13.– 14. heinäkuuta Calissa, Kolumbiassa järjestettiin ensimmäinen Itsenäinen kansan kansalliskokous (Asamblea Nacional Popular Independiente, ANPI), johon osallistui useita vallankumouksellisia ja demokraattisia järjestöjä. Delegaatioita saapui eri puolilta maata, kuten Caquetasta, Bucaramangasta, Popayánista, Medellínistä ja Bogotasta sekä muista kaupungeista. Delegaatiot edustivat mm. ammattiyhdistyksiä, työläisiä, talonpoikia, naisia, opiskelijoita, nuorisoa, ympäristönsuojelijoita, lehdistöjä ja taiteilijoita. Kaikki kokoontuivat muodostamaan taistelun ohjelman, joka sisältää yhteiset päävaatimukset, ja edistämään taistelua hallitsevia luokkia vastaan ja näiden vaatimusten puolesta.
Delegaatioilla oli mukanaan banderolleja, joissa luki mm. tunnuksia ”vain kansa voi pelastaa kansan, ei valtio eivätkä poliitikot”, ”taistella imperialismia vastaan on taistelua patriarkaattia vastaan”, ”kansa ja vain kansa on liikkeellepaneva voima maailmanhistorian luomisessa”, ”hallitsi kuka hyvänsä, kansan oikeuksia puolustetaan”. Myös Palestiinan lippu oli läsnä ja osallistujien keskuudessa vallitsi luja yhteisymmärrys Palestiinan taistelevien kansanjoukkojen tukemisesta.
Nueva Democracia nostaa esille joitakin kontribuutioita kokouksesta, jotka eivät kuitenkaan olleet kokouksen ainoita sisältöjä.
Eräs oli se, että on tärkeää nostaa korkealle anti-imperialismin lippu ja tehdä konkreettisia toimia hyökkäyssotia vastaan maailmassa, mistä Palestiinan kansan sankarillinen vastarintasota on esimerkkinä. Kokouksessa myös puolustettiin, että vaikka Palestiinan kansan maksama hinta on korkea, se tekee vastarintaa, ja niin kansanmurha kuin aseellinen vastarinta ilmenevät Palestiinassa, ja tässä aseellinen vastarinta on pääasiallista. Internationalismia korostettiin.
Lisäksi Petron hallinnon toimet kansallisen itsemääräämisoikeuden polkemiseksi paljastettiin, esimerkiksi nostamalla esille sen toimet jenkki-imperialismin sotilaallisen läsnäolon lisäämiseksi maassa. Petron hallinnon vastustamisesta syntyi väittelyä: osa kokouksesta piti Petroa jenkki-imperialismin lakeijana, joka pyrkii passivoimaan joukot lupauksilla. Osa puolestaan oli sitä mieltä, että Petroa ei tulisi vastustaa avoimesti, sillä se saattaisi johtaa eristäytymiseen joukoista ja järjestöistä, joihin Petrolla on vaikutusta. Tässä yhtenäisyys voitiin saavuttaa tunnuksen ”hallitkoon kuka hyvänsä, kansan oikeuksia puolustetaan” alla, ja korostettiin, että kansan oikeuksien puolustaminen ei ole mahdollista ilman itsenäisyyttä hallinnosta ja valtiosta.
Kokous oli menestys ja merkittävä edistysaskel Kolumbian kansan itsenäisen taistelun nostamiseksi kansallisella tasolla.
29. kesäkuuta – 1.heinäkuuta eri taistelijat, opiskelija-, nais-, asumis-, työläis- ja talonpoikaisjärjestöt kokoontuivat vallankumoukselliseen tapaamiseen Medellinissä, Kolumbiassa keskustelemaan Kolumbian vallankumouksen tehtävistä ja tarpeista. Tapaamisen tavoitteena oli aseistaa sen osallistujat ideologisesti ja poliittisesti vallankumouksellisella politiikalla ja sen soveltamisella tämänhetkiseen todellisuuteen. Kansallisen tilanteen lisäksi keskusteltiin kansainvälisestä tilaisuudesta ja erityisesti myös Palestiinan kansan sankarillisen kansallisen vastarinnan suuresta roolista sekä Anti-imperialistisen Liiton kutsua seuraten tarpeesta antaa sysäys anti-imperialistiselle taistelulle Kolumbiassa ja maailmassa.
Tilanteesta Kolumbiassa keskusteltiin maakysymyksen tärkeydestä sekä reformista ja vallankumouksesta seuraten Leninin teesejä. Tätä seuraten analysoitiin Petron hallinnon roolia lähestyen asiaa sen suhteesta jenkki-imperialismiin käsin. Sen katsottiin uskollisesti palvelleen hallitsevan luokan intressejä melkein kahden vuoden viime vuoden aikana ja tukahduttaneen kansan kapinaa sekä syventäneen riistoa.
Näin luotiin poliittinen yhteisymmärrys kansallisesta ja kansainvälisestä tilanteesta. Tämän jälkeen keskusteltiin siitä, miten tämä ymmärrys viedään käytäntöön. Näiden keskustelujen kautta saavutettiin seuraava yhteisymmärrys:
”1) tarve tehdä vallankumous maassamme; 2) tarve liittyä yhteen kansanjoukkojen, talonpoikaisjoukkojen ja työtätekevien joukkojen kanssa kaupungissa ja maaseudulla, ja kasvattaa heitä kasvavissa määrin poliittisesti vallankumouksellisten periaatteiden alaisuudessa; 3) tarve vallankumouksellisille liikkeille, jotka tuovat politiikan laajoille kansanjoukoille ja jotka rakentavat järjestöjä, jotka ovat valmistautuneita eri vallankumoukselliset tehtävät; 4) tarve järjestöjen itsenäisyydelle valtion ja hallituksen järjestöistä; 5) tarve taistella opportunismia vastaan; 6) tarve antaa sysäys taistelulle kansan oikeuksien puolesta eri rintamilla; 7) tarve antaa sysäys anti-imperialistiselle taistelulle maassa; 8) tarve jatkaa taistelua vaikeuksien ja haasteiden edessä.”
Lisäksi heinäkuun 20. päivä tuli kuluneeksi 214 vuotta siitä, kun prosessi Kolumbian itsenäisyyden puolesta alkoi, kun Kolumbian kansa tarttui aseisiin karkoittaakseen espanjalaiset siirtomaaherrat. Nueva Democracia kirjoittaa, että tämä prosessi on edelleen kesken, koska Kolumbian työtätekevät luokat ovat edelleen imperialistisen sorron alaisuudessa, mutta taistelu espanjalaista siirtomaavaltaa on antanut niille tärkeitä opetuksia.
Liittyen vuosipäivään Nueva Democracia on julkaissut taiteilija Pedro Nel Gómezin taidetta, joka esittää kapinoivia talonpoikaisjoukkoja. Lisäksi he ovat julkaisseet runon, jonka esitämme tässä epävirallisena suomennoksena.
Aamunkajo värjää horisontin
vapauden väreillä
ja Kolumbian joka kolkassa
herää kansa päättäväisenä taistelemaan.
Sotarummut kumisevat
toivon laulujen säestyksellä,
kun kanuunan laukausten kaiku
julistaa sorron päättyneen.
Taistelusta tulee runoutta jokaisessa säkeessä,
jokaisessa tulisesti lausutussa sanassa,
ja niiden sydämissä, jotka unelmoivat
vapaasta maasta ilman pelkoa.
Vapaus koittaa Kolumbialle,
ja meitä sitovat kahleet murtuvat,
koska me olemme vapauden lapsia
ja kapinan veri virtaa suonissamme.
