Eurostatin julkistamien tietojen mukaan Suomi on EU:n ”ykkössijalla” työttömyysasteen suhteen. Marraskuussa kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli Suomessa 10,6 %, eli se ohitti Espanjan, jossa työttömyysaste oli marraskuussa 10,4 %.
Porvaristo pyrkii syyttämään asiasta ”kuluttajia”, jotka säästävät pahan päivän varalle. Olemme paljastaneet tämän mm. alla olevassa artikkelissamme. Kyse ei ole ”luottamuksesta”, vaan siitä, että joukoilla ei yksinkertaisesti ole varaa kuluttaa kuten ennen. Kuten olemme kirjoittaneet, tietyillä aloilla on kasautunutta pääomaa ja investointihaluja. Kasvanut työttömyys ja riiston kiristäminen työvoiman tarjonnan kasvaessa, se, että vähemmästä määrästä työläisiä puristetaan yhä enemmän lisäarvoa työpaikoilla, näkyy mm. kaupan alan monopolien ennätysvoitoissa. Epävarmuus kasvaa entisestään, kun hiljattain helpotettiin myös irtisanomista.
Opportunistipuolueet, erityisesti SDP, pyrkivät väittämään, että hallituksen talouspolitiikka on syypää tilanteeseen – että kuluttajat ovat huolissaan tulevaisuudestaan ja tästä syystä eivät kuluta, mistä syystä konkurssi seuraa konkurssia. Kuten todettua, kyse on riiston kiristämisestä, pakosta, jota säätelee kapitalismin, tänä päivänä loismaisen ja mädäntyneen, kuolevan kapitalismin eli imperialismin, toimintalogiikka. Hallituksen talouspolitiikka on noudattanut tätä logiikkaa, mutta aivan samalla tavalla SDP:kin kiihdyttäisi riistoa vastatakseen suomalaisen imperialismin talouskriisiin.
(Artikkeli jatkuu alla):
Esimerkiksi Karjalainen kirjoitti hiljattain:
”Suomen Pankin mukaan kotitalouksilla oli talletuksia 115,7 miljardia euroa, mikä on kaikkien aikojen suurin nimellinen määrä. Keskimäärin jokaisella suomalaisella oli siis noin 20 500 euroa säästössä.”
Lehti kirjoittaa, että tämä selittyy erityisesti väestörakenteella – vanhukset säästävät, eivätkä osta esimerkiksi asuntoja. Lisäksi se mainitsee syiksi sen, että jotkut haluavat välttää kuluttamista johtuen ilmastosyistä. Ratkaisuksi lehti esittää, että nyt kannattaisi ostaa kotimaisista verkko- tai kivijalkakaupoista eikä tilata ulkomaisista verkkokaupoista, jotta talous saataisiin nousuun.
Olennaista on se, minkä luokan todellisuuteen keskitytään ja nähdäänkö kokonaisuus sen osilta. ”Jokaisella” suomalaisella ei ole säästössä 20 500 euroa, vaan kyse on nimenomaan keskimääräisestä luvusta. Tämä tarkoittaa, että joukossa on myös heitä, joiden valtavat säästöt tuovat koko keskimääräistä lukua ylöspäin, ja tosiasiassa todistaa, että suinkaan kaikkien elämä ei ole kurjaa, vaan harvat myös rikastuvat kriisissä. Proletariaatti saa vain haaveilla tuollaisista summista! Esimerkiksi Danske Bankin mukaan joka neljännellä suomalaisella, erityisesti naisilla, ei ole lainkaan säästöjä. Lisäksi tässä kyselyssä yli puolet kertoi, että he pärjäisivät korkeintaan kolme kuukautta ilman tuloja.
