Yhdysvalloissa protesteja siirtolaisiin kohdistuvaa repressiota vastaan

Mielenosoittaja heiluttaa Meksikon lippua. Lähde: Nueva Democracia

6. kesäkuuta Los Angelesissa Yhdysvalloissa alkoi kansannousu Yhdysvaltain maahanmuuttovirasto ICE:n väkivaltaisia ratsioita ja Trumpin hallinnon lietsomaa shovinismia vastaan. Nämä ratsiat on suunnattu sorretuista kansakunnista, erityisesti Latinalaisesta Amerikasta tulevia maahanmuuttajia vastaan osana Trumpin kiihdyttämiä pakkopalautuksia ja muuta repressiota. ICE on kaapannut siirtolaisia heidän kotiensa lisäksi myös jopa julkisilta paikoilta kuten työpaikoilta, kuten ravintoloista ja kaupoista. Ratsioita on pyritty tekemään mahdollisimman julkisesti pelon lietsomiseksi. Koteihin on tunkeuduttu ilman oikeuden määräystä ja siirtolaisille ei ole annettu lainmukaista mahdollisuutta puolustaa asiaansa. Mielenosoitukset alkoivat Paramountin lähiöstä, jossa 82 % väestöstä on latinoja ja jossa joukot pyrkivät estämään ICE:ä suorittamasta pidätyksiä, ja levisivät Los Angelesista ympäri Yhdysvaltoja.

Mielenosoitukset keräsivät tuhansia ihmisiä. Lähde: AND

Joukot polttivat poliisiautoja, rakensivat barrikaadeja ja heittivät poliisia kivillä ja ilotulitteilla. Useat liehuttivat kotimaansa tai esivanhempiensa kotimaan lippua. Katutaisteluiden lisäksi ympäri maan on nähty valtavia marsseja. Tähän mennessä ympäri maan on pidätetty ainakin 1500 mielenosoittajaa, useita on loukkaantunut ja ainakin yksi sivullinen on kuollut. Myös useita poliiseja on loukkaantunut.

Los Angelesissa julistettiin ulkonaliikkumiskielto useiksi öiksi ja poliisi on kohdistanut mielenosoittajiin raakaa väkivaltaa mm. hevosia käyttäen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi ensin 2000 kansalliskaartilaista Los Angelesiin tukahduttamaan mielenosoitukset, ja kun mielenosoitukset eivät laantuneet, vielä 2000 lisää. Lisäksi hän määräsi liikkellepantavaksi 700 merijalkaväen sotilasta. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1992 jälkeen, jolloin sotilaita lähetettiin tukahduttamaan kansanjoukkoja. Tuolloin joukot protestoivat mustaan Rodney Kingiin kohdistunutta poliisiväkivaltaa vastaan. Lisäksi kyseessä oli ensimmäinen kerta vuoden 1965 jälkeen, kun presidentti lähettää kansalliskaartin paikalle ilman osavaltion kuvernöörin suostumusta.

Kansalliskaarti on lähetetty kaduille myös useissa muissa osavaltioissa, mm. Teksasissa ja Missourissa, joissa kuvernöörit ovat väittäneet, että valtio kunnioittaa oikeutta osoittaa mieltään rauhanomaisesti. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt repressiota: esimerkiksi Los Angelesissa poliisi ampui myös täysin rauhanomaisia mielenosoittajia ”vähemmän tappavilla” ammuksilla. Lisäksi mm. toimittajiin on kohdistunut repressiota: esimerkiksi CNN:n toimittaja pidätettiin mielivaltaisesti yön ajaksi. Tämän lisäksi useissa kaupungeissa poliisi on mm. käyttänyt kyynelkaasua ja pippurisumutetta mielenosoittajia vastaan.

