipuolueen ja Republikaanipuolueen mafioiden välillä.

Yhdysvaltain ja Venäjän väliset neuvottelut: Ukrainan sekä Venäjän ja Yhdysvaltojen tulevaisuudesta

Yhdysvallat ja Venäjä, toistamme, pyrkivät vehkeilemään Ukrainaa vastaan, mutta samalla vehkeilyssään ne pyrkivät edistämään yleissopimusta ei vain ydinaseista vaan myös taloudellisista ja poliittisista kysymyksistä. Tämä voidaan huomata Yhdysvaltojen hallinnon viimeisimmistä askelista tässä asiassa.

11. maaliskuuta kokouksessa Saudi Arabiassa Yhdysvaltain delegaation, jota johti ulkoministeri Marco Rubio, ja Ukrainan hallituksen delegaation, jota ei johtanut Zelenskyi, välillä jälkimmäinen hyväksyi kaikki Yhdysvaltain ehdot ”tulitaukosopimukselle” jne. ja Yhdysvallat lupasi jatkaa ”apua” välittömästi.

Putinin hallinto ei ole vielä kommentoinut Yhdysvaltain ehdotusta, jonka Ukrainan hallinto on hyväksynyt. Kuitenkin El Paísin artikkeli tältä päivältä (13. maaliskuuta) sanoo:

”Kreml ei halua suututtaa Trumpia. Neuvottelut ovat jakautuneet yhtäältä keskusteluihin Ukrainan tulevaisuudesta ja toisaalta Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteista. Yhdysvaltain presidentti ilmoitti tänä keskiviikkona, että delegaatio on matkalla Moskovaan. Kuusi Venäjän hallituksen jäsentä kertoi itsenäiselle sanomalehdelle The Moscow Timesille, että Venäjä haluaa järjestää henkilökohtaisen tapaamisen Trumpin ja Putinin välillä kolmannessa maassa huhti-toukokuun aikana. ”Washington voisi menettää motivaatiota [Moskovaa kohtaan]. Lähentymisen vastustajat ovat tulleet aktiivisemmiseksi Valkoisessa talossa ja eurooppalaiset yrittävät taivutella Trumpia”, eräs lähteistä kertoi lehdelle. (Guerra de Rusia en Ucrania, El plan de tregua en Ucrania coloca a Putin ante el dilema de enfadar a Trump o a los nacionalistas rusos, Javier G. Cuesta, Moskova – 13. maaliskuuta 2025, sanomalehti El País).

Kaikki yllämainittu liittyen jenkki-imperialismin ja venäläisen imperialismin voimatasapainon kehittymiseen kansainvälisessä tilanteessa kokonaisuudessaan eikä vain suhteessa Ukrainaan tulee ottaa huomioon sen asettamiseksi, kumpi on voimakkaammassa ja kumpi heikommassa asemassa nykyisessä Yhdysvaltain ja Venäjän välisessä suhteessa. Tämä osoittaa selvästi, että jenkki-imperialismi on se, joka määrää, joka muodostaa asialistan ja on voimakkaampi osapuoli näistä kahdesta.

VALLANKUMOUS ON PÄÄTENDENSSI

Maailmantaantumus tajuaa tilanteensa, kokien olevansa kasvavissa määrin nurkkaan ajettu ja puolustaa itseään tästä syystä yhä epätoivoisemmin ja on valmis tekemään maailmasta uhrilahjansa valtansa puolustamiseksi. Meidän ei tule hämääntyä tai pelästyä.

Tiedämme, että samat kilpakumppanit kuin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa valmistautuvat kolmanteen imperialistiseen maailmansotaan ja käyvät siihen, kun ne ovat valmiita siihen.

Puheenjohtaja Gonzalo sanoi oikein, että emme voi aina keskittyä imperialistiseen maailmansotaan. Tapahtuupa se tai ei, sota on väistämätöntä, ja ne käyvät sitä, kun ne ovat valmiita.

Meidän ongelmanamme on kansansota, nimittäin siihen valmistautuminen, noiden aggressioiden tai tuon imperialistien välisen sodan tai imperialistisen maailmansodan muuttaminen kansansodaksi, tai itsemme valmisteleminen vaikka ilman imperialistista sotaa tai suoraa aggressiota imperialisteilta nostamaan kansansodan lippu ja uskaltamaan taistella, mistä on kyse Perussa. Emme ole sitä mieltä, että kysymys vallankumouksesta syntyy taantumuksellisten sodasta. Vallankumous syntyy vallankumouksellisesta sodasta, kansansodasta. Jotka väittävät muuta, haaveilevat vain imperialistisen sodan muuttamisesta vallankumoukseksi. Se on absurdi teoria.

