Helsingin Sanomat kirjoitti viime kuussa tapauksesta, jossa poliisi oli vuoden 2024 heinä-elokuun aikana kohdistanut salaista televalvontaa neljään Elokapinan aktivistiin. Protestoidakseen Jyväskylän ralleja aktivistit aikoivat tehdä vesiliukoisella töhnäsekoituksella tekstejä katuun ja kaataa sitä itsensä päälle.
Poliisi oli kuitenkin paisutellut Pirkanmaan käräjäoikeudelle antamiaan tietoja Elokapinan esittämästä ”uhasta”. Poliisin mielestä aktivistit suunnittelivat törkeää vahingontekoa, vedoten siihen, että edellisenä vuotena Elokapina yritti rallimielenosoitusten yhteydessä ”hyökätä huoltoalueella olevien kilpa-autojen päälle maalipullojen kanssa turmellakseen miljoonan euron ajoneuvo-omaisuutta.” Kyseisestä syytteestä voi saada enintään neljä vuotta vankeutta, mikä juuri ja juuri täyttää kriteerin salaisen tiedonhankinnan käyttämisestä rikoksen ennaltaehkäisyssä, eli siitä pitää seurata vähintään neljä vuotta vankeutta.
HS:n artikkelissa rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen toteaa, että aktivistien aineiden aiheuttamat tuhot olisivat korkeintaan olleet muutamia kymppejä tai satasia. Tässä tapauksessa vahingonteon törkeyskynnys ylittyisi, jos vahingonteolla aiheutettaisiin erittäin suurta taloudellista vahinkoa tai rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa. Otettuaan aktivistit kiinni poliisi lopetti tutkimuksensa törkeän vahingonteon yrityksestä ja järjestysrikkomuksesta jo seuraavana päivänä, koska sillä ei ollut syytä epäillä rikosta.
Myös aktivistien televalvontahakemuksissa on ilmennyt vähintäänkin poliisin omia epäselvyyksiä. Erään HS:n haastatteleman aktivistin mukaan poliisi oli televalvontahakemuksessaan väittänyt tämän kahlinneen itsensä helikopterien laskeutumiskentälle aiheuttaakseen laskeutumisen mahdottomaksi vuonna 2022. Aktivisti sanoo tämän olevan valhe, sillä mielenosoitus kyseenomaisella helikopterikentällä kesti vain pari minuuttia ja aktivisti itse kävi poliisikontaktina vain välittämässä poliisin poistumiskäskyn muille. Poliisin hakemuksessa vahingonteon mahdollisuus oli ”pääteltävissä käytöksen ja uhkailun takia.”
Toisen henkilön rikosepäilyä ja televalvontaa perusteltiin sillä, että Elokapinan aktivisti oli tullut tätä vastaan juna-asemalle ja näyttänyt rallireittiä kävellen. Kyseisellä henkilöllä ei ollut lainkaan rikostaustaa eikä hän ollut mitenkään muutenkaan poliisille entuudestaan tuttu.
Toinen HS:n haastattelemista aktivisteista epäilee, että poliisi aloitti tutkinnan kohdallaan kirjoittamistaan ralleja vastustavista artikkeleista. Kummallakin haastatelluista oli kokemusta liikkeessä, mutta vain yhdet niskoittelutuomiot.
Artikkelissa haastatellaan myös silloista tiedustelujohtajaa ja nykyistä ylikomisariota Markus Antilaa, joka perustelee tiedustelulupia muun muassa seuraavasti:
”He nyt kuitenkin ilmoittavat, että ralliautoilu on pahasta ja me vastustamme näitä ralliautoja ja polttomoottorivehkeitä. Suoraviivainen johtopäätös tästä oli, että ralliautot ovat ainakin sellaista omaisuutta, minkä vahingoittaminen olisi heidän etujensa mukaista ja toisaalta lain tarkoittama kallis tuote.”
Lisäksi hän kertoo ”ralli-ihmisten” selittäneen vesisekoituksen voineen aiheuttaa isoja kustannuksia, jos sitä menisi esimerkiksi jäähdytysritilästä moottoriin. Jos poliisilla kuitenkin oli näin vahva pohja tutkimukselleen, miten voi olla, että jo seuraavana päivänä kiinniotoista joudutaan toteamaan, ettei rikosta ole syytä epäillä? Tuomion sijaan tapaus asettaa edelleen esimerkkiä sille, että poliisi voi halutessaan värittää epäilemänsä ”rikoksen” uhkaa.
Antila sanoo, että Elokapina on joutunut poliisin toimien kohteeksi oman toimintansa takia. Suurin osa liikkeen aktivistien saamista syytteistä kuitenkin liittyy julkisrauhan rikkomiseen, niskoitteluun tai vahingontekoon. Elokapina ainoastaan vaatii porvarillisia poliitikkoja tekemään erilaista politiikkaa, eikä se vastusta Suomen valtiota tai sen porvarillista demokratiaa itsessään. Yhteiskunnallisiin liikkeisiin voidaan siis kohdistaa repressiota, vaikka kokonaisuus ei vakavuudeltaan toimisi pohjana esimerkiksi salaisten tiedustelukeinojen hyödyntämiselle. Joskus tarkoituksena ei edes ole saada asiaa oikeuteen asti, vaan silkka tiedonhankinta.
Tapaus osoittaa myös sen, millaista roolia Elokapina näyttelee valtion taantumuksellistumisessa. Sen tarkoituksena on kuormittaa valtiota uhraamalla mahdollisimman monia aktivistejaan pidätyksille. Väkivallattomuuden nimissä sen aktivistien ei tulisi tehdä vastarintaa poliisille, vaan antautua sen väkivaltaisuudelle. Elokapina vähättelee repressiota, väittää, että sillä ei ole väliä, se tekee pidätetyksi joutumisesta itsetarkoituksen. Se uhraa aktivistejaan turhan takia, eikä nosta taistelua poliisin mielivaltaisuutta vastaan. Tämä antaa taantumukselle vapaat kädet rikkoa porvarillisdemokraattisia oikeuksia. Elokapinan tapauksessa porvariston riveistä on jopa nostettu esityksiä liikkeen kieltämisestä, ja asiasta kerättiin jopa kansalaisaloite, joskin tämä on toistaiseksi tyrmätty. Elokapina on siis porvaristolle helppo maali joukkojen oikeuksien polkemiseksi ja repression lisäämiseksi kaikkia yhteiskunnallisia liikkeitä vastaan.Tästä syystä poliisi myös pyrkii liioittelemaan sen ”rikoksia” ja hankkimaan yhä laajempia valtuuksia, laajentaen harmaata aluetta siitä, mikä on oikeutettua ja mikä ei lain mukaan. Tämä on osa laajempaa porvarillisen valtion taantumuksellistumista.
Olemme aiemmin kirjoittaneet siitä, kuinka poliisi on pidätystilanteissa kohdistanut poliisiväkivaltaa Elokapinan aktivisteja vastaan:
Olemme aikaisemmin myös kirjoittaneet Suojelupoliisin räikeästä salaisen tiedustelun väärinkäytöstä:
