Turkkilainen vallankumouksellinen ja demokraattinen sanomalehti Yeni Demokrasi (Uusi Demokratia) on julkaissut artikkelin, joka tuomitsee Abdullah Öcallanin kutsun ”rauhan ja demokraattisen yhteiskunnan puolesta” kapitulaationa kurdien kansallisesta vapautustaistelusta. Öcallan kutsui PKK:ta laskemaan aseensa ja sovittelemaan Turkin valtion kanssa helmikuun lopussa julkistetussa lausunnossa.
Yeni Demokrasin alkuperäinen artikkeli on luettavissa alla:
Yeni Demokrasi kirjoittaa:
”Tämä kutsu ei ole taktinen liike, vaan useiden vuosien aikana rakennetun sovittelevan, reformistisen ja antimarxilaisen linjan looginen lopputulema.”
Lehti kirjoittaa, että lähiaikoina selviää, miten PKK:n johto ja kurdien kansallinen liike suhtautuvat kutsuun. Ensimmäisessä lausunnossaan PKK ilmaisi seuraavansa kutsua. Yeni Demokrasi kirjoittaa, että DEM-puolueen edustajat esittivät, että kurdikysymys on nyt ratkaistu, mutta todellisuus on toinen: Turkin valtio jatkaa hyökkäyksiään sissejä ja kurdien kansallista liikettä vastaan. He kirjoittavat:
”Öcalanin kutsu PKK:n hajottamista varten ei ole muuta kuin sopeutumista imperialistiseen ja fasistiseen strategiaan, joka vaatii vallankumouksellisen järjestäytymisen likvidaatiota. Tämä kutsu on hyökkäys ei vain PKK:n aseellista taistelua vastaan, vaan myös kurdien kansallisen liikkeen olemassaolon oikeutusta ja sen oikeutta vallankumoukselliseen vastarintaan vastaan.”
Kyse on kurdien kansallisen liikkeen eristämisestä vallankumouksellisista aineksista ja sen sitomisesta järjestelmään. Yeni Demokrasin mukaan Öcalanin lausunnossa ei ole kyse vain PKK:n sisäisestä keskustelusta, vaan se osuu yhteen Turkin valtion uuden strategisen liikkeen kanssa. Sisäiset ristiriidat ovat kärjistyneet talouskriisien, poliittisen epävakauden ja hallitsevien luokkien välisen taistelun myötä sekä imperialistien välisten alueellisten valtataisteluiden myötä. Israelin aggressio Palestiinan kansaa vastaan, Assadin hallinnon kaatuminen ja Syyrian kurdien aseman vahvistuminen on ravistellut alueellista tasapainoa. Yeni Demokrasin mukaan kurdien kansallisen liikkeen neutraloiminen palvelee siis osaltaan kotirintaman rauhoittamista Turkin valtion tavoitteiden edistämiseksi alueellisesti, erityisesti Syyriassa.
Yeni Demokrasi kirjoittaa, että Öcalanin kutsua aseistariisunnalle täytyy arvioida liikkeen historiallisessa kontekstissa. Kurdien kansallisella liikkeellä ei ole ollut merkitystä vain kurdien kansalliselle vapautustaistelulle, mutta sillä on ollut merkitystä myös vallankumouksellisille ja vasemmistolaisille liikkeille Turkissa ja sillä on ollut vaikutusta luokkataistelun kehitykseen Turkissa. Tästä syystä muutokset siinä vaikuttavat voimatasapainoon Turkissa ja alueella laajemminkin, ja edessä avautuu uusi vaihe luokkataistelussa, Yeni Demokrasi kirjoittaa.
Yeni Demokrasi kirjoittaa:
”Kun analysoimme reaktioita vallankumouksellisissa piireissä, on selvää, että jotkut eivät ole suoraan vastustaneet kutsua, kun taas toiset ovat avoimesti tukeneet tai puoltaneet sitä vaikenemalla. Näillä piireillä ei joko ole periaatteellista näkemystä kansallisuuskysymyksestä tai, johtuen niiden pitkäaikaisista pragmaattisista suhteista kurdien kansalliseen liikkeeseen, ne eivät onnistu paljastamaan kutsun taantumuksellista luonnetta ja joissakin tapauksissa jopa tarjoavat todellista tukea.
Omaksumalla tällaisen kannan nämä ryhmät eivät ainoastaan kiistä kansakuntien itsemääräämisoikeutta vaan kieltävät myös sorrettujen luokkien oikeuden vallankumoukseen, tehden omasta olemassaolostaan näin merkityksetöntä.”
Öcallanin kutsu edustaa uusinta ilmausta systemaattisesta poliittisesta suuntauksesta, jonka tarkoituksena on kurdien kansallisen taistelun likvidaatio. Yeni Demokrasi kirjoittaa, että kutsu pyrkii hämärtämään kysymyksen kurdien kansakunnan taistelusta kansallisten oikeuksiensa ja vapautuksen puolesta ”demokraattisen yhteiskunnan” ja ”rauhan” nimissä. Kun kutsua tarkastellaan lähemmin, huomataan, että siinä ei esitetä mitään ratkaisua, joka turvaisi kurdeille kansallis-demokraattiset oikeudet eikä siinä millään tavalla kritisoida kurdialueiden liittämistä Turkin valtioon. Sen sijaan se vääristelee historiallisia tosiasioita ja asettuu Turkin hallitsevien luokkien kanssa samalle kannalle.
