Julkaisemme sarjan suomennoksia Perun kommunistisen puolueen yleispoliittisesta linjasta, johon sisältyy maoismin perusteiden opiskelulle korvaamatonta aineistoa. Aloitamme ensimmäisestä osasta, joka käsittelee kansainvälistä linjaa, joka on esimerkillinen myös
Suomesta katsottuna. Englanninkielinen käännös löytyy tästä linkistä ja espanjankielinen alkuperäisteksti löytyy tästä linkistä.
Johdanto
Puheenjohtaja Gonzalo on asettanut Perun kommunistisen puolueen kansainvälisen linjan, ja hän opettaa, että proletaarisina internationalisteina meidän lähtökohtamme on kehittää Perun vallankumousta kansansodan kautta osana ja palveluksena proletaariselle maailmanvallankumoukselle marssien kohti muuttumatonta päämääräämme, kommunismia; ottaen huomioon, että jokainen vallankumous kehittyy keskellä maailmanpolitiikan mutkittelevaa liikettä.
Arvioidessaan maailman tilannetta puheenjohtaja Gonzalo aloittaa Leninin teesistä: ”Imperialismin taloudelliset suhteet muodostavat olemassaolevan kansainvälisen tilanteen perustan. 1900-luvun historian on täydellisesti määrännyt tämä kapitalismin uusi vaihe, sen viimeinen ja korkein vaihe”, ja että ero sortavien ja sorrettujen maiden välillä on imperialismin leimallinen ominaisuus. Siten nähdäksemme nykyisen tilanteen emme voi lähteä liikkeelle kapitalismin perusristiriidasta, sillä olemme sen korkeimmassa ja viimeisessä vaiheessa, imperialismissa.
Edelleen pitäen kiinni puheenjohtajan Maon opetuksesta, että imperialismi ja kaikki taantumukselliset ovat paperitiikereitä, että vain kansa on todella mahtava ja että: ”Keskinäisissä salaliitoissaan neuvostorevisionismi ja pohjoisamerikkalainen imperialismi ovat syyllistyneet niin moniin pahuuksiin ja onnettomuuksiin, että maailman vallankumoukselliset kansat eivät anna niiden päästä rangaistuksetta. Kaikkien maiden kansat nousevat vastaan. Uusi historiallinen aikakausi taistelua pohjoisamerikkalaista imperialismia ja neuvostorevisionismia vastaan on alkanut.” Tällä perusteella hän asettaa, että imperialismin ja maailman taantumuksen tuhoaminen, jota kommunistiset puolueet edistävät johtaen siinä proletariaattia ja maailman kansoja, on kiistaton todellisuus. Hän kehottaa meitä taistelemaan kahta imperialistista supervaltaa, jenkki-imperialismia ja venäläistä sosiali-imperialismia vastaan, sekä imperialistisia valtoja ja maailman taantumusta vastaan, ja hän on tarkentanut, että jokaisen vallankumouksen olosuhteiden on määriteltävä pääasiallinen vihollinen ja torjuttava muiden toimet.
1. Uusi aikakausi
Lokakuun vallankumouksen voitto vuonna 1917 merkitsi tavatonta virstanpylvästä historiassa, porvarillisen vallankumouksen loppua ja proletaarisen maailmanvallankumouksen alkua. Tämän uuden aikakauden merkkinä oli kiihtyvä väkivalta, joka ilmaisi porvariston raihnautta vallankumouksen johtamisessa ja proletariaatin kypsyyttä ottaa, johtaa ja säilyttää proletariaatin diktatuurin valtaa; samoissa puitteissa tapahtuvat myös sorrettujen kansakuntien vallankumoukset.
Keskellä monimutkaista järjestelmää kaikentyyppisiä sotia imperialismi ja maailman taantumus uppoavat ja sosialismi nousee; tämän seurauksena vallankumous ja vastavallankumous tiedostavat, että vain sodan kautta määritellään poliittisia muutoksia. Koska sodalla on luokkaluonne, on imperialistisia sotia kuten ensimmäinen ja toinen maailmansota, jotka olivat ryöstösotia maailman uudelleenjakamiseksi; imperialistisia hyökkäyssotia sorrettuja kansakuntia vastaan kuten Englannin sota Falklandinsaarilla, jenkki-imperialismin sota Vietnamissa ja sosiali-imperialismin sota Afganistanissa; sekä kansallisia vapaussotia kuten ne, joita käydään Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Koska Perun kansansota nojautuu marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun, se on sota, joka ei alistu supervalloille tai imperialistivalloille oikeutetun luonteensa ja oikean johtonsa ansiosta, se on sota, joka on eturintamassa, se on tosiasia, joka osoittaa meille, että kommunistien täytyy keskittyä pääasialliseen puoleen eli kansansodan kehittämiseen taistelun pääasiallisena muotona palvellakseen maailmanvallankumousta.
Tässä tilanteessa, jossa vain sodilla muutetaan maailmaa, me kannatamme vallankumouksellisen sodan so. kansansodan kaikkivoipaisuutta korkeimpana sotilaallisena teoriana, proletariaatin sotilaallisena teoriana, kuten puheenjohtaja Mao hahmotteli, ja että sota täytyy määritellä erikseen kunkinlaisiin maihin, niin imperialistisiin kuin takapajuisiinkin. Niinpä maailmankansansota on asianmukainen vastaus, joka palvelee imperialistisen sodan ehkäisemistä tai, jos sellainen on jo käynnissä, sen muuttamista kansansodaksi. Mutta kommunisteina me käymme sotaa tarkoituksenamme tuhota sota sodan kautta ja saattaa voimaan ”pysyvä rauha”; me olemme ainoita, jotka taistelevat rauhan puolesta, toisin kuin Reagan ja Gorbatšov, jotka kylvävät sotaa mitä enemmän he puhuvat rauhasta, he ovat sodanlietsojia.
Arvioidessamme maailmaa tällä aikakaudella näemme neljän perusristiriidan ilmenevän: 1) ristiriita kapitalismin ja sosialismin välillä, joka viittaa ristiriitaan kahden radikaalisti erilaisen järjestelmän välillä, kestää koko aikakauden ajan ja ratkeaa viimeisten joukossa jatkuen vielä vallan ottamisen jälkeenkin; 2) ristiriita porvariston ja proletariaatin välillä, kahden vastakkaisen luokan välinen ristiriita, joka niin ikään säilyy vallan ottamisen jälkeenkin ilmaisten itseään monenlaisissa ideologisissa, poliittisissa ja taloudellisissa muodoissa, kunnes se tulee ratkaistuksi kommunismin saavuttamisen myötä; 3) imperialistienväliset ristiriidat, so. ristiriita imperialistien välillä hegemoniasta maailmassa, vallitsee supervaltojen välillä, supervaltojen ja imperialistivaltojen välillä ja imperialistivaltojen keskuudessa, tulee ratkaistuksi seuraavien 50–100 vuoden ajanjakson kuluessa; 4) ristiriita sorrettujen kansakuntien ja imperialismin välillä on sorrettujen kansojen vapaustaistelua imperialismin ja taantumuksen tuhoamiseksi ja jonka ratkaisu mahtuu myös seuraavaan 50–100 vuoteen ollen tänä aikana pääristiriita, joskin mikä tahansa neljästä perusristiriidasta voi olla pääristiriita luokkataistelun erityisiä olosuhteita vastaavasti, väliaikaisesti tai määrätyissä maissa.
