Jaamme epävirallisen käännöksen Dem Volke Dienen -nettisivun artikkelista.
Donald Trumpia ja hänen toista virkakauttaan koskevat negatiiviset uutiset ovat suosituin aihe eurooppalaisessa lehdistössä. Ei ole päivääkään, jona ei voisi lukea, kuinka ilmeisesti “epävakaa” presidentti haluaa ajaa maailman kaaokseen.
Toisinaan lehdistömonopolien kirjoittajat kuitenkin julkaisevat aika ajoin tässä yhteydessä todella mielenkiintoisia asioita. Hyökäten tulli- ja veropolitiikkaa vastaan, BBC julkaisi hiljattain mielenkiintoisen artikkelin. Niin kutsuttuun “isoon kauniiseen lakiin” sisältyy osio, jolla voitaisiin viedä miljardien dollarien arvosta rahasummia, joita lähetetään ulkomaille. Laki sisältää 3,5 prosentin veron ulkomaisten työntekijöiden rahansiirroille, mukaan lukien vihreän kortin haltijat ja tilapäisen viisumin omaavat työntekijät, jotka lähettävät rahaa ulkomaille.
Intia on maailman suurin tällaisten siirtojen vastaanottaja; muita tärkeitä maita ovat Meksiko, Filippiinit, Pakistan ja Bangladesh. Suurin osa niistä ovat sorrettuja kolmannen maailman maita.
Pelkästään vuonna 2023 ulkomailla työskennelleet intialaiset lähettivät yli 100 miljardia euroa takaisin kotimaahansa. Tämä on yli puolet Intian kauppavajeesta, ylittäen suorat ulkomaiset investoinnit, eli pääoman viennin Intiaan. Ainakin näin todetaan Reserve Bank of Indian raportissa. Suurin osuus tulee Yhdysvalloista.
Intian keskuspankki odottaa kuitenkin rahalähetysten nousevan noin 140 miljardiin euroon vuoteen 2029 mennessä. Työvoiman viennistä johtuvat rahalähetykset ovat olleet jatkuvasti noin 3 % maan bruttokansantuotteesta vuosisadan vaihteesta lähtien.
Intian työvoiman viennin ”volyymi” kasvoi 6,6 miljoonasta vuodesta 1990 18,5 miljoonaan vuoteen 2024 mennessä. Intian työikäinen väestö koostuu noin 1,15 miljardista ihmisestä.
Tämä tarkoittaa, että noin puolitoista prosenttia väestöstä tuottaa kolme prosenttia bruttokansantuotteesta, tarkoittaen että heidän tulisi saada keskimäärin vähintään kaksinkertainen palkka työstään (heidän omia uusintamiskustannuksiaan ei ole otettu huomioon).
Työvoiman viennin rooli sorretuille maille käy ilmi laskelmista, jonka mukaan tulonsiirtojen alentaminen 15 prosentista 10 prosenttiin maksaisi Intialle 10-15 miljardia euroa vuodessa. Tällä ei ole ainoastaan suoraa vaikutusta asianosaisiin, jotka eivät pysty maksamaan lainojaan tai ostamaan lääkkeitään, vaan dollaripula myös asettaisi Intian valuutan paineenalaiseksi.
Delhissä sijaitsevan Center for WTO Studies tutkimuskeskuksen raportin mukaan tämä tilanne rasittaisi intialaisia kotitalouksia valtavasti; vastaavasti se vähentäisi sekä kulutusta että investointeja (rahoitus- ja käyttöomaisuus, kuten kiinteistöt, kulta sekä pienet ja pienimmät yritykset), koska työvoiman vienti on yksi Intian tärkeimmistä ja luotettavimmista valuuttavaroista.
Center for Global Developmentin tutkimus osoittaa, että suunniteltu vero voisi vähentää merkittävästi myös muihin sorrettuihin maihin suuntautuvia virallisia siirtoja. Meksiko kärsisi eniten, 2,6 miljardin dollarin vuosittaisine tulonsiirtoineen. Muita merkittäviä häviäjiä olisivat Intia, Kiina, Vietnam ja useat Latinalaisen Amerikan maat, kuten Guatemala, Dominikaaninen tasavalta ja El Salvador.
Tärkeä yksityiskohta tässä kysymyksessä on, että vero vaikuttaa kaikkiin ulkomaalaisiin, jopa suurlähetystöjen, YK:n ja Maailmanpankin henkilökuntaan. Mutta! Veroja maksavat voivat hakea verohyvitystä. Varainsiirtovero vaikuttaa vain työssäkäyviin siirtolaisiin, jotka eivät maksa veroja, ja nämä ovat pääasiassa laittomia siirtolaisia.
Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tule pysäyttämään tai hidastamaan muuttoliikettä, sillä Yhdysvalloissa minimipalkkatyö tuo noin 21 000 euroa vuodessa. Saksassa bruttovuosipalkka on hieman alle 26 000 euroa. Meksikossa keskitulo on noin 11 000 euroa, Brasiliassa noin 8 500 euroa, Ecuadorissa 6 000 euroa, Filippiineillä 4 000 euroa ja Intiassa 2 400 euroa.
BBC:n artikkeli aiheesta päättyy huomionarvoiseen johtopäätökseen. Kirjoittaja Soutik Biswas päättelee, että muuttoliikkeen – valtamerten, jokien ja vuorten ylittämisen ja oman henkensä vaarantamisen – pääasiallinen motiivi on lähettää rahaa kotiin perheen taloudelliseksi tukemiseksi.
Työperäisen muuttoliikkeen ylläpitäminen ja laajentaminen on kuitenkin elintärkeää paitsi sorretuille maille, myös imperialistisille maille. Pelkästään jo viime vuoden lokakuussa Saksan sosiaalidemokraatit esittelivät, entisen työministerinsä Hubertus Heilin kautta, niin kutsutun “intialaisten ammattilaisten strategiaa”. Siitä lähtien Saksan liittovaltion työvoimavirasto on ollut läsnä työmessuilla Intiassa, ja tämä on vain yksi 30 toimenpiteestä. Saksan liittotasavallalla on vastaavia sopimuksia työvoiman muuttoliikkeestä Saksaan, esimerkiksi Turkin, Vietnamin, Serbian, Bosnia ja Hertsegovinan, Brasilian, Meksikon, Filippiinien, Egyptin, Kolumbian, Marokon, Tunisian, Uzbekistanin, Kenian ja Nigerian kanssa.
Saksan liittotasavalta tarvitsee vuosittain noin 300 000-400 000 siirtotyöläistä ylläpitääkseen tuottavuustasoaan. Koska työvoiman uusintaminen on Saksassa yksinkertaisesti liian kallista, sorrettuja maita ahdistetaan myös viemällä niiden “parhaimmat mielet ja vahvimmat kädet”.