Imperialisen maailmansodan puhkeaminen saattaisi nousta pääkysymykseksi hetkellisesti, mutta se tulee olennaisesti iskemään sorrettuihin kansakuntiin, koska ryöstösaalis, sen jakaminen, olisi keskiössä. Tämä on sorretut kansakunnat, ja näinpä pääristiriidasta tulee nopeasti pääasiallinen, koska se toimii perustavanlaatuisten ristiriitojen perustassa.

Meidän tulee ymmärtää, että pääasiallinen ristiriita [sorretut kansakunnat – imperialismi], kuten PKP sen asettaa, on pääasiallinen historiallisessa mittakaavassa siihen saakka, että imperialismi ja taantumus pyyhitään maan päältä, koska me olemme suuri enemmistö.

Jos sorretut kansakunnat, maailman laajoina joukkoina, kasvavissa määrin nälkäisinä ja riistettyinä, murtavat imperialistisen ylivallan, auttavat ne murskaamaan imperialisen vallan itsessään sen metropoleissa.

** AIKAJANA VIIMEAIKAISISTA TAPAHTUMISTA

”Perjantaina (28. helmikuuta) puhkesi historiallisen mittakaavan skandaali Zelenskyin vieraillessa Valkoisessa talossa. Kameroiden edessä Oval Officessa, Trump ja hänen varapresidenttinsä JD Vance hyökkäsivät julkeasti Ukrainan presidenttiä vastaan, koska hän ”ei halua rauhaa” ja ”vaatii USA:lta turvatakuita”. Kiivaassa sananvaihdossa he syyttivät Zelenskyia siitä, että hän on kiittämätön Yhdysvaltain sotilaallisesta avusta ja että hän osoittaa epäkunnioitusta. Samalla Trump uhkasi lopettaa Yhdysvaltain tuen, jos Zeleskyi ei hyväksy ”diiliä” Venäjän kanssa.”

Ylläolevasta ja siitä, mitä seurasi, käy selväksi, että Zelenskyia vaaditaan alistumaan Yhdysvaltain ja Venäjän sopimuksiin maan jakamisesta perustuen Yhdysvaltain intresseihin, sopimuksiin, joita on neuvoteltu Bidenin hallinnosta asti ja joita lakeija Zelenskyi on ilmeisesti vastustanut. Ristiriita, jonka Zelenskyi kohtaa, on se, että maan presidenttinä hänen on pakko puolustaa Ukrainan suvereniteettiä ja alueellista koskemattomuutta (muodollista poliittista itsenäisyyttä), ja samalla imperialistien, pääasiassa jenkki-imperialismin, lakeijana hänen täytyy palvella isäntänsä intressejä (teemme eron lakeijan ja nuken aseman välille), s.o. kapituloitua imperialismille.

Toisaalta ero Bidenin ja Trumpin välillä on se, että ensimmäinen on pyrkinyt käyttämään diplomaattisia keinoja ja painostusta ja kaikenlaisia uhkauksia saadakseen Zelenskyin sitoutumaan jenkkien ”rauhansuunnitelmaan”, jälkimmäinen on suoraan ja avoimesti turvautunut uhkauksiin ja toimiin saadakseen jenkkien ”rauhansuunnitelman” hyväksytyksi. Tämä suunnitelma edustaa kapitulaatiota ja maan muodollisen itsenäisyyden kiistämistä.

Koska Zelenskyi on riippuvainen jenkki-imperialismin avusta, näemme tämän lakeijan kapituloituvan ehdoitta useilla tavoilla, ja loppu, jonka voimme hänelle ennustaa, on kaikkea muuta kuin imarteleva.

Seuraavana sunnuntaina (2. maaliskuuta) Zelenskyi matkusti Englantiin ei-sitovaan tapaamiseen brittien pääministerin kanssa yhdessä tämän kollegojen Saksasta, Ranskasta jne. sekä Naton pääsihteerin kanssa, joka neuvoi häntä seuraamaan ehdotuksia rauhanneuvotteluista Venäjän kanssa Donald Trumpin alaisuudessa ja sitoutumaan hyvään käytökseen. Tässä tapaamisessa hänelle tarjottiin ”rauhansuunnitelmaa” Englannin ja EU:n toimesta, ensimmäisen istuessa amerikkalaisten ja venäläisten kanssa neuvottelupöydässä. Koska EU on jakautunut, ”jumiutumisen ehkäisemiseksi” näinä päivinä sovittiin ”halukkaiden koalition” muodostamisesta Ukrainan tukemiseksi, sen jälkeen, kun Yhdysvallat katkaisi sotilaallisen tukensa sekä sähköisen ja satelliittivalvonnan ja -tiedustelun.

Maanantaina, 3. maaliskuuta Trump myös kritisoi eurooppalaisia valtionpäämiehiä ja hallitusten päitä, jotka olivat tavanneet edellisenä päivänä Kanadan pääministeri Justin Trudeaun Lontoossa huippukokouksessa Ukrainan tueksi. Viitaten ponnisteluihin Ukrainan sodan päättämiseksi, Yhdysvaltain presidentti kirjoitti, että huippukokouksessa eurooppalaiset johtajat ”totesivat suoraan, etteivät saa hommaa hoidettua ilman Yhdysvaltoja”. Kuitenkin, ”luultavasti kyse ei ole suuresta voimannäytöstä Venäjää kohtaan”. ”Mitä he oikein ajattelevat?” Trump lisäsi.

Trump kiihdytti hyökkäyksiään Zelenskyia vastaan toimittajien edessä Valkoisessa talossa, sanoen, että Zelenskyi ei ”kestä kovin kauaa enää” ilman tulitaukoa. ”Tuollaista ihmistä ei kuunnella enää pitkään”, Trump sanoi, ”koska uskon, että Venäjä haluaa ratkaisun, ja uskon, että myös Ukrainan kansa haluaa ratkaisun.” Zelenskyin tulisi myös ”arvostaa enemmän” niitä miljardeja dollareja, jotka Washington on antanut sotilaallisen avun muodossa Kiovalle sen taistelussa Venäjää vastaan.

Kun häneltä kysyttiin Ukrainan kanssa solmittavasta raaka-ainesopimuksesta, jota ei allekijroitettu suunnitellusti skandaalin jälkeen, Trump sanoi, ettei sopimus ole poissa pöydältä. Liittyen mahdolliseen Yhdysvaltojen sotilaallisen avun katkaisemiseen, hän sanoi toimittajille: ”En ole vielä edes puhunut siitä. (…) Katsotaan, mitä tapahtuu.”

Samalla Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz vaati anteeksipyyntöä Zelenskyiltä. ”Se, mitä meidän tulee kuulla presidentti Zelenskyiltä, on, että hän on pahoillaan tapahtuneesta”, Waltz sanoi Fox Newsille.

Kuten jo tiedämme, Yhdysvaltojen ”apu” Ukrainalle katkaistiin välittömästi. Nyt tiedämme myös, että eilisen tapaamisessa Riadissa, Saudi Arabiassa Yhdysvaltain delegaation, jota johti ulkoministeri Marco Rubio, ja Ukrainan hallituksen delegaatio, jota ei johtanut Zelenskyi, hyväksyi kaikki Yhdysvaltain ehdot ”tulitaukosopimukselle” jne. ja Yhdysvallat lupasi jatkaa ”apua” välittömästi.

Esiintyessään Kongressissa Trump ilmoitti, että Zelenskyi oli lähettänyt oikein mainion anteeksipyyntökirjeen, todeten, että hän alistuisi Trumpin johtoon ja ehtoihin rauhanneuvotteluille, kuten todetaan seuraavassa tiedotteessa:

”5. maaliskuuta, klo 07:05

Oltuaan virassa reilut kuusi viikkoa, Yhdysvaltain presidentti Trump puhui ensimmäistä kertaa Kongressille. Hän puhui myös liennytyksestä Zelenskyin kanssa ja neuvotteluista Venäjän kanssa… Donald Trump viestitti liennytyksestä näiden kahden valtion välillä. Ukraina on valmis allekirjoittamaan raaka-ainesopimuksen, Trump sanoi ensimmäisessä puheessaan Kongressille Valkoiseen taloon paluunsa jälkeen, viitaten ”tärkeään kirjeeseen”, jonka hän oli vastaaottanut Zelenskyiltä. Hän myös vahvisti, että Ukraina on halukas ”istumaan neuvottelupöytään niin pian kuin mahdollista” liikkuakseen lähemmäs kestävää rauhaa. ”Samalla olemme käyneet vakavia keskusteluita Venäjän kanssa ja olemme saaneet vahvoja signaaleja siitä, että he ovat valmiita rauhaan”, Trump sanoi. … Vain joitakin tunteja Trumpin puhetta ennen hän [Zelenskyi] kutsui pikaviestipalvelussa riitelyä Yhdysvaltain presidentin kanssa ”harmilliseksi” ja julisti halunsa tehdä töitä kestävän rauhan puolesta Yhdysvaltain presidentin johdon alaisuudessa.”

Myös 5. maaliskuuta uutisoitiin, että:

”CIA vahvistaa, että Yhdysvallat on katkaissut tiedustelutiedon jakamisen Ukrainalle

Tiedustelutiedon jakaminen on tällä hetkellä katkaistu, CIA:n päällikkö Ratcliffe totesi.