Imperialistisesta lahjonnasta johtuen Suomessa on suhteellisen suuri pikkuporvaristo, joka yleiskriisin syventyessä kokee ahdinkoa ja kamppailee pitääkseen kiinni aikaisemmasta mukavasta elintasostaan. Tämän kerroksen ylläpitäminen on myös imperialismille olennaista, sillä se on sen voimakkain yhteiskunnallinen tuki. Tämän kerroksen jotkut osat pystyvät vielä säästämään pahan päivän varalle. Samalla, kun Suomessa leipäjonot kasvavat entisestään, kun monet työläiset jatkuvasti pohtivat, miten ruokkia perheensä terveellisesti, kun he kärsivät joukkotyöttömyyden aiheuttamasta työrasituksen ja pomojen mielivallan kasvusta, porvarilliset ja pikkuporvarilliset kirjoittajat näyttävät uskovan, että yleinen joukkojen kokema pulma on se, valitako ulkomainen verkkokauppa vai kotimainen. Koko juttu näyttää naurettavalta, mutta kuten olemme paljastaneet, tällainen psykologiaan ja pikkuporvariston ongelmiin keskittyminen palvelee porvariston ideologista hyökkäystä proletariaattia vastaan.
Työväenluokkaa jaetaan kahtia
Imperialismi on loismaista ja kuolevaa kapitalismia. Sen pääasiallinen ristiriita on ristiriita imperialismin ja sorrettujen kansakuntien välillä. Tämä ristiriita heijastuu sen kaikkiin muihin perusristiriitoihin, ristiriitaan imperialistien välillä sekä myös ristiriitaan proletariaatin ja porvariston välillä imperialistissa maissa. Tämä saa ilmauksen niin edellä mainitussa pikkuporvariston ahdingossa – sillä tätä laajaa pikkuporvaristoa ja työläisaristokratiaa voidaan ylläpitää vain sorrettuja kansakuntia ryöstämällä – että myös työttömyystilanteessa Suomessa. Samalla, kun työttömyysaste on kasvanut, työllisten määrä ei ole supistunut. Työvoiman tarjonta on siis kasvanut. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Sakari Lähdemäki sanoo Helsingin Sanomille:
”Suomessa syntyneiden työttömyysaste oli 7,8 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä, mutta ulkomailla syntyneiden työttömyysaste kohosi 19,3 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että työttömyysasteen kohoamista selittää pitkälti maahanmuutto, sillä työn tarjonta on kasvanut sen kysyntää enemmän.”
Maahanmuuton lisäksi työvoiman tarjontaa ovat lisänneet 55-64-vuotiaiden osallistumisasteen kohoaminen sekä yleisesti sosiaaliturvan leikkaukset, jotka ovat esimerkiksi pakottaneet yhä enemmän opiskelijoita hakemaan töitä sekä lisänneet työttömien epätoivoa.
Imperialismin yleiskriisin syveneminen kiihdyttää joukkosiirtolaisuutta. Tämän taustalla on yhtäältä sotien aiheuttama pakolaisuus, mutta pääasiallisesti imperialismin sortamissa kansakunnissa kehittyvä byrokraattinen kapitalismi ja puolifeodalismi, jotka ylläpitävät näiden maiden talouksien takapajuisuutta ja yhdistettynä voimakkaaseen väestönkasvuun aiheuttavat joukkomuuttoliikkeen. Imperialistit hyödyntävät tätä ja suoranaisesti tuovat työvoimaa alentaakseen työvoiman arvoa; esimerkiksi hallitusohjelmassa on asetettu tavoite ”osaajien” hankkimisesta esimerkiksi Filippiineiltä. Työvoiman tuonti sekä erilaisten rakenteiden, jotka vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä, ylläpitäminen sallivat imperialistien käyttää näitä työläisiä painostimena suhteellisen liikaväestön paisuttamisen muodossa. Lisäksi näiden työläisten heikkoa kielitaitoa, tiedon ja järjestäytyneisyyden puutetta käytetään riiston kasvattamiseksi työpaikoilla. Työttömyyden kasvaessa työläisiä pyritään jakamaan myös tältä osin ja huomio pyritään kiinnittämään siihen, että maahanmuuttajat muka loisivat verovaroilla. Todellisuudessa kyse on imperialismin liikkeellepanemasta muuttoliikkeestä, josta porvaristo pyrkii kaikin keinoin hyötymään, ja sitä hyödyttää valtavasti se, kun proletariaatti tappelee keskenään eikä suuntaa riistäjiään vastaan.
Miksi joukot eivät suuntaa torille?