Näköalana on, että saavuttaaksemme lopulliseen päämäärämme, kommunismin, meidän marxisti-leninisti-maoistien täytyy suorittaa kolmenlaisia vallankumouksia: 1) demokraattinen vallankumous, so. uudentyyppinen porvarillinen vallankumous, jota johtaa proletariaatti takapajuisissa maissa ja joka perustaa proletariaatin, talonpoikaiston, pikkuporvariston ja määrätyissä olosuhteissa keskiporvariston yhteisen diktatuurin proletariaatin hegemonian alaisuudessa; 2) sosialistinen vallankumous, imperialistisissa ja kapitalistisissa maissa, perustaa proletariaatin diktatuurin; 3) kulttuurivallankumoukset, jotka käydään vallankumouksen jatkamiseksi proletariaatin diktatuurissa, kaiken kapitalismin syntymisen alistamiseksi ja eliminoimiseksi ja myös aseellisen taistelun käymiseksi kapitalismin restauraation pyrkimyksiä vastaan, palvelee proletariaatin diktatuurin lujittamista ja marssia kohti kommunismia.
Mikään luokka maailmassa ei ole kyennyt ottamaan valtaa kerralla, vaan ainoastaan restauraatioiden ja vastarestauraatioiden prosessin kautta, ja samoin kun proletariaatti ottaa vallan ja perustaa diktatuurinsa, porvariston kiihko restauroida kapitalismi vahvistuu ja avautuu historiallinen prosessi, jossa proletariaatti taistelee diktatuurinsa säilyttämiseksi ja puolustamiseksi ja kapitalismin restauraation torjumiseksi, kun taas porvaristo taistelee valtansa palauttamiseksi. Tämä taistelu restauraation ja vastarestauraation välillä on kiistaton historiallinen laki, kunnes proletariaatin diktatuuri on lopullisesti pystytetty. Maailmanhistoriassa, kun feodaaliluokka eteni Kiinassa, kesti 250 vuotta lopullisesti murskata orjuuden restauraatio; kun Lännessä porvaristo taisteli feodalismia vastaan murskatakseen restauraation yritykset tai onnistuneet feodalismin restauraatiot, sillä kesti 300 vuotta saada lopullisesti pystytettyä valtansa; ja mitä tulee vallankumoukseen, jossa proletariaatti lopullisesti asettuu valtaan, taistelu restauraation ja vastarestauraation välillä on tavattoman kiivas ja katkera ja se kestää jotakuinkin 200 vuotta alkaen Pariisin Kommuunista vuonna 1871. Kokemukset kapitalismin restauraatiosta SNTL:ssä ja Kiinassa antavat meille suuria opetuksia, niin myönteisiä kuin kielteisiäkin; erityisesti korostaen valtavia edistysaskelia uuden valtion muodostamisessa ja sitä, miten Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous on ratkaisu restauraation torjumiseksi.
Koska me nojaudumme marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun, vahvistamme, että vallankumouksellinen väkivalta on universaali laki vallan ottamiseksi ja että se on elimellisen tärkeää yhden luokan korvaamiseksi toisella. Demokraattiset vallankumoukset tapahtuvat vallankumouksellisella väkivallalla, sosialistiset vallankumoukset tapahtuvat vallankumouksellisella väkivallalla, ja restauraation edessä me palautamme vallan käyttämällä vallankumouksellista väkivaltaa ja me pitäydymme vallankumouksen jatkamisessa proletariaatin diktatuurin oloissa käyttämällä vallankumouksellista väkivaltaa kulttuurivallankumousten kautta, ja me saavutamme kommunismin vain vallankumouksellisen väkivallan kautta, ja niin kauan kuin Maassa on paikka, jossa on riistoa, me hoitelemme sen pois vallankumouksellisen väkivallan kautta.
Näin ollen, uusi aikakausi aseistaa meidät erittäin rikkaasti, ja meidän kommunistien täytyy vahvistautua ideologisessa, poliittisessa ja järjestöllisessä mielessä täyttääksemme vaatimukset.
2. Maailmanvallankumouksen prosessi
Kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä vaikuttaa kaksi virtausta: kansainvälinen proletaarinen liike ja kansallinen vapausliike, joista ensimmäinen on johtava ja toinen perusta.
Kansallinen vapausliike. Sitä käydään sorretuissa kansakunnissa imperialismia ja taantumusta vastaan. 1910-luvulla Lenin kiinnitti läheistä huomiota taisteluun Intiassa, Kiinassa ja Iranissa selittäen, että sosialistinen vallankumous ei olisi vain ja ainoastaan proletariaatin asia porvaristoaan vastaan, vaan myös kaikkien siirtomaiden asia sortajiaan vastaan; hän sanoi, että on olemassa fuusio kahdesta voimasta, kansainvälisestä proletaarisesta liikkeestä ja kansallisesta vapausliikkeestä, ja että joukkojen paino sorretuissa kansakunnissa muodostaa valtaosan maapallon väkiluvusta ja että se on ratkaiseva tekijä maailmanvallankumouksessa. Hän päätteli, että vallankumous oli siirtymässä sorrettuihin kansakuntiin, mutta tämä tosiasia ei kiellä vallankumousta Euroopassa, vaan se osoittaa, kuinka sosialistinen valtio kuten SNTL pystyi kehittymään keskellä imperialistien saartoa. Kehittäen Marxia Lenin laski maailmanvallankumouksen strategian perusteet imperialismin heikentämiseksi, kansallisen vapausliikkeen taistelun yhdistämiseksi kansainvälisen proletaarisen liikkeen taisteluihin ja vallankumouksen kehittämiseksi, ja kun kommunistien iskulause on ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”, hän esitti iskulauseen, jonka täytyy ohjata kahden voiman taistelua: ”Kaikkien maiden proletaarit ja maailman kansat, liittykää yhteen!” Puheenjohtaja Mao Zedong kehitti Leninin strategiaa keskittyen siihen mullistavaan merkitykseen, joka kansallisella vapausliikkeellä on maailmanvallankumoukselle, sillä imperialismi nylkee enemmän ja enemmän irti sorretuista kansakunnista, jotka puolestaan nousevat vastaan mahtavissa vallankumouksellisissa myrskyissä, joita täytyy johtaa niiden omien kommunististen puolueiden. Näin ollen kansallinen vapausliike pohjaa kansainväliseen proletaariseen liikkeeseen, ja nämä kaksi voimaa sysäävät eteenpäin maailmanhistorian kehitystä. Puheenjohtaja Gonzalo opettaa, että strategian, jota meidän kommunistien täytyy kehittää, tulisi lähteä liikkeelle niistä perusteista, jotka Lenin asetti ja joita puheenjohtaja Mao kehitti.
