Punaisen Toiminnan vappujulkilausuma 2026

Julkaisemme vastaanottamamme julkilausuman.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

Kriisiä ja militarisaatiota vastaan! Eespäin vallankumouksellisen liikkeen rakentamisessa!

Vappuna, kansainvälisen työväenluokan taistelun päivänä, me vallankumoukselliset marssimme punaisen lippumme alla imperialismin yleiskriisin voimakkaan syventymisen oloissa. Imperialismi, kapitalismin viimeinen vaihe, osoittaa, että se on kuoleva järjestelmä, jolla on maailman laajoille joukoille tarjottavanaan vain kurjuutta ja tuhoa. Marssimme rinta rinnan toveriemme kanssa ympäri maailman, osoituksena siitä, että maailman työläiset ja sorretut kansat muodostavat enemmistön, joka tulee rakentamaan tulevaisuuden maailman.

Tämä kriisi näkyy myös Suomessa. Sosten maaliskuussa julkaiseman raportin mukaan ”köyhyys- tai syrjäytymisriskissä” olevien määrä on vuodesta 2019 kasvanut 120 000 ihmisellä, vaikka tavoitteena on ollut vähentää tätä lukua 100 000:lla vuoteen 2030 mennessä. Raportin mukaan Suomessa on 958 000 ihmistä, joilla ei esimerkiksi ole varaa maksaa vuokraa, asuntolainan lyhennystä tai laskuja ajallaan tai esimerkiksi ei pysty pitämään asuntoa tarpeeksi lämpimänä. Sosten mukaan on todennäköistä, että kehitys jatkuu ja ”köyhyysriskissä” olevien määrä ylittää miljoonan.

Jo vuonna 2023 uutisoitiin, että 10 % väestöstä omistaa Suomessa puolet kaikesta varallisuudesta. Tilastokeskuksen mukaan jokaisella tutkimuskerralla tämän väestönosan varallisuus on kasvanut, samalla, kun muiden väestönosien varallisuus on laskenut. Kansainvälisesti, 12 rikkainta ihmistä maailmassa omistaa yhtä paljon kuin köyhin puolikas.

Samalla, kun työpaikoilla työtahti kiihtyy ja markkinat notkuvat niille työnnetyistä tuotteista, kuluttajilla ei ole enää varaa näihin. Tämä näkyy ennätysmääränä konkursseja, sekä myös ennätysmääränä maksuhäiriömerkintöjä. Yli 385 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Tämä kertoo siitä, että kasvanutta tuottavuutta pyritään purkamaan kannustamalla lainanottoon ja luomalla uusia ”välttämättömyyksiä”. Tämä kertoo siitä, että nykyinen talouskriisi on nimenomaan ylituotannon kriisi, jonka ytimessä on se, että pienen joukon rikastuminen vaatii enemmistön työn riistämistä ja palkkojen polkemista yhä kiihtyvään tahtiin.

Inflaatio kiihtyy, kun porvaristo yrittää purkaa hinnan maailman uudelleenjakamiseksi käymistään sodistaan kansanjoukkojen niskaan, pyrkien pitämään kiinni voitoistaan. Inflaatio kiihtyy odotettua nopeammin. Ruoan hinta tulee nousemaan arviolta 2,5 %:n vuosinousua tänä ja ensi vuonna. Ruoan hinta on jo valmiiksi korkea Suomessa, ja se on noussut jo voimakkaasti viime vuosina. On odotettavissa, että energian hinnan nousulla on suuria vaikutuksia taistelun kiihtymiselle erityisesti sorretuissa kansakunnissa, jossa öljyn hinnan nousu tulee kärjistämään työläis- ja talonpoikaisjoukkojen köyhyyttä merkittävästi. Tällä tulee olemaan olennaisesti vaikutusta myös suomalaisen imperialismin kriisin kärjistymiseen entisestään.

Orpon hallitus on toteuttanut kovalla kädellä toimia, joiden tarkoituksena on pyrkiä ratkaisemaan suomalaisen imperialismin kriisi. Näiden toimien tarkoituksena on erityisesti ollut kasvattaa työvoiman tarjontaa mahdollistaen palkkojen polkemisen ja työtahdin kiihdyttämisen työpaikoilla, eli siis riiston kasvattamisen. Samanaikaisesti on edistetty toimia ulkomaalaisen työvoiman tuomiseksi esimerkiksi Intiasta, Filippiineiltä ja Brasiliasta. Monet tiukennukset esimerkiksi oleskelulupiin ja ulkomaalaisten sosiaaliturvaan ovat kiihdyttäneet kilpailua työpaikoista entisestään. Työväenluokan taistelukykyä on tämän lisäksi heikennetty viemällä poliittinen lakko-oikeus. Ainoaksi vaikuttamismahdollisuudeksi maalaillaan vaaleja, joissa annettujen lupausten pitämistä kukaan ei valvo ja joissa yksikään puolue ei voi tarjota mitään todellista ratkaisua kriisille, joka kehittyy osana imperialismin, kapitalismin viimeisen, loismaisen ja kuolevan vaiheen yleiskriisiä. Porvaristo haluaa kaikin keinoin estää sen, että työväenluokka kehittäisi omaa, itsenäistä liikettään.

Kaikkialla imperialistit lyövät sodan rumpuja pelastaakseen harvalukuisten riistäjäjoukon intressit. Ne aloittavat uusia hyökkäyssotia sorrettuja kansakuntia vastaan vallatakseen uusia markkinoita, raaka-aineiden ja halvan työvoiman lähteitä kriisinsä ratkaistakseen. Ne osoittavat, että niiden valtioiden suvereenius, demokratia ja ihmisoikeudet koskevat vain pientä osaa maailman väestöstä, aivan, kuten myös orjanomistajayhteiskunnassa vain vapaat katsottiin ihmisiksi.

Sotateollisuus onkin se, joka porskuttaa, muiden teollisuudenalojen kärsiessä laskeneesta kysynnästä. Patria on esimerkiksi tehnyt uuden ennätystuloksen. Sen liikevaihto on kasvanut edellisvuoteen verraten 45,2 %. Samalla, kun hallitus valmistelee yhä uusia leikkauksia, jotka kohdistuvat mm. sosiaali- ja terveyspalveluihin, asevarusteluun riittää rahaa. Meille kerrotaan, että meidän tulee elää ja kuolla porvarillisen valtion puolesta, vaikka sillä ei ole meille tarjottavana mitään muuta kuin kurjuutta. Hallitus on salassa valmistellut lakimuutoksen, jonka mukaan Suomeen voidaan tuoda ydinaseita, palvellen erityisesti Naton toimintaa.

Suomen presidentti sanoo avoimesti ulkomaiselle medialle antamissaan haastatteluissa, että suomalaisen imperialismin vahvuus on sen asevelvollisuusarmeija ja sijainti Venäjän keskeisten ydinaseiden läheisyydessä. Näin hän julistaa, että suomalainen imperialismi on kaikkein valmein lähettämään työväenluokkansa kuolemaan imperialistisessa sodassa, perusteluna sille, miksi Yhdysvaltojen tulisi ottaa se huomioon suunnitelmissaan, miksi sen tulisi olla osa imperialistista saaliinjakoa. Yhteiskuntaa militarisoidaan kiihtyvään tahtiin, luoden uhkakuvia Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta uhasta. Ukrainan oikeutetun imperialistisen hyökkääjän vastaisen toiminnan seurauksena Suomeen putosi muutamia drooneja, mistä porvaristo sai tekosyyn lietsoa paniikkia, perustella asevarustelun kiihdyttämistä, kutsua reserviläisiä kertausharjoituksiin ja mainostaa erilaisia maanpuolustuskursseja. Joka päivä media syöttää meille uhkakuvia sodasta.

Ensimmäinen maailmansota synnytti Neuvostoliiton, toinen maailmansota puolestaan valtavan sosialistisen leirin. Me vallankumoukselliset emme pelkää maailmansotaa. Meidän on keskityttävä vallankumoukseen, sillä joko se estää maailmansodan tai nousee siitä. Jos imperialistit haluavat aloittaa tuollaisen teurastuksen, jos ne jopa haluavat päästää valloilleen ydinsodan kauhut, se tulee olemaan niiden loppu.

Päätendenssi maailmassa on vallankumous, sillä joukot ovat maailmanhistorian luova voima, ei harvalukuinen riistäjien joukko.

Osoituksena tästä on myös se, että kansainvälinen Anti-imperialistinen Liitto perustettiin Kolumbiassa huhtikuun alussa. Tämä järjestö syntyi taistelussa, sorrettujen kansojen uhmakkuuden osoituksena: kongressi jouduttiin siirtämään viikon varoitusajalla Ecuadorista johtuen maassa ”huumeterrorismin” vastaisen taistelun nimissä kiihtyvästä sodasta kansaa vastaan. Anti-imperialistit 14 eri maasta liittyivät yhteen jenkki-imperialismin ”takapihalla”, julistaen tarvetta ja valmiutta taistella sitä sekä kaikkia muita imperialisteja vastaan. Se osoitti, mikä voima on sorrettujen kansojen päättäväisyydellä siirtää kaikki esteet tieltään.