Öcallanin kutsu vääristelee kurdikysymyksen juurisyitä ja pyrkii delegitimoimaan kurdien kansakunnan taistelun väittämällä kurdikysymyksen johtuvan ”1900-luvun väkivaltaisesta ilmapiiristä” ja ”reaalisosialismin vaikutuksesta” eikä kurdeihin kohdistuvasta kansallisesta sorrosta, kurdialueiden liittämisestä Turkin valtioon, sen kolonialistisesta ja verisestä politiikasta kurdeja vastaan. Öcalan väittää PKK:n ilmaantuneen ”1900-luvun, maailmanhistorian mitä väkivaltaisimman vuosisadan, myötä, kahden maailmansodan, reaalisosialismin ja kylmän sodan seurausten myötä” ja väittää, että tämä on järjestön perusta. Tämä on PKK:n ja kurdien kansallisen taistelun olemassaolon syiden tarkoituksellista vääristelyä. Öcallan esittää PKK:n historiallisena virheenä ja vääränä liikkeenä. Näin hän pyrkii esittämään kurdien taistelun kansallisdemokraattisten oikeuksien ja itsenäisyyden puolesta merkityksettöminä ja likvidoimaan järjestäytyneen vastarinnan.
Yeni Demokrasi kirjoittaa, että Öcalanin väite siitä, että PKK on menettänyt olemassaolon oikeutuksensa ja sen toimista on tullut ”merkityksettömiä ja itseään toistavia” heijastaa vain Öcalanin omaa ideologista muutosta. Turkin valtio kieltää yhä kurdeilta heidän perustavanlaatuisimmat oikeutensa, ja hyökkäykset heidän kansallista itsemääräämisoikeuttaan vastaan jatkuvat myös Turkin rajojen ulkopuolella, joten sen väittäminen, että PKK:n olemassaolo olisi muuttunut tarpeettomaksi on vain sen politiikan oikeuttamista, ja merkitsee kurdien taistelussa oikeuksiensa puolesta antamien raskaiden uhrien vähättelemistä.
Yeni Demokrasi torjuu Öcallanin väitteen ”turkkilaisten ja kurdien tuhatvuotisesta liitosta” valheena, jolla pyritään peittämään sorron, joukkomurhien ja assimilaation politiikkaa, joka on jatkunut Ottomaanivaltakunnan ajoista tähän päivään saakka. Ei ole koskaan ollut olemassa mitään vapaaehtoista liittoa.
Yeni Demokrasi korostaa, että kurdit olivat nousseet kapinaan kansallisen itsemääräämisoikeutensa puolesta useita kertoja jo ennen PKK:n perustamista: Turkin tasavallan alkuvuosina nähtiin useita kansannousuja, kuten Sheikh Saidin kapina, Koçgirin kansannousu, Ağrın vastarinta ja Dersimin kansannousu, jotka tukahdutettiin verisesti. PKK syntyi tässä historiallisessa kontekstissa, ei ”reaalisosialismin vaikutuksesta”, kuten Öcalan väittää. Kurdien taistelu itsenäisyyden ja kansallisen itsemäärämisoikeuden puolesta oli olemassa jo kauan ennen PKK:ta. Näin ollen Öcalanin lausunto tuomitsee koko kurdien kansallisen liikkeen historian.
Yeni Demokrasi toteaa, että Öcalanin lausunto on 1990-luvulta alkaen syventyneen reformistisen, antimarxilaisen ja sovittelevan lähestymistavan kulminaatio. Vuosikymmenien aikana Öcalan on kehitellyt uusia paradigmoja, jotka torjuvat marxismin kansallisuuskysymyksessä ja luokkataistelun kysymyksissä ja tarjoavat ratkaisuja järjestelmän sisällä. Yeni Demokrasin mukaan tästä syystä hänen lausuntonsa ei ole yllättävä.
Yeni Demokrasi kirjoittaa, että ”demokraattisen konfederalismin” teorialla Öcalan ei vain kiistänyt marxismia ja vallankumouksellista taistelua, vaan kiisti myös kapitalismin objektiiviset lait, hyläten käsitykset valtiosta, luokkataistelusta ja vallankumouksesta ja esitti ratkaisua, joka perustuu sopuun imperialistisen järjestelmän kanssa. Väittämällä, että Marxin työn arvoteoria on väärin ja ”työväenluokka on porvariston kumppani riistossa” hän korvaa luokkataistelun alistumisella ja sovittelulla. Hän hylkää Leninin ja Stalinin teoreettiset ja poliittiset kannat kansallisuuskysymyksessä ja kutsuu niitä jopa ”katastrofiksi” ja kiistää avoimesti kansakuntien itsemäärämisoikeuden, mukaanlukien oikeuden itsenäisen valtion muodostamiseen.