Kansainvälinen proletaarinen liike, on kansainvälisen proletariaatin teoria ja käytäntö. Proletariaatti taistelee kolmella tasolla: teoreettisella, poliittisella ja taloudellisella, ja koska proletariaatti on ilmaantunut historiaan viimeisenä luokkana, se tekee niin jatkuvassa taistelussa, jota korostavat seuraavat virstanpylväät: 1848, jolloin Marxin ja Engelsin tuottama Kommunistinen manifesti asetti proletariaatin perusteet ja ohjelman; 1871, Pariisin Kommuuni, jossa proletariaatti otti vallan ensi kerran; 1905, vallankumouksen kenraaliharjoitus; 1917, voitto Venäjän Lokakuun vallankumouksessa, jossa luokka pystytti proletariaatin diktatuurin ja avasi uuden aikakauden; 1949, voitto Kiinan vallankumouksessa, jossa proletariaatin johtama yhteinen diktatuuri pystytettiin ja siirtymä sosialistiseen vallankumoukseen ratkaistiin, mikä muutti maailman voimasuhteet; ja 1960-luvulla puheenjohtaja Mao Zedongin johtaman Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen myötä vallankumousta jatkettiin proletariaatin diktatuurin oloissa kiivaassa taistelussa restauraation ja vastarestauraation välillä.
Taistelussaan vaatimustensa puolesta proletariaatti on synnyttänyt ammattiliiton ja lakon, jotka eivät ole vain välineitä taloudelliseen taisteluun vaan jotka takovat luokkaa ”suuriin taisteluihin, jotka ovat vielä tuleman”. Lakko on pääasiallinen väline taloudellisessa taistelussa, ja yleislakko täydentää kapinaa, mutta on väärin selittää, kuten tekevät Sorel, anarkistit ja muut, että valta voitaisiin ottaa yleislakolla. Me kehitämme taistelua vaatimusten puolesta valtaa varten.
Proletariaatti on synnyttänyt poliittisen koneistonsa: kommunistisen puolueen, joka on täysin vastakkainen ja erilainen kuin muut puolueet tavoitteenaan poliittisen vallan ottaminen, näin Marx sen määritteli. Lenin asetti uudentyyppisen puolueen peruspiirteet vastustaen vanhan revisionismin heikentävää vaikutusta, joka oli synnyttänyt porvarillisia työväenpuolueita, jotka perustuivat työläisaristokratiaan, liittojen byrokratiaan, parlamenttikretinismiin ja jotka oli valettu sopimaan vanhaan järjestykseen. Puheenjohtaja Mao Zedong kehitti puolueen rakentamisen kiväärin ympärille ja esitti kolmen välineen rakentamisen. Puheenjohtaja Gonzalo asetti teesin kommunististen puolueiden militarisoinnista ja kolmen välineen konsentrisesta rakentamisesta.
Proletariaatti on synnyttänyt ideologian: marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, maailman vallankumousta varten ja marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun, pääasiassa Gonzalon ajattelun, Perun vallankumousta varten.
Marxilaisuuden on perustanut Marx. Marx ja Engels ottivat parhaan, minkä ihmiskunta oli tuottanut: saksalaisen klassisen filosofian, englantilaisen poliittisen taloustieteen ja ranskalaisen sosialismin perustaakseen proletariaatin ideologian. Marxilaisuus ei ole ottanut askeltakaan elämässään taistelematta vääriä kantoja vastaan, ja niinpä sen on täytynyt otella Proudhonia ja anarkismia vastaan, Dühringin oikeistoon poikkeavia, muka-luovia edelleenkehityksiä vastaan sekä opportunistisia kantoja vastaan, jotka kehittyivät Saksan sosialidemokraattisessa puolueessa. Myöhemmin Engelsin kuoleman jälkeen vanha revisionismi kehittyi Bernsteinin ja Kautskyn myötä, ja Lenin kukisti heidät. Synteesinä on, että ensimmäisellä asteellaan marxilaisuus on perustanut marxilaisen filosofian eli dialektisen materialismin, marxilaisen poliittisen taloustieteen ja tieteellisen sosialismin.
Lenin on kehittänyt marxilaisuutta ja kohottanut sen toiselle asteelle, marxismi-leninismiksi. Tämän hän teki kovassa taistelussa vastustaen vanhaa revisionismia, joka kielsi marxilaisen filosofian ja sanoi, että uuskantilaisuuden pitäisikin olla perusta, mikä on idealismia eikä dialektista materialismia. Poliittisessa taloustieteessä he kielsivät proletariaatin lisääntyvän kurjistumisen väittäen, että imperialismi, kapitalismi, tyydyttää proletariaatin vaatimukset; he kielsivät lisäarvon ja imperialismin. Tieteellisessä sosialismissa he suuntasivat iskunsa luokkataistelua ja vallankumouksellista väkivaltaa vastaan ja propagoivat pasifismia.
Revisionismi tarkoittaa marxilaisten periaatteiden revisioimista vetoamalla uusiin olosuhteisiin. Lenin on sanonut, että revisionismi on porvariston etenemistä proletariaatin riveihin ja että taistellakseen imperialismia vastaan on taisteltava revisionismia vastaan, sillä ne ovat saman kolikon kaksi puolta. Lenin on korostanut, että revisionismi pyrkii jakamaan proletariaatin ammatillisen ja poliittisen liikkeen ja että se synnyttää hajaannuksen sosialismissa. Edelleen, tässä oikeassa ja leppymättömässä taistelussa revisionismia vastaan Lenin esitti, ensimmäisen maailmansodan hetkellä, imperialistisen sodan muuttamista vallankumoukselliseksi sodaksi paljastaen näin vanhat revisionistit sosialipatriooteiksi; hän on osoittanut, että vallankumouksellisina aikoina täytyy luoda uusia järjestöjä, sillä taantumukselliset pystyvät lyömään legaaliset järjestöt ja meidän täytyykin kasata konspiratiivisia koneistoja myös joukkotyötä varten. Myöhemmin hän muovasi Lokakuun vallankumouksen kommunistisen puolueen kanssa ja kapinan kautta.
Stalin jatkoi Leninin työtä, ja SNTL:n sosialismin rakentamisen prosessissa hän taisteli Trotskin, Zinovievin ja Kamenevin poikkeamia vastaan taistelun huipentuessa vuoteen 1937; taistelu kesti 13 vuotta, eikä ole totuudenmukaista sanoa, että asiat olisi hoidettu hallinnollisesti. Me kannatamme puheenjohtaja Maon kantaa, että toveri Stalinin rooli oli 70-prosenttisesti myönteinen. Meillä tämän päivän kommunisteilla on tehtävänä suorittaa asianmukainen analyysi toisesta maailmansodasta, kansainvälisen kommunistisen liikkeen ansioista ja puutteista ja erityisesti tutkia hyvin sen VII kongressi ja tässä yhteydessä toveri Stalinin rooli, revisionismin toiminta Ranskassa, Italiassa, jne.
Kehittäessään marxismi-leninismiä puheenjohtaja Mao Zedong on kohottanut marxilaisuuden entistäkin korkeammalle huipulle, siten proletariaatin teoriaksi on tullut marxismi-leninismi-maoismi. Hän täytti tämän tehtävän keskellä sitkeää ja alituista kahden linjan taistelua, joka murskasi oikeisto-opportunistiset linjat Kiinan kommunistisessa puolueessa, missä korostamme Liu Shaoqin ja Deng Xiaopingin revisionististen linjojen murskaamista; kansainvälisellä tasolla hän johti taistelua ja voittoa Hruštšovin modernista revisionismista. Hän muovasi demokraattisen vallankumouksen Kiinassa, siirtymisen sosialistiseen vallankumoukseen ja Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen. Maoismissa perustavanlaatuista on valta, valta proletariaatille, valta proletariaatin diktatuurille, valta, joka perustuu kommunistisen puolueen johtamaan aseelliseen voimaan. Maoismi on marxismi-leninismin sovellus takapajuisiin maihin, maailmanvallankumouksen strategiseen hyökkäysvaiheeseen ja vallankumouksen jatkamiseen proletariaatin diktatuurin oloissa.
Näin ollen meillä kommunisteilla on kolme miekkaa: perustajamme Marx, suuri Lenin ja puheenjohtaja Mao Zedong, ja suuri tehtävämme on kannattaa, puolustaa ja soveltaa marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia, ja asettaa se maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi.
Jatkaen marxismi-leninismi-maoismin kehittämistä puheenjohtaja Gonzalo on kannattanut, puolustanut ja soveltanut voittamatonta ja kuihtumatonta ideologiaamme muodostaen marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun puolueen yhtenäisyyden perustaksi kehittäen Perun vallankumousta ja avustaen maailmanvallankumousta. Gonzalon ajattelu on pääasia, joka meidän täytyy muuttaa lihaksi, koska se on voiton tae, joka johtaa meidät demokraattiseen vallankumoukseen, sosialistiseen vallankumoukseen ja kulttuurivallankumouksiin kommunismiin asti.
Edelleen, puheenjohtaja Gonzalo on selittänyt, että maailmanvallankumouksen prosessissa, joka lakaisee maailmasta pois imperialismin ja taantumuksen, on kolme vaihetta: 1) maailmanvallankumouksen strategisen puolustuksen vaihe; 2) strategisen tasapainon vaihe; ja 3) strategisen hyökkäyksen vaihe. Tämä on tulos ristiriidan lain soveltamisesta vallankumoukseen, sillä ristiriita hallitsee kaikissa asioissa ja kaikissa ristiriidoissa on kaksi keskenään taistelevaa puolta, tässä tapauksessa vallankumous ja vastavallankumous. Maailmanvallankumouksen strategisen puolustuksen vaihe vs. vastavallankumouksen strategisen hyökkäyksen vaihe, alkoi vuodesta 1871 Pariisin Kommuunin myötä ja päättyy toiseen maailmansotaan; strategisen tasapainon vaihe ilmestyi Kiinan vallankumouksen voiton, Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen ja voimakkaan kansallisen vapausliikkeen kehittymisen aikoihin; myöhemmin vallankumous on astunut strategisen hyökkäyksen vaiheeseen, joka voidaan ajoittaa 1980-luvun tienoille, jolloin näemme sellaisia merkkejä kuin Iranin–Irakin sota, Afganistan, Nicaragua, Perun kansansodan aloittaminen, aikakausi, joka sisältyy ”seuraavaan 50–100 vuoteen”; siitä eteenpäin kehittyy ristiriita kapitalismin ja sosialismin välillä, jonka ratkaisu saattaa meidät kommunismiin. Meidän käsityksemme koskee pitkää prosessia, ei lyhyttä, ja olemme vakuuttuneita kommunismin saavuttamisesta, vaikka se tarkoittaisikin, että on selvittävä sarjasta mutkia ja käännöksiä sekä takaiskuja, jotka välttämättä tapahtuvat. Edelleen, ei ole lainkaan outoa, että meidän tulisi soveltaa näitä kolmea vaihetta maailmanvallankumoukseen, sillä sovelsihan puheenjohtaja Mao niitä pitkitetyn kansansodan prosessiinkin. Ja kommunisteina meidän ei tulisi nähdä pelkästään hetkellistä vaihetta, vaan myös pitkät vuodet, jotka ovat tulossa.
3. Nykyinen tilanne ja näköalat
Vallitsevana tilanteena ja tulevaisuuden näköalana on, että olemme astuneet maailmanvallankumouksen strategisen hyökkäyksen vaiheeseen, joka kuuluu ”50–100 vuoteen”, jolloin imperialismi ja maailman taantumus tulevat uppoamaan ja me astumme aikaan, jossa proletariaatti asettuu lopullisesti valtaan ja pystyttää diktatuurinsa, mistä lähtien ristiriita tulee olemaan sosialismin ja kapitalismin välillä marssissa kohti kommunismia. Se tosiasia, että restauraatioita on tapahtunut SNTL:ssä ja Kiinassa, ei kiellä kansainvälisen proletariaatin voimakasta kehitysprosessia, vaan se näyttää, kuinka taistelu restauraation ja vastarestauraation välillä tapahtuu, mistä me kommunistit otamme oppia estääksemme kapitalismin restauraation ja pystyttääksemme proletariaatin diktatuurin lopullisesti.
Vahvistamme puheenjohtaja Mao Zedongin teesin, että pohjoisamerikkalaisen imperialismin ja venäläisen sosiali-imperialismin välisen taistelun kausi on alkanut; näin on määritelty kaksi päävihollista maailman tasolla, mistä on apua niille, jotka tekevät demokraattista vallankumousta tai sosialistista vallankumousta kuin myös niille, jotka tekevät nationalistisia liikkeitä, ja mistä on apua kullekin vallankumoukselle tai liikkeelle välttämättömässä tehtävässä yksilöidä oma päävihollinen ja ehkäistä toisen supervallan tai muiden valtojen herruus. Perussa jenkki-imperialismi hallitsee meitä salaliitossa suurporvariston ja maanomistajien kanssa. Joka tapauksessa maailman tasolla kahden supervallan välillä on kilpailu globaalista hegemoniasta, ja me taistelemme pohjoisamerikkalaista imperialismia vastaan, feodalismia ja byrokraattista kapitalismia vastaan, mutta emme voi sallia myöskään sen korvaamista sosiali-imperialismin tai minkään muun vallan herruudella. Afganistanissa suora hyökkäys tulee venäläiseltä sosiali-imperialismilta, joka kilpailee hegemoniasta jenkki-imperialismin ja muiden läntisten valtojen ja Kiinan kanssa, ja siellä täytyy käydä taistelua sosiali-imperialismia vastaan päävihollisena sallimatta pohjoisamerikkalaisen imperialismin tai muidenkaan valtojen herruutta; ongelmana on, että taistelu ei kehity oikein johtuen poliittisen johdon, kommunistisen puolueen puutteesta. Synteesinä on, että on kaksi supervaltaa, jotka ovat päävihollisia mutta joista kussakin tapauksessa vain yksi on päävihollinen, ja että emme hyväksy muidenkaan valtojen toimia.
