Euroopassa kuohuu. Lukuisissa eri maissa on käynnissä opiskelijoiden, työläisten ja muiden kansanjoukkojen mielenosoituksia, lakkoja sekä muita kamppailuja. Jokaisen maan tilanne ja taistelut ovat hieman erilaiset, mutta ne kaikki kertovat aikansa eläneen imperialistisen järjestelmän syvenevästä kriisistä ja siitä, että kansanjoukot, erityisesti nuoriso, etsii ulospääsyä tuosta läpimädästä järjestelmästä.
Romania
Heinäkuusta 2026 asti Romaniassa on ollut suuria talonpoikien, erityisesti karjapaimenien mielenosoituksia. Syyskuussa Romanian pääkaupungissa Bukarestissa tuhannet talonpojat osoittivat mieltään ja useita joutui sairaalaan poliisin väkivallan seurauksena. 27.9.-2.10. Romaniassa järjestettiin kansainvälinen poliisien harjoitus “Karpaattien sininen kilpi”, johon osallistui 500 poliisia 19 eri maasta. Die Rote Fahne raportoi aiheesta ja toteaa ristiriitojen kansanjoukkojen ja hallitsevien luokkien välillä kärjistyvän, kapinoiden lisääntyvän, ja hallitsevien luokkien valmistautuvan puolustamaan itseään ja imperialistista järjestelmää.

Ranska
Olemme aikaisemmin uutisoineet Ranskan opiskelijakapinasta. Kapinointi on jatkunut lähes miljoonan ihmisen kerääntyessä kaduille ja viranomaisten pyrkiessä sulkemaan teitä mielenosoituskulkueilta. Lokakuun lopussa Pariisiin mobilisoitiin 70,000 poliisia ja noin 40 metroasemaa suljettiin kansanjoukkojen liikkumisen estämiseksi. Taantumus on käyttänyt yhä kovenevaa väkivaltaa kansanjoukkoja vastaan, sekä uhkaa Kommunistisen nuorison (Jeunesse Communiste) kriminalisoinnilla, syyttäen “äärivasemmiston” olevan mielenosoitusten takana. Kommunistinen nuoriso on julkilausumassaan jyrkästi tuominnut taantumuksen politiikan ja seisoo solidaarisena kaikkien pidätettyjen ja vangittujen kanssa sekä kaikkien järjestöjän kanssa, joita uhkaa lakkauttaminen.

Saksa
Saksassa on osoitettu mieltä kymmenissä kaupungeissa lokakuun lopussa solidaarisuuden osoituksena Ranskan mielenosoituksille. Lauantaina 31.10. Saksan kaduilla oli arviolta 120,000 mielenosoittajaa.

Sveitsi
Myös Sveitsissä 31.10. useissa kaupungeissa sadat nuoret osoittivat mieltään Euroopassa leviävän protestiaallon innoittamina.

Italia
16.10. Italiassa järjestettiin protestipäivä pääministeri Melonia vastaan. Mielenosoittajat vaativat lisää varoja koulutukseen ja pois militarisaatiosta. Useissa kaupungeissa oli myös koulujen valtauksia opiskelijoiden toimesta. Mielenosoittajien vaatimukset ovat laajentuneet koskemaan myös korkeita asuinkustannuksia ja matalia palkkoja. 17.10. mielenosoittajat ottivat yhteen poliisien kanssa Milanossa, Turinissa, Bolognassa ja Bergamossa. Milanon mielenosoitukseen kokoontui tuhansia ihmisiä ja kansanjoukot pystyttivät barrikaadeja.
Mielenosoitukset jatkuivat ympäri maata 24.10. tuhansien saapuessa kaduille ja hallinnon mobilisoidessa satoja sotilaita ja sulkiessa katuja. 30.10. käynnistyi maanlaajuinen lakko korkeita elinkustannuksia ja militarisaatiota vastaan, jonka aikana sadat tuhannet ovat osoittaneet mieltään ainakin 50 eri kaupungissa.

Espanja
Espanjassa 3.10. tuhannet osoittivat mieltään Valènciassa kiinteistökeinottelua ja korkeita asumiskustannuksia vastaan. Mielenosoittajat marssivat Palau de les Arts -oopperatalolle, jossa järjestetään kiinteistökeinottelijoiden ja suurten vuokranantajien “Kiinteistöhuippukokous 2026”. Mielenosoittajat pystyttivät paikalle pysyvän leirin. Mielenosoitukset jatkuivat ja mm. Barcelonassa yli 120,000 ihmistä osoitti mieltään huonoa asuntotilannetta vastaan. Kansajoukot pystyttivät barrikaadeja ja sytyttivät tulia poliisin hyökkäysten torjumiseksi.
Lokakuun loppupuolella kymmenet tuhannet ovat protestoineet eläkejärjestelmän yksityistämistä Madridissa. Madridissa on myös järjestetty opettajien lakkoja, jotka vaativat parempaa palkkaa ja koulujen kunnostamista, mukaanlukien sisäilmaongelmien korjaamista ja asbestin poistamista. Lakot ovat kohdanneet väkivaltaa poliisin toimesta. Espanjan suurimmat ammattiliitot ovat kutsuneet yleislakon marraskuun 11. päivälle, jonka ulottamista myös kouluihin on vaadittu.
Vallankumoukselliset komiteat ovat julkaisseet julkilausuman, jossa tuetaan lakkovaatimusta ja paljastetaan opportunismi ja pasifismi. Metallityöläiset Murciassa ovat aloittaneet toistaiseksi jatkuvan lakon 27.10. ja pystyttäneet barrikaadeja. Lakon piirissä on arviolta 35,000 työläistä. Useita lakkoilevia työläisiä on pidätetty ja sadat työläiset ovat osoittaneet mieltään Cartagenan oikeustalon ulkopuolella vaatien toveriensa vapauttamista.