Ukrainan erikoislähettiläs tarjoaa tietoa

Yhdysvaltain Ukrainan erikoislähettiläs Keith Kellogg yritti hiljattain selittää Trumpin strategiaa. Puhuessaan Council on Foreign Relations-ajatuspajassa Washingtonissa, Kellogg esitti, että esitetty sopimus harvinaisten maamineraalien ja muiden raaka-aineiden louhinnasta suojelisi Ukrainaa tulevilta Venäjän hyökkäyksiltä: ”Jos Yhdysvallat tavoittelee suoria taloudellisia intressejä Ukrainassa, se haluaa myös suojella noita intressejä suoraan.” Tämä on de facto turvatakuu Ukrainalle.

Tällä hetkellä sotilaallinen tuki on vain katkaistu, ei lopetettu, Kellogg korosti. Tämän tauon tarkoitus on tehdä vihdoin selväksi Ukrainalle: Yhdysvallat haluaa sodan loppuvan, ei jossain vaiheessa, vaan nyt. ”Olemme tosissamme. Ja tulee ymmärtää, että olemme tosissamme.”

Onko Trumpilla vipuvartta Putinia vastaan?

Entinen kenraali oli sitä mieltä, että tapaaminen Volodymyr Zelenskyin kanssa Valkoisessa talossa epäonnistui, koska Zelenskyi painosti Trumpia puhumaan julkisesti, ottamaan hänen puolensa Putinia vastaan. Yhdysvallat on nyt välittäjän asemessa, tarjoten ”kannustimia ja painostusta, porkkanaa ja keppiä molemmille puolille”.

Mitä painostusta Venäjää vastaan on?

Kelloggin ylimalkainen vastaus oli, että kysymys on myös jäädytetyistä Venäjän varoista. Hän keskittyi myös toimintaan Venäjän öljynviennin kasvattamista palvelevaa varjolaivastoa vastaan ja olemassaolevien venäjänvastaisten pakotteiden ”todelliseen valvontaan”.

Tuloksena, Kelloggin mukaan, sodan päättäminen Ukrainassa ja liennytys Yhdysvaltain ja Venäjän välillä hyödyttäisi kaikkia osapuolia. Geostrategisella tasolla se on Yhdysvalloille mahdollisuus murtaa Venäjän-Kiinan-Pohjois-Korean-Iranin akseli, joka on ”todellinen uhka Yhdysvalloille”.”

Kaikki tämä liittyy ainoan hegemonisen supervallan ja ydinasesupervallan väliseen vehkeilyyn, jossa ne eivät pyri vain sopimukseen Ukrainan jaosta vaan myös yleiseen sopimukseen ei vain ydinaseista ja ohjuksista, vaan myös taloudellisissa ja poliittisisa asioissa.

Tänään, 12. maaliskuuta, saimme tietää, että eilisen tapaamisessa Riadissa, Saudi Arabiassa Yhdysvaltain delegaation, jota johti ulkoministeri Marco Rubio, ja Ukrainan hallituksen delegaation, jota ei johtanut Zelenskyi, välillä jälkimmäinen hyväksyi kaikki Yhdysvaltain ehdot ”tulitaukosopimukselle” jne. ja Yhdysvallat lupasi jatkaa ”apua” välittömästi.

Putinin hallinto ei ole vielä kommentoinut Yhdysvaltain ehdotusta, jonka Ukrainan hallinto on hyväksynyt. Kuitenkin El Paísin artikkeli tältä päivältä (13. maaliskuuta) sanoo:

”Kreml ei halua suututtaa Trumpia. Neuvottelut ovat jakautuneet yhtäältä keskusteluihin Ukrainan tulevaisuudesta ja toisaalta Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteista. Yhdysvaltain presidentti ilmoitti tänä keskiviikkona, että delegaatio on matkalla Moskovaan. Kuusi Venäjän hallituksen jäsentä kertoi itsenäiselle sanomalehdelle The Moscow Timesille, että Venäjä haluaa järjestää henkilökohtaisen tapaamisen Trumpin ja Putinin välillä kolmannessa maassa huhti-toukokuun aikana. ”Washington voisi menettää motivaatiota [Moskovaa kohtaan]. Lähentymisen vastustajat ovat tulleet aktiivisemmiseksi Valkoisessa talossa ja eurooppalaiset yrittävät taivutella Trumpia”, eräs lähteistä kertoi lehdelle. (Guerra de Rusia en Ucrania, El plan de tregua en Ucrania coloca a Putin ante el dilema de enfadar a Trump o a los nacionalistas rusos, Javier G. Cuesta, Moskova – 13. maaliskuuta 2025, sanomalehti El País).