Me pidämme oikeutettuna ja oikeana puheenjohtaja Mao Zedongin teesiä, että kolme maailmaa ovat erkaantuneet, mikä on yhteydessä luokkien ja ristiriitojen analyysiin perustuvaan Leninin teesiin voimien jakautumisesta maailmassa. Me hylkäämme Deng Xiaopingin opportunistisen ja revisionistisen vääristelyn kolmesta maailmasta, sillä se johtaisi hännystelemään USA:ta ja myymään vallankumouksen. Tästä lähtökohdasta puheenjohtaja Gonzalo erittelee nykyistä tilannetta vahvistaen tosiasiaksi kolmen maailman erkaantumisen, jossa ensimmäinen maailma ovat kaksi supervaltaa, USA ja SNTL, jotka kilpailevat globaalista hegemoniasta ja voivat päästää imperialistisen sodan valloilleen, ne ovat supervaltoja, koska ne ovat taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti voimakkaampia kuin muut vallat; USA:lla on talous, joka on keskittynyt ei-valtiollisen omaisuuden monopoliin, poliittisesti se kehittää porvarillista demokratiaa rajoittaen kasvavissa määrin oikeuksia, se on taantumuksellista liberalismia, sotilaallisesti se on kaikkein mahtavin Lännessä ja sillä on takanaan pidempi kehitysprosessi. SNTL on taloudellisesti keskittynyt valtion monopoliin, poliittisesti se on byrokraattisen porvariston fasistinen diktatuuri ja se on korkean tason sotilasmahti, vaikka sen kehitysprosessi on lyhyempi. USA pyrkii säilyttämään vaikutusalueensa ja myös laajentamaan niitä. SNTL pyrkii kovemmin laajentumaan, koska se on uusi supervalta, ja taloudellisesti se on kiinnostunut Euroopan valtaamisesta olosuhteidensa parantamiseksi. Synteesinä on, että on kaksi supervaltaa, jotka eivät muodosta blokkia vaan joilla on ristiriitansa, selvät keskinäiset eronsa ja niiden liikuntaa ohjaa laki salaliitosta ja kamppailusta maailman uudelleenjakamiseksi. Toinen maailma ovat ne imperialistivallat, jotka eivät ole supervaltoja, toisin sanoen niillä on vähemmän taloudellista, poliittista ja sotilaallista mahtia, esimerkiksi Japani, Saksa, Ranska, Italia jne., joilla on ristiriitansa supervaltojen kanssa, koska supervallat harjoittavat esimerkiksi dollarin devalvointia, sotilaallisia rajoituksia ja poliittisia pakotteita; nämä imperialistivallat haluavat hyödyntää kilpailua supervaltojen välillä voidakseen itse nousta uusiksi supervalloiksi, ja ne myös käyvät hyökkäyssotia sorrettuja kansakuntia vastaan ja edelleen niiden kesken on myös polttavia ristiriitoja. Kolmas maailma koostuu Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan sorretuista kansakunnista, ne ovat siirtomaita tai puolisiirtomaita, joissa feodalismia ei ole tuhottu ja tuolla perustalla kehittyy byrokraattinen kapitalismi, ne on alistettu yhdelle tai toiselle supervallalle tai imperialistivallalle, niillä on ristiriitoja imperialismin kanssa, ja edelleen, ne taistelevat omaa suurporvaristoaan ja tilanherrojaan vastaan, jotka molemmat palvelevat ja ovat salaliitossa imperialismin, varsinkin supervaltojen kanssa.
Kaikki tämä antaa meille perustan, jonka päälle kommunistien on perustettava maailmanvallankumouksen strategia ja taktiikka. Puheenjohtaja Mao Zedong oli onnistunut perustamaan maailmanvallankumouksen strategian ja taktiikan, mutta kiinalaiset revisionistit kätkivät sen, minkä vuoksi meidän tehtävämme on puristaa se esiin hänen omista ajatuksistaan, varsinkin uusien tilanteiden ilmaantuessa, varsinkin osana näköaloja.
Puolueemme katsoo, että nykyisessä maailmassa on kolme perusristiriitaa: 1) Ristiriita yhtäältä sorrettujen kansakuntien ja toisaalta imperialististen supervaltojen ja imperialistivaltojen välillä, mihin sisältyy teesi kolmen maailman erkanemisesta, ja me muotoilemme tämän ristiriidan näin, koska sen ytimessä ovat supervallat mutta myös ristiriita imperialistivaltojen kanssa on olemassa. Tämä on pääristiriita, ja sen ratkaisuna on uuden demokratian vallankumousten kehittyminen ja voitto. 2) Ristiriita proletariaatti–porvaristo, jonka ratkaisuna on sosialistinen vallankumous ja näköaloissa proletaarinen kulttuurivallankumous. 3) Imperialistienvälinen ristiriita: supervaltojen välillä, supervaltojen ja imperialistivaltojen välillä ja imperialistivaltojen kesken, ristiriita, joka kehittyy kohti sotaa globaalista hegemoniasta ja kohti imperialistisia ryöstösotia, joita molempia proletariaatin täytyy vastustaa kansansodalla ja näköaloissa maailmankansansodalla. Jätämme luettelosta pois ristiriidan sosialismi–kapitalismi, koska tänään se on olemassa vain ideologisella ja poliittisella tasolla, sillä sosialismi ei ole missään valtiona, tänään ei ole sosialistista järjestelmää, se on ollut olemassa, ja jos tänään sanoisimme sen olevan olemassa, se olisi pohjimmiltaan sitä, että väittäisimme SNTL:ää sosialistiseksi, mikä olisi revisionismia.
Ristiriitojen näkemisen välttämättömyys palvelee maailmantilanteen erittelyä ja sen strategian ja taktiikan määrittelyä ja sen osana strategisia ja konfliktialueita. Tänään seuraavat konfliktipisteet ovat suurimpia ruutitynnyreitä: kaakkois-Aasia, jossa taistelu Vietnamissa, Laosissa ja Kambodžassa ovat polttopisteenä Aasian valtavalla strategisella alueella, jonne joukot ovat suuresti keskittyneet, esimerkiksi Intiassa, ja jos niillä olisi riittävän kehittyneitä kommunistisia puolueita, se palvelisi voimakkaasti vallankumouksen edistymistä. Lähi-itä, suuri öljykeskittymä, jossa on myös kiivasta kilpailua supervaltojen ja imperialistivaltojen keskuudessa kytketyen Lähi-idän kysymyksiin ja nationalistisiin liikkeisiin ja jopa taantumuksellisiin liikkeisiin. Etelä-Afrikka, jossa on sissiliikkeitä, jotka supervallat tai vallat ovat kaapanneet muuttaen ne miehitysvoimiksi ja käyttäen niitä herruutensa välineinä. Latinalainen Amerikka, jossa on tärkeitä taisteluita Keski-Amerikassa (Nicaragua ja El Salvador), räjähdysherkkä tila Antilleilla (Haiti jne.). Ja Perun kansansota, marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun nojaava kansansota, joka taistelee autenttisen demokraattisen vallankumouksen puolesta alistumatta millekään supervallalle tai vallalle. Ja Eurooppa, jossa kehittyy alituisesti anti-imperialistista sotilaallista toimintaa, on välttämätöntä tutkia niiden pohjalla olevaa ideologiaa ja politiikkaa, luokkaa, jota ne palvelevat, niiden yhteyksiä proletariaatin ideologiaan ja niiden roolia proletaarisessa maailmanvallankumouksessa sekä niiden suhtautumista moderniin revisionismiin; nämä liikkeet ilmaisevat epätasaisesti kehittyvää vallankumouksellista tilannetta Vanhassa maailmassa. Mikä tahansa näistä konfliktipisteistä voi tarjota kipinän imperialistiselle maailmansodalle, tilanne, joka koittaa määriteltäessä toisen supervalloista strategista ylivoimaa ja jota varten on koko ajan pakottavampaa ja ehdottomampaa nojautua kommunistisiin puolueisiin, jotka perustuvat marxismi-leninismi-maoismiin ja jotka on taottu kansansotaa varten ja kansansodassa niiden militarisoinnin kautta. Alueiden strateginen määrittely tärkeydeltään ensisijaisiin ja toisarvoisiin maailmanvallankumouksen tekemisen kannalta on avain, jolla määritellään rooli, joka kunkin alueen ja kunkin puolueen on täytettävä maailmanvallankumouksessa.