Kreikka
Kreikassa kymmenet tuhannet ovat osoittaneet mieltä pitkin lokakuuta Ranskan mielenosoitusten innoittamina mm. Patrasin, Thessalonikin, Ioánninan, Iraklion ja Ateenan kaupungeissa. Työläiset ovat myös järjestäneet protestilakkoja. Lokakuun alussa maassa järjestettiin Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubion valtiovierailua vastaan suuria mielenosoituksia, joihin myös KKE (m-l) osallistui.

Serbia
Myös Serbiassa on opiskelijoiden ja nuorison mielenosoituksia korruptiota ja korkeita opiskelukustannuksia vastaan, sekä kokoontumisvapauden puolesta. Mielenosoitukset ovat jatkoa vuosien 2024 ja 2025 liikehdinnälle. Red Herald on julkaissut analyysin Serbian tilanteesta ja protestiliikkeen historiasta. Mielenosoitukset kiihtyivät 2026 elokuussa poliisin ja kansanjoukkojen ottaessa yhteen ja mielenosoittajien sytyttäessä hallitsevan SNS-puolueen toimiston tuleen Belgradissa. Vastustus SNS-puoluetta vastaan nosti “opiskelijalista”-nimisen oppositioryhmittymän valtaan. Opiskelijalistan kansanedustaja Illija Srdanovic on kehottanut mielenosoittajia rauhanomaisuuteen ja pyrkinyt rajoittamaan kansanjoukkojen vihaa hallitsijoita kohtaan. IMF puolestaan on ilmaissut huolensa siitä, miten jatkuvat mielenosoitukset saattavat vähentää ulkomaisten sijoittajien luottamusta Serbiaan.

Albania
Red Herald uutisoi, että Albaniassa protestit alkoivat kuukausia kestäneillä kamppailuilla, jotka vastustivat korruptiota ja maanluovuttamista ulkomaisille yrityksille luksuslomakohteiden rakentamiseksi. Maakauppoihin on sekaantunut mm. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin veljenpoika Jared Kushner. Protestit kuitenkin laajenivat nuorison kapinoinniksi korkeita elinkustannuksia, työttömyyttä ja surkeita elinolosuhteita vastaan. Mielenosoittajat ovat hyökänneet Oikeusministeriön ja Talousministeriön rakennuksia kohtaan, ja ainakin Talousministeriön rakennus sekä valtion omistama pankki sytytettiin tuleen.
Red Heraldin mukaan opettajat ovat aloittaneet lakon mielenosoitusten tukemiseksi. Lähes 200 poliisia on loukkaantunut ja ainakin 500 mielenosoittajaa pidätetty. Pääkaupunkiin Tiranaan on mobilisoitu tuhansia poliiseja, jotka ovat käyttäneet räikeää väkivaltaa kansaa kohtaan. Albanian hallinto on vastannut mielenosoituksiin ja mellakoihin yhä kovemmalla sorrolla ja uhkaa mm. naamioitumisesta kovilla sakoilla.

Portugal
Portugalissa käydään kovaa taistelua osana Eurooppaa ravisuttavaa kapinointia. Joukot protestoivat erityisesti korkeita elinkustannuksia ja huonoa asuntotilannetta vastaan. Lissabonin Rossion aukiolla mielenosoittajat ovat pystyttäneet telttaleirin, jonka kimppuun poliisi on hyökännyt lukuisia kertoja kansanjoukkojen tehdessä päättäväistä vastarintaa.

Belgia
Belgiassa opiskelijat ovat osoittaneet mieltään huonojen opiskeluolojen ja korkeiden lukukausimaksujen takia jo viikkoja. Lukukausimaksut Belgian ranskankielisellä alueella ovat nousseet noin 800 eurosta lähes 1200 euroon. Mielenosoitukset alkoivat kuun alussa Liègestä, jossa protestien yhteydessä pidätettiin noin 100 mielenosoittajaa, ja ovat sittemmin levinneet myös pääkaupunkiin Brysseliin. Brysselissä järjestettiin lokakuun alussa myös erillinen lakko ja protesti leikkauspolitiikkaa vastaan, mikä toi paikalle noin 30,000 ihmistä. Mielenosoitukset ovat jatkuneet ja on esitetty kutsu yleislakolle marraskuun 17. päivä.