Meidän on yhdistettävä kaikki yhdistettävissä olevat voimat tähän rintamaan. Israel ja sen imperialistinen isäntä Yhdysvallat pyrkii murskaamaan kansallisen vapautustaistelun verisesti Palestiinassa sekä muualla Lähi-idässä, mutta se on todellisuudessa vain kasannut lisää palavaa materiaalia allensa. Ne eivät enää edes teeskentele, ne toteuttavat avointa kansanmurhaa ja muita rikoksia täysin peittelemättä. Tämä on myös Suomessa herättänyt laajat joukot osoittamaan solidaarisuuttaan kansojen taistelulle Palestiinassa, mutta myös Libanonissa, Iranissa, Sudanissa ja Ukrainassa sekä muualla sorretuissa kansakunnissa. Raivo kasvaa: miksi Suomi ei tee mitään tuomitakseen nämä rikokset? Miksi se yhä jatkaa asekauppaa kansanmurhaa toteuttavan valtion kanssa? Se aktiivisuus, jonka erityisesti Palestiina-liike on saanut, kertoo siitä, kuinka Palestiinan kansallinen vastarinta, joka on osoittanut, että sodassa ihmiset ratkaisevat, eivät aseet, on iskenyt voimakkaan iskun vasten imperialismin kasvoja. Se osoittaa, että myös imperialistisissa maissa joukot heräävät vastustamaan imperialismin todellisuutta, että on muodostumassa vaistonvarainen tietoisuus, joka tunnustaa sorrettujen kansakuntien imperialismin vastaisen taistelun merkityksen. Anti-imperialistinen Liitto, jossa järjestöt sorretuista kansakunnista näyttelevät merkittävää roolia, palvelee tämän tietoisuuden kehittämistä tukemaan erityisesti sorrettujen kansakuntien taistelua imperialismia vastaan.

Täällä Suomessa me proletaariset vallankumoukselliset taistelemme sosialistisen vallankumouksen puolesta. Se on se, miten me voimme iskeä suomalaista imperialismia vastaan. Suomi ei ole viaton vain siksi, että se on esimerkiksi jenkkejä heikompi imperialisti: se hyötyy sorrettujen kansakuntien alistamisesta.

Hyvin merkittävä tapa, jolla se pyrkii hyötymään sorretuista kansakunnista, on tuomalla maahan halpaa työvoimaa hyödyntäen imperialismin liikkeelle panemaa muuttoliikettä. EK on toistuvasti vaatinut lisää maahanmuuttoa, ja myös hallitusohjelmaan on kirjattu ”kansainvälisten osaajien” hankkiminen esimerkiksi Intiasta ja Filippiineiltä. Mikä on se todellisuus, joka odottaa näitä useinkin korkeakoulutettuja tai korkeakoulutusta Suomessa suorittavia joukkoja? Orjan asemaan verrattavissa olevat olot, joissa heidän hätäänsä hyväksikäytetään armotta voittojen kasaamiseksi suomalaisen finanssipääoman taskuun. Työvoiman tuominen ja toisaalta rasismin lietsominen sekä tiukennukset maahanmuuttopolitiikkaan täydentävät toisiaan. Ne palvelevat työväenluokan jakamista kotimaisiin ja ulkomaalaisiin työläisiin, näiden luokkatietoisen yhdistymisen porvaristoa vastaan estämiseksi. Tämän ulkomaalaisten työläisten yliriiston tunnuksen ovat nostaneet myös ns. vasemmistopuolueet väitettynä ratkaisuna hyvinvointivaltion kriisiin. Miten me vallankumoukselliset voisimme vaatia, että osan suomalaisesta työväenluokasta tulisi saada elää etuoikeutettua, mukavaa elämää maailman enemmistön harteilla, elää murenevassa utopiassa keskellä kuolevaa järjestelmää? Emme voi. Meidän on paljastettava suomalaisen imperialismin toimet maailmalla sekä kotimaassa rakennettava ja puolustettava työväenluokan luokkatietoista yhtenäisyyttä porvaristoa vastaan.