Nyt jos koskaan olisi korkea aika lähteä torille, joskaan ei juhlistamaan tätä ”ykkössijaa” vaan osoittamaan mieltään. 1990-luvun laman aikana nähtiin valtavia työttömien mielenosoituksia, jotka keräsivät useita kymmeniä tuhansia. Nyt protesteja ei ole ollut juuri lainkaan. Kovista puheistaan ammattiyhdistysliikkeen johto luovutti oikeuden poliittisiin lakkoihin sekä petti viime talvena työläisten palkkavaatimukset, ja näidenkin tiimoilta järjestetyt mielenosoitukset jäivät laimeiksi. Yle on haastatellut Tampereen yliopisto sosiaali- ja terveyspolitiikan professoria Juho Saarta, joka mainitsee yhdeksi syyksi sosiaalisen median ja sen, että tyytymättömyys kanavoidaan mielenosoitusten sijaan tunteiden purkamiseksi siellä. Lisäksi Saari mainitsee, ettei myöskään ”oppositio” eli erityisesti SDP tarjoa vaihtoehtoa hallituksen talouspolitiikalle, vaan hyväksyy sen ”suuren linjan”, s.o. riiston kiristämisen. Tämä kertoo osaltaan siitä, että joukoilta puuttuu johto. Opportunismi ja revisionismi ovat pettäneet heidät kerta toisensa jälkeen, luvaten työpaikkoja ja parempia aikoja. Saari sekä yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo myös huomauttavat, että 90-luvun laman aikana tilanne oli erilainen: työttömyys rapautti laajemmassa mittakaavassa myös pikkuporvaristoa ja lama tuli ”äkillisenä shokkina”. Selkeinä syyllisinä tilanteeseen pidettiin pankkeja, pankinjohtajia ja tiettyjä poliitikkoja.
Saaren mukaan nyt ”kansa ymmärtää paremmin, miksi hallitus on tehnyt miljardiluokan sopeutustoimia”. Tämän pohjana on opportunismin kapitulaatio kerta toisensa jälkeen sekä voimakas ”shokkivaikutuksen” kautta toteutettu ideologinen hyökkäys, jota ainoastaan me vallankumoukselliset olemme vastustaneet johdonmukaisesti. Jo Marinin ”vasemmistohallituksen” aikana koronapandemian nojalla ajettiin läpi ajattelutapaa, että eletään poikkeustilassa, joka vaatii poikkeuksellisia toimia, jopa kansan perusoikeuksien loukkaamisen. Pandemia oli tekosyy talouskriisin valtavalle purkamiselle joukkojen niskaan ja pääoman uudelleenjärjestelylle. Samanaikaisesti ajettiin läpi kokoontumisrajoituksia, joiden edessä opportunistit ja revisionistit lankesivat polvilleen, ja joilla on yhä vaikutuksia poliittiseen toimintaan kaduilla. Lisäksi osa näistä, kuten hoitajien lakko-oikeuden vieminen, kirjoitettiin myöhemmin lakiin ja se muodosti ennakkotapauksen. Samaa kriisinarratiivia jatkettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan, ja yhä edelleen samaa lorua toistellaan yhä vakavampien oikeuksien loukkauksien ja riiston kasvattamisen perustelemiseksi.
Ylen artikkelissa Hiilamo viittaa omilla termeillään imperialismin yleiskriisiin ja toteaa:
”Ihmiset ymmärtävät, että tässä on taustalla isompia tekijöitä, joihin poliitikkojen on aika vaikea puuttua.”
Tämä imperialismin ja sen sisäisten ratkaisujen umpikuja osoittaa huutavaa tarvetta vallankumoukselliselle liikkeelle, joka pystyy tavoittamaan laajat joukot. Joukot ovat jo nähneet omin silmin sen, että opportunistit vain pettävät heidät toisensa kertaan, että mikään porvarillinen puolue ei edusta muutosta heidän asemaansa. Vielä mitä puuttuu, on se, että he tulevat kosketuksiin vallankumouksellisen politiikan kanssa ja vakuuttuvat siitä, että he uskaltavat taistella ja uskaltavat voittaa. Tämä kutsuu vallankumouksellisia ja kommunisteja yhä voimakkaampiin ponnistuksiin tämän tietoisuuden luomiseksi joukkojen keskuudessa ja tämän taistelun järjestämiseksi.
