Julkaisemme epävirallisen käännöksen Partizanin raportista.
SVEITSIN VALTIO ON KIELTÄNYT BASELIN TAPAHTUMAMME! MIKÄÄN MAHTI EI VOI PYSÄYTTÄÄ MEITÄ SEURAAMASTA İBRAHIM KAYPAKKAYAN TIETÄ, PIIRITETÄÄN PIIRITTÄJÄT!
Joka vuoden huhtikuu ja toukokuu täyttyvät aktioista ja työstä KOMMUNISTIJOHTAJA İBRAHIM KAYPAKKAYAN muistamiseksi ja hänen omaksumisekseen. Tämä on perinne, jota ei ole jätetty väliin lähes 50 vuoteen. Tapahtuma, jonka aiomme pitää 27. huhtikuuta 2025 Sveitsin Baselissa tunnuksella ”Päihittäkää fasismi ja imperialismi İbrahim Kaypakkayan rohkeudella”, kiellettiin Sveitsin valtion toimesta.
Hallitsevien voimien pelko İbrahim Kaypakkayaa kohtaan ei himmene vuosien varrella, se KASVAA YHÄ ENEMMÄN. Taantumuksellisia ei kauhistuta vain toveri İbrahimin ideat, vaan myös hänen valokuvansa. Hänen henkiin herättämisensä nähdään uhkana. Hallitsevat luokat toimivat erityisen uutterasti kieltääkseen toveri İbrahimin herättämisen henkiin ja hänen ajatustensa levittämisen missä tahansa maailman kolkassa ne ovatkaan. Kohtaamme jälleen kerran tällaisen hyökkäyksen. Sveitsin valtio ilmoitti, että se on hatarin perustein kieltänyt käyttämästä salia, jossa me pidämme tapahtuman torstaina 24. toukokuuta. Kohtasimme sen omista laeistaan ja sääntelyistään piittaamattoman lähestymistavan.
Maailman imperialistinen järjestelmä muuttuu entistä taantumuksellisemmaksi päivä päivältä. Se kasvattaa hyökkäyksiään kansaa ja kansan organisoituja voimia vastaan. Porvarillisesta demokratiasta on tullut paita, joka on liian tiukka valtioille ympäri maailman. Perusoikeudet ja -vapaudet ovat jatkuvan hyökkäyksen alaisena. ME EMME SALLI TÄTÄ.
Sveitsin valtio luuli, että peruuttamalla tapahtumamme toveri İbrahim Kaypakkayan muistamiseksi se estäisi meitä omaksumasta İBRAHIMIN tien. Mikään kielto, sorto tai laittomuus ei VOI, eikä TULE estämään meitä seuraamasta TOVERI İBRAHIMIN tietä!
Tätä kehitystä seuraten moni organisaatio Sveitsissä mobilisoi vallankumouksellisen solidaarisuuden hengessä. Päätimme pitää tapahtumamme isänmaallisten ystäviemme yhdistystalossa. Tapahtumamme on nyt muuttunut protestikannan ottamiseksi, VIELÄ VAHVEMMAKSI TOIMEKSI KAYPAKKAYAN OMISTAMISEKSI.
On aika piirittää piirittäjät!
Tämän hyökkäyksen torjumisesta ja tyhjäksi tekemisestä on tullut perustavanlaatuinen demokraattinen ja vallankumouksen tehtävä.
SVEITSIN VALTIOLLA EI OLE VALTAA KIELTÄÄ meidän tapahtumaamme tapahtumapaikan peruutuspäätöksellä.
KUTSUMME TEIDÄT LIITTYMÄÄN TAPAHTUMAAN.
KUTSUMME KAIKKIA DEMOKRAATTEJA VALITSEMAAN PUOLENSA İBRAHIMIN TUKEMISEKSI JA OIKEUKSIEMME SUOJELEMISEKSI TÄTÄ HYÖKKÄYSTÄ VASTAAN.
KUTSUMME KAIKKIA VALLANKUMOUKSELLISIA ORGANISAATIOITA PITÄYTYMÄÄN TOIMINNASTAMME YHÄ VAHVEMMIN.
KUTSUMME KAIKKI ANTIFASISTIT JA KAIKKI ANTI-IMPERIALISTIT TOIMIMAAN TIETOISUUDELLA, ETTÄ İBRAHIM KAYPAKKAYAN TAPAHTUMAN SUOJELEMINEN TARKOITTAA PERUSOIKEUKSIEN SUOJELEMISTA TÄNÄÄN.
KUTSUMME KAIKKIA NIITÄ, JOTKA OVAT İBRAHIMIN TIELLÄ, NIITÄ JOIDEN SYDÄMET HAKKAAVAT İBRAHIMIN KANSSA, NIITÄ JOTKA OVAT OMAKSUNEET İBRAHIMIN HENGEN, OSALLISTUMAAN PROTESTITAPAHTUMAAMME.
TÄNÄÄN ON OIKEUKSIEN PUOLUSTAMISEN JA İBRAHIMIN OMAKSUMISEN PÄIVÄ. ODOTAMME KAIKKIA SUNNUNTAINA 27. HUHTIKUUTA KLO 14.00 DEM-KURD –YHDISTYS, ELSASSERSTRASSE 215 4056 – BASEL / SVEITSI.
MITÄ YHDISTYNEEMPIÄ OLEMME, MITÄ ENEMMÄN SOLIDAARISUUTTA ILMAISEMME, MITÄ YHTEENKERÄÄNTYNEEMPIÄ OLEMME, SITÄ VOIMAKKAAMPIA ME TULEMME OLEMAAN. ME TULEMME ESTÄMÄÄN HYÖKKÄYKSEN.
PÄIVÄMÄÄRÄ: SUNNUNTAI, 27. HUHTIKUUTA
AIKA: 14.00
PAIKKA: DEM-KURD –YHDISTYS, ELSASSERSTRASSE 215 4056 – BASEL / SVEITSI
PARTIZAN
25. HUHTIKUUTA, 2025