Hyvinvointivaltio on utopia, jonka ylläpitäminen ei yksinkertaisesti enää ole mahdollista. Vuosikymmeniin, edes ns. vasemmistohallitusten alla, ei olla nähty merkittävää muutosta työläisten asemassa. On nähty pelkkiä heikennyksiä, ja itseasiassa juuri vasemmistohallitukset ovat pedanneet yhä jyrkempiä toimia työläisiä vastaan, kuten tapahtui koronan varjolla Marinin aikaan: lakko-oikeuden rajauksien sekä yleisen oikeuksien polkemisen oikeuttamisen kriisin nimissä tausta on nimenomaan tässä. Reaalipalkat ovat polkeneet paikoillaan lähes 20 vuotta. Työväenluokka ei ole mikään eniten kärsivä uhri, vaan luokka, joka tulee lopettamaan kaikki luokat – sillä luokkajaolla oli oikeutuksensa vain niin kauan, kun ei ollut mahdollista turvata toimeentuloa kaikille yhteiskunnan jäsenille. Kapitalismin tuoma valtava kehitys tuotantovoimissa on tämän mahdollistanut, mutta yksityisomistus yhä pidättelee tätä valtavaa potentiaalia. Miksi siis työväenluokan, tuon luokan, joka ei omista mitään, mutta joka on työllään luonut kaiken, pitäisi tyytyä pelkkiin murusiin? Miksi se ei voisi muuttaa koko yhteiskuntaa omaksi kuvakseen? Jo perustajamme Marx ja Engels olivat hyvin selviä tässä: tarvitaan vallankumous, yhteiskunnan perinpohjainen mullistus. Työväenluokan on vallattava valtiollinen valta.

Tänä päivänä maailmanvallankumouksen eturintamassa marssivat kansansotia johtavat kommunistiset puolueet Perussa, Turkissa, Filippiineillä ja Intiassa. Intiassa, huolimatta verilöylyistä ja puolueen pääsihteeri toveri Basaravajin murhasta huolimatta, Intian vanha valtio ei ole onnistunut murskaamaan kansansotaa: taantumus on joutunut myöntämään sen joukkojen tappioita, vaikka se julistikin tämän ns. pahimman sisäisen turvallisuusuhan tulleen murskatuksi maaliskuussa. Kansansodat ovat osoitus siitä, että työväenluokan tie valtaan on pitkä ja kivinen, mutta kommunistisen puolueen johdolla, proletariaatin ideologian ohjaamana ja vakaasti kansan omiin voimiin nojautuen ne tulevat voittamaan kaikki vaikeudet, sillä objektiivisesti imperialismi on kuoleva järjestelmä, joka tulee ennemmin tai myöhemmin heitetyksi historian romukoppaan, aivan, kuten kaikki muutkin riistojärjestelmät ennen.

Imperialistit ja niiden lakeijat epäonnistuvat tavoitteissaan. Venäjä on jumissa hyökkäyssodassaan Ukrainassa, jossa neuvottelut maan jakamisesta eivät vieläkään ole edenneet maan kansallisen vastarinnan jatkuessa. Yhdysvallat lähti soitellen sotaan Iranissa, mutta huolimatta kaikista sen ja Israelin toteuttamista salamurhista, hirveyksistä ja rikoksista, se on jäämässä jumiin, se ei osoita vahvuutta vaan heikkoutta. Palestiinassa ja Libanonissa Israel ei ole onnistunut murskaamaan kansallista vastarintaa. Palestiinan kansa seisoo edelleen uhmakkaana miehittäjää vastaan.

Tänä päivänä, vallankumouksellinen myrsky on nousemassa sorretuista kansakunnista. Se tulee, ennemmin tai myöhemmin, pyyhkäisemään myös yli Suomen. Me emme voi vaatia erioikeuksia, sivussa maailman myrskyistä pysymistä. Meidän on mentävä eteenpäin, sosialismiin, meidän on oltava varautuneita joukkotaistelun räjähdykseen. Aika, jota elämme, kutsuu etenemään pelotta ja voitonvarmana vallankumouksellisen liikkeen rakentamisessa vastauksena imperialistisen järjestelmän yhä syvenevään kriisiin, nähden sen, että maailma ei ole rauhassa, kaikkialla joukot ovat liikkeessä, kaikkialla ne etsivät vallankumousta, kaikkialla ne nousevat valtavina räjähdyksinä – tämä on nähtävissä, mikäli halutaan nähdä. On aika raivata kaikki esteet tieltämme ja rakennettava voimakas vallankumouksellinen liike.

Kaduille 1.5. kriisiä ja militarisaatiota vastaan!

Vappu – kansainvälisen työväenluokan taistelun päivä!

Alas lahtarivaltio! Eespäin vallankumouksellisen liikkeen rakentamisessa!

On oikein kapinoida!

Punainen toiminta

Huhtikuu 2026