14. elokuuta Helsingin Sanomat kirjoitti ilmenneistä tapauksista, joissa Suojelupoliisi (Supo) ja Puolustusvoimat olivat käyttäneet salaisia tiedustelumenetelmiä ilman, että ne olisivat joutuneet lakisääteisesti ilmoittamaan tiedustelusta kohteille.
Lain mukaan henkilön yksityisyyteen voimakkaasti puuttuvista keinoista on ilmoitettava kohteelle viimeistään vuoden kuluttua keinojen käytön lopettamisesta – poikkeuksena on, jos oikeus antaa luvan olla ilmoittamatta. Artikkelissa kerrotaan, että käräjäoikeus on säännöllisesti myöntänyt Supolle ja Puolustusvoimille kyseisen luvan, kaiken lisäksi niin, että tiedusteluvalvontavaltuutettu on kannellut päätöksistä vain harvoin. Poikkeus on siis muodostunut säännöksi.
Vuonna 2019 voimaan tulleet lait salaisen telekuuntelun, televalvonnan tai teknisen tarkkailun käytön mahdollistamisesta siis tarjoavat tässä suhteessa porsaanreiän rikkoa yksityisyydensuojaa.
18. kesäkuuta HS puolestaan kirjoitti hovioikeuden Supolle sallimasta salaisesta paikkatiedustelusta tiedustelun kohteen kakkoskotiin. Tiedusteluvalvontavaltuutettu valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen, mikä johti Supolle annetun luvan vastaiseen päätökseen – mutta paikkatiedustelu, eli salainen asunnossa käyminen, oli jo toimeenpantu.
Tässä tapauksessa puntaroitiin oleellisesti sitä, että oliko kyseessä kakkoskoti vai kotirauhan suojan piirissä oleva pysyväisluonteinen tila. Korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen, jossa se totesi että henkilöllä voi olla samanaikaisesti useampi kuin yksi pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävä tila, eikä Supo kyennyt osoittamaan, että käyttö olisi tästä käytöstä poikennut. Tällä kaikella ei kuitenkaan ole väliä, sillä kuten sanottu, paikkatiedustelu oli jo tehty. Supo joutui toki virallisesti tuhoamaan saamansa todisteet, mutta ne pysyvät Supon henkilöstön tiedossa.
Tällainen toiminta johtaa menettelyyn, jossa tiedustelun tarkoitus ei alunperinkään ole saada oikeudessa vedenpitäviä todisteita – toisin sanoen päämääränä on vain Supon omien tietojen täydentäminen ja vahvistaminen.
Imperialistisen järjestelmän yleiskriisin syvetessä taantumus pyrkii kontrolloimaan joukkoja yhä voimakkaammin anti-imperialistisen liikkeen tukahduttamiseksi. Molemmat tapaukset osoittavat suunnan, jota olemme jo aiemmin valottaneet: jälleen kerran oven raottaminen demokraattisten oikeuksien polkemiselle ”terrorismin torjunnan” ja ”kansallisen turvallisuuden” nimissä johtaa yhä suurempiin laittomuuksiin ja joukkojen oikeuksien polkemiseen, jossa poikkeukset muodostuvat säännöiksi. Porvaristo kiistää yhä laajemmassa mittakaavassa omat ihanteensa ”yksilönvapauksista”. Esimerkiksi ”sananvapauden” piirissä tapahtuvaa Palestiina-solidaarisuutta kriminalisoidaan useissa maissa Euroopassa voimakkaasti ”terrorismin torjunnan” nimissä. Porvaristo rikkoo jatkuvasti omia lakejaan sekä pyrkii “laillistamaan” laittomuuksia lakiesityksillä sekä luomalla porsaanreikiä lakeihin. Tiedusteluvaltuuksien laajentaminen on osa tätä hiljattaista hivuttamista yhä suurempiin valtuuksiin – sama juttu, kuin kysymys poliisin havittelemasta pääsystä biometristen tunnisteiden rekisteriin ja sen hyödyntämisestä, mistä olemme aikaisemmin kirjoittaneet.
