Suomen poliisi on nauttinut jo pidemmän aikaa suomalaisen imperialismin propagandakampanjan voitoista. Propagandakampanja on kohdistunut Suomen poliisin todelisen luonteen raakalaismaisena imperialismin verikoirana toimimisen peittämiseen, ja tästä kertoo esimerkiksi vuonna 2025 julkaistu poliisibarometri, johon vastanneista 92 % pitää edelleen poliisin toimintaa ”melko tai erittäin paljon luotettavana.” Huomionarvoista on kuitenkin se, että ihmisryhmä, joka kohtaa poliisin todellisen luonteen, pienituloiset ja työttömät, luottavat ihmisryhmistä vähiten poliisiin. Tämä osoittaa poliisin todellisen luokkaluonteen, poliisin todellinen tehtävä on palvella suomalaisen imperialismin etuja, ei kansan etuja.
Olemme kirjoittaneet aiheesta aiemmin:
Valtioneuvoston julkaisemasta poliisibarometria koskevasta tiedotteesta voidaan myös lukea, että huomattavasti eniten rikostyypeistä (karkeasti jaoteltuna: omaisuusrikos, väkivaltarikos, seksuaalirikos) ilmoitetaan omaisuusrikoksista, joka on 77 % kaikista ilmoitetuista rikoksista. Väkivaltarikoksista ilmoitetaan vain 32 % ja seksuaalirikoksista vain 6-9 %. Tästä voi päätellä osaltaan jotakin siitä, mitä kansa ajattelee poliisin toiminnasta; poliisi suojelee omaisuutta, ei ihmistä, joten kansaan kohdistuvia rikoksia, kuten väkivalta- ja seksuaalirikoksia, ei edes kannata ilmoittaa.
YLE:n julkaisi hiljattain MOT -dokumenttisarjaan kuuluvan jakson ”Poliisi pahoinpiteli poikani.” Tässä selvityksessä YLE:n tutkivat journalistit selvittivät 10 vuoden ajalta poliisien itsensä tekemiä rikoksia, ja paljastivat että poliisi on tuomittu virantoimituksen aikaisesta pahoinpitelystä tai vammantuottamuksesta vähintään 19 kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Dokumentissa käsitellään erityisesti kolmea tapausta, poliisin räikeää heitteillejättöä, poliisiväkivaltaa jota kohdistetaan tummaihoiseen lapseen, ja pidästyssellissä tapahtuneeseen pahoinpitelyyn, jossa uhria jouduttiin elvyttämään. Tämän lisäksi dokumentissa käsitellään tapausta, jossa poliisi ”muilutti” nuoren miehen talvisena yönä keskelle metsätietä ilman kunnollisia talvivaatteita ”opetuksena.”
19 tapausta kymmenen vuoden aikana voi vaikuttaa pieneltä, noin kaksi ”ylilyöntiä” vuodessa. MOT:n tuottamassa dokumentissa ja siitä seuranneessa keskustelussa rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen nostaa esiin asian todellisen laidan; poliisin tekemistä rikoksista ei nosteta syytteitä, jotka näkyisivät tilastoissa. Dokumentissa kuvatut tilanteet, pippurisumutteen käyttäminen ja järjetön lyöminen rauhallista kiinniotettua lasta vastaan, poliisijoukon raaka pahoinpitely sellissä makaavaa uhria kohtaan, rauhallisen kiinniotetun pään lyöminen voimakkaasti vastaanottotiskiin, ovat kaikki tallentuneet valvontakameroihin. Lähes kaikissa tapauksissa väkivaltatekojen silminnäkijät ovat olleet muita poliiseja, ja oikeudessa tilanteita ei ole joko nähty, tai niiden vakavuutta on rajusti vääristelty, poliisi suojelee omaansa viimeiseen asti. MOT:n tutkimuksessa oli mukana myös suuri määrä rikosilmoituksia poliisia vastaan, jotka eivät ole johtaneet tutkintaan. Näissä tapauksissa korostuu ”sana sanaa vastaan” tilanne, jossa poliisiväkivallan uhri esimerkiksi kertoo poliisin pahoinpideleen häntä, mutta poliisin kieltäessä tämän, asia ei johda tutkinnan aloittamiseen. Poliisin sana painaa yksinkertaisesti enemmän kuin kansalaisen sana.
Tämän lisäksi esiintyy poliisiväkivaltaa esimerkiksi mielenosoituksia vastaan, joka on ns. lain harmaalla alueella. Tällaisia tapauksia on esimerkiksi poliisin täysin holtiton antifasistiseen mielenosoitukseen ratsastaminen 6. joulukuuta 2024 fasistien kokoontumisoikeuden suojelemiseksi tai väkivaltainen Elokapinan väkivallattoman mielenosoituksen purkaminen kesällä 2024, josta olemme kirjoittaneet: (artikkeli jatkuu)
Näissä tapauksissa rikollisiksi leimataan aktivistit, jotka käyttävät kokoontumisoikeuttaan ja haluavat puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin, jopa siihen, että porvarillinen valtio ei noudata sitoumuksiaan kuten Pariisin rauhansopimusta suhteessa fasistien kokoontumisoikeuteen, kuten olemme huomauttaneet useita kertoja.
Dokumentissa esitetty poliisijohtaja Sanna Heikinheimon lausunto, että poliisi, jonka sanalla on paljon painoarvoa oikeudessa, on valehdellut näistä valvontakameroiden todistamista tilanteista väittäen esimerkiksi seinää vasten heittämistä ”horjahtamiseksi”, 16-vuotiaan lyömistä vatsaan ”yrityksenä nostaa poika pystyyn” ja niskaan lyömistä ”niskaan painamiseksi”, ”ei lähtökohtaisesti ongelmallisina tilanteina” on herättänyt kritiikkiä julkisessa keskustelussa. Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki joutui kommentoimaan asiaa YLE:lle, jossa hän totesi että poliisi on toiminut yksiselitteisesti väärin. Tämä tapahtui kuitenkin vasta kun asiasta nousi kohua, ja ensin tilannetta yritettiin peitellä.
Kuten MOT:n aineisto paljastaa, poliisiväkivaltaa on lähes mahdotonta todistaa poliisia vastaan. Tähän vaikuttava tekijä on myös poliisin oma sisäinen valvonta: Suomen valtion poliisi valvoo itse itseään. Tämä johtaa väistämättä tilanteisiin, jossa poliisi organisaationa pitää omiensa puolta kansan hengen kustannuksella, eikä ”neutraalia kolmatta osapuolta” voida täten taata varmistamaan poliisin toiminnan laillisuus. Millaista valtaa tällaisella ”neutraalilla osapuolella” edes voisi olla imperialistisen Suomen hallintojärjestelmässä voidaan toki kyseenalaistaa, mutta poliisin valvoessa itse itseään ovat he käytännössä katsoen lain yläpuolella, varsinkin kun huomioon otetaan se, että poliisin sana painaa oikeudessa enemmän kuin poliisiväkivallan uhrin.
Poliisiväkivallan ytimessä on poliisin luokkaluonne, sen luonne porvarillisen valtion vahtikoirana – sen tarkoitus ei ole palvella kansaa vaan hallitsevaa luokkaa ja pitää kansa alistettuna. Poliisin luokkaluonteen takia, joka näkyy myös MOT:n dokumentin aineistossa, poliisiväkivaltaa kohdistetaan eritoten nuoriin ja köyhiin.
Poliisista vastaava sisäministeri Mari Rantanen kommentoi MOT:n nostamia ongelmia vedoten poliisien psyykkeeseen ja jaksamiseen, sanoen että huomiota tulisi kiinnittää poliisien työn kuormittavuuteen, väsymykseen ja turhautumiseen, etteivät nämä purkautuisi väkivaltana. Rantasen lausunnossa on kyse jälleen lisärahoituksen ruikuttamisesta poliisille, poliisin esittämisen todellisena uhrina. Köyhyyden ja kurjuuden purkautumiseen rikollisuutena, väkivaltana ja kapinointina porvaristolla on lääkkeenä vain lisää valvontaa, lisää valtuuksia poliisille ja lisää kansanvastaista väkivaltaa, mutta poliisien rikollisuutta, sitä, että ”auktoriteettiasemassa” olevat rikkovat velvollisuuksiaan ja valehtelevat vielä oikeudessa kansaa vastaan, jaksetaan ymmärtää loputtomiin.