Yhdysvaltain lain mukaan sotilaat eivät saa suorittaa lainvalvontaa. Kuitenkin kansalliskaartin ja merijalkaväen sotilaat tukevat ICE:ä siirtolaisten pidätyksissä ja merijalkaväen on uutisoitu ottaneen kiinni yhden siviilin. Näitä on perusteltu sillä, että kyse on väitetysti vain ICE:n suojaamisesta ja kiinniotoissa kyse on ollut väliaikaisesta toimesta, jonka jälkeen nämä henkilöt on virallisesti pidätetty ICE:n toimesta.

Kalifornian osavaltiota johtaa ”Demokraattipuolue”. Liittovaltion ja osavaltion hallinnon välille on syntynyt kiista erityisesti kansalliskaartin ja merijalkaväen käytöstä. Tässä nämä kaksi lähinnä kilpailevat siitä, kuka saa tukahduttaa mielenosoituksia ja kohdistaa repressiota siirtolaisiin. Tässä ”demokraatit” ja heidän hännystelijänsä yrittävät johtaa joukkojen suorana poliisin ja maahanmuuttoviranomaisten vastaisina protesteina alkanutta liikettä harhaan. Pääasiallisessa vastuussa väkivallasta mielenosoittajia vastaan on edelleenkin ollut Los Angelesin poliisi, joka toimii osavaltion alaisuudessa. Yhdysvaltalainen finanssipääoma tarvitsee siirtolaisten muodostamaa halvan työvoiman armeijaa, jota se joutuu kasvavissa määrin hallitsemaan yhä raaemmin ja laittomimmin keinoin. Tämä ei muutu, vaikka hallinto olisi ”demokraattien” johtama.

Los Angelesin poliisi käytti mm. hevosia mielenosoittajia vastaan. Lähde: HS

Yhdysvaltain hallinto väittää, että ICE:n ratsiat ja pakkopalautukset kohdistuvat ”rikollisiin”, ”laittomiin maahanmuuttajiin”. Samalla imperialismi tosiasiassa luo olosuhteet ja edistää tätä ”laitonta” maahanmuuttoa, sillä näiden maahanmuuttajien epätoivoista asemaa voidaan hyväksikäyttää heidän pitämisekseen mitä raai’imman riiston oloissa. Keskellä taloudellista kriisiä jenkki-imperialismi pyrkii entisestään kiihdyttämään tätä riistoa ja tekemään siirtolaisten asemasta yhäkin kurjemman. Imperialismi on luonut valtavan muuttoliikkeen yhtäältä pakolaisuuden muodossa, mutta erityisesti keskittämällä maanomistuksen suurmaanomistajille sorretuissa maissa, mikä luo talonpoikaiston muuttoliikkeen kaupunkeihin ja toisaalta edelleen imperialistisiin maihin oman ja perheensä toimeentulon turvaamiseksi ja paremman elämän tavoittelemiseksi. Maahanmuuttopolitiikalla luodaan olosuhteet siirtolaisten epätoivoiselle ja erityisen riistettävälle asemalle, samalla, kun imperialismi ylläpitää esimerkiksi järjestäytynyttä rikollisuutta, jolle ihmisten salakuljettaminen on tuottoisa bisnes. Pakkopalautusten kiihdyttämisessä ja shovinismin lietsomisessa entisestään on kyse yrityksestä hallita imperialismin liikkeellesysäämää ihmisvirtaa imperialistien eduksi.

Olemme kirjoittaneet aiheesta mm. täällä:

(Artikkeli jatkuu alla)

Siirtolaisuuden kasvu kärjistää ristiriitoja entisestään myös imperialististen maiden sisällä, mistä myös hiljattaiset protestit ja jenkki-imperialismin vastaus niihin ovat ilmaus. Imperialismia kauhistuttaa se, että imperialististen maiden työläiset liittyisivät yhteen sorretuista kansakunnista tulevien työläisten kanssa ja kävisivät taisteluun heitä sortavaa järjestelmää vastaan. Jenkkitaantumuksen reaktio protesteihin kertoo osaltaan tästä kauhusta.