Hänen viimeisin lausuntonsa on vain tämän lähestymistavan pitkään rakenneltu lopputulema, joka legitimoi alistumisen olemassaolevaan järjestelmään ja kiistää niin itsemääräämisoikeuden kuin vallankumouksellisen taistelun, kirjoittaa Yeni Demokrasi.
Yeni Demokrasi tiivistää Öcalanin lausunnon argumentit:
”1. Kurdikysymyksen juurisyiden vääristely ja Turkin valtion koloniaalis-anneksationistisen, kansanmurhaisen ja oikeudet kieltävän luonteen häivyttäminen.
2. Illuusion, että Turkin hallitsevien luokkien lähestymistavassa kurdikysymyksen ratkaisemiseksi on tapahtunut positiivinen muutos, esittäminen.
3. Sen väittäminen, että Turkin valtiossa on käynnissä demokratisaatioprosessi, joka loisi ilmaston, jossa kurdikysymys voitaisiin ratkaista.
4. Sen väittäminen, että kurdikysymys on jo ratkaistu eikä aseellinen taistelu ole enää tarpeen.
5. Sen väittäminen, että demokratisaatio on mahdollista valtion reformien kautta.
6. Sen esittäminen, että vaatimukset itsenäisyyden, alueellisen irtautumisen ja kansallisten oikeuksien puolesta eivät ole enää tarpeen.
Kaikki nämä argumentit ovat todellisuudesta irrallaan olevia ja perustuvat tarkoitukselliseen vääristelyyn. (…)”
Yeni Demokrasi torjuu sen, että Turkin valtio olisi muuttanut politiikkaansa kurdeja kohtaan ja omaksunut demokratisaatiokehityksen.
”Viime vuosina aggressio kurdeja vastaan on ylettynyt Irakin ja Syyrian Kurdistaniin, piirikuntiin on asetettu valtion toimesta hallinnoijia [ohittaen vaalitulokset], kurdien poliittisia edustajia ja johtajia on pidätetty joukoittain ja systemaattisia sotilasoperaatioita on tehty kurdialueilla, pakottaen kurdit elämään jatkuvan sotilashallinnon alla.” Lehti painottaa, että kurdit elävät mitä kovimman kansallisen sorron ja valtionterrorin alaisuudessa, eikä mahdollisuutta sopuun Turkin valtion kanssa ole. Yeni Demokrasi kirjoittaa, että näin Öcalan kääntää lausunnollaan selkänsä kurdien kansallisen taistelun historialle.
Yeni Demokrasi kirjoittaa:
(…) Kansalliset vapautustaistelut ovat vallankumouksellisia taisteluita imperialismia ja kolonialismia vastaan. Kansakuntien itsemäärämisoikeus on vallankumouksellinen periaate, jota ei voida redusoida vain kulttuurisiin oikeuksiin ja paikallishallinnon reformeihin. Kurdien kansakunnalla on itsemääräämisoikeus, mikä sisältää oikeuden muodostaa itsenäinen valtio. Tämän oikeuden käyttäminen on asia, joka kurdien kansakunnan tulee päättää.”
Yeni Demokrasi kirjoittaa, että kansallisuuskysymys on yhä eräs imperialismin aikakaudella perustavanlaatuisista ratkaisematta olevista ristiriidoista. Imperialismin aikakautena imperialistiset vallat sekaantuvat näihin ennen valtioiden ”sisäisenä” pysyneisiin ongelmiin. Lenin ja Stalin osoittivat, että imperialismin aikakautena kysymystä ei voida ratkaista itsenäisen porvarillis-demokraattisen ratkaisun kautta, vaan ainoastaan proletaarisen vallankumouksen kautta osana maailmanvallankumousta. Mao syvensi tätä ymmärrystä korostaen, että kansalliset vapautustaistelut syventävät imperialismin kriisiä ja näyttelevät olennaista roolia proletaaristen vallankumousten aikakaudella. Lehti toteaa, että imperialismi pyrkii käyttämään kansallisuuskysymykseen liittyviä ristiriitoja omaksi edukseen, mutta samalla kansalliset taistelut ovat sen heikoin lenkki.
Yeni Demokrasi kirjoittaa, että täydellisen ja vapautuksen tuovan ratkaisun kansallisuuskysymykseen voi tarjota vain proletariaatti sen johtamien vallankumousten kautta, sillä porvaristo ei pysty tähän enää imperialismin aikakautena. Tästä johtuen minkä tahansa demokraattisen vallankumouksen tulee edetä kohti sosialismia, tai se joutuu riippuvaiseksi imperialismista.
Lehti päättää:
”Öcallanin viimeisin lausunto merkitsee kurdien kansallisen taistelun likvidaatiota. Marxismi-leninismi-maoismin perustavanlaatuisten periaatteiden mukaan kurdien kansakunnan vapaus voidaan saavuttaa vain vallankumouksellista tietä. Kurdien kansakunnan vapautus on mahdollista vain vallankumouksellisen taistelun kautta imperialismia, kurdeja alistavaa Turkin valtiota ja alueen taantumuksellisia hallintoja vastaan.”