Kommunistisille puolueille ongelma ei ole keskittää huomiota imperialistiseen maailmansotaan vaan kansansotaan, sillä vain tästä voi kohota proletariaatin johtama valta. Me katsomme, että niin kauan kuin on imperialismia, on olemassa todennäköisyys imperialistisen maailmansodan kehittymiselle, ja on varmaa, mitä puheenjohtaja Mao sanoi, että joko vallankumous estää sodan tai maailmansota yllyttää vallankumouksen; imperialistisen maailmansodan tapahtumista varten toisen supervalloista strateginen ylivoima täytyy olla määritelty, ja taantumuksellisten sotatieteilijöiden mukaan tässä tilanteessa kehittyisi ensimmäisessä vaiheessa ydinaseiden käyttö, molempien osapuolten voimaperäinen ydinpommitus, ja toisessa vaiheessa suurten monimiljoonaisten sotilasosastojen osallistuminen ja siirtyminen tavanomaiseen sodankäyntiin alueiden valtaamiseksi, sillä tavoitteena on ryöstösaaliin, erityisesti sorrettujen kansakuntien jakaminen; ja siirtyminen hurjaan ja suureen verilöylyyn, jolla on jälkivaikutuksensa imperialisteja vastaan ja joka tarjoaa yhä suurempia syitä sorretuille kansakunnille, maailman kansoille ja luokalle nousta kansansotaan. Siispä jos imperialistinen maailmansota ilmestyy, ensinnäkin olemme sitä vastaan; toisekseen emme pelkää sitä ja keskitymme vallankumoukseen; kolmannekseen keskittyminen vallankumoukseen tarkoittaa ryhtymistä kansansotaan, jota johtaa proletariaatti kommunistisen puolueensa kautta; ja neljännekseen tämä kansansota täytyy määritellä kunkintyyppisille maille vallankumouksen tyypistä riippuen. Näin ollen päiväjärjestyksessä on maailmankansansota.
4. Kansainvälinen kommunistinen liike
Vallankumouksellinen internationalistinen liike
Kansainvälisen kommunistisen liikkeen historia on suurenmoinen taisteluprosessi, jonka kautta kommunistit ovat taistelleet ja taistelevat yhä yhdistymisen puolesta saavuttaakseen muuttumattoman päämääränsä, kommunistisen yhteiskunnan. Tässä sankarillisessa taistelussa on muodostettu kolme internationaalia.
Kansainvälisen työväenliiton eli Ensimmäisen internationaalin perustivat Marx ja Engels vuonna 1864, ja kovassa taistelussa, jossa he murskasivat Bakuninin anarkistiset kannat, he saivat tunnustetuksi, että proletariaatilla on vain yksi oppi: marxilaisuus. Lenin on sanonut, että Ensimmäisen internationaalin roolina oli laskea proletariaatin opin ideologinen perusta. Internationaali jakaantui, ja kun tästä syytettiin Marxia ja Engelsiä, he vastasivat, että jos ei sellaista jakautumista olisi tapahtunut, Internationaali olisi joka tapauksessa kuollut periaatteettoman yhtenäisyyden salakavalasti murhaamana. Toisen internationaalin perusti Engels vuonna 1889, se palveli järjestöjen ja puolueiden moninkertaistumista; Engelsin kuoltua vanhanaikainen revisionismi pääsi nousemaan esteittä, kunnes Lenin kohtasi ja murskasi sen; tämä Internationaali joutui vararikkoon ensimmäisessä maailmansodassa, kun sen johto kuten Kautsky ja Bernstein, sen sijaan, että olisivat taistelleet imperialistista maailmansotaa vastaan muuttaakseen sen vallankumoukseksi, puolustivatkin ryöstösotaa ja omia porvaristojaan muuttuen sosialipatriooteiksi. Vuonna 1919 Lenin muodosti Kolmannen internationaalin, Kommunistisen internationaalin, käsittäen sen taistelukoneeksi, jonka oli otettava vastuu maailmanvallankumouksesta ja proletariaatin diktatuurin rakentamisesta. KI:ssa kehittyi 20-luvulla kaksi ongelmaa, joilla oli oleva suuria jälkikaikuja: Saksan ongelma, so. vallankumous edistyneessä maassa, ja Kiinan ongelma, so. vallankumous takapajuisessa maassa. Myöhemmin fasismin ilmestyminen ja voittokulku ja kysymys, kuinka yhteisrintama tulisi käsittää, tekivät tilanteesta polttavamman; oli Thorez’n ja Togliattin revisionistiset kriteerit, jotka pyrkivät vanhan järjestyksen tukemiseen eikä sen tuhoamiseen ja keskittyivät pelkästään taisteluun fasismia vastaan. On kommunistien ja meidän puolueemme ehdoton tehtävä arvioida vahvuuksineen ja heikkouksineen Kommunistinen internationaali, etenkin sen VII kongressi yhteydessä toiseen maailmansotaan ja toveri Stalinin rooli. Vuonna 1943 Internationaali lakkautettiin ja jäljelle jäi vain Informaatiotoimisto.
Kommunistien taistelu yhdistymisen puolesta kansainvälisellä tasolla on kova ja monimutkainen, ja tämän on näyttänyt taistelu nykyaikaista revisionismia vastaan toisen maailmansodan jälkeen. Tito tuomittiin vuonna 1948. Myös Browderin ajatukset näyttelivät synkkää roolia. Työväen- ja kommunistiset puolueet kokoontuivat Moskovassa vuosina 1957 ja 1960 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) XX kongressin jälkeen, jossa Hruštšov oli vuonna 1956 jo anastanut proletariaatilta diktatuurin SNTL:ssä ja hyökkäsi sitä vastaan verukkeenaan taistelu toveri Stalinia vastaan. SNTL:n arvovalta oli tuolloin vielä todella suuri kautta maailman, ja sellaisissa olosuhteissa vuosien 1957 ja 1960 tapaamiset hyväksyivät epäselviä kantoja huolimatta lujista, periaatteellisista kannoista, joita Kiinan kommunistinen puolue (KKP), varsinkin puheenjohtaja Mao, esitti ja myös Albanian työn puolue. Puheenjohtaja Maon kannat saivat muutettua joitakin NKP:n kantoja. Vuonna 1961 vietettiin NKP:n XXII kongressia, jossa nykyaikaisen revisionismin kannat systematisoitiin.
