HS:n mielipide-palstalla on käyty keskustelua miesten ns. seksuaalisesta syrjäytymisestä ja sen väitetystä yhteydestä patriarkaaliseen väkivaltaan. Alkuperäisen kirjoituksen lisäksi HS on julkaissut kaksi vastinetta (1, 2).
Mitä on keskusteltu? Alkuperäisessä kirjoituksessa muuan filosofian tutkijatohtori argumentoi pseudotieteellisen niin sanotun seksuaalisuuden markkinateorian hengessä, että miesten ”seksikumppanien epätasainen jakautuminen” on yhtä voimakasta kuin ”varallisuus Gini-kertoimella mitaten epätasa-arvoisimmissa valtioissa”, ja väitteen tueksi esitetään kaikenlaisia mukavasti löytyneitä numerotietoja.
Lopuksi kirjoittaja tulee päätelmäänsä: ”seksin puutteesta johtuva väkivalta on alati kasvava turvallisuusuhka”. Heti perään hän tosin yrittää lievennellä sanomaansa vakuuttamalla, että jokainen toki saa valita seksikumppaninsa vapaasti, mutta tällä tavoin hän tuleekin vain vahvistaneeksi, että hänestä ongelma on koko naissukupuolessa. Kirjoitus on alusta loppuun täysin taantumuksellinen.
Entä vastineet? Ensimmäisessä vastineessa UN Women Suomen viestintäpäällikkö selittää: ”Seksuaalinen ja sukupuolittunut väkivalta johtuvat patriarkaalisista rakenteista, sukupuolten epätasa-arvosta ja vallan epätasaisesta jakaantumisesta, ei siitä, että miehet eivät saa tarpeeksi seksiä”. Tämä on oikein.
Sen sijaan kirjoituksen lopulla ryhdytään laventamaan kysymystä: ”Maailma ei myöskään ole jakaantunut vain naisiin tai miehiin, ja on paljon muunlaista seksiä kuin naisen ja miehen välinen penetraatiokeskeinen heteroseksi”. Tämä ei ole relevanttia aiheen kannalta, vaan aiheuttaa vain sekaannusta. Yhdysvalloissa keksitty ”queer-teoria” asettaa niin sanotun cis-heteronormatiivisuuden samalle viivalle naiston sorron kanssa, ja tällä tavoin heikentää taistelua naisten emansipaation puolesta.
Lopuksi tämä vastine saa hieman koomillisia sävyjä, kun kirjoittaja pohtii keinoja ihmisten seksielämän parantamiseksi. Tällä tavoin naisten sorron ja patriarkaalisen väkivallan arvostelusta astutaan sivupolultakin vielä metsään.
Toisessa vastineessa, jonka kirjoittaja on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija, näkökulmana on retoriikan arvostelu. Kirjoituksessa kauhistellaan incel-kulttuurin väkivaltaista luonnetta ja äimistellään taloustieteestä lainattua pseudotieteellistä käsitteistöä, jolla alkuperäisessä kirjoituksessa kuvataan seksiä. Kirjoittaja summaa: ”Netin naisvihamielisestä kulttuurista noukittu sanasto ja kielikuvat ovat valitettavasti valtavirtaistumassa, eikä tämä missään nimessä ole suotava trendi”.
Ainoa lisä, jota tämä toinen vastine keskusteluun tuo, on retoriikan arvostelun näkökulma, joten on katsottava, että HS on tehnyt julkaisupäätöksen nimenomaan siksi. Sen sijaan, että puhuttaisiin naisten sorrosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta, puhutaankin soveliaasta kielenkäytöstä ja propagoidaan idealistista sanamagiaa. Tämä ei ole mitenkään sattumaa, sillä juuri kieli on keskeisiä areenoita, jolla imperialismi lietsoo vilpillistä polarisaatiota ”vaihtoehto-oikeiston” ja uusvasemmiston välillä.
Alkuperäiseen taantumukselliseen kirjoitukseen HS on siis päättänyt julkaista kaksi postmodernismia ja pikkuporvarillista feminismiä edustavaa vastinetta, jotka molemmat palvelevat keskustelun viemistä sivuraiteille naisten sorrosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten imperialismi kehittää ideologista sotaansa osana yleistä vastavallankumouksellista offensiivia, joka epätoivoisesti julistaa marxilaisuuden vanhentuneisuutta. Välittömästi tärkeimpänä taantumuksellisena toimijana on tässä monopolistinen HS, joka on tehnyt päätökset näiden kirjoitusten levittämisestä. Tällaisia hyökkäyksiä vastaan on meidän velvollisuutemme puolustaa marxilaista kantaa.
Postmoderni pikkuporvarillinen feminismi, jota imperialismi levittää osana yleistä vastavallankumouksellista offensiivia, hyökkää marxilaista luokkakantaisuutta vastaan. Tilalle se tyrkyttää intersektionaalisuutta, joka asettaa eri sorron muodot samalle viivalle, ja näin kiistää proletaarisen vallankumouksen ratkaisevan merkityksen riistosta ja sorrosta vapautumiselle. Filosofisesti se pohjaa idealismiin, kuten kaikki taantumuksellinen.
Entä mistä – marxilaisuuden mukaan – niin sanotussa seksuaalisuuden markkinateoriassa on oikeastaan kysymys?
Engels on sanonut: ”Mitä enemmän perinteellinen hetairismi muuttuu meidän aikanamme kapitalistisen tavarantuotannon vaikutuksesta ja mukautuu tavarantuotantoon, mitä enemmän se muuttuu avoimeksi prostituutioksi, sitä suurempaa turmelusta se saa aikaan.” Tämän hetairismin hän määrittelee seuraavasti: ”Hetairismi on yhteiskunnallinen instituutio yhtä hyvin kuin kaikki muukin; se on entisen sukupuolivapauden jatkumista miehen hyväksi.”
Yhteys käsiteltävään aiheeseen on ilmeinen. Niin sanottu seksuaalisuuden markkinateoria on hetairismin ja kapitalistisen tavarantuotannon pitkälle edenneen yhdistymisen taantumuksellista aatteellista heijastusta, imperialismin pitkälle edenneen mädäntymisen tuote. Tuo pseudoteoria on alunperin syntynyt Yhdysvalloissa, mikä on vain luonnollista, sillä se on maailman ainoa hegemoninen supervalta ja siksi kaikkein mädäntynein maailmassa.
Samalla kun on taisteltava naisten sortoa ja kaikenlaisia sitä oikeuttavia pseudoteorioita vastaan, ei saa hetkeksikään unohtaa vallankumouksellista taistelua sosialismin puolesta, sillä kuten Engels sanoo, ”naisen vapauttamisen ensimmäisenä ehtona on koko naissukupuolen palauttaminen jälleen yhteiskunnalliseen elinkeinoelämään, mikä taas vaatii, että yksityinen perhe lakkaisi olemasta yhteiskunnan taloudellinen yksikkö”.