KKP:tä johtanut puheenjohtaja Mao selvitti uuden revisionismin olemuksen, joka systematisoitui ”kolmessa rauhanomaisessa” ja ”kahdessa kokonaisessa”. ”Rauhanomaisella rinnakkainelolla” Hruštšov vääristeli Leninin teesiä, joka erotti toisistaan suhteet valtioiden välillä ja suhteet valtioiden sisällä, ja hän esitti kansainvälisen kommunistisen liikkeen yleislinjaksi ”rauhanomaista rinnakkaineloa”; Hruštšoville ongelmana oli sodan estäminen, koska hänen mukaansa ydinaseet eivät tehneet eroa riistäjien ja riistettyjen välille ja ihmisten täytyi veljeillä estääkseen ihmiskunnan sukupuuton. ”Rauhanomainen siirtyminen” esittää, että vallankumous ei enää vaatinut vallankumouksellista väkivaltaa vaan yhteiskuntajärjestelmä voitaisiin muuttaa toiseksi ”rauhanomaista tietä”, vaalien, parlamentarismin kautta. ”Rauhanomaisen jäljittelyn” käsite ilmaisi ajatuksen, että imperialistisen järjestelmän tuhoamiseksi sosialistisen järjestelmän oli jäljiteltävä sitä todistaakseen imperialisteille, että sosialistinen järjestelmä oli ylivertainen ja siten rohkaista imperialisteja ryhtymään sosialisteiksi. ”Koko kansan valtio”, revisionistinen teesi, jolla Hruštšov teeskenteli kieltävänsä valtion luokkaluonteen, mikä oli konkreettisesti suunnattu proletariaatin diktatuuria vastaan, ja ”koko kansan puolue” oli toinen epäsikiö, joka kielsi puolueen luokkaluonteen proletariaatin puolueena. Niinpä Hruštšov väitti, että NKP:n XXII kongressi oli kommunistien uusi ohjelma, joka korvaisi Kommunistisen manifestin porvarillisilla tunnuksilla ”vapaus”, ”tasa-arvo” ja ”veljeys”. Manifesti on kommunistien ohjelma, ja sen kieltäminen kiihotti ja kärjisti taistelua marxilaisuuden ja revisionismin välillä.
Kesäkuun 14. päivänä vuonna 1963 julkaistiin ”Ehdotus koskien kansainvälisen kommunistisen liikkeen yleislinjaa”, joka tunnetaan myös ”Kiinalaisena kirjeenä”, ja sitä seurasi ”Yhdeksän kommentaarin” levitys, joissa puheenjohtaja Mao ja KKP nerokkaasti paljastivat ja murskasivat nykyaikaisen revisionismin kaikilta osin.
Ymmärrämme, että puheenjohtaja Mao ja KKP katsoivat, että noissa olosuhteissa ei ollut käytännöllistä muodostaa uutta Kommunistista internationaalia, koska ei oltu vielä määritelty ideologis-poliittista perustaa, jonka täytyi olla marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu, vaan erityisesti Enver Hoxhan johtama Albanian työn puolue ei hyväksynyt Mao Zedongin ajattelua ja tavoitteli internationaalia, joka perustuisi pelkästään marxismi-leninismille, jättäen huomiotta uudet kehitysaskelet, koska pohjimmiltaan Enver Hoxha vastusti Mao Zedongin ajattelua.
Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen myötä puheenjohtaja Maon vaikutus kasvoi kautta maailman, KKP keskittyi todella polttaviin ongelmiin, kuten vallan palauttamiseen Kiinan kansantasavallassa takaisin sen anastaneilta revisionisteilta Liu Shaoqi ja Deng Xiaoping ja keinoon jatkaa vallankumousta proletariaatin diktatuurin oloissa. Siten luokkataistelussa revisionismia vastaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla puheenjohtaja Maosta tuli proletariaatin suuri opettaja ja maailmanvallankumouksen Suuri johtaja, ja hänen ajattelunsa kohosi marxilaisuuden kolmanneksi asteeksi, johon tuolloin marxilaiset viittasivat marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajatteluna. Perun kommunistinen puolue (PKP) otti marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun puolueen yhtenäisyyden perustaksi VI kansallisessa konferenssissa tammikuussa 1969, mikä saavutettiin tuloksena taistelussa, jota kävi puheenjohtaja Gonzalo ja puolueen punainen fraktio, joka oli kannattanut marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua vuodesta 1966 alkaen, ja puheenjohtaja Gonzalo taas oli kannattanut puheenjohtaja Maon kantoja jo vuodesta 1962 ja takoen punaisen fraktion tämän käsityksen ympärille. Me autenttiset kommunistit odotimme KKP:tä määrittelemään maoismin marxilaisuuden kolmantena asteena, mutta puheenjohtaja Maon kuoltua syyskuussa 1976 kiinalaiset revisionistit panivat käyntiin vastavallankumouksellisen kaappauksen puheenjohtaja Maoa ja hänen ajatteluaan vastaan. Siten marxilaisten yhtenäisyys kohtasi vakavia ja monimutkaisia ongelmia, mutta Perun kommunistinen puolue pysyi lujana ja järkkymättömänä puolustaessaan marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua paljastaen välittömästi vastavallankumouksellisen kaappauksen ja revisionistisen kaappauksen Kiinassa, tuolloin PKP:n laajennettu poliittinen toimikunta hyväksyi lokakuussa 1976: ”Olla marxilainen on noudattaa marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua”.
Puheenjohtaja Maon kuoleman ja Dengin ja hänen koplansa revisionistisen kaappauksen myötä kommunistit jäivät hajalleen maailmassa ilman maailmanvallankumouksen keskusta ja tukikohtaa; vastavallankumoukselliset heiluttelivat kynsiään kieltääkseen puheenjohtaja Maon ja marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun pätevyyden ja laukaisivat revisionistisen kolmoishyökkäyksen Deng Xiaopingin (kiinalainen revisionismi), Hoxhan (albanialainen revisionismi) ja Brežnevin (venäläinen revisionismi) tahoilta. Kohdaten tämän tilanteen PKP:n I kansallisessa konferenssissa marraskuussa 1979 puheenjohtaja Gonzalo kehotti koko puoluetta kannattamaan, puolustamaan ja soveltamaan marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua revisionistista kolmoishyökkäystä vastaan. Puolue pysyi lujana näissä kannoissaan ja kantoi muuttumatonta, periaatteellista kantaa. Vuonna 1980 PKP käynnisti kansansodan perustuen marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajatteluun, ja soveltaessaan ja kehittäessään kansansotaa PKP edistyi pidemmälle ymmärryksessä maoismista marxilaisuuden kolmantena asteena, ja niinpä II kansallinen konferenssi toukokuussa 1982 hyväksyi, että marxismi-leninismi-maoismi oli marxilaisuuden kolmas aste, siten PKP oli maailman ainoa puolue, joka seisoi etujoukossa puolustamassa maoismia ja otti tehtäväkseen taistella maailman marxisti-leninisti-maoistien yhtenäisyyden puolesta niin, että ideologia olisi komentaja ja opas Perun ja maailmanvallankumouksessa.
Marxismi-leninismi-maoismin soveltaminen täytyy määritellä jokaisessa vallankumouksessa niin, että siitä ei tule mekaanista soveltamista, ja tästä syystä Perun vallankumous on synnyttänyt puheenjohtaja Gonzalon sekä Gonzalon ajattelun, joka on pääasiallista puolueen yhtenäisyyden perusteissa. Samoin jokaisen vallankumouksen täytyy määritellä sitä ohjaava ajattelu, jota ilman ei voi olla marxismi-leninismi-maoismin soveltamista eikä mitään vallankumouksen kehitystä.
Syksyllä 1980 13 kommunistista puoluetta ja järjestöä allekirjoitti lausunnon otsikolla ”Marxisti-leninisteille, työläisille ja kaikkien maiden sorretuille” kehottaen kommunisteja yhdistymään marxismi-leninismin ympärille ja kannattamaan puheenjohtaja Maoa mutta pitämättä maoismia uutena asteena, jolla olisi universaalia pätevyyttä, tämän työn suoritti pääasiassa USA:n Vallankumouksellinen kommunistinen puolue (VKP-USA). Vuonna 1983 VKP-USA otti yhteyttä PKP:hen ja kutsui sitä allekirjoittamaan vuoden 1980 lausunnon. PKP ei suostunut tällaiseen lausuntoon, sillä Mao Zedongin ajattelua ei huomioitu siinä, ja edelleen, olimme jo perustamassa itseämme marxismi-leninismi-maoismiin. Maaliskuussa 1984 noiden järjestöjen II konferenssi käytiin, jossa Vallankumouksellinen internationalistinen liike (VIL) perustettiin ja hyväksyttiin yhteinen julkilausuma, joka puhui yhtymisestä marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun ympärille. Meidän kantamme PKP:n liittymisestä VIL:ään on tiivistetty kirjeessä Vallankumouksellisen internationalistisen liikkeen Komitealle lokakuussa 1986: ”Me haluamme toistaa kaksi kysymystä tästä asiasta. Ensiksi, yhteytemme alusta lähtien erimielisyyksiemme lähtökohta on ollut oleellinen ja ratkaiseva kysymys marxismi-leninismi-maoismista ainoana, oikeana ja uutena asteena proletaarisen ideologian kehityksessä, sen universaalista pätevyydestä ja pääasiassa maoismista avaimena kysymykseen; ja tästä johtuu erimielisyytemme koskien ilmausta marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu. Kuitenkin olemme ajatelleet ja ajattelemme yhä, että tämän asian, joka on meille erottamaton lähtökohta, ratkaiseminen on monimutkaista, vaatii aikaa ja erityisesti vallankumouksen kehittämistä.”
”Toiseksi, kun allekirjoitimme VIL:n perustaneesta II konferenssista peräisin olevan Julkilausuman, teimme niin huomautuksilla ja jopa selvällä vastustuksella, mikä ilmaistiin selvästi ja lyhyesti, ja me toistimme näitä kysymyksiä kokouksissa, raporteissa ja yhteydenpidossa, mikä selvästi ilmaisee eroja koskien pääristiriitaa, epätasaisesti kehittyvää vallankumouksellista tilannetta, maailmansotaa ja eräitä kriteereitä Liikkeen roolista sekä muita tärkeitä kysymyksiä kuten marxismi-leninismi-maoismin universaali pätevyys ja erityisesti kansansodan yleinen pätevyys, sillä kansansota ilmaisee proletariaatin sotilaallisen teorian, jonka luokkamme on hiljattain kehittänyt kokonaan ja täydellisesti puheenjohtaja Mao Zedongin myötä, ja myös meidän vaatimuksemme, että on aina kohotettava suuri tunnus ’Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!’ Kuitenkin ajattelimme ja ajattelemme yhä, että Julkilausuma on sisältänyt ja sisältää yhä suhteellisen yhtenäisyyden perustan, jonka kehittämista ja parantelemista vaatii itse Liikkeen edistys, kuten tosiasiat jo selvästi osoittavat.”
”Tänään jotkut torjuvat Julkilausuman opportunistisena, toiset katsovat, että se ei palvele vallankumouksen polttavien ongelmien ratkaisua ja että näin ollen olisi siirryttävä uuteen julkilausumaan. PKP katsoo, että VIL kohtaa ongelmia monilla tasoilla: Ideologisella tasolla sen tarvitsee edistyä kohti marxismi-leninismi-maoismin ymmärtämistä, tässä edistyminen on pääasia ja myös poliittinen kehitys riippuu siitä; poliittisella tasolla sen tarvitsee edistyä perusristiriitojen ja globaalin pääristiriidan määrittelyssä, kysymyksessä kolmannesta maailmansodasta ja siinä, että vallankumous on pääsuuntaus ja että imperialistinen sota on muutettava kansansodaksi; rakennustyön osalta, mitä poliittisia linjoja meidän on seurattava saadaksemme muodostettua tarvitsemamme Internationaalin, joka jatkaa kunniakkasta kansainvälistä kommunistista liikettä; joukkotyön suhteen lähdemme tunnuksista ’joukot tekevät historiaa’, ’on oikein kapinoida’ ja ’kolossaalinen roskakasa’ [tarkoittaa revisionismia ja opportunismia] ja että joukkotyön tarkoitus on aloittaa ja kehittää kansansotaa; mitä tulee johtoon, se on avain, sen muodostaminen, kehittäminen ja sen auktoriteetin tunnustaminen vaatii aikaa; mitä tulee kahden linjan taisteluun, sitä ei käsitellä niin kuin kuuluisi. Nämä ovat kehittymisen ongelmia, mutta jos niitä ei käsitellä oikeutetusti ja oikein, ne voivat aiheuttaa hajoamisilmiöitä, ja nämä kielteiset mahdollisuudet aiheuttavat meissä välttämättä huolta. Me luulemme, että VIL:in Komitea pyrkii pakottamaan nimityksen ’marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu’, esittämään meidän hyväksyvän täysin Julkilausuman ja näin ratkaisemaan Komitean johdon ongelmat, mikä antaa aiheen uskoa hegemonisten taipumusten olemassaoloon.”
Ottaen tämän tilanteen huomioon me vahvistimme PKP:n IV kansallisessa konferenssissa lokakuussa 1986, että kehitymme fraktiona kansainvälisen kommunistisen liikkeen sisällä asettaaksemme marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi, ja me kehotamme: ”Kannattakaa, puolustakaa ja soveltakaa marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia!”, sillä vain siten voi kansainvälinen proletariaatti kommunististen puolueidensa kautta kyetä johtamaan vallan valtaamista ja sorrettujen vapautusta vapauttaakseen samalla itsensä luokkana.
Me kannatamme Kommunistisen internationaalin jälleenrakentamista ja askelena tuohon suuntaan pidämme Vallankumouksellista internationalistista liikettä, joka palvelee tätä tarkoitusta niin kauan kuin se perustuu ja seuraa oikeutettua ja oikeaa ideologista ja poliittista linjaa.
Taistelu marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, asettamiseksi maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi on pitkä, monimutkainen ja vaikea, mutta lopulta maailman marxisti-leninisti-maoistit onnistuvat, koska marxilaisuus ei ole elämänsä aikana ottanut askeltakaan eteenpäin ilman taistelua.
Kunnia kansainväliselle proletariaatille!
Kauan eläköön proletaarinen maailmanvallankumous!
Kannattakaa, puolustakaa ja soveltakaa marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelua, pääasiassa Gonzalon ajattelua!
Perun kommunistinen puolue
